Alleille kyytiä

Siippa tähyilee kohti alkavaa lomaansa. Vihdoinkin se alkaa.

Heipsan kurkkijat! Siippa muistutti, että kannattaa postata, ennen kuin lähdemme reissuun. Tosi on, että siipan loma alkaa huomenna ja se tarkoittaa sitä, että nostamme kytkintä Espoossa ja kiertelemme ensin Suomessa Savonmualla ja lopuksi suuntaamme Uuteenkaupunkiin. Reissullamme tapaamme ystäviämme. Osa heistä on tuttuja jo viime vuosituhannelta ja muutama on sitten uudempikin tuttavuus. Uudessakaupungissa käymme Crusell-viikkoihin liittyvässä konsertissa: Lyhtyjen yö. Siellä esiintyy lauluyhtye Taiga, jota fanitamme täysillä. Jos olette siellä päin liikenteessä, niin tulkaa ihmeessä seuraamaan loistavaa konserttia. Mie heilun siinä lavan edessä ihan ekstaasissa :)

Olen tässä puuhaillut niin, että olemattomat hauikseni ovat kipeytyneet eli raahasin yhden astioita täynnä olevan laatikon tyttären vanhasta kämpästä autoon. Posliini on kyllä tosi painavaa kamaa. Tytärellä on uusi kämppä entistä pienempi ja siitä seurasi se, että, osa hänelle antamistani astioista palautui alkulähteille. Yhdet lautaset mie kyllä vein Kierrätyskeskukseen, kun ne oli ihan ehjät ja siistit, mutta olin vain kyllästynyt niitä kattelemaan. Kiitettävästi tytär on hävittänytkin tavaraa tässä muuton yhteydessä, vietiin UFF:n laatikkoon ainakin 3 muovikassillista vaatteita. Mun pitäisi tehdä sama juttu, eli karsia vaatevarastoni ja laittaa kierrätykseen kaikki ne, joita en ole pitänyt ainakaan vuoteen.

Ainoat kellot, joita kattelemme lomalla

Olen asunut tässä asunnossa nyt 18 vuotta ja voi sitä kauhun päivää, jos joskus muutamme. Kaikenlaista on tullut kasattua nurkkiin. Meillähän oli aikomus, että muutamme Helsinkiin, kun tytär muuttaa kotoa. Tytär lähti vuosi sitten, mutta täällä me kökötetään ja nautimme tilasta aina muulloin paitsi siivouspäivinä. Olen asunut elämäni aikana 17 kodissa ja siinä on ne kaikki , jotka muistan. Ennen muistiani on vielä valokuvista tuttu ainakin yksi koti. Tässä asunnossa olen ollut ylivoimaisesti pisimmän ajan. Saattaa olla, että tästä kodista luopuminen ei olisikaan kovin helppoa. Mikäpäs meidän on tässä ollessa, kun tässä rapussa on hissikin. Mutta ei sitä tiedä, jos vaikka innostumme vielä kerran asunnon vaihdosta, siinä saisi samalla hävitettyä kaikenlaista kamaa. Sitä toivon, että tytär pysyy nyt tuossa kämpässään jonkun aikaa, sillä nämä muutot työllistävät koko porukkaa.

Blogistaniassa on hiljaista, Suomi on heinäkuussa kiinni. Onneksi muutama ihminen kuitenkin postaa, ettei tarvi ihan turhaan käydä kuikuilemassa. Kyllä miekin hiljenen nyt alkavien reissujen ajaksi, ellei sitten onnistu hyvän yhteyden luominen Itävallasta. Pelottaa reissu, kun olen ihan rapakunnossa, meinasi eilen henki loppua, kun kävelin tyttären kämpillä portaita 7. kerrokseen. Hiki lensi kans. Kokemuksesta tiedän, etä eka vaellusviikko on raskas, mutta jo toinen on ihan nautinnollinen. Kunto kasvaa siellä nopsaa.

Wautsi, kohta täyttyy 20.000 vierailijan raja. Jos olet hän, eli 20.000. kurkkija ja ilmoittaudut, Sinut palkitaan yllätyslahjalla Itävallasta. Pistäpä kommenttilaatikkoon sähköpostiosoitteesi, niin otan yhteyttä, kun palaan kotosalle.

Näihin tunnelmiin.

Briljanttia!

Johtuen poikkeuksellisesta viikosta, en ole ehtinyt kiittää kaikkia ihania blogisiskoja, jotka ovat muistaneet minua oheisella pränikällä. Kiitos Iines, Riitta Helinä, Meri ja Eikka!! Arvostan tunnustustanne ja olen iloinen, jos olette saaneet blogistani jotain hengen ravintoa tai jos ei sitä, niin ainakin kunnon naurut joskus. Kuten olen joskus aikaisemminkin todennut, olen siitä outo bloggaaja, että pyrin varsin tietoisesti siihen, että en seuraa kovin montaa blogia. Mutta niitä joita seuraan, seuraan kuin hai laivaa- uskollisesti.

1. The winner can put the logo on his/her blog./ Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.2. Link the person you received your award from./ Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.3. Nominate at least 7 other blogs./ Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajiksi.4. Put links of those blogs on yours./ Laita noiden blogien linkit sivullesi.5. Leave a message on the blogs of the boys/girls you've nominated./ Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

,

Siis multa briljantit lähtevät Iinekselle, Eikalle, Merille, Riitta Helinälle, Maarettalle,

Irenelle, Katriinalle ja MM:lle Kaikki he ovat vaki seurattaviani ja kuvittelen, että minulla on heihin ihan oikea ihmissuhde. Jokaisen toivoisin tapaavani oikeassa elämässä. Kaikki ovat kovin erilaisia, mutta jotain yhteistä löydän jokaisen kanssa. Olette oikeasti minulle tärkeitä tyyppejä ja on ollut oikein hankala olo, kun en ole päässyt tällä viikolla kommentoimaan. Ihanaa lomajatkoa niille, joilla loma jatkuu ja myös niille, joille käy jo kutsu sorvin ääreen.

Hissutellen

On pitänyt kiirettä tai ehkä tuo on väärin sanottu. Tarkoitin, että on pitänyt hidasta. Pian on takana erittäin mielenkiintoinen viikko, jonka äitini eli ämmi on viettänyt meillä. Isäni on ollut intervallihoidossa palvelutalossa ja sisarukseni ostivat ämmille 80-vuotis lahjaksi viikon luonani, eli he maksoivat matkat ja mie vastaan ylläpidosta täällä.



Ison Vasikkasaaren kasvi

Äiti on vieraillut luonamme ehkä noin 3 kertaa tämän 25 vuoden aikana eli todellakin harvoin. Ainakaan kolmea yötä enmpää, hän ei ole viipynyt koskaan aiemmin. Siippa on ollut töissä, tytär muuttopuuhissa eli olen ollut äitini kanssa kaksin varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin aikuisena. Paljon ovat silmäni avautuneet viikon aikana. Olen saanut kurkkia maailmaan, johon meistä kaikki ovat menossa eli ikäihmisen elämään.

Äitini on ikäisekseen hyväkuntoinen, mutta toki remppaa löytyy, vaikka säännöllistä lääkitystä mihinkään ei olekaan. Askel on huomattavasti lyhentynyt ja on oltava tarkka siitä, että maastossa ei ole kovin paljon ylämäkeä tai ylipäätänsä korkeuseroja. Jalat eivät vaan suostu ottamaan kovin korkeaa askelta. Yllättäen parkkitalomme yksi rappunen on tosi korkea, mistä en ennen ollut tietoinenkaan. Kyllä maailma on erilainen liikuntarajoitteisen silmin. Portaissa on paljon eroja, jotkut ovat suorastaan mahdottomia. Kaiteethan ovat elintärkeitä- asia johon en ole edes kiinnittänyt huomiota. Penkkejä saisi kans olla tiheämpään, että voisi välillä jalkojansa lepuuttaa. Hissuttelemme äidin kanssa pari kertaa päivässä lenkin tässä puolen kilsan säteellä. Kyllä mun oli aluksi vaikea käsittää, kuinka hitaasti pitää oikeasti kävellä. Äidillä tuntuu olevan tarkka näkö. Kaikki uudet kasvit hän huomioi, kerää kauniita kiviä, bongaa linnut ja huomaa erilaiset värit taivaalta. Työaikana äiti kyllä ei ehtinyt moisiin kiinnittää huomiota.

Olen järjestänyt hänelle kaikenlaista pikkureissua aina jaksun mukaan. Aika pian totesin, että Helsingistä on turha edes haaveilla noilla jaloilla. Siispäs olemme keskittyneet paikkoihin, joihin pääsee lähelle autolla. Tänään teimme pienen venematkan Matinkylästä Isoon Vasikkasaareen. Saaressa kävelimme vähän toista tuntia ja joimme kahvit ja Tripin ( äidin vatsa ei enää kestä kahvia kuin tipan) Elämys se tuntui olevan- moneen kertaan äiti totesi, että oli se hyvä, että hän tämänkin ehti vielä kokea. Arvatkaas, mikä on äidin suurin unelma? Se, että vielä kerran pääsisi ulkomaille hyvässä seurassa. Muutaman ulkomaan reissun äiti on elämässään tehnyt ja niitä hän kaiholla muistelee yhä. Unelma saattasin vielä olla nippa-nappa toteutuskelpoinen, jos oikea seura ja paikka löytyy. Autossa äiti jaksaa istua pitkäänkin, koko ajan silmät tarkkailevat ympäristöä ja tekevät siitä huomioita ääneen.

Aurora vei meidät Nokkalasta Vasikkasaareen 10 minuutissa



Haukilahden laituri. Huomaa lokki, joka lähti juuri lentoon

Sunnuntaina kirjoitettua:

Yksi äidin tärkeä opetus mulle tämän viikon aikana on ollut, että hoida niin hampaasi, ettet koskaan joudu turvautumaan tekohampaisiin. Ne on niin hankalat ja ikenet tulevat tosi kipeiksi iän myötä. Ruokaa on pitänyt laittaa ajatuksella: jauhelihaa, perunamuusia, kasvisosekeittoa ym. helposti hienontuvaa. Äiti kyllä tykkäisi kaikesta ruoasta, mutta kun purukalusto ei ole enää yhteistyöhaluinen.

Kuulo on heikentynyt ja äidillä on mukana kuulolaite, mutta hän ei osaa sitä käyttää... Tarkoitus on , että hän varaisi nyt ajan ihmiselle, joka opettaisi kuulolaitteen käyttöä.

Ensimmäiset päivät täällä olivat selvästi vähän hankalampia, kotiasiat ja huolet tulivat usein mieleen, mutta mieli on rauhoittunut vähitellen ja jotenkin näyttää, että myös aktiivisuusaste on kohonnut. Pari kertaa päivässä äiti käy itsekseen pikkulenkillä. Käy hakemassa meille Iltalehden ja jotain herkkua, pelaa vähän Pokeri-peliä kaupalla. Mie en ymmärrä niistä peleistä mitään. Varoitan aina, että hän ei ottaisi kassia mukaansa, kun tuossa torilla pyörii monenlaista humppua. Kassi äidillä reuhottaa aina auki siihen malliin, että hän olisi varkaille todella helppo saalis. Kerran häneltä on kuulema lompakko vietykin kassista kotipaikkakunnalla.

Äiti ei ole soitellut kotiin paitsi kerran siskolleni. Kännykkä hänellä on ollut jo kauan, mutta ei ole ollut intoa opetella sitä käyttämään. Jouduimme kyllä sulkemaan kännykän aika pian täällä, koska isä soitteli siihen vähän väliä, eikä kuitenkaan puhunut mitään. Siskoni kertoi, että isä ei enää muista nostaa puhelinta korvalle, vaikka sillä innokkaasti soitteleekin. Sitä se Alzheimer tekee.

Muistot tulvivat äidin mieleen aina vähän väliä, välillä muistellaan huisia evakkomatkaa Ruotsiin lehmien kanssa, välillä omia lapsuuden muistoja ja tietenkin muistoja meistä lapsista. Kyyneleet tulevat silmiin herkästi. Jotkut muistot ovat niin vaikuttavia, että ne muistellaan päivittäin.

Muistin huononeminen harmittaa äitiä. Nimet varsinkin ovat hankalia ja välillä menevät sukupolvet sekaisin.

Äiti tekee teräviä huomioita huushollistamme. Hän on vakuuttunut siitä, että hänkin haluaa omaan kotiinsa Moccamaster-kahvinkeittimen, Ricola-yrttiteetä ja kunnon kaurapuuroa joskus aamuisin.

Tämän viikon myötä arvostan yhä enemmän niiden ihmisten työpanosta, jotka tekevät vanhusten kanssa töitä pienellä palkalla ja välillä kurjissa olosuhteissa. Voi vain kuvitella, kuinka rankkaa on hoitaa dementoituneita ihmisiä, joista jotkut ovat varsin ilkeitäkin.

Tässä me hissutellaan: äiti ja tytär. Tyttärellä leviämpi takalisto.

Huomenna, maanantaina, saatan äidin lentoasemalle ja kotimatka alkaa. Olen monta kokemusta rikkaampi ja uskoisin, että niin on äitikin.

Ensimmäiset yhteiset 25 vuotta

Pidimme eilen pienet juhlat, hiukan etuajassa. Oikea aika olisi ensi tiistaina eli 8.7.2008 ja kyseessä on siipan ja mun hopeahääpäivä eli 25- vuotis hääpäivä. Huh-huh, tunnen itseni todella vanhaksi, kun laitan tuon faktan tähän. Vain vanhat ihmiset juhlivat hopeahääpäiviään.

Arvostamme molemmat sitä, että tämä parisuhde on näin hyvissä kantimissa yhä. Päätimme jatkaa liittoa, kun vielä on muutama asia oppimatta. Emme vieläkään osaa riidellä rakentavasti. Viihdymme hyvin yksissä ja todellisia riitoja meillä on harvoin, mutta silloin kun ajaudumme törmäyskurssille, olemme aika huonoja sopimaan ja sovittelemaan. Riidat sulavat yleensä vaan jonkinlaiseksi mökötykseksi ja hiljaisuudeksi. Siis ei auta kuin jatkaa opiskelua. Kouliintuminen parisuhteessa puolin ja toisin on tosi hidasta.

Juhlimme hääpäiväämme pienimuotoisesti eli meillä oli 5 vierasta: meidät aikoinaan tutustuttanut ystäväni/ ystävämme T., pariskunta T, joiden kanssa olemme henganneet aivan alkuajoista, tytär ja vävykokelas. Päätimme tarjota marinoitua ankkaa ja jälleen kerran se onnistui oikein hyvin. Se ankanlaitto täytyy vaan suunnitella hyvin, koska raaka-ainetta ei saa ihan joka paikasta. Stockalla löytyy aina pakkasesta ankan rintafileitä, mutta tällä kertaa löysin fileet Hakaniemen hallista Reinin lihasta. Ankka tarjottiin villiriisin, juurespedin ja herkullisen kastikkeen kera. Alkupalaksi värkkäsimme tyttären kanssa pienet salaatit ja jälkiruoaksi juotiin kahvit mummolta perityistä Myrna-kahvikupeista ja nautittiin leivospaloja. Oli töpäkkä olo syönnin jälkeen.

Hääpäiväillallisen alkupala näytti tältä

Ulkonaiseksi hääpäivän tunnukseksi sovimme siipan kanssa, että mulle ostettiin uusi sormus. Vanhat ovat palvelleet ihan hyvin, mutta ajattelimme nyt repäistä. Siispäs vasenta nimetöntä koristaa nyt valkokultainen timanttisormus. On se kyllä hieno. Näen tämän sormuksen arvon erityisesti siinä, että se symboloi tätä pitkää ja elävää parisuhdetta. Kävin itse valitsemassa sormuksen ja jännää oli se, että tämä oli eka malli, jota kokeilin ja siihen loppujen lopuksi päädyin. Tälläinen sormusasia on hyvin pitkälle fiilisjuttu, on otettava se, mistä oikeasti tykkää. En ole ollenkaan koruihminen, mutta saattaa olla, että sekin puoli alkaa puhutella iän myötä.

Siellä se kimaltaa, uudenuutukainen sormus 25-vuotta vanhan liiton kunniaksi

Vävykandille luovutimme juhlallisesti lääkärintakkia ennakoivan yukatanin, jonka toimme Japanista. Niin niille jotka eivät vielä tiedä, kerrottakoon, että vävykandi pääsi lääkikseen toisella yrittämällä. Tosi hieno juttu, sillä hän teki paljon töitä tuon opiskelupaikan eteen. Illallisella ehdottelimme, josko hän sitten akoinaan erikoistuisi geriatriaan... Tytär antoi siipalle myös hauskan synttärilahjan jälkijättöisesti, hän oli teettänyt T-paidan, jonka rinnuksissa komeilee kuva siipasta noin 5-vuotiaana: siisti nappisilmäinen kaveri, jolla on raitainen mirri-solmuke kaulassa. Aivan ihana.

Tässäpäs Vicki Lin uusi tukkalooki, eli ihan lyhyt ja raitoina on tätä omaa entistä väriä eli tummanruskeaa. On aivan luonnollisen näköinen, juuri senvärinen , kun mun tukka oli noin 3 vuotta sitten.

Kävimme tänään aika pitkällä pyöräretkellä, ajoimme pitkin rannikkoa ja rannikon mukavia kuppiloita. Espoossa on tämä rantaraitti tosi hieno juttu. Rannat on siis varattu kaikkien kaupunkilaisten käyttöön pyörätien mutkitellessa pitkin rantaviivaa lähes joka paikassa. On upeat maisemat, mie vienkin kauempaa tulevat vieraat ihan mielellään pyöräilemään, jos siihen vain on mahdollisuus.

Rantaraitille näkyvä Poseidonin temppeliä jäljittelevä huvimaja Vasikkasaaressa

Siippa on tosi valmis jo lomalle, mutta vielä hänellä on 10 työpäivää jäljellä ennen lomaa. No, parempi kuitenkin, että loma on vielä edessä eikä jo takana, niin kuin joilla kuilla saattaa jo olla. Säät eivät ole erityisesti suosineet kesäkuussa lomailleita, tosin ei henäkuustakaan voi takuuseen mennä.

Heinäkuussa meitä on hellitty poikkeuksellisen upeilla iltaruskoilla. Johtuisikohan se tästä kosteudesta?

On ilimoja pielly...

Uskomatonta, mutta totta, eka lomaviikon viimeinen arkipäivä on käsillä. Joka päivä on ollut pientä puuhaa ja pötkötelly en ole yhtään (...jos siksi ei lasketa eilisen päikkäreitä 1,5 h) Maanantaista teinkin viime postauksessa perusteellisen selvityksen. Tiistaina siten olin enemmän köksähommissa, sillä Hollannissa asuvat ystävämme tulivat vierailulle illalla. Tiistai-ilta olikin ainoa onnistunut valinta sen suhteen, että aurinko paistoi lämpimästi koko illan ja saimme nauttia uusia perunoita, fetasalaattia ja teriyaki-lohta parvekkeella huikeassa valossa ja lämmössä. Ruokaakin parempaa oli jutut. Olemme tunteneet kauan, itse asiassa rouvan olen tavannut eka kerran silloisen poikaystävänsä kanssa meidän häissä pian 25-vuotta sitten. Siitä sitten lähtikin alkuun ystävyys, joka on säilynyt näihin päiviin, vaikka nykyään tapaammekin tosi harvoin, koska he ovat asuneet jo useita vuosia ulkomailla.

Paljon meitä yhdisti myös se , että odotimme aikoinamme yhtä aikaa esikoisiamme: hän poikaansa ja mie tytärtä. Niiltä ajoilta on olemassa hauskoja valokuvia, jossa me poseeraamme valtavine vatsoinemme. Perheen poika syntyi kolmisen kuukautta aikaisemmin, kuin meidän tyttö. Lapsena he leikkivät paljon yhdessä, mutta nyt ovat asuneet niin kaukana toisistaan jo vuosia, että yhteys on jäänyt vähemmälle. Joskus kuitenkin tapaavat "face bookissa" ja ovatpas tavanneet oikeassakin elämässä muutaman kerran aikuisena. Hmm...meidän vauvat ovat siis aikuisia, huisia. Sitä juuri siunailimme rouvan kanssa, että olemme tulleet vahvasti siihen vaiheeseen, että on päästettävä irti ja luotettava siihen, että se mitä on kylvetty, kantaa hedelmää. Hienoja nuoria ovat molemmat, opiskelevat tahoillaan mieleistä alaa.

Vielä kerran pääosassa karvapallero

Keskiviikkona sitten oli jännittävä päivä. Nimittäin yleisön painostuksesta ( lue: se yx työtuttu ja siippa) lähdin vihdoinkin kampaajalle, otatin uuden lookin päähäni eli tukka sporttisen lyhyeksi ja raidat päähän. Ai miltäkö näytän? Ihan hyvältä, eli ihan samalta kuin noin 3 vuotta sitten. Raidat siis ovat sitä mun alkuperäistä väriä eli tummanruskeaa, näyttää vain siltä, että harmaata on vähemmän kuin viime viikolla ja kyllä tämä kieltämättä nuorensi. Mutta sitten kertomus siitä, mistä moinen innostus alkoi.

Tässä pulieukon kuontalo ennen kampaajaa, laitan myöhemmin uuden lookin

Omistan Sastan aivan ihanan vihreän maiharin, joka on miesten kokoa M eli isohko ja täynnä kivoja taskuja. Olen ostanut sen aikoinani Stockalta halvalla, kun se on joku mallikappale. Rakastan sitä takkia ja se on käynyt päälläni mm. Kiinan muurilla. Syystä jota ymmärrä en, siippa nimittää sitä "maailman rumimmaksi takiksi", eikä koskaan katso suopein silmin, jos sitä käytän. Siispäs olen vienyt sen töihin pihatakiksi. Viimeisellä työviikolla menin kerran pyörällä töihin ja iltapäivällä kotiinlähdön aikana oli hillitön vesisade. Mulla oli sadeasu mukana, mutta sen alle sopi vaan tämä kyseinen takki eli tungin sen alle ja pyöräilin kotiin kaatosateessa. Näin se takki kulkeutui taas poikkeuksellisesti kotiin. Tunnin päästä siippa sitten ehdotti, että jos lähdettäis kauppaan. No, mulla oli se siviilitakki töissä ja laitoin päälleni tämän komistuksen ja jalkoihin kirkkanpunaiset Crocs-sandaalijäljitelmät, kun kengätkin olivat kuivaamassa saunassa sateen jäljiltä. Sitten siellä kaupassa viuhdoimme molemmat tahoillamme tavaroita hakien, kunnes siippa tulee hiljaa vierelleni ja sanoo: Herrasjestas, miltä sie näytät. Mie tuolla kauempana katoin, että mikähän pulieukko on tullut kauppaan ja kauhukseni huomasin, että oma vaimohan se siellä.... No, sen jälkeen yritin kulkea mahdollisimman kaukana siipasta kaupassa. Juttu jatkui kotimatkalla autossa huomautuksella, että kyllä sun pitäisi ostaa uusia vaatteita ja tuolle tukallesi voisit tehdä jotain. Huh-huh, semmoista ryöppyä kuulee harvoin siipalta. Yritin selostaa tilannetta poikkeuksella...sade ja oikea takki töissä ja kastuneet paremmat kengät etc. mutta siltä istuimalta varasin ajan kampaajalle. Kerroin tarinan akoille töissä ja kyllä siitä hupia riitti. Tytär lisäsi vielä vettä myllyyn kertomalla, kuinka häntäkin oli kerran hävettänyt, kun olin ollut samaisessa takissa yhdessä tilaisuudessa ja päässä vielä sähkönsininen baskeri. Olin kuulema näyttänyt tasan asunnottomalta alkoholistilta, kun vielä närpin ruokaa tyttäreni lautaselta (nappasin suuhuni paprikat ja ananakset, joita hän ei suostu syömään..) Että meitsi on sitten laitettu matalaksi. Mutta ehkä siihen on sitten ollut aihetta. Saattaa olla, että en vieläkään ole Espoon tyylikkäin nainen, mutta olen siistiytynyt: tukka on hienosti ja uusi takki on hommattu. Sitä muuten eukot töissä suuresti ihmettelivät, että sanoiko siippa mua todellakin pulieukon näköiseksi, heillä kuulema ei ikinä käytettäisi tuollaista ilmaisua ääneen, vaikka niin ajateltaisikin. Tämä kertonee jotain perheemme kommunikointitavasta, joka on suorahkoa.


Yhdistäkää nyt mielessänne tämä asu ja tuo harmaapää...

Äiti tulee ensi viikoksi kyläilemään. Sisarukseni ostivat hänelle 80-vuotislahjaksi lentoliput Helsinkiin ja mie sitten vastaan ylläpidosta täällä päässä. Katellaan nyt, mitä innostutaan tekemään. Äiti on isän omaishoitaja ja varmaankin aluksi ainakin melko väsynyt. Isä on samaisen viikon intervallihoidossa palvelutalossa ja sisko käy häntä siellä katsomassa. Isä kuulema tykkää olla siellä, kun pääsee "akkoja naurattamaan" Sen kyllä isästäni uskon, juttuja hänellä piisaa, vaikka Alzheimer on alkanutkin tehdä tuhojaan.

Jos haluatte saada uusia vaatteita, pukeutukaa variksenpelättimeksi vaikka viikoksi, niin , että ukkoa hävettää kulkea teidän kanssa

Rakkaat kurkkijat, nauttikaa lomastanne ja kattokaa vähän, mitä mökillä pidätte päällä, ettette pääse tähän "pulieukkolookiin" mun kanssa. Vai tehdäänkö tästä uusi muoti koko Suomeen?