Marraskuu

Heipsan kurkkijat! Täällä ollaan taas hyöritty kameran kanssa siellä täällä ja nappailtu näkymiä omasta ympäristöstä. Viime sunnuntaina olimme siipan kanssa taas geokätköjä hakemassa ja löysimmekin taas pari kätköä. Olo oli kuin lapsena aarteita hakiessa. Mulla muuten on tapana aina liikkua vähän maata pälyillen, että jos löytyisi vaikka jotain jännää. Monenlaista on vuosien aikana löytynytkin: rahaa, kyniä, koruja. Suurin maasta löytynyt rahasumma taitaa olla Jenkeissä löytämäni 20 dollarin seteli, joka oli siipan kengän alla, kun jonotimme pääsyä laivalle, joka vei meidät Alcatrazin vankilasaarelle. Se oli iso raha silloin vuonna 1991. Siis pälyily kannattaa. Sunnuntaina kulmillamme törötti myös aito limousine. Olisi se hulppeeta ajella joskus tuollaisen kyydissä. Samppanjalasit näkyivät esillä. Ei passaa olla köyhä, eikä kipiä, kun tuollaisen tilaa. Saas nähä, milloin mie olen tarpeeksi varoissani, että tuohon turhuuteen panostaisin.

Tyttäret, lähettekö kyytiin?

Täällä on ollut nyt muutama aivan ihana päivä: kirkas, auringonpaisteinen ja kirpakka. Öisin on ollut pakkasta ja aamulla olen lähtenyt untuvatakilla töihin. Meikätyttö ei voi sietää palelemista. Villasilkki kalsarit ovat olleet käytössä varmaan jo kuukauden. Ostin lisäksi vaihtareiksi parit uudet puuvillakalsarit, kun Anttilassa sai niitä 4 eurolla.

Aika lähellä meitä sijaitsee uusi asuntoalue, jolta löytyy tämännäköisiä taloja. Taisi olla pari vuotta sitten paikallislehdessä aprillijuttu, että Matti Nykänen hyppää kuvassa olevan talon katolta kohti moottoritietä klo 12. En ollut odottelemassa kohuhyppyä, mutta eiköhän jotkut sentään käyneet tarkastamassa tilannetta.

Kun tulin töistä, toin repun sisälle ja kävin kiireen vilkkaa hakemassa kamerani. Taas kerran iltarusko oli aivan upea, siis tämä iltahan näyttäytyy tällaisena jo klo 17.35.

Täytyy sanoa, että viikot vierivät melkoista vauhtia. Huomenna on taas perjantai, jihuu! Ihan mukava viikko tämä on ollut. Mulla oli tiistaina vapaapäivä ja Lene-ystäväni oli käymässä luonani. Kylläpäs vaan lounaskin maistuu sata kertaa paremmalta, kun sitä ei syö yksin. Mutta ruokaakin parempaa olivat jutut. Kuinkas kävikään niin, että jutut juontuivat siihen, että tulin pitkästä aikaa kertoneeksi tyttären syntymän. Niin vain kävi, että loksahdin muinaisiin tunnekokemuksiin eli siihen miltä tuntui, kun oli juuri synnyttänyt hätäsektiolla tyttären, joka sai apgar-pisteitä peräti yhden. Kyyneleet puhdistivat ja loppupäivän oli tosi hyvä olo. Kiitos, Lene, ystävyydestäsi! Lene kuuluu niihin ihmisiin, joita tapaan aika harvoin, mutta kun tapaamme, jatkamme aivan sujuvasti siitä, mihin jäimme muutama kuukausi sitten. Vanhat ystävyyssuhteet ovat kultaakin kalliimpia. Uusia syntyy tässä iässä enää harvoin, mutta joskus kuitenkin.

Kestäkää vielä perjantai töissä kaikki blogisiskot! Nyt voi alkaa jo miettiä "perjantaiherkkuja."