Sumussa tarpomista

Tämä karhu pyöräilee, mutta tiedätkö missä?

Eilinen oli jo niin pimeä, että en käynyt ulkona ollenkaan. Paitsi kirjastossa piipahdin. Tänään näyttää samanlaiselta : harmaan sumuiselta ja ikävältä. En oikeastaan ihmettele pätkääkään sitä, että suomalaiset käyttävät paljon mielialalääkkeitä. Eihän näissä sääoloissa voi muuta kuin masentua. Varsinkin, jos aurinkoa ei näy viikkotolkulla. Itte en ole toistaiseksi (niinpä, kuka tietää tulevaisuuden, minäkään en ole koskematon) mielialalääkkeitä tarvinnut, paitsi jos niiksi lasketaan suklaa, laku ja viinit. Suklaan, lakun ja alkoholin käyttö näyttää kasvavan pimeänä aikana. Mulla oli kilon lakupussi jemmassa viime viikon, sieltä sitten jaoin säännöstellysti siipalle ja ittelleni. Siipalta on kaikki pakko piilottaa, hän syö herkkuja niin pitkään, kun jotain talosta löytyy. Onneksi hän luitenkin tiedostaa "ongelmansa" ja suostuu tähän mun säännöstelyyn.

Kumma juttu, muuten se, että nuorempana olin ihan salmiakkifani, mutta enää se ei maistu kuin ihan satunnaisesti joskus. Salmiakin tilalle on tullut lakun popsinta- siis jotain mustaa pitää saada. Onkohan se jotenkin hormonaalista, minkä sortin karkkia kulloinkin tekee mieli?

Viime viikonlopun kävelyreissulta

Tytär oli yökylässä, oltuaan ensin illan kaverinsa tupareissa. Kuulin kylä, kun neiti aamuyöstä hipsi sisään, vaikka hän osasi tullakin tosi hiljaa. En mie ole juurikaan joutunut valvomaan tyttären menojen perään, ihan muutaman kerran muistan jääneeni odottamaan, jos olen herännyt aamuyöstä, eikä tytär ollutkaan vielä tullut. Nythän hän onkin enimmäkseen omassa kodissaan.

Rinnoista puheenollen. Laskeutuminen on tapahtunut ja painovoima on hoitanut asian. Tytär sen varsinkin huomasi, kun näemme harvemmin. Itsekin kyllä tunnen, että taas varmaan pysyisi kynä rinnan alla putoamatta. Tisut siis alkavat olla lopullisessa kuosissaan pienennysleikkauksen jälkeen. Olen nyt 3 viikkoa pitänyt yötä päivää Mepiform- laastareita arpien päällä. Ainakin minusta tuntuu, että tisut eivät ole kutisseet niin paljon. Tätä hoitoahan pitää jatkaa ainakin puoli vuotta, ellei sitten vuoden ajan ennenkuin tuloksia näkyy. Tämä hoito on siis varsin helppo toteuttaa ja muuta haittaa tästä ei ole, kuin keventynyt kukkaro. Laastarit ovat kalliita, mutta toisaalta säästin pitkän pennin, (vai pitäiskö nykyään sanoa pitkän sentin...) kun pääsin leikkaukseen kunnalliselle puolelle. Sillä rahalla ostaa arpilaastareita moneksi vuodeksi. Olen myös moneen kertaan ehtinyt ajatella senkin, että leikkauksen ajankohta oli loistava, kun nyt tämä työmarkkinatilanne on pitkittämässä leikkausjonoja ties kuinka pitkiksi, jos hoitajien lakko toteutuu.

Olen tehnyt töitä kuin pieni eläin pari viikkoa, mutta tuleva viikko on ehkä vähän väljempi, jee! Menen keikalle vielä huomiseksi, mutta loppuviikko onkin sitten työnohjausryhmiä. Paitsi että tilanteet muuttuvat kyllä äkkiä, saattaa olla, että puhelin alkaa päristä jo illalla tilauksia. Mun on aika vaikea sanoa " EI", kun tiedän, että ihmiset eivät huvikseen töihin soittele, vaan hätä selviytymisestä on todellinen. Tänään oli Hesarissa mielenkiintoinen juttu työn/uranvaihtajista. Olen myös omassa tuttavapiirissäni huomannut, että tässä lähempänä viittäkymppiä monet harkitsevat vakavasti alan vaihtoa ja usien vielä aivan erilaiseen alaan. En tunne montaakaan ihmistä, joka olisi tyytväinen työtilanteensa. Joko töitä on ihan liikaa, tai vain työn sisältö on alkanut nyppimään oikein pohjamutia myöten. Vapaa-ajan vähäisyys harmittaa. Kyllä sitä ittekin miettii aina välillä, että onko tämä elämä pelkkää suorittamista- selviytymistä päivästä toiseen aina seuraavaan lomaan saakka. Lomalla sitten oikeasti elää. Surullista, että työelämä on tässä maanisessa hengessä, jossa koko ajan vain vaaditaan enemmän ja parempaa työnantajien puolelta ja työntekijät uupuvat ja kokevat olevansa vain pelinappuloita. Hyvinvoiva työntekijä tekee hyvää työtä ja hyvillä mielin. Olen varma, että silloin myös tulos on parempaa ja sitoutuminen työpaikkaan on huippuluokkaa.

Väliin kyllä mietin sitä, että jospas työ ei olekaan niin paljon muuttunut, vaan mie olen. Olen vanhentunut ja kaikki uuden oppiminen ei enää käy niin nopeasti kuin joskus aiemmin. Toisaalta tässä iässä jo paremmin tunnistaa omat voimansa ja toisaalta rajoituksensa. Laskee realistisemmin työn kustannuksia ja nyt en puhu rahasta. Mihin kannattaa satsata ja mihin taas ei. Olin todella tyytyväinen itseeni, kun sain lisättyä tuon blogiluettelon tuohon sivuun. Eihän se homma niin vaikea ollut, mutta mulla oli ollut vaan niin korkea kynnys ottaa selvää, miten se juttu tehdään. Siis vanha koira oppii uusia temppuja, jos motivointi on kohillaan.

Nyt täytyy kaivella ja kattoa, olisko kamerassa vielä joku julkaisukelpoinen kuva. Ei ole tullut kuvattua nyt ainakaan viikkoon. En olisi ehtinyt, kun olen käynyt töissä. Ikävästi tuo työssäkäynti häirtsee vapaa-ajan viettoa ja blogikirjoittelua. Voimia alkavaan viikkoonne! Syökää paljon suklaata ja lakua- se auttaa jaksamaan.