Viikko sitten kotirannan koivu
Joku uskalikko meni uimaanNyt pidän tauon Japanin reissussa, alkaa jo itteäkin kyllästyttää tämä taaksepäin muistelu , kun elämä vie koko ajan eteenpäin ja uusiin kokemuksiin. Saatan joskus palata vielä vähän aiheeseen ainakin kuvien muodossa, mutta toistaiseksi olkhot.
Elämän ja kasvun voimaaOn ollut aika kiirettä, koska loman jälkeen tietty pakkautui kaikki ryhmät taas peräjälkeen ja yllättäen yksi uusi työkin alkoi vielä nyt toukokuussa. Enää pari viikkoa ja palaan kesäksi vanhaan työhöni eli 8 tuntia päivässä ja samassa paikassa. Jännää seurata, miltä se tuntuu tämän vapauden jälkeen. Työkavereitani olen kyllä tavannut muissa kuin työn merkeissä, tai ainakin osaa heistä.
Alkukesän vihreän sävy on niin elinvoimaistaPerjantai-iltana A. tuli yökylään ja grillasimme eka kerran tälle kesälle täytettyjä herkkusieniä ja niiden kanssa oli tarjolla lammasvartaita. Saimme päivittää jutut taas vuoden varrelta. Nämä vanhat ystävyydet ovat tosi arvokkaita, vaikka tapaamisia onkin harvoin. Silloin kun tavataan, aina vaan jatketaan suoraan siitä, mihin on jääty. Henkistä valimatkaa ei ole välillä tullut vaikka aikaa on kulunut.
Olimme lauantaina mukavalla retkellä "Kuninkaantie itään" Ajelimme Espoosta itään aina Pyhtäälle saakka ja kuulimme oppaalta siinä samalla hauskaa turinointia muinaisesta Kuninkaan tiestä ja tapahtumista sen varrelta. Porvoossa pysähdyttiin eka kerran ja nautittiin hyvät kaffet ja kunnon pitkopullaa Kahvila Helmessä.
Ihanaa, että tarjolla oli kunnon pitkoa, tästä mie tykkään
Poikettiin Pernajan kirkolla
Pyhtään kirkon madonnaPyhtään keskiaikaisessa kivikirkossa saimme oikein kunnon esittelyn kirkon suntion toimesta. Minusta siellä liikuttavin maalaus oli lähes 6-metrinen Kristoforos kantaen Kristusta virran yli. Laitanpas kuvan, jos tästä jotain selvää saa. Kristoforos näyttää vähän Hölmöläistarinoitten ukolta.
Kristoforos-jättiläinen kantoi matkalaisia olallaan yli virran
Ruotsinpyhtään ruukkialueella oli ikävä kyllä niin vähän aikaa, että se jäi huonolle kattomiselle. Sinne täytyy joskus palata omalla autolla ja rauhassa. Fiskarsin ruukkialue on yksi Etelä-Suomen kestosuosikkikohteemme ja sitä oikeasti suosittelen kaikille. Upea paikka. Mutta paras viikonlopun anneista oli vielä edessäpäin.
Patjoja oli pitkin poikin huushollissaLähdimme heti kokopäiväretken jälkeen parin työkaverin kanssa autolla kohti Valkeakoskea. Valkeakoskelle meidät oli kutsunut aurinkoinen M., joka on työtoverimme noin 10 vuoden takaa. M. asuu aivan Valkeakosken keskustan tuntumassa Juuso Walldenin rakennuttamassa jännässä kerrostalossa. Kerrostalo on kuulema rakennettu vuonna 1963 tehtaan herroja varten. Olihan hulppea talo, kerroksia oli kahdeksan, mutta joka kerroksessa oli vain kaksi asuntoa: toinen noin 130 neliöinen ja toinen M:n asuttama 190 neliöinen. Kertakaikkiaan ihana kerrostaloasunto, johon oli tehty täysi remppa kuusi vuotta sitten vanhaa henkeä kunnioittaen. Siellä oli mm. mosaiikkipinnoitetut leveät ikkunalaudat. Mutta parasta viikonlopussa oli tietenkin 12 naisen hulppea seurue: söimme, joimme, juttelimme, saunoimme ja lauloimme aina kello 3 saakka, jolloin levitimme patja- ja retkisänkyarmeijamme pitkin huushollia, kun jokainen sanoi kuorsaavansa. Todella kaikki kuorsasivatkin. Heräsin silloin tällöin yöllä hauskaan hyrinään ympärilläni. Kertakaikkiaan voimaannuttava viikonloppu- naisissa on voimaa!! Eikä vähiten M-emännässämme, joka oli tyttäriensä kanssa laittanut ruoat valmiiksi koko seurueelle. Kiitos M!!!
Olo oli kuin piispalla pappilassa, kaikesta huolehdittiin: niin henkisestä kuin fyysisestä hyvinvoinnista.
M:n 50-luvun huone oli ihastuttavaUskaliaimmat seurueestamme kävivät aamulla uimassa läheisessä järvessä, avantouimarille vesi oli kuulema jo liian lämmintä. Mulla jäi vielä talviturkki heittämättä.
Menen tänä iltana infotilaisuuteen, jossa kerrotaan tarkemmin uniryhmäohjaajan koulutuksesta, joka alkaa syksyllä. Minua kiinnostaisi. Olen aina ollut hyvin tietoinen unienkatselija. Mielestäni unet ovat portti omaan mieleen ja itsetuntemukseen. Toivottavasti kurssi kuulostaa siltä, mitä odotan. Kerron sitten tarkemmin, kun tiedän enemmän. Ihanaa viikkoa rakkaat blogisiskot ja myös satunnaiset kurkkijat!
.JPG)
13 kommenttia:
Vertaistukiryhmänohjaajan koulutuksessa käytettiin tuota unijuttua. Aamuisin oli puolen sessio, jossa istuttiin sikin sokin valmiiksi laitetuilla tuoleilla, useimmiten silmät kiinni.
Saimme vuoron perään määräämättömässä järjestyksessä halutessamme kertoa edellisen yön unistamme. Tuo koulutus laittoi kaikenlaista käyntiin mielissämme. Se näkyi myös unissa, myös kuullessamme toisten unia. Unia ei sen kummemmin käsitelty, mutta tässä tavalla sai heti aamulla purkaa jotain haluamaansa ja kokemaansa. Tuohon työskentelyyn se sopi hyvin.
Hei, hienoja elämyksiä on viime aikoina ollut elämässäsi. Varsinkin nuo ystävien tapaamiset ja yhdessä viettämänne aika on todellista laatuaikaa. Antaa muistoja ja saa hymyilemään hyvää mieltä!
Tuollainen 12 hengen ystäväporukka on varmaan aika ainutlaatuinen. Emännän asuntokin kuulosti ainutlaatuiselta ja näytti upealta. Antoisaa alkuviikkoa sullekin!
Iines- tämä oli oikeastaan aika sattunnainen naisporukka. Meitä yhdistää siis se,että olemme olleet jossain vaiheessa kaikki samassa talossa töissä. Työkin voi joskus kummasti yhdistää.
Ai mikä viikonloppu! Mielenkiintoinen retki ja ilonpitoa - sekä hyrinää - hyvässä
ystäväseurassa. Sen jälkeen hymyilee monta päivää.
Palannet työhösi jotenkin uutena ihmisenä; antoisia päiviä!
Ihanan suvaitsevia nuo sun flikkakaverit on, kun ei häiriintynehet toistensa kuorsaamisista. Molin itte parivuotta sitten Aslak kuntoutukses ja opiin vasta silloon tietämähän, notta mä kuorsaan, kun yks työkaveri pukkas mun hereelle niin kovakouraasesti, notta meinasin tipahtaa lattialle. Sitten se komensi mua vihaasesti olemahan kuorsaamati, notta hänki saa nukuttua.
Mäen meinannu uskaltaa nukkua koko loppuyönä, kun pelekäsin, notta se työkaveri heräättää mun taas niin kovakouraasesti, notta saan syrärin. =oD
Kun tulin kotia sanoon Anonyymille, notta miksei soo koskaa kertonu mulle, notta mä kuorsaan. Se vaan sanoo, nottei hän halua keskeyttää mun unia, kun tietää, notta mullon muutenkin vaikiaa tuo nukahtaminen.
Tuo unikoulutus kuulostaa jännittävältä ja ihanalta hommallta. Mäkin rakastan unia ja toivon jokailta nukkumahan mennes, notta näkisin taas jotaki puhuttelevaa unta ja saisin taas uutta tietoa ittestäni.
Terveisin Irene
Vanhaa työtään katsoo varmaan uusin silmin, kun on välillä ollut vuoden pois. Voi olla kiva kesä tiedossa, varsinkin jos tiedät pääseväsi taas syksyllä takaisin näihin uusiin hommiin.
Minusta olisi mukava joskus mennä kesäksi johonkin muualle, kierrätystä vähän.
Unien maailma on ihmeellinen! Minä työstän päivän tapahtumia usein unissani, muistan myös uneni aamuisin aivan yksityiskohtia myöten. Enneunia en sentään ole vielä ainakaan nähnyt.
Vanhaan työhön menee pitemmän paussin jälkeen aivan uusin silmin. Minulle ainakin oli valtavan positiivista olla vuorotteluvapaalla kokonainen vuosi, koska olen ollut saman firman palveluksessa jo 20 vuotta.
Miten kauniisti kevättä ja alkavaa kesää - täällä pohjoisessa odotellaan... Kauniita huoneita.
Kyllä meissä naisissa on voimaa, vaikka kuorossa kuorsaten!
LInkitin tänään blogiisi.
Luulin jo kommentoineeni, mutta olenkin varmaan nähnyt unta.
Sinulla vasta on ollut hieno ja monipuolinen viikonloppu.
Näin vanhemmiten porukassakin on kivempi olla, kun on itse rauhallisempi ja malttaa katsoa ja kuunnella toisia ihan rauhassa. Itse ainakin olen tuollaisen ilmiön huomannut.
Nuo kirkkokuvat ovat kauniita ja liikuttavia maalaukset yksinkertaisuudessaan.
Minäkin muuten olen kommentoinut, mutta ei täällä kyllä mitään oo. No, luettu on ja -nyt muistan mitä kirjoitin. Olin nähnyt unen, jossa olimme Näsinneulassa sinun, Katriinan, Merin ja IinesJ:n kanssa. Se oli muka sattumaa, mutta totesimme, että näin pitikin käydä, sillä yksi meistä tarvitsi apua.
Hmm..onkohan Bloggeri alkanut syömään kommentteja, kun katoamistapahtumia on käynyt. Outoa.
Eikka- olipas jännä uni. Tuota täytyy funtsia. Eipä silti, olisin oikein mielelläni tuolla porukalla missä vain. Tosin täytyy sanoa, että muutaman vuoden aikana, nuo tornit on ruvennut vähän ahdistaan, vaikka en olekaan korkeitten paikkojen kammonen. Eka kerran tuli epämiellyttävä fiilis Kuala Lumpurin televisiotornissa ja nyt siipan kummastukseksi en suostunut lähtemään Kioton torniin ollenkaan. Alpeilla korkeus/pudotus ei haittaa ollenkaan. Sehän kuuluu asiaan. Itse kukin meistä välillä tarvii apua ja tukea ja täällä sitä tuntuu saavan. Se on hienoa.
Lähetä kommentti