Pettymyksen puristuksessa

Käävät on kauniita, harmi ettei niitä voi syödä

Heipsan naiset, ihanaiset! Lähdin sitten metsään siipan kanssa hullu kiilto silmissäni ajatellen upeita paksujalkaisia herkkutatteja, joita Meri oli löytänyt Luukista viime viikolla. Voi perskurkkana sentään, siltä näytti, että Meri oli löytänyt ne kaikki, sillä yhtään herkkutattia en metsästä löytänyt, vaikka skannasin maastoa yli kaksi tuntia. Ylipäätänsäkin sieniä ei paljoa näkynyt, paitsi muiden keräilijöiden koreissa??? Siis mulla ei ole sienisilmiä ollenkaan. Tosin yritinkin hakea vain ja ainoastaan herkkutatteja ja suppilovahveroita, mikään muu ei kelvannut. Törmäsin yhteen porukkaan, joilla muovipussi pullisteli mustia torvisieniä. Itse en niitä niin hyvin tunne, että uskaltaisin poimia, enkä kyllä yhtään niitä nähnytkään, mutta otinpas kuvan heidän sienestään.

Tässä siis musta torvisieni tai niin ainakin väittivät

Paitsi, että pettymys oli suuri sienten suhteen, oli puristus jaloissa kova. Mulla oli toista kertaa jalassa ne uudet vaelluskengät ja olin ilmeisesti köyttänyt ne turhan tiukalle. Kauhia puristus iski nilkkojen sisäreunaan tunnin turhauttavan samoilun jälkeen. Sitten löysäsin kengät, mutta puristuksen tunne jäi. Noita kenkiä täytyy vielä runsaasti kouluttaa, ennen kuin niillä voi lähteä reissuun ensi kesänä. Ne on vähän järeämmät kuin entiset ja ilmeisesti niiden kanssa täytyy opetella myös vähän uusi askellustyyli.

Ihan kuin karhu olisi syleillyt kaarnat veks

Jos ei sienten puutetta ja jalkojen puristusta lasketa mukaan, reissu oli oikein mukava. Ihanaa oli samoilla metsässä ja ihailla metsän värejä ja tuoksuja. Kyllä luonto antaa voimaa jollain salaperäisellä tavalla. Voimaa antoi myös herkullinen puolikas vaniljapullaa, jonka nautimme kahvin kera siipan kanssa Luukin kahvilassa retken lopuksi. Nam!

Metsän väriläiskä


Onko tämä keltahaarakas? En poiminut mukaan

Nyt olen sitten aloittanut uniryhmäohjaajakurssin. On mielenkiintoista ja hätkähdyttävää. Olen aina tiennyt, että unet ovat viisaita, mutta että niin viisaita!! Ryhmässä unet rikastuvat ja avautuvat monelta eri kantilta. Yksin niitä funtsiessaan juuttuu helposti vain yhteen tulokulmaan ja näkökulmaan. Kurssi alkaa siis tällä kokemuksellisella osuudella uniryhmästä. Seuraavassa vaiheessa toimimme vuorotellen ryhmän ohjaajina ja tammikuussa sitten perustan oman uniryhmän, jonka vetämiseen saan työnohjausta. Jotain voin tänne kurssin annista kirjoittaa, mutta hyvin paljon kurssista kuuluu luottamuksellisuuden alle, toisten unista ja niiden käsittelystä en voi hiiskua, omistani kyllä.

Siippa tuli reissusta perjantaina eli enää mun ei tarvi olla mörönsyöttinä. Ihan kiva. En ole yksin asuvaa sorttia. Kyllä ne päivät vielä menisi, mutta yöt ei.

Nyt on kauhia nälkä. Ruoaksi on siikafilettä, mutta vielä en tiedä, kuinka ne laittaisin. kaveriksi voisin höyryttää ainakin parsakaalia, kun tulin sitä ostaneeksi. Vihannekset ja kasvikset ovat niin herkullisen näköisiä tähän aikaan vuodesta.

Nyt on alkanut sitten tulla työnohjauspyyntöjä aika monelta taholta. Käyn tapaamassa porukoita ja odottelen, saanko duunit. Olen sitä mieltä, että sikaa ei tarvi säkissä ostaa eli pidän ensiarvoisen tärkeänä sitä, että ryhmä tai ainakin esimies tapaa minut, ennen kuin tekee päätöksen prosessiin lähdöstä kanssani. Sen jälkeen vastuu on tilaajalla...:) Ensi viikon pyörin vielä keikkahommissa vanhassa duunissa ja sitten alkaa hulabaloo.

Voimia viikkoonne! Sienisilmiä teille toivon!