Pilvellä on kultareunukset

Viikonloppu on taas takana. Perjantaina olin hauskoissa pippaloissa. Naisia oli paikalla parikymmentä, hauskaa ohjelmaa, vähän purtavaa, hyvää musiikkia ja viiniä. Mitäpäs siihen muuta tarvittaisiinkaan. Tunnelma oli mahtava, varsinkin kun tanssimme jonossa Dirlandaata pöydän ympäri. Täytyy sanoa, että ylipäätänsä hauskimmat juhlat mun elämässäni on pidetty naisporukoissa. Naiset osaavat todella irrotella keskenään - ainakin minun naistuttavani. Kun miehiä ei ole läsnä, jää tietynlaiset jännitteet pois. Itseironia kukkii ja voimme oikein porukalla nauraa itsellemme. Joka osaa nauraa itselleen - siltä ei tule iloa elämässä puuttumaan.Onhan meissä naisissakin sitten niitä, joitten on aina kokeiltava flirttitaitojaan, jos yksikin miespuolinen on paikalla.

Lauantai aamun olinkin vähän heikommassa hapessa, mutta heräsin, kun ystäväni T soitti tulevansa aamukahville. Oli siitä toki sovittu etukäteen, mutta enhän mie muistanut. Mutta, no problem, T pyrähti paikalle, kahvit keitettiin ja paransimme maailmaa kahvin kera ja Buranan. T oli myös viettänyt naisporukassa edellisen illan ja jaoimme yhteisiä tunnelmia.

Tänään sunnuntaina kävimme muutamassa huonekalunäyttelyssä ja etsimme lähinnä mulle sitä elämäni nojatuolia. Olen haaveillut pitkään sellaisesta mekanismituolista, joka pyörii, keinuu, menee lähes makuuasentoon ja josta rahi nousee vivusta kääntämällä. Se tuoli jotenkin symbolisoi mun uutta tilaani: omaa työhuonetta ja tyhjää pesää. Vielä ei löytynyt sopivaa. Yllättävän moni tuoleista oli aika kapeita, mun leveä persukseni ei mahtunut kaikkiin väljästi. Olen ajatellut , että sen pitäisi olla kangaspäällinen, koska nahka on minusta aika kylmä ja liukas. Mieluiten ottaisin alcantarapäällisellä, mutta ne on sikakalliita. Hintahaitari on muuten melkoinen. Jonkinlaisen mekanismituolin saa jo 270€, mutta laadukkaammaat maksavat jopa 1500€. Eipä tässä kiirettä, pikkuhiljaa kalustelen huonetta mieleisekseni. Vanhat Laura Peterzenin verhot ajattelin sinne laittaa. Nythän on tämä retro muotia. Ostimme nuorena parina laadukkaat verhot joista siis riittää iloa vielä yli 20 vuoden päästä.

Kävimme siipan kanssa kävelyllä ja kohtasimme hupaisan näyn. Kolmen joutsenen porukka harrasti kuviokelluntaa. Kaksi oli valkoisia ja yksi aikalailla harmaa, luultavasti tämän kesän poikasia.

Onni on lipua pitkin veden pintaa

Terveiset sieltä minne aurinko ei paista...

Jäävuorten huiput

Siippa ihmettelee, miksi mie en yhtään käsittele noita digikuvia. Syy on se , että mie en viitti. En viitti opetella noita kuvankäsittelyohjelmia. Ainakaan vielä. Jotenkin mulla on sellainen tunne, että mun keskittymiskykyni on heikentynyt. Voisko se liittyä näihin "viihdevuosiin"? Pinna kans käryttää välillä aika nopeasti. Onneksi ei ole pieniä lapsia enää itellä kärsimässä äksyilevästä äidistä. Siippaa väliin pelottaa. Hyvä niin. Meidän suhteessa pelaa tietty kauhun tasapaino. Se vaatii molemminpuolista kunnioitusta. Ettei ihan pääse silmille hyppimään kumpikaan.

Tasaista viikkoa kaiklle kurkkijoille!