Kirkasvalolamppu on taas otettu käyttöön. sillä aamulla 6.30 on yllättävän pimeää. Aika pimeää on vieläkin. Vaahteroiden paras väri on jo mennyt yli ja osa lehdistä on tippunut maahan. Nyt se alkaa. Rankin vaihe vuodessa on alkamassa, "pimiä pimiää vasten", niin kuin mun äitini tapasi sanoa.
Olen syntyisin pohjoisesta ja ihmettelin lapsena sitä "kaamos-hössötystä". En minä pimeästä kärsinyt siellä, pysyvä lumi tuli usein jo lokakuun puolella ja marraskuussa mun synttäreiden aikaan oli jo takuutalvi. Lumi valaisee niin paljon ja tuo sellaisen ihanan rauhan, isot valkeat pinnat. Ja on mahdollisuus hiihtää. Kävin joskus hiihtämällä töissäkin, kun koti ja työpaikka sattuivat saman valaistun ladun varrelle.
Olen asunut nyt kohta 25 vuotta Espoossa ja nyt tiedän, miltä kaamos tuntuu. Se on loputon sarja märkiä, sohjoisia päiviä, pimeitä päiviä ja iltoja , jolloin ei jaksa muuta kuin nuokkua ja käydä valillä jääkaapilla. Aamulla on valmiiksi väsynyt, kun pitäisi nousta töihin. Tuulee niin että tukka lähtee. Väliin jopa ukkostaa talvellakin. Ja jos sataa lunta se ehtii sulaa sohjoksi ennemmin kuin ilo lumen tulemisesta on ehtinyt tajuntaan
Ilmastomuutos on varmasti todellista. Lunta on männä vuosina odoteltu pohjoisessakin. Ehkäpä tunnistaisin kaamoksen nyt sielläkin.
Kukahan näitä mun juttuja lukee? Lukijoita viime postauksella oli yli sata, mutta ei yhtään kommenttia. Mistähän se kertoo? Vaikka toki nautin kirjoittamisesta ihan itselleni, toivoisin, että saisin jotain kommenttia siitä, mitä ajatuksia kurkkijat saavat tekstistä tai kuvista. Sekin olisi kiva kuulla, jos mitään ei virity.
Olen kirjoittanut päiväkirjaa 11- vuotiaasta , välillä säännöllisemmin, välillä huonommin. Ne kirjat ovat aarteitani nyt tässä iässä. Voin aina tarkistaa, millainen se pieni tyttö oli ja mitä ajatteli. Se pieni tyttö on yhä piilossa tämän ihroittuneen, harmaantuneen kuoren alla. Blogin pitämisessä ainakin mie ajattelen niin- on oleellista juuri pieni vastavuoroisuus/ peilaaminen. Perinteisen päiväkirjan pidossa vastavuoroisuus käydään vain oman pään sisässä.
Villiviini seinässä on metrin korkeampi...
Kommentti päivässä piristää kummasti ja laittaa uutta kirjoitusprosessia liikkeelle. Tai sitten nää jutut on vaan niin ajatuksia/ kommentteja herättämättömiä, että on parasta siirtyä takaisin perinteiseen päiväkirjaan.
Suppilovahveroita torilta 4€ litra. Näistä soossi illaksi.
.JPG)
6 kommenttia:
Ihania kuvia! Sä kehityt selkeesti kokoajan. Onkos vkonloppuna tiedossa jotain hyvää ruokaa? Ajattelin kans et jos jaksais sit tuoda sen pyörän tänne nii pääsis retkelle J:n kaa..
Totta, tuntuu kamalalta jos kukaan ei kommentoi! Vaikka kirjoitus olisi kuinka hyvä, joskus ei vaan keksi mitään. Varsinkin työviikolla kommentointi jää vähälle, kun nopeasti lukee pikaisen kierroksen, mitä kenellekin kuuluu. Kotona ollessa sitten tuleekin vietettyä paljon aikaa kierrellessä ja kommentoidessa ;)
Älähän sinä edes ajattele siirtyväsi takasisin tavalliseen päiväkirjaan. Joka ilta käyn kurkkimassa josko uutta kirjoitusta ois tullut =)
Hyviä juttuja on, mutta minä olen niin huono keksimään mitään kommenttia...
Minullakin jo muuten haavat ollut ummessa jo pari viikkoa, tänään on leikkauksesta 8 viikkoa. Aloitin viiden viikon rajapyykillä tupakanpolton uudestaan, kun niin jurppi kun ei haavat parantuneet... Mites itselläs nuo tisujutut, niistä ei enään paljoa lue... Ihania nuo vaahteranlehdet, tulee lapsuus mieleen, niissä oli kiva kahlata... Asuin sillon etelämpänä, nyt täällä oulun korkeudella eikä täällä juuri vaahteroita näy =/
Eipäs tässä muuta keksi, jatka vaan kirjoittelua!
T: toinen pienentänyt
Kiitoksia, naiset ihanaiset kommenteistanne ja tyttärelle kans, kun halusi äippää rohkaista. Ok, jatketaan.
Sinä "toinen" Todella ihanaa, että sullakin on haavat nyt ummessa , mutta oisit antanut sen tupakan olla pois. Eikä vain haavojen, vaan kaiken muun terveyden takia. Tisuissa kaikki ok, aika möykkyset ne kyllä on, jos kunnolla painelee, mutta päällepäin kyllä kauniit samankokoiset pallukat. Arpien vaalentumista toivoisin vielä, mutta kait sitten ajan kanssa. Aika tavalla ne edelleenkin kutisee, ehkä juuri niistä arvista. vaikea olla raapimatta välillä.
Täällä on niin kauniita ja tunnelmallisia kuvia!
Tuota kaamosta ihmettelen minäkin, ei se niin kauhealta tuntunut pohjoisessa asuessa, mutta täällä etelässä! Pimeää, märkää, tuulista, raakaa ja vie mielen alas, vaikka kuinka taistelisi vastaan. MUTTA sitten tulee sellainen todella kaunis aurinkoinen päivä, joita ei Lapissa ollut loka- ja helmikuun välillä ollenkaan. Sillä jaksaa kummasti taas eteenpäin.
Oikein hyvää lauantai-illan jatkoa!
Suppilovahvero soossi on poikaa !
Masu täytenä tässä juuri minäkin istuskelen . Kanttarellit on toinen herkkumme, mutta meilläpäin alkaa olla jo ohi.
Torin sieniin on mekin turvauduttu kun ei ole löytynyt noita salaisia sienimetsiä.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille.
Lähetä kommentti