Pääsiäistunnelmissa

Terveiset Tuulikselle tämän kuvan myötä. Tunnistatko paikan?

Tuli käytyä reissussa. Hyvä reissu: tapasin isän ja äidin, enot, enon vaimon, vanhemman siskon ja monia nuoruuden ystäviä, erityisesti K:t , joilla majailimme. Ohjelma oli monipuolinen. Kiirastorstaina osallistuimme messuun (hämmästyin kovasti, että luterilaisenkin kirkon palveluksia kutsutaan nykyisin messuksi) paikallisessa kirkossa. Oli mukava pällistellä ympärille nuoruuden ajoilta tutussa kirkossa. Muutaman tutun bongasin-olivat kovasti vanhentuneet, niin kuin varmasti ajattelivat minustakin, jos ylipäätänsä edes tunnistivat.

Pitkänäperjantaina kävimme pilkillä. Pilkillä olen viimeksi ollut yli 30 vuotta sitten, emäntämme osoittautui pilkkikuningattareksi, sillä hän vetäsi 4 pikku ahventa samasta rei´ästä, isäntämme sai yhden ja meillä muukalaisilla ei nykäsykkään.

Ei nykäisyäkään


Lauantaina kävimme moikkaamassa Leneä ja hänen perhettään lumisessa erämaassa. Ihailin taas kerran Lenen taidetta. Alla kuva Herkosta ja Elviirasta, aika riitaisesta huovutetusta pariskunnasta. Mie olen niitä, joka tekee käsillään , mitä osaa, mutta Lene tekee, mitä haluaa. Ihana lahja. Jäämme odottelemaan poikkitaiteellista näyttelyä, jossa Lene esittelisi töitään suurelle yleisölle ja toivomme pääsevämme kutsuvieraitten joukkoon.

Tässäpäs vähemmän sopuisa pariskunta : Herkko ja Elviira ala Lene

Sunnuntaina vierailimme mun mummolassa. Olen viettänyt siellä lapsuudessani hyvin paljon aikaa varsinkin kesäisin. Mummo kuoli jo useita vuosia sitten 98-vuotiaana ja elämästä kylläänsä saaneena. Nykyisin pihapiiriä asuttavat kaksi enoani, toinen vaimonsa kanssa. Enoni ovat molemmat eläkeläis- käsityöläisiä, toinen tekee veneitä ja toisen pääartikkeli ovat puukot. Upeita kaikki, nämä käsityögeenit ovat kyllä hypänneet mun yli.

Enon kuivalihat riippuvat jo räystään alla. Vielä ei olut valmista, harmi.

Kävimme tietenkin useaan otteeseen tapaamassa isää ja äitiä. Äiti on todellakin ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen ja pirtsakka mummeli. Isä on monien sairauksien uuvuttama, mutta huumorintaju tuntuu säilyneen Alzheimerista huolimatta. Isä on välillä kotona ja muutaman viikon välein intervallihoidossa palvelutalossa. Upeasti kotikuntani hoitaa vanhukset. Myös vanhempi sisareni, joka asuu lähellä äitiä ja isää pitää tarkasti silmällä vanhuksia, käy kylässä, siivoaa ja vie heille välillä ruokaa. Se on palvelua, jolle ei edes hintaa voi laskea. Kunnan kotipalvelun työntekijät käyvät myös päivittäin kaksi kertaa ainakin silloin, kun isä on kotihoidossa. Tuli oikeasti sellainen olo, että vanhemmat saavat osakseen paljon huolenpitoa ja välittämistä. Kyllä he ovat sen ansainneet, elämä ei ole ollut helppoa.

Maanantaina veimme isäntäpariskunnan ulos syömään. Oli oikein gourmet-ruokaa ja ihanan paikallista lähiraaka-aineista: poroa, Inarin siikaa, nieriää, kuningasrapua, hillaa.... Maistui koko porukalle. Emäntä loihti myös hyvät pöperöt joka päivä, ihanaa muuten syödä väliin toisen tekemiä ruokia, kunomat maistuu aina samanalaisilta.

Että tälläinen reissu. Vettä on Kemijoessa virrannut paljon ja ihmisten elämässä on tapahtunut suuria muutoksia 25 vuoden sisällä. Ystävyys kuitenkin säilyy tuoreena niiden kanssa, jotka ovat omia ittejänsä, vaikka nahka on mennyt kurtulle, tukat harmaantuneet ja vatsakummut kasvaneet. Se on laiffii. Elämän rajallisuutta tuli myös pohdittua. Ihan kuin eilen olisimme olleet nuoria ja nyt useimmat meistä ovat jo tulleet tai tulossa isovanhemmiksi.

Konkreettisena muistona mummostani, toin repussa kotiin mummolta perityt Myrna-kahvikupit. Niistä sitten tarjoilen kaffetta arvovieraille. Niitä oli puoli tusinaa leipälautasineen, sokerikko ja kermakko puuttuivat. Hommaan, jos joskus eteeni sattuvat.