Tyhjä huone

Nyt se on tehty. Vuokrattiin paku ja roudattiin miehen ja vävykokelaan kanssa tyttären isot kamat omaan kämppään. Pakun vuokraaminen jäi niin viime tinkaan reissun vuoksi, että jouduttiin ottaan vähän isompi paku, nimittäin Fiat Ducato. Mutta hyvin sillä siippa huristeli ja keikkoja tarvi varsinaisesti vaan yhden, toisella keikalla haettiin käytetty kaapipakastin tuttavan nurkista.

Tytär on ihmetellyt, että onko muuttaminen todellakin näin rasittavaa. Hän on asunut elämässään vain 3 asunnossa: ensimmäiset pari vuotta pikkukaksiossa tässä samassa korttelissa, sitten appivanhemmilla noin 5 kk odottaessamme tämän nykyisen kotimme valmistumista. Tytär oli 2,5 vuotias, kun muutimme tähän juuri joulun alla vuonna -89. Hänelle tämä on ollut ainoa koti, jonka hän muistaa. Itse olin tyttären ikään mennessä asunut noin 12 asunnossa. Laskin sen joku aika sitten, kun tytärtä kiinnosti. Asuimme enimmäkseen isän työsuhdeasunnoissa, aina pienesti ja ahtaasti. Nyt kyllä on elämässä luksusta ainakin tilan puolesta, yli 90 neliöä kahdelle aikuiselle ;) Mutta kuten sanottu, tiedän myös, mitä on asua ahtaasti. Eka kerran elämässä mulla oli oma huone, kun lähdin opiskelemaan pois kotipaikkakunnaltani.

Kyllä sitä tavaraa ja roinaa kerääntyy nurkkiin uskomattomia määriä, vaikka en itseäni pidäkään mitenkään materialistina. Oli ihana laittaa tyttären mukaan astioita, lakanoita, pyyhkeitä, mattoja ja kaikenlaista talouteen kuuluvaa. Pientä tilan tuntua on joihinkin komeroihin tullut. Tyhjällä tilalla on tosin taipumus täyttyä... Ihmettelin, kun kuulin, että tyttären ystävät ovat joutuneet ostamaan kaiken taloushilpetöörin ja on kuulema tullut tosi kalliiksi. En pönttö älynnyt, että useimmissa perheissä on muitakin lapsia, kuin ainokainen, jonka matkaan voi työntää kaikenlaista. Itse en aikanani ottanut kotoa juuri mitään, eipä siellä olisi ollut jakamistakaan, meitä lapsiakin oli 4. Tuntui jotenkin nostalgiselta hakea verkkokellarista tyttären käyttöön meidän entinen keittiönpöytä, kun samalla mieleen tuli sen hankintahistoria. Mekin oltiin nuoria, kauniita ja rakastuneita. Enää ei olla kuin rakastuneita.

Nyt on tyhjä huone. Jos totta puhutaan vain lattiatila on tyhjä, sillä tytär jätti kaikenlaista "muistokamaa" komeron puolilleen. Hakee kuulema joskus, kun tilaa on enemmän. Niinpä. Nyt on ainakin tarkoitus maalata tuo tyttären huone ja sitten se otetaan uusiokäyttöön. Lähinnä mun työhuoneeksi ja vierashuoneeksi yövieraita varten. Tähän asti vieraat ovat yöpyneet futonilla isännän työhuoneessa, joka on huushollin pienin, kun taas tämä vapautunut on kaikista makuuhuoneista suurin. Olen myös haaveillut sinne kunnon laiskanlinnan hankkimista, siinä voisi sitten lueskella ja suunnitella tulevia lomamatkoja. Siippa ehdotti, että voitais laittaa sinne näyttely kaikesta maailmalta tuomastamme tavarasta. Tilauksia huoneelle on siis useita, aika näyttää, mitä siitä loppujen lopuksi tulee. Vielä muutama vuosi sitten olimme vakaasti sitä mieltä, että myymme tämän ja ostamme asunnon Helsingin keskustasta, vaikkapa Kruunuhaasta tai Töölöstä, mutta nyt se tuntuu vieraalta ajatukselta. Tätä asuntoa on aika paljon rempattu muutaman vuoden sisällä ja Hesasta saisimme samalla rahalla vain hikisen kaksion. Mutta kukapa sen tietää, mihin mieli kääntyy. Mihinkäpäs sitä kotoaan lähtisi? Tämä on asunto, jossa myös minä olen asunut pisimmän aikaa elämässäni.

Asetelmaa löytyi joka lähtöön porraskäytävästä

Paluu lomamuistelmiin. Innsbruckin hengästyttävän osuuden jälkeen , ajoimme Tiroliin Längenfeldin kylään. Asuimme keskellä kylää paikallisen mehiläistarhaajan talon toisessa lomahuoneistossa. Oli oikein viihtyisä ja huippusiisti pikkukaksio. Emäntä kävi siivoamassa kämpän joka päivä, kun olimme lietsussa. Huvittavaa muuten suomalaisen arkisen ihmisen silmään on se, kuinka itävältalaiset koristelevat kaikki tilat. Meidänkin rappukäytävässä oli monta eri asetelmaa kaneista, kanoista ja lampaista toteutettuna. Uskomattomia pölynkerääjiä, paitsi että nekin siivottiin varmaan joka päivä. Myös lomahuoneiston sisällä oli jos jonkinmoista kukka ja kipsiasetelmaa. Sängyn päädyn päällä istuivat enkelit. Kylästä löytyi kaikki tarpeellinen: pari päivittäistavarakauppaa, leipuri, konditoria, lihakauppias, kemppari, muutama vaateliike ja hieno Aqua Dome kylpylä ja tietenkin monta ravintolaa turistien iloksi. Siellä söin reissun parhaan aterian Alte Längenfeld ravintolassa. Annoksessa oli kalaa ja katkarapuja lisukkeineen ja todella kauniisti esille laitettuna. Se oli se kerta , kun kamera unohtui kämpille...

Nyt tätä lätinää lie riittämiin yhdelle päivälle, jatkuu huomenna...

Kauniita unia, enkelin kuvia -itävaltalaisittain