Citysienestäjä ja sienikoira

Näissä maisemissa suppilovahverojahdissa

Eilinen oli rankka päivä. Vaikka olisihan tällä elämänkokemuksella jo pitänyt ymmärtää, että takapakkeja voi tulla. Siskon tilassa tuli eilen takapakkia, koska hankalassa vaiheessa iski vielä päälle infektio. Ihan tavallinen poskiontelotulehdus, mutta siskon tilanteessa vaarallinen. Siispäs olemme samassa kohdassa kuin noin 3 vrk sitten. Kauhian rankkaa kyllä henkisesti, kun ihminen on semmoinen, että näitä takapakkeja hyvän uutisen jälkeen on vaikeaa vastaanottaa. Juutuin siis eilen illalla melkoiseen epätoivoon ja ahdistukseen. Tytär tuli kotiin ja juteltiin illalla pitkään. Muistelin monia hauskoja juttuja nuoruudesta ja siskosta. Se helpotti jo jonkin verran ja siihen päälle kohtalaiset yöunet.

Aamu on iltaa viisaampi. Heräsimme ajoissa ja lähdimme taas sieneen kokoonpanolla : siippa, tytär, tyttären kummitäti ja mie. Siippa ei välitä kerätä sieniä, mutta hän toimi meille sienikoirana eli haki paikat, johon kannatti jäädä kykkimään. Lisäksi siippa on aivan mieletön suunnistaja oli sitten kyseessä Lontoo, Munchen, Bangkok tai Kirkkonummi. Me muut saimme siis kulkea katse maassa ja vaan seurata sienikoiraamme. Yllättäen osoittautui, että sienikoiran pentu eli tytär oli sitten aivan mahtava sienibongari, kunhan vähän pääsi jyvälle suppilovahveron mallista. Tytärkin nautti kovasti metsässä samoilusta ja nauroi sitä, miten koukkuun siihen etsimiseen voikaan jäädä.

Vicki Lin etsintänäyte. Huivi tiukasti päässä hirvikärpästen torjumiseksi.

Nauroin kyllä metsään lähtiessämme citysienestäjän eli tyttären vaatetusta. Se näkyy tuossa kuvassa, jonka julkaisemiseen sain citysienestäjän luvan. Aivan ihana oli myös tuo citysienestäjän korikäsilaukku. Eväätkin meillä oli mukana eli termarissa kaffet, pullossa omenamehua ja rasiassa cantuccini-keksiä, nam.

Tässä ollaan jo syvällä sienikoukussa Katse ei ole harottava vaan pikemminkin intensiivinen

Metsäretken jälkeen oli vuorossa sienten perkaus, suppiloita oli sellaiset 6 litraa noin. Tein heti sienikastikkeen ja loput aion pakastaa, sillä mieleen juolahti, että jouluna saattaisi maistua sienikeitto tai sienikastike poron kanssa.

Kuten varmaan tekstistä huomaatte, tunnelma on paljon valoisampi kuin eilen illalla, vaikka tilanne ei faktojen mukaan ole sen kummempi. Teidän ja monien muidenkin ystävien tuki ja esirukoukset oikeasti kantavat meitä ja toivottavasti niiden kantavan vaikutuksen huomaavat myös sisareni mies ja heidän alakouluikäinen poikansa.

Olen aina sanonut, että en ole erityisen sukurakas. Nyt täytyy sanoa, että veri on vettä sakeampaa. Tämä siskoni vakava tilanne on nopeasti yhdistänyt sukuamme. Yhteinen kriisi siis tuo jotain uutta ja hyvääkin.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille. Pidän teidät ajan tasalla, kun kuitenkin olette jotenkin tässä mukana. Kiitos myös sähköposteista Meri ja Olivia, ne lämmittivät.

Citysienestäjän kori saaliineen