Vicki Ensimmäinen Velttonen hallitsee

Jihuu, tuoli tuli eilen ja onhan muhkea. Oikeasti. Se on kuin valtaistuin. Valtaistuin se mulle onkin. Se oikeuttaa nimittäin hallitsemaan tätä huonetta. Vähän kyllä jännittää, mahtuuko tänne enää sekaan se kaikki muu, mitä oli tänne ajatellut. Siippakin totesi, että väri on komia. Sitä paitsi se pyörii ja keinuu. Paitsi, että mun töpöjalat ei ulotu lattiaan saakka, kun istun siinä kunnolla. Mutta ei hätää. Mie nostan vaan jalkarahin vivusta ylös ja painan selkänojan alas ja siinä on mulle mainio löhötyspaikka. Aika näyttää, kuinka paljon mie siinä löhötän.

Kuten arvasin, keittotasohommat ovat alun alkaenkin tökkineet ja tökkiminen jatkuu. Eilen kävi asentaja, joka asensi kyllä keraamisen tason ja totesi, että kaasumoduliin hän ei koske, koska hänellä ei ole siihen tarvittavia valtuuksia. Nyt sitten odotellaan, miten episodi jatkuu. Myyjä on ainakin puhelimessa ollut ihan ystävällinen ja on luvannut hoitaa asian piakkoin. Oli jo soitellutkin mulle iltapäivällä, mutta en päässyt vastamaan töiltäni. En ole vielä uskaltanut koskeakaan uuteen keraamiseen tasoon. Viikonlopuksi kuitenkin kutsuimme vieraita, joille lupasimme tarjota juutofondueta. Ostimme fonduepadan jo nuorena parina, muistaakseni, kun olimme olleet naimisissa 3 kk. Siis siitä on kauan. Mutta sama emalipata porisee juustossa yleensä ainakin kerran talvessa. Fondue ei ole kevytsafkaa, ei sitä useammin uskalla syödäkään. Viinakaapista (mikä sana!) löytyy myös Kirschiä (siis kirzikkaviinaa), mikä on ihan must fonduen kanssa, ettei pääse juustoklöntti jämähtämään vatsaan kokonaisena. Juustofondueeseen kastetaan siis leipää ja lisukkeina hyviä ovat etikkasäilykkeet. Juomana tee tai valkoviini. Jos ja kun olette minua oppineet tuntemaan, siis valkoviini. Ostin 3 litran bägin, ettei heti lopu.

Nyt täytyy lopettaa ja mennä kuivaamaan tukka. Muuten se on huomenna, kuin harakanpesä. Siirrän vielä valtaistuimen kuvan. Kuvassa myös mukana emännän Toivo-koira ja siipan Missu-kissa.

Sumussa tarpomista

Tämä karhu pyöräilee, mutta tiedätkö missä?

Eilinen oli jo niin pimeä, että en käynyt ulkona ollenkaan. Paitsi kirjastossa piipahdin. Tänään näyttää samanlaiselta : harmaan sumuiselta ja ikävältä. En oikeastaan ihmettele pätkääkään sitä, että suomalaiset käyttävät paljon mielialalääkkeitä. Eihän näissä sääoloissa voi muuta kuin masentua. Varsinkin, jos aurinkoa ei näy viikkotolkulla. Itte en ole toistaiseksi (niinpä, kuka tietää tulevaisuuden, minäkään en ole koskematon) mielialalääkkeitä tarvinnut, paitsi jos niiksi lasketaan suklaa, laku ja viinit. Suklaan, lakun ja alkoholin käyttö näyttää kasvavan pimeänä aikana. Mulla oli kilon lakupussi jemmassa viime viikon, sieltä sitten jaoin säännöstellysti siipalle ja ittelleni. Siipalta on kaikki pakko piilottaa, hän syö herkkuja niin pitkään, kun jotain talosta löytyy. Onneksi hän luitenkin tiedostaa "ongelmansa" ja suostuu tähän mun säännöstelyyn.

Kumma juttu, muuten se, että nuorempana olin ihan salmiakkifani, mutta enää se ei maistu kuin ihan satunnaisesti joskus. Salmiakin tilalle on tullut lakun popsinta- siis jotain mustaa pitää saada. Onkohan se jotenkin hormonaalista, minkä sortin karkkia kulloinkin tekee mieli?

Viime viikonlopun kävelyreissulta

Tytär oli yökylässä, oltuaan ensin illan kaverinsa tupareissa. Kuulin kylä, kun neiti aamuyöstä hipsi sisään, vaikka hän osasi tullakin tosi hiljaa. En mie ole juurikaan joutunut valvomaan tyttären menojen perään, ihan muutaman kerran muistan jääneeni odottamaan, jos olen herännyt aamuyöstä, eikä tytär ollutkaan vielä tullut. Nythän hän onkin enimmäkseen omassa kodissaan.

Rinnoista puheenollen. Laskeutuminen on tapahtunut ja painovoima on hoitanut asian. Tytär sen varsinkin huomasi, kun näemme harvemmin. Itsekin kyllä tunnen, että taas varmaan pysyisi kynä rinnan alla putoamatta. Tisut siis alkavat olla lopullisessa kuosissaan pienennysleikkauksen jälkeen. Olen nyt 3 viikkoa pitänyt yötä päivää Mepiform- laastareita arpien päällä. Ainakin minusta tuntuu, että tisut eivät ole kutisseet niin paljon. Tätä hoitoahan pitää jatkaa ainakin puoli vuotta, ellei sitten vuoden ajan ennenkuin tuloksia näkyy. Tämä hoito on siis varsin helppo toteuttaa ja muuta haittaa tästä ei ole, kuin keventynyt kukkaro. Laastarit ovat kalliita, mutta toisaalta säästin pitkän pennin, (vai pitäiskö nykyään sanoa pitkän sentin...) kun pääsin leikkaukseen kunnalliselle puolelle. Sillä rahalla ostaa arpilaastareita moneksi vuodeksi. Olen myös moneen kertaan ehtinyt ajatella senkin, että leikkauksen ajankohta oli loistava, kun nyt tämä työmarkkinatilanne on pitkittämässä leikkausjonoja ties kuinka pitkiksi, jos hoitajien lakko toteutuu.

Olen tehnyt töitä kuin pieni eläin pari viikkoa, mutta tuleva viikko on ehkä vähän väljempi, jee! Menen keikalle vielä huomiseksi, mutta loppuviikko onkin sitten työnohjausryhmiä. Paitsi että tilanteet muuttuvat kyllä äkkiä, saattaa olla, että puhelin alkaa päristä jo illalla tilauksia. Mun on aika vaikea sanoa " EI", kun tiedän, että ihmiset eivät huvikseen töihin soittele, vaan hätä selviytymisestä on todellinen. Tänään oli Hesarissa mielenkiintoinen juttu työn/uranvaihtajista. Olen myös omassa tuttavapiirissäni huomannut, että tässä lähempänä viittäkymppiä monet harkitsevat vakavasti alan vaihtoa ja usien vielä aivan erilaiseen alaan. En tunne montaakaan ihmistä, joka olisi tyytväinen työtilanteensa. Joko töitä on ihan liikaa, tai vain työn sisältö on alkanut nyppimään oikein pohjamutia myöten. Vapaa-ajan vähäisyys harmittaa. Kyllä sitä ittekin miettii aina välillä, että onko tämä elämä pelkkää suorittamista- selviytymistä päivästä toiseen aina seuraavaan lomaan saakka. Lomalla sitten oikeasti elää. Surullista, että työelämä on tässä maanisessa hengessä, jossa koko ajan vain vaaditaan enemmän ja parempaa työnantajien puolelta ja työntekijät uupuvat ja kokevat olevansa vain pelinappuloita. Hyvinvoiva työntekijä tekee hyvää työtä ja hyvillä mielin. Olen varma, että silloin myös tulos on parempaa ja sitoutuminen työpaikkaan on huippuluokkaa.

Väliin kyllä mietin sitä, että jospas työ ei olekaan niin paljon muuttunut, vaan mie olen. Olen vanhentunut ja kaikki uuden oppiminen ei enää käy niin nopeasti kuin joskus aiemmin. Toisaalta tässä iässä jo paremmin tunnistaa omat voimansa ja toisaalta rajoituksensa. Laskee realistisemmin työn kustannuksia ja nyt en puhu rahasta. Mihin kannattaa satsata ja mihin taas ei. Olin todella tyytyväinen itseeni, kun sain lisättyä tuon blogiluettelon tuohon sivuun. Eihän se homma niin vaikea ollut, mutta mulla oli ollut vaan niin korkea kynnys ottaa selvää, miten se juttu tehdään. Siis vanha koira oppii uusia temppuja, jos motivointi on kohillaan.

Nyt täytyy kaivella ja kattoa, olisko kamerassa vielä joku julkaisukelpoinen kuva. Ei ole tullut kuvattua nyt ainakaan viikkoon. En olisi ehtinyt, kun olen käynyt töissä. Ikävästi tuo työssäkäynti häirtsee vapaa-ajan viettoa ja blogikirjoittelua. Voimia alkavaan viikkoonne! Syökää paljon suklaata ja lakua- se auttaa jaksamaan.

Tuulenpyörteitä

Tukholman vanhasta kaupungista

Siunattu aamupäivä, olen vapaalla. Olin koko viime viikon keikalla ja vielä myös ma-ti tällä viikolla ja olen ihan poikki. On yllättävän rankkaa mennä aina uuteen työyhteisöön ja ottaa haltuun uuden paikan tavat ja tottumukset. Nöyryyttävää on myöskin, kun joutuu kyselemään niin paljon... Se taitaa olla kyllä ihan tervellistä nöyrtymistä tässä iässä, kun kuvittelee välillä kaiken hallitsevansa.

Iltapäivällä mulla on yksi työnohjausryhmä, johon olen valmistautunut tässä aamulla. Mutta ei se toki ole ainoa asia, mitä olen tehnyt. Olen hoidellut kaiken maailman juoksevia asioita puhelimella ja sähköpostilla. Vihdoinkin noin 1,5 kk odottelun jälkeen meidän uusi keittotaso on tullut. Tai siis se asennuslista, jota tässä on odoteltu viimeiset 3 viikkoa Saksasta. Siis tulee kaksi kaasupoltinta ja kaksi sähköhellaa, niin kuin oli ennenkin. Se sähköpuoli brakasi jo toukokuussa... Siis tässä huushollissa on keitelty yhdellä kaasupolttimella, mikrolla ja uunilla jo 5kk...kesällä oli grillikin käytössä. Toinen kaasupoltin on niin pieni, että ei sillä voi muuta kuin täräyttää espresso-kahvit tai lämmittää glögiä. Kurjuus näiltä osin siis loppuu ja uskaltaa taas pyytää isompiakin porukoita syömään. Onpas jännää, kauan se asennus tulee kestämään... toivottavasti sentään tulee tämän vuoden puolella. Siis ei oikeastaan kannata paljon vielä tuuletella.

Päiväkoteja tuntui olevan joka korttelissa- Tukholmassa

Flunssan poikanen tuntuu selätetyltä tässä vaiheessa. Vieläkin työlomalla olen siis kunnollinen kunnan työntekijä- sairastan vain viikonloppuisin. Olen onnellinen siitä, että olen toistaiseksi saanut olla aika terve ja hyväuninen. Mitäpäs ihminen muuta voisi toivoa.

Olen löytänyt taas muutaman mukavan uuden blogituttavuuden. Aina silloin tällöin törmää tekstiin, johon on pakko reagoida ja niinhän ne uudet kontaktit tulevat. Minuunkin on muutama uuis reagoinut, se on mukavaa. Yritän tässä jossain vaiheessa opetella sitä linkkien liitämistä, että saisin tähän sivulleni rimpsut blogeista joita seuraan.

Tuli luettua kirja. Ritva Siikalan "Rauhoitu nyt vihdoinkin" Oli mielenkiintoista luettavaa sellaisen ihmisen elämästä, jolla on ollut voimakas sisäinen palo ja sen myötä on tapahtunut elämässä paljon. Paljon sellaistakin, mitä hän nyt yli kuusikymppisenä katsoo jo aika kriittisesti. Jos tykkäät elämäkerroista, niin kandee lukea. Siinä on myös aika paljon Kemin paikallishistoriaa yhden perheen näkökulmasta. Luin myös Tony Parsonin Onnen kiertotie, ihan ok. Taina Sampakosken Ikonin- hyvin mielenkiintoinen ja oma tyylinsä. Pirjo Tuomisen Alakuloinen romanssi kuvasi taas niin hyvin ihmiset, että mullakin nousi oikein karvat pystyyn ärtymyksestä. Hyviä, vaikakin erilaisia lukukokemuksia kaikki. Mie yleensä luen noin tunnin sängyssä joka ilta ennnen nukkumaanmenoa. Pistäkääs mulle kirjasuosituksia, kurkkijat!

Pelle Hermanni-pariskunta kävi eilen paita/kravattiostoksilla. Meidät on nimittäin kutsuttu hienoihin juhliin, jonne pitää olla tumma puku. Meillä tunnetusti on vähän edustavia vaatteita ja niitä vähiäkin tarvitaan niin harvoin, että olemme yleensä lihoneet niitä ulos hienojen juhlien välissä. Käykö teille näin? Tämä "Pelle -Hermanni" pariskunta- nimi me annettiin ittellemme lomalla kun naurettiin sitä, minkä näköiset oli meidän ykkösvaatteet hienolla ravintolaillallisella. Oikeasti, me tarvittaisiin pukeutumisneuvontaa. Tai sitten vaan laihdutusta, johon kumpikaan meistä ei ole taaskaan motivoitunut. Välillä kykenee jotenkin näkemään itsensä "vieraan silmin" ja silloin äkkää, miten kammottavilta me useimmiten näytetään. Arkisin mulla on melkein aina raidallinen, pitkähihainen Marimekon paita ja farkut tai sitten nämä mainiot ( lue mukavat päällä, kun ei purista mistään) Karelian mummohousut, joissa ei ole vetoketjua ollenkaan , vaan ainoastaan kuminauha. Ihan niinkuin ennen vanhaan oli sitä crimpleneä, you remember?

Lopetan tämän lässytyksen ja lähden kohti työhommia. Ennen ryhmää syön hyvin eli tarkoittaa jotain itämaista lounasruokaa alle 7 eurolla. Mukavaa loppuviikkoa, siskot! Luulen ainakin, että tätä blogia ei miehet lue (siippaa lukuunottamatta)

Kuva kuvasta. En se minä ollut, joka norsun alta sukelsi.

Glögeissä...

Öljy/ balsamicopullomme- glögeissä

Heipsan! Siis kauden eka glögi on avattu ja teksti sen mukaista, Kyseessä on Jouluglögi, makuna rommi-rusina (joka maistuu mulle myös jäätelönä) nam, hyvää, ja menee päähän.

Kuvittelen, että kurkkijat haluavat kuulla, miten Loirin konsertti meni. Konsertti oli elämys. Huolimatta siitä, että Vesa-Matti on lihonut ja vanhentunut. Karisma on tallella, vaikka selvästikin parhaat vuodet artistina ovat jo takanapäin. Olen käynyt useissa konserteissa, mutta en koskaan ennen tälläisessä, jossa yleisö oli niin hiljaa. Ikäänkuin ei olisi halunnut menettää yhtään sanaa kuultavasta. Aploditkin olivat runsaat, mutta hillityt ajallisesti. Heti kun Loiri sanoi sanankaan, yleisö hiljeni kuin taikaiskusta. Yleisöstä henki syvä kunnioitus taiteilijan työtä kohtaan. Omia tunnelmiani voisin kuvata sanoilla: Henkeäsalpaavaa, haurasta. Väliin joutui jännittämään., kuinka artisti kappaleesta selviää. Selvisi kuitenkin. Joten kuten. Huomasin välillä ihan pidättäväni hengitystä ja luulen, että hengitystään pidätteli moni muukin. Että semmoinen. Elämys. Taiteelliset pisteet korkeat, mutta tekninen suoritus ei. Alarekisteri soi upeasti, mutta ylä-äänet ei. Tämän konsertin jälkeen on kiitollinen siitä, että sinne oli lippu. Jotenkin tuntuu, että hänen konserttinsa on kohta pidetty. Hengitys kuulosti kovin raskaalta.

Sumujen silta

Olen koko viikon puurtanut keikalla ja päivät ovat olleet aika rankkoja. Olen kuitenkin saanut tuntea itseni tarpeelliseksi- naiseksi paikallaan. That´s great! Huusholli oli kuin petolinnun pesä. Ilmoitin jo aamulla siipalle, että illalla sitten siivotaan, hän totesi siihen, että pitikö se nyt aamusta kertoa, menee koko päivä pilalle. Silti hän hoiti osuutensa: siivosi keittiön, laittoi pyykit pyörimään, puunasi pöntöt ja lavuaarit. Kauhun tasapaino siis toimii. Siivouksen palkkioksi saimme molemmat lampaan yrttimarinoitua sisäfilettä salaatin kera. Lisänä rouhechapattaa valkohomejuuston kera, palanpainikkeena mainio edullinen Crocodile rock - aussiviini. Jälkkärinä siis tämä glögi sekin vielä rusinoilla ja kokonaisilla manteleilla höystettynä. Mulla muuten pukkaa päälle syksyn ekaa nuhaa, olen pärskinyt voimallisesti pitkin päivää. Saas nähdä, onnistunko torjunta taistelussa, johon olen käynyt punaviinin ja glögin voimin.

Iltarusko

Mukavaa viikonloppua kurkkijoille! Mitäs jos tekin aloittaisitte glögikauden?

Postimerkkeilyä ja lammasta Vickin tapaan

Heipsan! Tuli käytyä siipan kanssa Ruotsin risteilyllä taas pitkästä aikaa. Ihan mukava pikku breikki tähän arkeen. Jotenkin tuli kyllä sellainen olo, että tämä risteilyhomma alkaa kohta olla pois kuvioista suuren yleisön suhteen. Laivalla oli tosi väljää, tosin lähdimme jo torstai iltana. Laiva oli Silja Symphony ja hyttimme ikkuna oli sinne promenaadille ja erkkeristä oli mukava seurata , mitä ympärillä tapahtui, niin hyteissä kuin käytävälläkin. Ehkäpä jännittävintä antia tarjosivat vastakkaisessa hytissä olevat ruotsalaisuroot, joista eräs tarjosi vanhalle rouvalle kunnon nakutanssin tultuaan suihkusta. Hupaisaa oli molemmilla puolilla. Poikien hytti oli siis juuri vastakkain meidän hyttiä promenaadin toisella puolella. Laivalle siis tullaan näkyilemään ja katselemaan. Ruoka oli erittäin hyvää, siis ihan gourmet-tasoa, tosin annokset sitä postimerkinkokoista. Keskiyön show oli omistettu Queenin musiikille, artistit olivat mulle täysin tuntemattomia ruotsalaisia. Laivan pubissa oli rankin meininki. Siellä ruotsalainen trubaduuri laulatti porukkaa ja porukka LAULOI kaikkia mukavia biisejä.

Tukholmassa kävimme vain kääntymässä, kun ei oikeastaan ollut mitään kummallista mielessäkään. Sää oli rasittava, vettä tuli noin viiden minuutin satseissa joka vartin perään, eli sateenvarjoa auki- kiinni- laukkuun - ulos- auki....Siippa osti muutaman levyn, mie en ostanut muuta kuin välipalasalaatit laivaan mukaan. Kyllä käyp katteeksi ruotsalaisten upeat ruokakaupat. Kyllä täällä ollaan vielä kaukana sikäläisestä valikoimasta ja myöskin hinnoista... Olemme käyneet usein ja niin kävimme nytkin Karlaplanin Fältöversten kauppakeskuksen elintarvikekaupassa. On muuten ihana kauppa, kuola vain valui kun siellä käveli. Ostimme mukaan pari valmissalaattia, patongin, katkarapu-mätimöhnää ja olutta. Salaatit olivat todella monipuolisia ja maistuvia, salaattikastikkeet oli mukana erillisessä pikkukipoissa.Jälkkäriksi tuoretta valmiiksi paloiteltua ananasta. Kyllä oli hyvä huikopala ja maistui mainiolle käveltyämme keskustasta laivalle.

Sukuun on tulossa vauva, jeee! Sukulaistyttömme kävi eilen näytillä ihanan masukan kanssa, pienen pitäisi syntyä tuossa vuoden vaihteessa. Tytärkin viiletti paikalle masua ihmettelemään, meitsikin voisi kokeilla taas vauvan hoitotaitojaan. Kehotettiin äitiä pitämään jalat ristissä niin , että vauva syntyisi vasta ensi vuoden puolella, olisi sitten vähän helpompaa koulussa, kun ei aina olisi luokan nuorin ja pienin. Mie olen syntynyt marraskuun puolivälin jälkeen ja olin aina todellakin luokan 4 pienimmän joukossa, vaikka ei ihme, koska eihän minusta tullut aikuisenakaan kuin 158 cm hattu päässä. Kuulin moneen kertaan lapsena:"Maasta se pienikin ponnistaa!" Jossain elämänvaiheessa toivoin ja rukoilin hartaasti, että olisin kasvanut yli 160 cm, mutta sitä en saanut. Eikä se enää vaivaakaan, pienenä on hyvä olla, varsinkin jos matkustaa charter-lennolla lomalle. Siunatut lyhyet jalat!

Ai-niin. Nyt paljastan teille eniten suosiota saaneen ruokani reseptin. Se on uunilammasta kreikkalaiseen tyyliin a`la Vicki. Tarvitaan perunoita ( ainakin 2 per syöjä), patalammasta (siis lapaa, potkaa tai muuta sellaista kohtaa, jossa on myös rasvaa) sipuleita, porkkanoita, yrttejä (esim basilikaa, oreganoa, timjamia tai mitä sattuu olemaan) tomaattimurskaa. Perunat kuoritaan ja leikotaan veneiksi, porkkanat ja sipulit kuoritaan ja laitetaan krouveiksi paloiksi. Laitetaan syvään uunivuokaan, suolataan, yrtitetään, lorautetaan oliiviöljyä sekaan ja pyöritellään vuoassa. Päällimmäiseksi lihapalat ja kaiken päälle tomaattimurska. Ensin grillivastuksen alle noin 15 min molemmin puolin lihaa käännellen ja sitten ala-ylälämpö noin 150 astetta ja aikaa ainakin 2 tuntia tai enemmän. Tähän mennessä kaikki ovat tykänneet. Valkosipulia voi myös laittaa, mutta minä en laita, koska olen sille allerginen. Nyt on vävykokelas tulossa tyttären kanssa syömään, saas nähdä saadaanko poika pidettyä suvussa tällä safkalla. Mulla tämä ruoanlaitto on aika kausiluonteista. Väliin innostun oikein kokeilemaan ja sitten taas menee pitkään, etten tee mitään kummallista vaan veivaan niitä iänkaikkisen samoja sapuskoita.

Koko ens viikon olen keikalla vanhan työni merkeissä. Työnohjauksia ei ole syyslomaviikolla. Torstai- iltana on sitten se Loirin konsertti, jota olen odottanut. Toivottavasti Loiri on kuosissaan, hänen elämäntyylillään loppukin voi olla komea ja nopea. Muuten Loiri on se julkkis, jonka haluaisin tavata, jos mahdollisuus tulisi. Arvostan häntä siinä täysillä tekemisessä ja monipuolisuudessa vaikkakin se näkyy vaatineen melkoiset verot elämässänsä.

Syksyn valo on mielenkiintoista. Silmiä häikäisee, kun aurinko on niin matalalla ja varjot ovat pitkät. Mie meinaan saada näköhäiriöitä tästä valosta. Mulla on silmämigreeni muutaman kerran vuodessa ja juuri tuollainen valo laukaisee se helpoiten. Silmämigreeni on siis klassisen migreenin näköhäiriöt, (mulla sahalaidat reunoilla, tai keskellä näkökenttää sähinäpallo, välillä pyöreitä aukkoja näkökentässä, väliin häviää sivut) mutta ei tule ollenkaan päänsärkyä eikä pahoinvointia. Mulla on ollut näitä kohtauksia jo yli 20 vuotta harvakseltaan muutaman kerran vuodessa. Enää en niitä pelkää, mutta onhan ne kyllä sellaisia, että niiden aikana ei autoa ajeta, eikä tehdä muutakaan tarkkaa. Siitä olen kiitollinen, että päänsärkyä ei tule, ainoastaan tyhjä ikäänkuin itsensä ulkopuolella oleva olo näköhäiriön jälkeen.

Ei, nyt täytyy laittaa kattaus valmiiksi ja dokumentoida tuo uunilammas, joka ei näytä kovin kummoiselta, mutta se maku...

PALVELUA ja palvelua

Viikko on alkanut vauhdikkaissa merkeissä. Eilisen tein keikkaa vanhaan tehtävääni ja tänään olen hoidellut itseäni ja asioita.

Kävin tapaamassa uutta työterveyslääkäriäni aamusta ja täytyy sanoa, että olin aika nyppääntynyt, kun tulin sieltä pois. Nainen oli vähän yli 50 arviolta, siis varmastikin kokenut lääkäri, mutta kohtelu oli kalseaa ja kokemus oli epämiellyttävä. En tiedä, oliko kyse henkilökemiasta vai mistä, mutta olin todella pahalla tuulella tultani sieltä, vaikka sainkin lähetteen sekä plastiikkakirurgille, että keuhkojen toimintakokeeseen. Läääkereseptejäni en saanut uusittua, vaan kehotuksen varata uusi aika, kun olen käynyt nuo erikoislääkärit. Arvaa vaan, käynkö... Tuskin ainakaan vähään aikaan, kun kerran vaivatkaan ei ole kummoiset. Siis menin vaan apteekkiin ja päätin aloittaa itsekseni arpihoidon sikakalleilla Mepiform silikonilaastareilla. Mun nännipihan ympärysarpeni ovat kuulema keloidiset eli sellaiset koholla olevat punoittavat pötkylät. Kutina kuulema johtuu siitä, että arpi kasvaa yhä... No, muuten kaikki on mennyt hyvin, mutta tällaista pakkia tuli. Muistelen, että mun umppari ja sektioarvetkin olivat aluksi aika koholla, mutta nyt molemmat ovat tosi vaaleita ja aika huomaamattomia. Saattaa kyllä olla, että joku muu olisi ajat sitten jo aloittanut hoidot. Mua kyllä ei tuo ulkonäkö vaivaa, mutta ajoittainen helvetinmoinen kutina kyllä.

Mulla selvästi on lääkärille muutakin odotusta kuin, että asiat hoituu. Haluaisin jotenkin, että tuntisin olevani tärkeä ihminen silloin kun olen siinä läsnä, enkä vain joku työn kohde. Kohtaamattomuus ällöttää. Itse pyrin olemaan läsnä, enkä vain paikalla, kun teen työtäni. Tai ehkä sillä lääkärillä oli huono aamu, jospas oli riidellyt ukkonsa kanssa... Mutta nuiva, mikä nuiva, ei herättänyt mun luottamustani. Vuosia sitten meillä oli omalääkäri, joka oli aivan huippu. Mulla on siis takana kokemus siitä, kuinka toimiva potilas/lääkärisuhde voi oikeasti olla. Onko kurkkijoille sattunut hyviä/ pohjanoteerauskokemuksia lääkärien kanssa? Tosin nyt sitten viimeiset viisi vuotta niinkutsuttu omalääkäri on vaihtunut niin monta kertaa, että mistään asiakassuhteen syntymisestä ei voi edes haaveilla.

Hyvään palveluun sitten. Olen nyt tutkinut mekanismituolimarkkinat ja päädyin lopulta suomalaiseen tuoliin, joka on tehty Kurikassa. Tuolista tulee punainen, toimitusaika on nelisen viikkoa. Laitan sitten kuvan, kun se tuolla töröttää. Siellä Maskussa oli todella hyvä myyjä. Olin käynyt tsiikaamassa jo aiemmin ko. tuolia yhtenä aamupäivänä, jolloin noin 6 miesmyyjää rupatteli kaikessa rauhassa tiskillä, ikäänkuin eivät olisi mua huomanneetkaan. Olisi ollut kiusallista keskeyttää mukava miehinen juorupiiri ikävillä kysymyksillä. Siis kiertelin myymälässä ittekseni ja mun lisäkseni siellä oli yksi vanhempi pariskunta, joka katteli itselleen jotain ja heitä palveli nuorehko (noin 30) mies. Heti kun pariskunta lähti, samainen mies tuli mua jututtamaan ja kertoi näistä recliner-tuolista. Sain häneltä jo silloin tarjouksen tuolista, joka mua eniten kiinnosti. Tänään sitten palasin tekemään kaupat ja jälleen vain hän oli saatavilla palvelemaan , kun muilla myyjillä näytti olevan "tärkeämpää tekemistä" Annoinkin palautetta kaverille ja kerroin huomioistani. Hän sanoi tehneensä kauppoja 14-vuotiaasta asti. Siis tulin kohdatuksi asiakastilanteessa huonekaluliikeessä , enkä lääkärillä. Mielenkiintoista. Hyvän palvelun kyllä tunnistaa, kun/jos sitä saa. Siitä tulee hyvä mieli. Nyt sitten odotellaan. Sen verran voin paljastaa, että tuolista tulee syvänpunainen.

Kyllä tämä syksy alkaa vaikuttamaan jo fiiliksiin. Jotenkin olen tullut kauhean saamattomaksi, en millään saa ryhdyttyä hommiin, vaikka moni juttu huutaa apua. Mie nimesin murkkuiässä itteni Vicki Velttoseksi. Erittäin kuvaava nimi mulle juuri nyt sysyllä, kun mittarissa on 47.

Perhepizzaa

Se on perjantai ilta taas. Omatekoinen pizza tuoksuu... päällä savupororouhetta ja toisessa päässä katkarapuja. Tytär tuli yökylään, koska lähdemme huomenna porukalla anoppilaan heti aamusta. Tarkoitus olisi käydä välillä myös eräässä huonekaluliikkeessä katsomassa La-z-boy- nojatuolimalleja. Oman työhuoneen luominen on taas vähän liikahtanut eteenpäin. Käytiin eilen hakemassa Ikeasta kevyt työpöytä, jonka päälle mahtuu läppäri ja tulostin.

Viikko on ollut työntäyteinen. Olen tavannut kahta eri ryhmää ja yhtä yksilöä. Hämmästyttävää on se, että oikeasti kommunikointi työyksiköissä on niin vaikeaa. On todella vaikeaa ottaa esille asioita, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen työntekoon ja perustehtävän suorittamiseen. Mieluummin puhutaan vaikka aidanseipäästä, kuin siitä, että miten me voitais hoitaa työt järkevämmin ajatellen vaikka asiakasta tai vaan työyhteisöä. Tunteista puhuminen on myös vaikeaa. Tunteita työssä syntyy aina ja vielä enemmän, jos työtä tehdään ihmisten kanssa ja ihmiset ovat työn kohteena. Usein asiakaskunnan tunteet siirtyvät työntekijöitten kannettavaksi. Rankka asiakaskunta tietää aina rankkuutta tunnepuolelle myös työntekijöille. Tosin ilonpilkahduksiakin näkee. Olen tavannut työyhteisöjä, joissa oikeasti osataan käsitellä monenlaisia tunteita ja uskalletaan yhdessä syviinkin vesiin, jos se nähdään tarpeelliseksi. Näissä työyhteisöissä myös viihdytään, vaikka niiden perustehtävä onkin monella tapaa haastava- suurimmalle osasta ihmisiä "mission impossible".

Kävin alkuviikosta työterveystarkastuksessa. Työterveyshoitaja haastatteli mua kokonaisen tunnin ennakkoon täyttämäni lomakkeen tiimoilta. Ihan mukava puhua ittestä ja luvan kanssa. Verikokeesta selvisi, että mun kolestroli on vähän laskenut, se on nyt 5,7 (ennen 6,1) Muuta muutosta en ole tehnyt, kuin että olen käyttänyt Benecol- margariinia toukokuusta saakka ja siitäkin elokuu pois. Hemari oli käsittämättömän hyvä eli 144, enpä muista, milloin mulla olisi ollut noin hyvä. Yllättävin kuitenkin oli verenpaineen lasku, se oli 108/79 kun se on ollut männä vuotena noin 140/89. Voisiko se johtua siitä, että en tee enää töitä ihan joka päivä ja mun viikot on väljempiä kuin ennen, who knows??? Mun kroppani näkyy ainakin äänestävän tämän nykyisen työelämän puolesta.

Menen vielä ensi viikolla työterveyslääkärille. Ajattelin näyttää näitä tisujen arpia, jotta kannattaisko aloittaa jonkun sortin arpihoito. Arvet on aikalailla koholla ja ennen kaikkea ne kutisee kamalasti aina ajoittain. Olen ollut tiukkana ja raapinut hillitysti, mutta mieli tekisi raapia ihan verille välillä. Tyytyväinen olen silti leikkaukseen, olo on todellakin ryhdikkäämpi ja on kevyempi hengittää. Ja se on ihanaa. Tiedän sen kin, mitä on hengittää raskaasti ja vinkuen, koska olen sairastanut astmaa 11 -vuotiaasta saakka. Tosin astma on ollut todella vähäoireinen ja viimeiset 10 vuotta, siltikin "piippu" kulkee melkein aina matkassa vanhasta muistista.

Kevyitä hengittelyjä kurkkijoille!