Vuorten lumo

Omituinen karvakukka, joka ilm. on kukkimisen jälkeinen vaihe yhdelle keltaiselle kukalle.


Tällä reissulla näin muutaman kukkivan Enzianin


Nousuvaihe jo hyvällä mallilla, Obergurglin kylä alhaalla


Pieni lounastauko hulppeissa maisemissa


Soomsee, jonka ääreltä siippa löysi kätkön



Alas on matkaa aika tarkkaan 1,5 h. Hopi-hopi!



Heipsan siskot! Täällä taas kirjotellaan pohkeet piukeina ja pienessä huppelissa. Eilinen meni hiukka persiilleen sen vuoksi, että nukuimme pommiin. Tänään puhelin herätti klo 7 ja tunti meni valmisteluissa. Siihen kuitenkin päästiin,että jalat olivat kohti rinnettä taas Obergurglissa, jonne on kämpiltä semmoinen 20 minuutin ajoaika. Obergurglin kyläkorkeus on jo 1900 metriä ja siitä sitten talsimme ensimmäiset 2 tuntia ylöspäin, jolloin pääsimme mukavalle hyllylle talsimaan. Hyllyllä, jota kutsutaan Seenplatteksi,vaelsimme sitten semmoiset 3 tuntia syömätaukoineen. Hylly ei kylläkään ollut tasainen , vaan siinä piti veivata edestakaisin, kunnes tulimme vihdoin Soomseelle. Soomseen ääreltä löytyi myös geokätkö, jonka löytämisestä siippa suuresti iloitsi. Yksi kätkö löydettiin myös noustessa erään kala-altaan vaiheilta.

Soomseen äärellä pidettiin mutenkin vähän taukoa ja otin pois kengät ja sukat vain todetakseni, että kantapäissä oli rakot. En edes ollut huomannut mainittavaa kipua noustessa ja alamäen koittaessa oli turha rakkoja teipata Compeedillä (joka on loistava tuote!) Alaspäin tultiin 1,5 tuntia ja olin yllättynyt, kuinka hyvin jalat pelasivat. Kiitos jalat! Vain pientä tuntemusta polvinivelissä , mutta ei todellakaan mitään vakavaa. Kun olimme autolla näytti mittari,että aikaa koko reissuun oli tarkkaan ottaen kulunut 6,45 minuuttia, kaloreita oli kulunut 2950. Mitäs siihen sanotte, sohvaperunat! Itse asiassa mulla ei ole paljon kehumista kuntoilun suhteen,että on pakko se tehdä, jos joskus näin pystyn :) Ymmärtäkkee siskoo.

Kämpille kun tultiin, vetäsin aluksi lasillisen appelsiinituoremehua, joka maistui suorastaan taivaalliselta. Sitten suihkuun, joka myös tuntui ihanalta ja eiku pötyä pöytään. Matkalla söimme vain sämpylät ja banaanit ja nyt laitettiin uuniin kanapalat oudosta yksilöstä, jolla on täytynyt olla ainakin kolme jalkaa... kanan kanssa kevyesti vain salaattia. Jälkkäriksi kaffet suklaamuffinsin ja nusspullan kanssa (nuss on pähkinää...)

Ennen koneen eteen asettumista istui hiukan partsilla ja totesin, että luvattu Föhn-tuuli Afrikasta on jo alkanut puhaltaa. Ihanan lämmin tuuli, milloinkahan se puhaltaa Suomeen saakka?

Nyt olo euforinen, On niin helekutin tyytyväinen ittensä ja siihen, että on jälleen ylittänyt mukavuusrajansa. Tosin en tiedä, onko siitä mitään hyötyä, kun sitten tankkaa ittensä täyteen kaikkea hyvää. So what, meitsi on lomalla nyt. Voikaa tekin paksusti ja syökää ja juokaa, mitä mielenne tekee. Niin teen minäkin, täällä Längenfeldissä.

59. Ötztaler Bataillonsfest

Paraatin vastaanottajat ovat siirtymässä paikoilleen



Seremoniamestari ilmoittaa paraatin vastaanottajille ja vyöry alkaa...


Upeat asut ja näillä hepuilla rummut


Lapsia on myös mukana oman kylän"joukkueissa"


Muutama tykkikin raahataan perässä


Naisilla on usein kainalossaan viinanassakka, Huolto siis pelaa.


Päivä alkoi juhlallisesti 3 tykinlaukauksella. Hyvä, ettei tullut huonot housuihin. Täällä on taas tänään juhlittu otsikossa olevaa päivää ja siihen liittyi iso paraati, jonka aikana kylän raitti oli liikenteeltä suljettu puoli tuntia. Satuin ottamaan hyvän kytispaikan kameroineni Zum Hirschen hotellin edestä, sillä juuri sinä seisoi paraatin vastaanottajapuoli kädet lipassa tai pikemminkin sulkahatussa. Marssijoita oli varmaan pari sataa ja vähän väliä paukautettiin tykillä rinteestä. Soittokunta soitti tietenkin marssimusiikkia , kun kylien joukkueet marssivat ohi paraatin vastaanottajien. Tirolilaiset ovat vielä ihan oma heimonsa muiden itävaltalaisten keskellä. Kunnon vuoristolaisia ja ylpeitä siitä. Antaapa kuvien puhua.

Huiputus ja akan mittausta

Ookkonää kuullu jo Vickin reissusta?


Niederthain kylän kirkko, jonka vieressä on iso parkkipaikka. Lähtöpiste.


"Mä tänään huipulla oon, tänään kaikki on toisin, loistaa päivä aurinkoisin..."

Hikiset, uskolliset töpöjalkani eivät mua pettäneet, vaan toivat Narrenkogelille.


Timmelsjochin sola vei matkamme Itävallasta Italian puolelle.


Tästä ei hiukopala parane: maalaisjuustoa ja Mondavin viiniä

Heipsan kurkkijat! Eilen oli kova päivä eli valloitimme eka kertaa huipun tällä lomalla, kyseessä oli Narrenkogel, jolla on korkeutta 2300 m ja nousimme sinne Niederthain kylästä, nousua oli siis 750 metriä.Ja millaista nousua? Helevetin jyrkkää nousua metsäpöpelikössä. Joka askeleella piti olla tarkkana, ettei liukastu puunjuuriin. Nousu kesti sellaiset 2 tuntia, mutta suvantokohtia oli todella vähän. Kyllä olin syvästi helpottunut ja erittäin väsynyt, kun pääsimme laelle. Maisemat olivat taas kerran palkitsevia, mutta vielä palkitsevampaa oli itsensä voittaminen. Vaelluksilla joutuu todellakin oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Alas tulimme hiukan loivempaa, mutta tietenkin pitempää rinnettä noin 2,5 tuntia ja kärpäsparvi ympärillä pyörien. Oli ihan Rapa-Ripa fiilis. Molempien jalkojen pikkuvarpaat sain rakoille. Ongelma on lähinnä siinä, että mun jalkani ovat todella hikoavaa sorttia ja sitten kun tullaan alas jyrkästi, oikein tuntee, kun märkä jalka liikkuu ja hiertyy märän sukan sisällä. Seuraavalle reissulle otan mukaan kuivat vaihtosukat. Hengissä kuitenkin selvittiin alas kylälle ja sitten posotimmekin autolla kämpille.

Palkitsimme itsemme raskaan reissun päätteeksi ravintolaillallisella. Mie söin alkuruoaksi maittavaa tomaattikeittoa ja pääruoaksi possumedaljonkeja gorgonzola-kastikkeella voiriisin ja parsakaalin kera. Ruoka oli ihan maittavaa, mutta tosi raskasta. En jaksanut syödä kaikkea, mutta lihat väänsin väkisin. Ei täällä kannata ravintolassa syödä, annokset on niin tuhteja, että sitä on aivan ähkyssä. Nukuin yönkin huonosti täpötäydellä vatsalla.

Aamulla lähdimme sitten automatkalle(= lue geokätköjä etsimään) Italian ja Sveitsin puolelle. Siinä menikin koko päivä autossa istuessa. Kerran joimme kahvit tai oikeastaan mie join kaksi kahvia, sillä tulimme tilanneeksi vahingossa alkoholipitoista kaffetta Italiassa. Siippa siis väänsi rattia koko päivän ja mie istuin pelkääjän ja kartanlukijan paikalla. Olen kyllä siitä kiitollinen, että mun ei tarvi ajaa täällä autoa, on nämä tiet aika hurjia. Sää vaihteli päivän aikana moneen otteeseen: saimme sadetta, ukkosta, puolipilvistä ja aurinkoista. Alppien ympärillä ilmamassat liikkuvat ahkerasti.

Kotikylälle päästyämme posotimme vauhdilla Bauernladeniin eli täkäläiseen Maalaismarkkinakauppaan, josta ostimme ihanaa pikkuvalmistajan juustoa ja mansikoita joltain lähitilalta. Kävimme vielä M-preisissa täydentämässä ruokavarojamme. Söimme kotosalla hienon päivällisen: salaattia, grillattua kanaa ja loistavaa Mondavin viiniä, joka oli tarjouksessa noin 8 eurolla. Meillä on salainen lukkarinrakkaus Mondavin viinejä kohtaan, sillä olemme vierailleet Mondavin viinitilalla Napa-laaksossa Kaliforniassa ikuisuus sitten, eli tarkemmin sanottuna vuonna 1991.

Tämmöistä täällä Alppien varjossa, mitäpä kuuluu kurkkijoille? Lataan vielä muutaman kuvan tähän alkuun ihmeteltäväksi.

Vaellusta ja vapaata

Vicki Li ja 10 kg liikaa nahan alla.

Tuon mutkan takaa tuleekin esille Ambergerhutte. Vihdoinkin.



Lunta on pikkusen välillä



Maitotonkkia. Tuli ihan mummola mieleen.

Ötzin kylän omaperäistä liikennevalistusta. Tsiikaapa kuski paremmin. Alempi kuva Aun kylän kohdalta paluumatkalla Ötziztä. Sateli vähän.

Noniin, sain taas miniläppärivuoron siipalta, joka kirjaa koneelle uusia geokätkölöytöjään innokkaana. Tänään tosiaan on pidetty "vaellusvapaata" osittain siksi, että säätila on vaihdellut pitkin päivää aina kovasta sateesta auringon paisteeseen ja siksi myös, ettei vaan hotsittanut tänään. Aika tavallista meille onkin, että vaelletaan 2-3 päivää ja sitten pidetään kevyt laaksopäivä. Eihän tämä sentään töitä ole, jota olis pakko tehä.

Eilen teimme vaelluksen Griesin kylältä Amberger huttelle. Nousua oli 580 m ja sää oli helteinen. Mie olin kuitenkin täysissä kuteissa, sillä inhoan kärpäsiä ja paarmoja, joita muutama pörrää ympärillä aika ajoin. Naurettavaa, tiedän kyllä, mutta fobiansa kullakin. Kyllä eilen taas vi..ti ankarasti se, että olen päästänyt itteni lihomaan tähän jamaan eli samaan painoon, josta suurin piirtein aloitin laihduttamisen 10 vuotta sitten. Painoa oli 73,9 kg kotoa lähtiessä ja siinä on se 10 kg liikaa. Tuolla kun rinnettä vääntäää ylös, saa tuta joka ylikilonsa joka askeleella. Mutta, tästä huolimatta ruoka maistuu mainiosti heti reissun jälkeen. Eilen tosin söimme huttellä lounasta, mie otin uuniperunan kermaviilillä ja speckillä. Ilmeni, että kermaviilissä oli valkosipulia mukana, hyvältä maistui suussa, mutta sainpahan jälkiruoaksi hillittömät ilmavaivat. Ilta menikin sitten paukutellessa ja röyhtäilyssä. Siipalla oli varmaan mukavaa ;)

Eilen illalla ajoimme vielä Söldenin kylälle ja bongasimme muutaman kätkön. Aika hiljaselta näytti meno sielläkin, talvellahan täällä on täysi pöminä. Majoitustilaa näissä kylissä on kesäsiin runsaasti, täytyy vaan valita, millaisesta tasosta on valmis maksamaan. Me laitetaan itte ruoka enimmäkseen, monesti ravintolaruoat täällä ovat osoittautuneet pettymykseksi, liikaa rasvaa ja suolaa ja etikkaa. Sen sijaan leivonnaiset ovat aivan käsittämättömän hyviä ja edullisia? Sellaiset tuhdit kakkupalat maksavat konditoriossa 2-2,20€ kipale. Luulen ainakin, että maksavat Suomessa enemmän, en osta kotona koskaan tuollaisia. Hiivapullapohjaisia juttuja en ole täältä löytänyt. Leivät ovat kans oikein hyviä, ostelemme päivittäin erilaisia sämpylöitä paikalliselta paakarilta.

Aamupäivällä kävimme Ötzin kylässä. Kaivettuamme muutamat kätköt esiin, mie pääsin ostoksille Vögelelle ja löysin taas suoraan jalkaan sopivat housut 10 eurolla. Jihuu, tunsin taas itseni oikeaksi ihmiseksi näine läskeineni. Tuolta Vögeleltä lähtee joka kesä muutamat housut mukaan edulliseen hintaan näin ale-aikaan.

Siippa suunnittelee meille huomiseksi taas "tapporeissua" eli nousumetrejä tulee noin 700 metriä, saas nähä, miten akan käy. Siitä tuonnempana. Latailen tänne vielä muutaman kuvan iloksenne. On muuten kiva, kun saa kirjoittaa raporttia reaaliajassa. Reissun jälkeen tuntuu väliin vaikealta palata siihen, meitsi on niin nykyisyydessä elävä ihiminen.

Nahkaruoska soi

Tässä näkymä
pikkuparvekkeeltamme


Tältä ne ruoskat näyttivät. Itse tehtyjä, uniikkeja


Perinneasussa pojat paukuttelevat vuorotahtiin. Aika sexyt nuo nahkahousut, vai mitä?




Tuomarit tärkeän näköisinä arvostelemassa suorituksia

Terveiset kurkkijoille täältä Ötztalista Längenfeldin kylästä. Olemme asettuneet kämppäämme lauantaina. Kämppä on aika steriili ja ankeahko, mutta kaikki oleellinen löytyy: hyvä sänky (kerrankin ilman untuvavuodevaatteita) tupakeittiö, jossa hella, jääkaappi, pakastin, astianpesukone ja telkkari. Lisäksi löytyy suihkuhuone kaapilla ja erillinen vessa. Siistiä, mutta jotenkin ankeaa verrattuna muihin huusholleihin, joissa olemme täällä asuneet. Ainiin on myös kaksi parveketta, josita toinen on naapurin kanssa yhteinen. Molemmilta parvekkeilta on kaunis näköala vuorille ja lähinavettaan...

Eilen täällä oli tosiaan merkillinen tapahtuma, jonkinlaiset piirikunnallliset ruoskanviuhutuskilpailut. Ihan uskomaton paukuttelu alkoi jo klo 10 ja kesti pitkälle iltapäivään. Kävimme välillä seuraamassa kisoja ja joimme alueella hyvät kahvit kuchenin kera. Ihme touhua, ei meille selvinnyt, millä kriteereillä siinä voitettiin. Pitikö saada mahdollisimman kova ääni, vai pitikö viuhumistyylin olla hyvä. Tuomarit istuivat tärkeän näköisinä tuoleilla aurinkovarjojen alla ja näyttivät pisteensä vain ylituomarille. Palkintojenjakotilaisuuden kans missasimme, ei siellä jaksanut olla kauaa, kun se paukutus otti korviin.Hmmm...mitähän täkäläisissä makuukammareissa oikein tapahtuu? Miehillä tai ainakin useimmilla heistä oli nahkahousut ja sulkahattu päässä. Hattu laitettiin jalkojen juureen ennen suoritusta. Osa viuhutteli pareina ja jotkut yksikseen. Outoa.

Mutta onhan meilläkin eukonkantokilpailut Suomessa. Passaapi sitäkin ihmetellä. Päätän raporttini ja yritän ladata jonkun kuvan, jos osaan. Kaikki kuvat on nyt pötkössä tuossa alussa, tämän miniläppärin kanssa touhuaminen on aika hankalaa ja outoa. Nyt saattaa olla, että kuvat suurenee klikkaamalla, kun en ole niitä raahannut väleihin. Kokeilkaa.

Huomenna taas rinteet kutsuvat. Olemme aloittaneet tosi rauhallisesti, koska siippa on vähän kipeä ja mie olen ihan paskakunnossa. Mutta viikon päästä on jo uudet kujeet ja pitemmät nousut.

Kurkkija n:o 50.000

Heippa! Kohta lähden reissuun, mutta hokasin, että pian tulee 50.000 kävijä täyteen. Muistahan ilmoittautua, sillä palkinto Itävallasta odottaa.

Vielä suihkuun ja lentosukat jalkaan. Tytär hakee meidät kamoinemme klo 7. Suloista heinäkuun loppua kaikille, niin työtätekeväisille, lomailijoille ja muille raskautetuille! Vicki Li lähtee vuorille.

Tallinnaa ja Vasikkasaarta geokätköilijän silmin

Vasikkasaaren upea kukka metsän keskellä

Heipsan! Nyt on taas baarikaappi täynnä, sillä pyörähdimme Tallinnassa maanantaina. Reissu oli jokseenkin voimia vievä, sillä herätys oli jo 5 jälkeen , jotta ehdittiin 7.30 laivaan. Laiva eli Tallinkin Star oli vielä varsin siisti, mutta hämmästystä herätti vähäinen vessojen määrä. Vaikka porukkaa oli selvästi niukasti, joutui vessoihin koko ajan jonottamaan. TYLSÄÄ! Jos sinulla ei ole seurapiirirakko ja jos varsinkin aiot kipata olutta laivalla, on parempi satsata hyttiin, vaikka siitä muutaman rovon maksaakin. Oma vessa siinä paatissa on sallittua ylellisyyttä. Menomatkalla olimme kansipaikoilla, mutta kokeneina matkaajina varasimme paluumatkaksi oman hytin. Arvasimme,että tulee käveltyä paljon, ja on ihanaa oikaista ruotoansa raskaan päivän jälkeen. Niin , todellakin mun askelmittarini näytti päivän päätteeksi semmosta 35.000 askelta , joka kilometreiksi muutettuna on sellaiset 17 km näillä töpöjaloilla toteutettuna. Sanonpa, että se on aika kunnioitettava määrä vanhalle rouvalle. Onneksi vain viimeiset kilometrit tehtiin raskoin taakoin, muuten ihan keveästi ja kunnon lenkkareilla.

Puisto, joka alkaa Lydia Koidula tien päästä

Kuten arvaatte, tällä kertaa emme pyörineet vanhassa kaupungissa, vaan kiertelimme Tallinnan kauniita puistoja ja niiden pöheikköjä geokätköjä etsien. Tuli todellakin nähtyä paikkoja, joita ei ole koskaan aiemmin nähnyt. Aika pitkään pyörimme isossa puistossa tai puistometsässä, joka sijaitsi keskustasta laululavan suuntaan, Lydia Koidula katua pitkin sinne pääsi. Kertakaikkiaan upea puisto, täynnä jalopuita. Erityisen paljon siellä oli hevoskastanjoita. Ihmisiä ei paljon ollut, ihan muutama kulkija vaan. Käväisimme myös laululavalla, jossa purettiin juuri laulujuhlien rekvisiittaa pois. Vanhassa kaupungissa kävimme lähinnä syömässä Musta lammas- nimisessä ravintolassa. Ruoka oli ihan kelvollista, joskin kalliihkoa. Atmosfääri ja tunnelma oli ravintolassa hieno ja palvelukin pelasi. Lähes kaikki asiakkaat olivat suomalaisia.

Arkitehtuurissa löytyy montaa suuntausta

Vanhan kaupungin liepeiltä etsimme myös kätköjä ja loppujen lopuksi tuli jo kiire satamaa kohti. Kaikki shoppailut jäi tekemättä, tosin en mitään olisi tarvinnutkaan. Oli tosi ihana vetäytyä jo täydemmässä laivassa omaan hyttiin ja käydä jonottamatta vessassa monta kertaa ja otinpa vielä nokosetkin. Että semmoinen reissu. Kotia tultiin väsyneinä , mutta tyytyväisinä. Laitoimme vielä rankan päivän päätteeksi makkarat grilliin ja uudet perunat höyryyn. Söimme kunnon sapuskat partsilla siinä 21.30 aikoihin ja hyvin siellä tarkeni.

Eilen Göteborgin ystävämme tuli kylään ja tuli lärpätettyä koko ilta niitä näitä kaalinpäitä. Kävimme Siuntion puolella ihanassa kalasavustamossa ja söimme taas parvekkeella tällä kertaa sitruunalohta ja rosepippurihunajamarinoitua savulohta, vähän savusimpukoita ja graavilohta. Kaikki oli erinomaisen tuoretta ja maistuvaa ja kerrankin oli hyötyä lämmittimistä, jotka siippa sinne asensi kuukausi sitten. Hyvin tarkeni, vaikka tuli vettä koko iltapäivän.

Tänään juhlat jatkuivat, sillä vuosi on vierähtänyt edellisestä hopeahääpäivästämme ja tänään tuli 26 vuotta täyteen yhteistä matkaa. Vieraamme lähdettyä me lähdimme saaristoristeilylle Isoon Vasikkasaareen ja palkkioksi kolmen kätkön löytymisestä, söimme hyvän hääpäivälounaan Gula Villanissa. Sitä paikkaa voin suositella, ainakin me olemme saaneet sieltä aivan mainiota ruokaa, eikä tänäänkään tarvinnut pettyä. Nyt vaan väsytää sikanaan, kun puksutimme saaristoveneellä takasin semmoiset kolme varttia. Menen vielä kahville ja lataan kuvat sen jälkeen. Sitten hiljenen toviksi, koska Itävallan reissun pakkaustouhut alkavat. Varsin todennäköistä on, ettette kuule minusta ennen elokuuta- paitsi jos kämpässä on hyvät tietoliikenneyhteydet ja kelit on sateiset. Sitten tulee varmaan rapoa reissulta suoraan.

Gula Villanissa oli tällaista

Eipä tässä sitten muuta. Täällä aletaan viettään romanttista hääpäiväiltaa. Tosin minun on häpeäkseni tunnustettava, että siippa on meistä se romanttisempi. Mie olen semmonen Konkreetti-Santra.

Eläköön parisuhteet! Niin lyhyet kuin pitkätkin. Taskumatista otimme konjakit.