On ilimoja pielly...

Uskomatonta, mutta totta, eka lomaviikon viimeinen arkipäivä on käsillä. Joka päivä on ollut pientä puuhaa ja pötkötelly en ole yhtään (...jos siksi ei lasketa eilisen päikkäreitä 1,5 h) Maanantaista teinkin viime postauksessa perusteellisen selvityksen. Tiistaina siten olin enemmän köksähommissa, sillä Hollannissa asuvat ystävämme tulivat vierailulle illalla. Tiistai-ilta olikin ainoa onnistunut valinta sen suhteen, että aurinko paistoi lämpimästi koko illan ja saimme nauttia uusia perunoita, fetasalaattia ja teriyaki-lohta parvekkeella huikeassa valossa ja lämmössä. Ruokaakin parempaa oli jutut. Olemme tunteneet kauan, itse asiassa rouvan olen tavannut eka kerran silloisen poikaystävänsä kanssa meidän häissä pian 25-vuotta sitten. Siitä sitten lähtikin alkuun ystävyys, joka on säilynyt näihin päiviin, vaikka nykyään tapaammekin tosi harvoin, koska he ovat asuneet jo useita vuosia ulkomailla.

Paljon meitä yhdisti myös se , että odotimme aikoinamme yhtä aikaa esikoisiamme: hän poikaansa ja mie tytärtä. Niiltä ajoilta on olemassa hauskoja valokuvia, jossa me poseeraamme valtavine vatsoinemme. Perheen poika syntyi kolmisen kuukautta aikaisemmin, kuin meidän tyttö. Lapsena he leikkivät paljon yhdessä, mutta nyt ovat asuneet niin kaukana toisistaan jo vuosia, että yhteys on jäänyt vähemmälle. Joskus kuitenkin tapaavat "face bookissa" ja ovatpas tavanneet oikeassakin elämässä muutaman kerran aikuisena. Hmm...meidän vauvat ovat siis aikuisia, huisia. Sitä juuri siunailimme rouvan kanssa, että olemme tulleet vahvasti siihen vaiheeseen, että on päästettävä irti ja luotettava siihen, että se mitä on kylvetty, kantaa hedelmää. Hienoja nuoria ovat molemmat, opiskelevat tahoillaan mieleistä alaa.

Vielä kerran pääosassa karvapallero

Keskiviikkona sitten oli jännittävä päivä. Nimittäin yleisön painostuksesta ( lue: se yx työtuttu ja siippa) lähdin vihdoinkin kampaajalle, otatin uuden lookin päähäni eli tukka sporttisen lyhyeksi ja raidat päähän. Ai miltäkö näytän? Ihan hyvältä, eli ihan samalta kuin noin 3 vuotta sitten. Raidat siis ovat sitä mun alkuperäistä väriä eli tummanruskeaa, näyttää vain siltä, että harmaata on vähemmän kuin viime viikolla ja kyllä tämä kieltämättä nuorensi. Mutta sitten kertomus siitä, mistä moinen innostus alkoi.

Tässä pulieukon kuontalo ennen kampaajaa, laitan myöhemmin uuden lookin

Omistan Sastan aivan ihanan vihreän maiharin, joka on miesten kokoa M eli isohko ja täynnä kivoja taskuja. Olen ostanut sen aikoinani Stockalta halvalla, kun se on joku mallikappale. Rakastan sitä takkia ja se on käynyt päälläni mm. Kiinan muurilla. Syystä jota ymmärrä en, siippa nimittää sitä "maailman rumimmaksi takiksi", eikä koskaan katso suopein silmin, jos sitä käytän. Siispäs olen vienyt sen töihin pihatakiksi. Viimeisellä työviikolla menin kerran pyörällä töihin ja iltapäivällä kotiinlähdön aikana oli hillitön vesisade. Mulla oli sadeasu mukana, mutta sen alle sopi vaan tämä kyseinen takki eli tungin sen alle ja pyöräilin kotiin kaatosateessa. Näin se takki kulkeutui taas poikkeuksellisesti kotiin. Tunnin päästä siippa sitten ehdotti, että jos lähdettäis kauppaan. No, mulla oli se siviilitakki töissä ja laitoin päälleni tämän komistuksen ja jalkoihin kirkkanpunaiset Crocs-sandaalijäljitelmät, kun kengätkin olivat kuivaamassa saunassa sateen jäljiltä. Sitten siellä kaupassa viuhdoimme molemmat tahoillamme tavaroita hakien, kunnes siippa tulee hiljaa vierelleni ja sanoo: Herrasjestas, miltä sie näytät. Mie tuolla kauempana katoin, että mikähän pulieukko on tullut kauppaan ja kauhukseni huomasin, että oma vaimohan se siellä.... No, sen jälkeen yritin kulkea mahdollisimman kaukana siipasta kaupassa. Juttu jatkui kotimatkalla autossa huomautuksella, että kyllä sun pitäisi ostaa uusia vaatteita ja tuolle tukallesi voisit tehdä jotain. Huh-huh, semmoista ryöppyä kuulee harvoin siipalta. Yritin selostaa tilannetta poikkeuksella...sade ja oikea takki töissä ja kastuneet paremmat kengät etc. mutta siltä istuimalta varasin ajan kampaajalle. Kerroin tarinan akoille töissä ja kyllä siitä hupia riitti. Tytär lisäsi vielä vettä myllyyn kertomalla, kuinka häntäkin oli kerran hävettänyt, kun olin ollut samaisessa takissa yhdessä tilaisuudessa ja päässä vielä sähkönsininen baskeri. Olin kuulema näyttänyt tasan asunnottomalta alkoholistilta, kun vielä närpin ruokaa tyttäreni lautaselta (nappasin suuhuni paprikat ja ananakset, joita hän ei suostu syömään..) Että meitsi on sitten laitettu matalaksi. Mutta ehkä siihen on sitten ollut aihetta. Saattaa olla, että en vieläkään ole Espoon tyylikkäin nainen, mutta olen siistiytynyt: tukka on hienosti ja uusi takki on hommattu. Sitä muuten eukot töissä suuresti ihmettelivät, että sanoiko siippa mua todellakin pulieukon näköiseksi, heillä kuulema ei ikinä käytettäisi tuollaista ilmaisua ääneen, vaikka niin ajateltaisikin. Tämä kertonee jotain perheemme kommunikointitavasta, joka on suorahkoa.


Yhdistäkää nyt mielessänne tämä asu ja tuo harmaapää...

Äiti tulee ensi viikoksi kyläilemään. Sisarukseni ostivat hänelle 80-vuotislahjaksi lentoliput Helsinkiin ja mie sitten vastaan ylläpidosta täällä päässä. Katellaan nyt, mitä innostutaan tekemään. Äiti on isän omaishoitaja ja varmaankin aluksi ainakin melko väsynyt. Isä on samaisen viikon intervallihoidossa palvelutalossa ja sisko käy häntä siellä katsomassa. Isä kuulema tykkää olla siellä, kun pääsee "akkoja naurattamaan" Sen kyllä isästäni uskon, juttuja hänellä piisaa, vaikka Alzheimer on alkanutkin tehdä tuhojaan.

Jos haluatte saada uusia vaatteita, pukeutukaa variksenpelättimeksi vaikka viikoksi, niin , että ukkoa hävettää kulkea teidän kanssa

Rakkaat kurkkijat, nauttikaa lomastanne ja kattokaa vähän, mitä mökillä pidätte päällä, ettette pääse tähän "pulieukkolookiin" mun kanssa. Vai tehdäänkö tästä uusi muoti koko Suomeen?