Perhepizzaa

Se on perjantai ilta taas. Omatekoinen pizza tuoksuu... päällä savupororouhetta ja toisessa päässä katkarapuja. Tytär tuli yökylään, koska lähdemme huomenna porukalla anoppilaan heti aamusta. Tarkoitus olisi käydä välillä myös eräässä huonekaluliikkeessä katsomassa La-z-boy- nojatuolimalleja. Oman työhuoneen luominen on taas vähän liikahtanut eteenpäin. Käytiin eilen hakemassa Ikeasta kevyt työpöytä, jonka päälle mahtuu läppäri ja tulostin.

Viikko on ollut työntäyteinen. Olen tavannut kahta eri ryhmää ja yhtä yksilöä. Hämmästyttävää on se, että oikeasti kommunikointi työyksiköissä on niin vaikeaa. On todella vaikeaa ottaa esille asioita, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen työntekoon ja perustehtävän suorittamiseen. Mieluummin puhutaan vaikka aidanseipäästä, kuin siitä, että miten me voitais hoitaa työt järkevämmin ajatellen vaikka asiakasta tai vaan työyhteisöä. Tunteista puhuminen on myös vaikeaa. Tunteita työssä syntyy aina ja vielä enemmän, jos työtä tehdään ihmisten kanssa ja ihmiset ovat työn kohteena. Usein asiakaskunnan tunteet siirtyvät työntekijöitten kannettavaksi. Rankka asiakaskunta tietää aina rankkuutta tunnepuolelle myös työntekijöille. Tosin ilonpilkahduksiakin näkee. Olen tavannut työyhteisöjä, joissa oikeasti osataan käsitellä monenlaisia tunteita ja uskalletaan yhdessä syviinkin vesiin, jos se nähdään tarpeelliseksi. Näissä työyhteisöissä myös viihdytään, vaikka niiden perustehtävä onkin monella tapaa haastava- suurimmalle osasta ihmisiä "mission impossible".

Kävin alkuviikosta työterveystarkastuksessa. Työterveyshoitaja haastatteli mua kokonaisen tunnin ennakkoon täyttämäni lomakkeen tiimoilta. Ihan mukava puhua ittestä ja luvan kanssa. Verikokeesta selvisi, että mun kolestroli on vähän laskenut, se on nyt 5,7 (ennen 6,1) Muuta muutosta en ole tehnyt, kuin että olen käyttänyt Benecol- margariinia toukokuusta saakka ja siitäkin elokuu pois. Hemari oli käsittämättömän hyvä eli 144, enpä muista, milloin mulla olisi ollut noin hyvä. Yllättävin kuitenkin oli verenpaineen lasku, se oli 108/79 kun se on ollut männä vuotena noin 140/89. Voisiko se johtua siitä, että en tee enää töitä ihan joka päivä ja mun viikot on väljempiä kuin ennen, who knows??? Mun kroppani näkyy ainakin äänestävän tämän nykyisen työelämän puolesta.

Menen vielä ensi viikolla työterveyslääkärille. Ajattelin näyttää näitä tisujen arpia, jotta kannattaisko aloittaa jonkun sortin arpihoito. Arvet on aikalailla koholla ja ennen kaikkea ne kutisee kamalasti aina ajoittain. Olen ollut tiukkana ja raapinut hillitysti, mutta mieli tekisi raapia ihan verille välillä. Tyytyväinen olen silti leikkaukseen, olo on todellakin ryhdikkäämpi ja on kevyempi hengittää. Ja se on ihanaa. Tiedän sen kin, mitä on hengittää raskaasti ja vinkuen, koska olen sairastanut astmaa 11 -vuotiaasta saakka. Tosin astma on ollut todella vähäoireinen ja viimeiset 10 vuotta, siltikin "piippu" kulkee melkein aina matkassa vanhasta muistista.

Kevyitä hengittelyjä kurkkijoille!