Ankkaa hampaan kera

Lukko Längenfeldin kotiseutumuseon tallin ovessa

Hitsi, kun harmittaa. Kotiintulon kunniaksi siippa grillasi ankanrintaa ja sitä syödessä (ei ollut sitkeää) mulla lohkesi paikatusta poskihampaasta neljännes...ja tietenkin klo 16.10 jolloin hammas ensiapu on Espoossa jo kiinni . Huomenna siis 11-13 välillä päivystykseen ja siihen saakka pitää pärjätä tämän ammottavan luolan kanssa, joka kieleeni tuntuu koko ajan. Illalla olemme menossa Huvilatelttaan kuuntelemaan Nick Lowea. Näin se yllättäen voi viikonloppufiilis muuttua matalapaineiseen suuntaan :(

Nyt on se viikonloppu, jolloin tytär muuttaa omaan kämppäänsä. Ei tunnu ainakaan vielä haikealta - olen valmistautunut henkisesti asiaan jo vuoden ajan. Ja kummasti helpotti , kun palasi lomalta tähän petolinnun pesään... Tytär ei ollut juuri huushollin hoidosta perustanut 3 viikon aikana. Tosin ei tämä asunto jäänytkään huippukuntoon ennen lähtöä. Tänään siis olen siivonnut aika ahkerasti ja sitten käytiin vielä Tarjoustalossa ostamassa tytölle hengareita ja muuta sälää. On mulla muuten ihan mahottoman paljon keittiöroinaa: olen irrottanut muuttokuormaan huomattavan osan ja missään ei näy. Kyllä huomaa, mihin tässä huushollissa on satsattu. Onneksi tytär on kiitollinen kaikesta , mitä saa ilmaiseksi mukaan, eikä haikaile uuden ja kiiltävän perään ollenkaan, great - ehkä olen jossain pienessä asiassa kasvatuksessa onnistunutkin. Tai sitten tytär on saanut vain vähään tyytyväisen luonteen. Sunnuntai aamuksi saimme vuokrattua ison pakettiauton, jolla saadaan viedyksi isot tavarat : 120 cm sänky, kirjahylly, muutama tuoli ja kirjoituspöytä. Vaatteita on roudattu jo monta lastia pikkuautolla pitkin viikkoa. Eka yönsä tytär vietti viimeyönä omassa kämpässä vielä patjalla lattialla. Me siipan kanssa katsottiin nauhoitettuja Serranoja 00.30 saakka.

Niin lomaan palatakseni. Innsbruckissa me ostettin sikäläiset Innsbruck Kartet ja viiletettiin kaikki mahdolliset nähtävyydet. Korttiin sisältyi myös vapaa julkisen liikenteen käyttö. Ruokailu tuli yllättävän edulliseksi ja maittavaksi sikäläisesä Intersparin ravintolassa , jossa salaatti buffet maksoi 1 € / 100 g ja tarjolla oli jos vaikka mitä. Parina päivänä käytiin siellä syömässä ja keraan syotiin "iltamarkkinoilla" jossa tarjottiin leivitettyä rasvassa uppopaistettua kalaa ja tosi huisia sillisämpylöitä. Sillissä oli vielä pyrstökin jäljellä.. Laitan tähän muutaman kuvan todistuaineistoksi. Ei nyt täytyy alkaa katsoon bussiaikataulua, konsertti kutsuu.

Sillisämpylä ja Svarowskin Kristallweltin suihkulähde

Jalat kotona, sielu reissussa

Innsbruckin kaupunki pilviverhon läpi nähtynä Patscherkofelilta.

Olen palannut. Hauska huomata, että joku on jo kaivannutkin. Vielä on ihan höntti olo ja täytyy alkaa pikkuhiljaa purkamaan nyyttiin kertynyttä kamaa kolmen viikon matkalta.

Kameraa käyttelin ahkerasti, otoksia noin 500, mutta vain harva niistä kovin onnistunut. Mun piti ottaa mukaan kameran ohjekirja, mutta se unohtui. Unohtui muutama muukin tärkeä juttu, kuten esimerkiksi huuliherpesrasva... Siis jälleen kerran voimakas alppiaurinko aktivoi iloisen herpeksen suupieleen toisella viikolla.

Mutta noin kokonaisuutena reissu oli kouluarvosanalla 9-. Säät eivät tällä kertaa suosineet ja aika moni suunniteltu reissu piti säätää uusiksi ilmojen mukaan. Onneksi siippa matkanjohtajana osaa sen puolen loistavasti. Aina löytyy suunnitelma B takataskusta. Matka koostui tavallaan neljästä osasta. Ensin 3 yötä Innsbruckissa kaupunkilomaillen. Sitten viikko Ötztalissa Längenfeldin kylässä, sen jälkeen viikko Itä-Tirolissa Kalsin käpykylässä ja viimeiset 4 yötä Munchenissä rillutellen: shoppaillen, ystäviä tavaten ja syöden.

Seikkailijatar Vicki Li vaelluspolulla matkalla Ventin kylään.

Liikuttua tuli paljon, mutta kotiin tultua vaaka näytti armottomasti, että enemmän tuli tungettua kaloreita sisään , kun otettiin kehosta tehoa irti. Itävältalais-saksalainen ruoka ei tunnetusti ole mitään fittness-sapuskaa. Tosin me laitettiin aika paljon itsekin safkoja... Palan painikkeeksi tuli nautittua muutama viinipullo, litroittain olutta ja Radleria, mutta oltiinhan sitä reissussakin 3 viikkoa. Että näin.

Mutta asiaan. Uudet tisut toimivat loistavasti vaellusreissuilla!!! Kerrankin mie hikoilin selästä, niin kuin tavalliset ihmiset ja vanhastaan tuttuja länttejä paidan etupuolella ei näkynyt ollenkaan. Tisuissa tuntuu välillä sellaisia outoja pistoksia, mutta mitään muuta vaivaa ei ollut havaittavissa. Rintojenalusihottumasta, joka on ollut joka kesäinen vitsaus, ei ollut tietokaan. Nyt täytyy vaan todeta, että näitä tisuja ei voi enää käyttää tekosyynä liikkumattomuuteen. Siis uima-altaat odottavat vesijuoksijaa. Jalatkin toimivat hyvin. Vain yksi rakko koko aikana ja sekin tuli eka reisulla. Gewohlin marssirasva on loistava tuote ja Compeed- jos rakko pääsee yllättämään. Polvet toimivat myös, ei kipuja koko aikana. Yhden fysioterapeutin neuvosta otimme ibuprofeenia yöksi vaelluspäivän jälkeen. Se kuulema relaa jotenkin lihakset paremmin. Tuntui toimivan, lihaskipuja ei ollut.

Osa pyykkivuoresta ja siipan upouudet vaelluskengät





Huusholli on kuin petolinnun pesä. Vasta yksi koneellinen pyykkiä on pesty - huomenna pyöritys jatkuu. Kuvassa osa pyykkivuoresta ja siipan upouudet vaelluskengät. Arki iskee rätillä naamaan, mutta on jo aikakin. Suurin osa ystävistä on paininut töissä jo monta viikkoa. Näihin kuviin ja tunnelmiin. Alan purkaa tänne matkakertomusta vähitellen. Ihanaa, että olette jaksanut seurata blogiani.

Reissua pukkaa

Sunnuntain pyöräretkellä näimme mm. kanadanhanhia. Ovat aika isoja lintuja ja kyhmyjoutsenten kanssa niillä tuntui olevan koko ajan pientä skismaa. Joutsenet antoivat hanhille kyytiä, liekö syy "rumien ankanpoikasten", joita parveili rannassa aika monta. Sellaisia ne äipät ovat, omiensa puolesta.

Pyöräretki oli pituudeltaan noin 40 km ja yllätyin siitä, että jaksoin sen ihan mukavasti.Lihakset oli toki väsyneet, mutta pahempaa kolotusta ei tullut. Olen syönyt siipan kanssa pari kuukautta Nokkos-Kalkki-Inkivääri-Vihersimpukka valmistetta, jonka kehutaan olevan "nivelten korjaussarja". Jaa-a, lomareissun jälkeen tiedän, oliko valmisteesta tosissaan hyötyä.

Nyt tulee bloggailuun kunnon tauko, sillä vuoret kutsuvat. Lähden siis käyttämään vaelluskenkiäni ja uusia tisuja vaativissa olosuhteissa ja testaan, miltäs nyt tuntuu. Paitsi, että vaeltelemme siipan kanssa, tutustumme myös vähän paremmin Innsbruckin ja Munchenin kaupunkeihin. Molemmissa on oltu aiemminkin, mutta nyt sitten vahän pitemmän aikaa.

Yritän nappailla hyviä otoksia, joita sitten laittelen tänne blogiin reissulta palattuani. Parisuhdekin tulee aina testattua reissuilla, kun väsyttää, nälättää, janottaa ja lihakset tärisee rasituksesta. Siinä otetaan naisesta ja miehestä mittaa. Pysykää te sorvin ääressä ja pitäkää blogit vireinä. Vicki Li vaikenee .Toivottavasti vain kuitenkin kolmeksi viikoksi.

Tässä kuvassa mun nykyiset 3. vaelluskengät tähyilemässä kohti uusia seikkailuja.

Yllätyspäivä

Eilinen olikin sitten loppujen lopuksi aika yllättävä päivä. Nimittäin tytär sai puhelinsoiton asunnosta, jonka voisi käydä katsomassa. Mie lähdin mukaan ja toden totta ihana, pikkuyksiö kohtuuhinnalla hyvien liikennyhteyksien päästä noin vuodeksi. Se oli siinä. Ensi viikolla on sitten vuokrasopimuksen teko ja muutto 1.9. Huh-huh, se kävi sitten äkkiä, kun kohdalle osui. Olimme molemmat ihan täpinöissämme. Kun siippa tuli kotiin, käytiin asuntoa näyttämässä vielä hänellekin, otettiin strategisia mittoja huonekaluja varten. Yksiö on tosi vanhassa talossa ja aika huonossa kunnossa, mutta kyllä siitä saa nuori neiti ihanan ensimmäisen kodin. Mie lupasin ostaa hänelle pölynimurin ja iskä ostaa mikron. Niillä sitä pötkii pitkälle. Kotoa hän saa mukaansa paljon hyödyllistä tavaraa ja sukulaislta kysellään kans, josko olisi jotain hyödyllistä lahjoitettavaa. Siinä tytär kyllä poikkeaa monesta ikätoveristaan, että hän ei ole mitenkään uuden ja hienon perään. Päinvastoin asiat ja tavarat, joilla on historiansa ovat mielenkiintoisia ja mukavia. Ei meidän perheessä kukaan ole kovin materialisti. Enemmän meitä kaikkia kiinostavat ihmiset ja elämykset. Hyvä niin.

Illallinen onnistui mainiosti. Alkupalana oli hunajamelonia ilmakuivatun kinkun kera ja salaattia. Pääruokana se valkokastikkeella gratinoitu hummeri. Hummerin laitto oli näin maallikoille aika työlästä, mutta tulipahan tehtyä. Ensin piti se hummeri sulattaa jääkaapissa noin vuorokauden ajan, sitten irroteltiin kaikki lihat, putsattiin pois mömmökohdat, siistittyihin kuoriin asetettiin takaisin hummeripalat ja sitten kastike päälle. Maku oli kyllä taivaallinen, mutta enemmän se maku kyllä tuli siitä kastikkeesta kuin hummerista. Sitten upean aterian päätteeksi kiskaistiin rahvaanomaisesti Kabanossit, kun oli vielä nälkä. Jälkiruoaksi oli Pirkan kookospähkinäkuoressa oleva kookossorbetti. Nam! Kaiken mässäilyn jälkeen siirryimme partsille nauttimaan paukkuja loman alun kunniaksi.

Tänään näemme pitkästä aikaa ystäväämme T . Hän on ollut reissun päällä jo pitkään, ei olla nähty varmaan kuukauteen. Kiva päästä vaihtaan juttuja ja laittaan ruokaa porukalla. T: n kanssa oleminen on tosi rentoa, olemme tunteneet hänet molemmat tahoillamme ensin yksin ja hän on siis syyllinen siihen, että me ylipäätänsä tapasimme toisemme siipan kanssa silloin -82. Mie olen tuntenut T:n 11-vuotiaasta saakka. T tuli silloin mun luokalle. Monet itkut on itketty ja vielä useammat naurut on naurettu yhdessä tähän mennessä ja toivottavasti vielä jatkossakin.

Jännä tulipatsas tuon lasin pohjassa ja tuo musta mötikkä on oliivi

Luvassa hummeria herkkuperseille

Tänään on sitten siipalla viimeinen työpäivä ennen lomaa ja hänen ehdotuksestaan ajattelimme juhlistaa sitä hummerilla. Melkein lähikauppamme Seilorin pakastekaapit pursuilevat mitä eksoottisempia meriherkkuja, joita olemme kuolanneet lasin takaa säännöllisesti. Eilen siis lähti mukaamme valmiiksi keitetty, pakastettu 600 g painava hummeri. Tällä hetkellä se pötköttää jääkaapissa sulamassa ja odotellen kastikegratinointiaan.

Mie olen syönyt kaksi kertaa elämässäni tuoretta hummeria. Eka kerran nautin moisen Thaimaan Hua Hinissa ihan vaan sellaisessa avonaisessa kulmakuppilassa, mutta se oli IHANAA. Siinä oli päällä sellainen juustoinen kastike, joka oli tosi rasvaista, mutta se maku... Tarkoitus nyt olisi tavoitella jotain samaa kotiköökissä. Siispäs ei auta pihistellä rasvan määrässä gratiinissa. Toisen kerran söin hummeria Vietnamissa. Saimme itse valita saksiniekan altaasta ja sitten se tuli aikanaan grillattuna pöytään, kunhan ensin oli kipattu alkukeitot ja salaatit. Se oli tosiaan mielenkiintoista, että kun hummeria tilasi, hintaan kuului jos monenmoista muuta ruokalajia. Mutta tämä Vietnamin hummeri ei kylläkään ollut maultaan ollenkaan Thaimaan yksilön veroinen. Ei siinä ollut päällä herkkukastiketta. Nytpäs muistankin , että olen myös Suomessa syönyt Papa Giovannissa grillatun hummerin puolikkaan eräänä hääpäivänämme, mutta se ei sitten ollutkaan mistään kotoisin.

Siis iltaa odotellen pyrin pitämään itseni nälässä. Eihän tuosta hummerin puolikkaasta kyllä kostu kuin alkupalaksi, täytyy varmaan heittää Kabanossit grilliin jatkoksi. Voivottelimme siipan kanssa illalla sohvalla loikoillessa sitä, kun aina on vaan ruoka mielessä. Jos ei ole juuri suussa niin ainakin jo ajatuksissa "Mitähän tässä söisi seuraavaksi???" Olemme kyllä kamalia syöppöjä molemmat ja kyllä meille juomakin maistuu. Mulle varsinkin viinit ja siippa on nyt hurahtanut Weissbiereihin. Tätyy sanoa, että on erittäin suuri todennäköisyys sille, että olemme aina pallukoita. Ei näillä ruokahaluilla kertakaikkiaan kukaan voi laihtua, vaikka vienoa toivetta siihen suuntaan onkin. Runsaan viikon päästä selviää se, vieläkö nousukunto on kuitenkin tallella. Monta retkeä on siippa jo suunnitellut valmiiksi ja eka viikko tulee olemaan kidutusta (kokemusta on) Toinen viikko on jo ihana ja toisen viikon lopussa on persus ja jalat timmissä kunnossa. Niin, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät...

Mie harjoittelen ahkerasti tällä digikameralla kuvaamista. Tosin olen niin kauhian laiska, etten meinaa jaksaa lukea noita ohjeita. Täytynee lainata joku kunnon kirja asiasta, jos vaikka vuorien välipäivinä jaksais opiskella. Yleensä meillä tehdään niin, etä siippa opettelee kaikki tekniset vempaimet ja selostaa mulle sitten yksinkertaistaen, miten mikäkin härveli toimii. On se kyllä ärsyttävää, että nuoi kaiken maailman manuaalit on niin vaikeasti kirjoitettuja, miesinsinöörien tuotoksia. En taida vieläkään osata tallentaa digiboxille ohjelmia. Nykyään saan taas telkkarin auki... kyllä se tämä tekniikka niin mukavasti helpottaa ihmisen elämää :/

Serranon perhe kutsuu pian. Kahvit täytyy juoda ensin.

Unelman täyttymys

Lapsena inhosin kananmunien keltuaisia, mutta rakastin valkuaisia. Niinpäs yritin aina syöttää keltuaiset pikkusiskolle, milloin menestyksekkäästi milloin en. Tänä aamuna tein elämässäni eka kerran valkuaismunakokkelia. Syy moiseen? Oli jäänyt 9 valkuaista yli, kun tein paahtovanukasta eilisille vieraille ja pihi kun olen, en halua hyvää ruokaa heittää hukkaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä marenkia, mutta enpä viittinyt. Tässä siis aamiaiseni: teetä, Rouhesisko-leipää ja valkuaiskokkelia Herbamarella.

Jesh, vieraina oli mun työkaveri miesystävänsä kanssa ja mie taas valmistelin ruokaa pitkin päivää. Niitä samoja kuin ennenkin suurinpiirtein, mutta eipä sillä väliä, kun vieraat aina vaihtuu. Tällä kertaa grillattua brassinaudan sisäfilettä, jonka marinoin itse, valmiiksi marinoituja kanafileitä, täytettyjä herkkusieniä, grillattuja esikeitettyjä uusia perunoita ja perussalaattia.

Mutta jälkiruoan olin tosiaankin vääntänyt itse vesihauteineen päivineen eli paahtovanukasta, joka on yksi kestosuosikkini myös ravintolassa syödessäni. Ohjeita oli pilvin pimein ko. jälkiruokaa koskien ja kaikki olivat erilaisia. Suurin piirtein samaa kamaa löytyi myös monella nimellä: Crema Catalana, Creme Brule, Creme Caramel ja sitten tämä kotoisa paahtovanukas. Oikeastaan syyllinen siihen, miksi halusin juuri tätä jälkkäriä tehdä on se, että innostuimme vapun tienoillla ostamaan paikallisesta Hong Kongista pienen kaasupolttimen, jolla pystyy sulattamaan sen kivan sokerikerroksen siihen paahtovanukkaan päälle. Tulipas nyt sekin vehje testattua. Jälkiruoka oli SIKAhyvää ja hyviä olivat myös jälkiruoan jälkeen syödyt vadelmat...jotka minun piti tarjota vanukkaan kera. Eihän sitä kaikkea voi muistaa...

Olen ylpeä itsestäni. Osasin ladata kaapelilla kamerasta suoraan kuvan tähän blogiin. Kyllä mun taidot vähitellen karttuvat, vaikka siippa on kyllä sitä mieltä, että mun muisti on kuin siivilä. Sekin kyllä on osittain totta. Ajattelen niin, että valikoin jo etukäteen , mitä kannattaa muistiin laittaa. Turhaa roinaa en viitsi pääkopassani kuljetella, että tila riittäisi oleelliselle (mulle oleelliselle)

Luin eilen aika viehättävän kirjan. Kyseessä on Simonetta Agnello Hornbyn "Mantelinpoimija". Tarina oli kiehtova, ainoa ongelma vain oli se , että en meinannut millään muistaa, kuka kukin oli, kun ne italialaiset nimet tuntuu kaikki niin samanlaisilta. Huomaan kyllä, että iän myötä mun on erityisen vaikea pitää mielessäni vieraskielisiä paikannimiä. Siivilä toimii.

Nyt on pakko lähteä laittaan kahvit tippumaan , siillä kohta alkaa Serranon perhe, johon siippa on minut koukuttanut. On muuten ihanan virkistävä niiden jenkkijuttujen jälkeen. Perheen pää Diegolla on tosi kiivas ja nopea temperamentti, kiihtyy nollasta sataan muutamassa sekunnissa. Niin muuten mun siippakin. Hänellä on nopea temperamentti ja mie taas venyn kuin räkä. Mutta sitten, kun mun mittani tulee täyteen, niin tilanne on todella paha. Pelottaa väliin itteäkin. Sen puolen minusta ovat nähneet todella harvat ihmiset, mutta olen heiltä kuullut, että sitä kokemusta he eivät unohda koskaan.