Dialogia aisteille

Jäähuntu on kivellä yllä

Väsyttää. Mutta täytyy silti vähän pitää kurkkijoita ajan tasalla. Viikonloppu on jo hyvässä vauhdissa ja paljon on kerennyt tapahtua viikon raskaahkon työrupeaman jälkeen.

Perjantaina ystäväni T vei minut syömään ylläripaikkaan eli en tiennyt etukäteen , mihin olimme menossa. Tosin Suurkirkon kohdalla räntäsateessa puskiessamme jo aavistelin, että kohde on joko pizzeria Rodolfo tai sitte Sipuli, jonne olen haikaillut joskus meneväni. Sipuli oli siis kohteemme ja kolmas kerros siellä. Jo esteettiselle silmälle, ravintola on hyvin miellyttävä. Paljon punaista vanhaa tiilipintaa ja kauniit pikkuruiset kaari-ikkunat. Päydät oli sijoiteltu mukavan väljästi. Me istuimme puolikaarenmuotoisella punaisella tiukkanappisella nahkasohvalla.

Ei muuta kuin tilaamaan: aluksi aperitiiviksi kuivaa sherryä Tio Pepe ja sitten Stockan kanta-asiakasmenu johon kuului alkuruokana blinit muikunmädin, punasipulirouheen ja smetanan kera, pääruokana oli joko kevyesti savustettu siika tai hanhenrinta, jälkiruokana rahkapannacotta liekitetyillä kirsikoilla.

Ennen alkuruokaa tuli yllärinä "kokin palanen", joka oli tuorehernekeitto pekonivaahdolla. Kuulostaa oudolta, mutta oli herkullinen hörppäys, joka tarjottiin lasisista kahvikupeista. En ole blineihin erikoistunut eli en tiedä, millaisia niiden ihan tarkkaan ottaen kuuluisi olla, mutta nämä olivat aika pieniä kuin lettupannulla tehtyjä, ihanan rapeita pinnalta ja tosi tursuavan rasvaisia. Luulen , että blinit ovat yleensä suurempia, mutta tämä oli alkupalaversio. Se maku. Selkeää gourmetia, siis ruokaa , jollaista en saisi aikaan kotona. Meno eikun parani pääruoassa. Täytyy sanoa, että söin elämäni maukkainta siikaa. En muista, mitä se kastike oli, paitsi, että taivaallista, vaaleaa, kuohkeaa ja omiaan korostamaan siian hienostunutta, kevyttä savun makua. T:n syömä hanhenrinta ei vetänyt siialle vertoja, mehän tietty maistettiin vähän ristiin salaa, vaikka hienossa paikassa olimmekin. Hanhenrinnan kanssa tarjotty perunafondyy oli kuulema tosi maukas. Rahkapannacotta jäkiruokana oli ihana ja kirsikkojen liekitys jollain vahvalla kirsikkaviinalla tehtiin siinä pöydän vieressä. Palan painikkeeksi meni pullo aussi rieslingiä Palandri taisi olla nimi ja hinta 44 € puteli, mikä muuten taisi olla sen paikan halvin viini ja tälle menulle suositeltu. Ajattelimme ensin ottaa lasiviinejä, mutta kun halvinkin 12 cl olisi irronnut 15 eurolla, niin päätimme kitata koko halpuripullon. Viini oli rapsakka ja konstailematon, hyvin raikas ja napakka. Siis ihana illallinen. Mutta kosto vaani jo ovella meikäläistä. Nimittäin olin unohtanut toiseen laukkuuni laktoosin hajottaja entsyymit ja mie aloin turvota oikein kunnolla jo siinä jälkiruokavaiheessa. Onneksi sattui sentään olemaan tarpeeksi väljät housut jalassa, että paine ei kasvanut liian suureksi, mutta valehtelematta mun vatsani oli niin pinkee, kuin olisin odottanut vauvaa noin 6 kuukaudella. Kaamea turvotustuska iski sitten kotona ja yön aikana. Näin kammottavia painajaisia. Otin ennen nukkumaan menoa pari Laktaasi-kapselia ja aamulla pötsin turvotus oli laskenut normaaliin pönötykseen, vaikka vatsa oli edelleen arka sen venymisen jäljiltä. Olen näköjään jo siinä pisteessä, että en siedä laktoosia juuri ollenkaan, nuo entsyymit kyllä auttavat, jos ne sattuvat olemaan mukana. MUTTA eipä tarvinnut kärsiä kipuja paskaruoan takia, vaan oli kunnon pöperöt. Siis suosittelen Sipulia Helsingin kävijöille, jos haluaa syödä gourmet ruokaa kauniissa miljöössä. Hintaa aterialle viineineen kaikineen kertyi 138€ kahdelta hengeltä. Maksamisen ilo oli ystävälläni T:lla tällä kertaa, hän oli luvannut viedä minut syömään, kun olen tehnyt hälle yhden palveluksen. Että tällainen elämys maku- ja hajuaisteille tällä kertaa.

Tänään lauantaina oli vuorossa aivan toisenlainen elämys. Kävimme siipan kanssa tutustumassa Heurekan tiedekeskuksen erikoisnäyttelyyn nimeltään Dialogi hiljaisuudessa. Ideana siinä on päästä vähän kokemaan, miltä tuntuu elää kuurona/ kuulovammaisena kuulevien maailmassa. Kierroksella on puhuminen kielletty ja kaikki kommunikaatio tapahtuu muilla keinoin kuin äänellisesti. Aivan aluksi korville laitetaan kuulosuojaimet, jotka rajaavat ulkoapäin tulevat äänet. Sen sijaan aluksi kuuluu jopa häiritsevästi oman sydämen lyönnit ja hengityksen rahinat. Oppaana kierroksella on kuuroja tai kuulovammaisia nuoria. Kierros kesti 1 h 15 min ja se oli tosi mielenkiintoinen kokemuksena. Suosittelen, mutta en kerro enempää, että on yllätystä jäljellä, jos kierrokselle lähdet.

Heureka on ihan jännä paikka vierailla aina silloi tällöin, mutta totesimme siipan kanssa, että olemme ilmeisesti tullet vanhoiksi, kun emme enää jaksa kierrellä kaikkia kohteita vaan napsimme vaan herkut päältä. Niitä herkkuja tällä kertaa erikoisnäyttelyn lisäksi olivat rottakoris ja Planetaario. Olimme vielä kymmenen vuotta sitten erittäin innokkaita Linnanmäen vempeleissä kiertäjiä, mutta siitäkin on mennyt jo maku. Suorastaan häpeällistä tunnustaa, että viime kesänä ei tullut käytyä Lintsillä kertaakaan. Voi, tätä keski-ikäisyyttä. Onneksi ruoka sentään maistuu edelleen. Niin ja uni.


Nautiskelemme päivänpaisteesta sulan ja jään rajalla

Tänä iltana saamme pari vierasta. Toinen heistä teki mielenkiintoisen matkaan Etelä-Kiinaan ja Tiibetiin vastikää. Siis saamme tuoreita matkakuulumisia, sellaisista jaksamme vielä molemmat innostua. Tarkoitus olisi laittaa illanistujaisiin poropizzaa, kun vielä on pakkasessa sitä savupororouhetta jäljellä. Täytyy käyttää se loppuun, sillä maaliskuussa haetaan uusi satsi.

Aurinko paistaa harvoin, mutta viime sunnuntaina paistoi vähän, kun olin kävelyllä. Siitä muutama kuva ohessa. Rentoa ja palauttavaa viikonloppua kaikille. .