Mörönsyöttinä

Tykkään traktoreista. Laura Peterzenin traktori Kustavissa

Putikon Saviseppä

Noa on oppinut konttaamaan, jiihaa.. mikä meno mikä veto mikä lento

Syksyn tullen sieniä kasvaa Karhunkankahalla...

Johan on ollut alkuviikko. Sunnuntaina kävimme siipan kanssa metsässä vähän kurkkimassa, mitä näkyy. Ihanuuksien ihanuus : sain poimia elämäni ensimmäisen herkkutatin. Tosin vain yhden kelvollisen, mutta olihan se sitä herkullisempi paistettuna sipulin kera. En ole koskaan ennen nähnyt ylipäätänsä tatteja niin paljon. Riemujuhlaa olivat viettäneet toukat ja madotkin : ensimmäinen näkemäni tosi paksujalkainen tummanruskealakkinen tatti oli aivan täynnä matoja. Mutta siitä sitten aloin tiirailemaan tarkemmin ja vihdoin löysin yhden moitteettomankin yksilön. Vain pillit olivat vähän kellan-vihertäviä, että ne sitten poistin ennen paistamista. Nuorena tyttönä kävin Lapissa sienikurssin, mutta eihän siellä ole paljon mitään hyviä sieniä. Voitatteja sentään oli ja niitä keräsinkin joskus. Nyt näin koko tattikavalkadin yhdellä reissulla: herkkutatteja, voitatteja,punikkitatteja, lehmäntatteja, kangastatteja... mutta kuten sanottu suurin osa oli jo yli parhaimman poimintakauden. Pitäisköhän lähteä uudestaan ensi viikonloppuna. Suppilovahveroita en vielä löytänyt yhtään, ne myös tunnistan jo hyvin. Olisipa ihana päästä jonkun sienispesialistin matkaan, että uskaltais poimia paremmin. Kehnäsientäkään en vielä ihan varmuudella tunnista. Siippaa nauratti, kun skannasin metsää ja vertasin sitä kirpputorilla käyntiin. Tässä pitää silmän harjaantua löytämään. Ihan sama kuin kirpparilla: jotkut löytävät aina aarteita ja toiset näkevät vaan roinaa??? Siipan mielestä vertaus oli ontuva- minusta taas täysin sopiva.

Palatessamme retkeltä automme pakoputki sanoi WRUMMM... eli pakoputki meni kansanomaisesti sanotusti paskaksi. Juuri, kun siippa olisi tarvinnut autoa työreissuunsa... Siispä auto jäi kotiin ja mie rumauttelen sillä huomenna pakoputken vaihtoon. Harmi numero 1 oli tämä.

Tässä elämäni eka herkkutatti-kaunokainen

Avattuna: ei matoja ollenkaan

Eilinen ilta oli sitten eka yksinoloilta ja mie kuuntelin aika lujaa Pentti Hietasta (jumalainen ääni ja mies) ja havahduin yhtäkkiä siihen, että joku outo pörinä kuuluu taustalla. Laitoin ämyrit pienemmälle ja totean, että keittiöstä se kuuluu. Meillähän on hellassa 2 kaasupoltinta ja kaksi sähkölevyä ja siis nestekaasupullo ja kaasuhälytin kans. Kaasuhälytin huutaa ja punainen palaa. Jouduin tietty pieneen paniikkiin ja ekaksi suljin kaasupullon ja leyhyttelin kaappia ja laitoin ikkunat auki. Ulvonta vain jatkui... Yritin soittaa siipalle, en saanut kiinni ja soitin viimein taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle hädissäni, että tule mua auttaan. Herrasmies tuli ja totesi, että ei täällä kyllä kaasu yhtään haise, mutta irrotti sitten paineentasaajan pullosta ja mie vein koko pullon parvekkeelle. Ulvonta vain jatkui, kiskaisin kaasuhälyttimen verkkovirrasta irti ja johan lakkasi. Päättelimme herrasmiehen kanssa, että kaasuhälytin oli syystä tai toisesta seonnut (mennyt oikariin) ja huuteli ihan huviksensa. Arvaatte varmaan, että mun adrenaliinit oli jo niin korkealla tasolla, että nukkuminen oli aivan onnetonta: yhtä liskojen yötä koko yö eli jatkuvaa heräilyä ja pikkupainajaisia kaasun räjähtämisestä nukkumisväleihin. Luojan kiitos, se hälytin ei alkanut huutaa yöllä, olisin varmaan soittanut paikalle palokunnan... Siis karmea yö ja raskas päivä umpiväsyksissä. Se hälytin on ollut meillä 8 vuotta ja on toiminut aivan moitteetta ja nyt kun mie olen yksin käy näin. En siis paistele kaasulla nyt muutamaan päivään, katsotaan uusi hälytin kun siippa tulee. Harmi nunero 2.

Vielä kerran pääosassa auringonlasku Kustavissa

Huomenna mulla on tupa täynnä porukkaa illasta. Olen kutsunut kaikki työkaverini keitolle ja valolle valaisemaan tätä sateista aikaa. Mulla on tapana kutsua aina akkoja kylään, kun siippa on pois. Saadaan rauhassa lätistä akkojen juttuja ja soittaa kunnon musiikkia naisten mieleen. Saattaapi olla, että Hietasen Pentti meille laulaa tai sitten Kääriäisen Jorma (harmi vaan, ettei livenä) Kyllä Kinnusen Lailakin kelpaa, päässäni on soinut monta päivää: taas kuljen Bulevardilla Helsingin, niin kuin ennen kuljin kanssasi sun...

Pitäisi alkaa keräämään unimatskua, sillä aloitan uniryhmäohjaajakurssin perjantaina. Homma aloitetaan kokemuksellisella oppimisella: omat unet kehiin ja käsittelyyn. Siitä sitten edetään tämän koulutusporukan vetämiseen vuoroin työnohjausta siihen saaden ja keväällä perustan sitten oman uniryhmän, harjoitteluryhmäni. Jännittävää. Vanhoja unia mulla olisi vino pino, mutta toivotaan, että uutta materiaalia saadaan mukaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Salvador Dalin maalaus