Reissun pääle

Erämaan laiva

Punaisenmeren hylky

Snorklauspaikka

Lähden huomenna klo 6 kohti Israelia. Siellä emme ole koskaan aiemmin käyneet. Sen sijaan olemme käyneet Punaisenmeren toisella puolella Egyptissä. Laitan tähän vanhoja Egyptin kuvia siinä uskossa, että maisemat ovat aika lailla samanlaisia.

Aurinko nousee Mount Sinailla





Mount Sinailta alas auringonlaskun jälkeen

Palaamme kiirastorstaina eli tuskin postaan sillä välillä. Oikein mukavaa kevättä kaikille. Elämme toivossa, että saamme ottaa pyörät käyttöön, kun palaamme reissulta. Saa nähä, miten käy. Israelissa on tarkoituksena on sitten snorklailla ja hakea geokätköjä, kuvat puhuvat sitten puolestaan. Pääasiassa olemme Eilatissa , mutta retket Petraan ja Jerusalemiin on varattu.

Autiomaa, autiomaa aurinko kultaa ja purppuraa...

Ortodoksiluostari Mount Sinailla

Sulosunnuntai

Sorsat ottavat aurinkoa

Jäällä liikkuu porukkaa

Saunalahden uimarannan laituri

Kääpäpitsiä

Tänään Espoossa räkötti aamusta aurinko oikein tosissaan ja me kävimme siipan kanssa kävelyllä ensin Espoonlahden jäällä ja sitten Saunalahdessa, var så god! Ohhoh, kohta 40.000 kurkkijaa täynnä. Kuka olet kurkkija 40.000???

Muistojeni muikut

Tässä sardiinimuikut ovat lähdössä uuniin

Kolmen tunnin muhittamisen jälkeen näytti tällaiselta

Täällä leijailee ihana tuoksu. Otin uunista vastikään sardiinimuikut, jotka ovat siellä muhineet 3 tuntia ja ovat hyviä. Pikkusen maistoin jo odottaessani perunoiden kypsymistä.

Muikkuihin liittyy muistoja. Olen joskus laittanutkin blogiini kuvia mummolasta. Mummolahan sijaitsee kahden järven yhtymäkohdassa salmen kohdalla. Lapsuudestani muistan, että järvistä tuli muikkua oikein kunnolla ja sitten niitä ihanuuksia halstrattiin nuotiolla. Suurta herkkua oli myös muikun mäti, jota lypsettiin isoihin saaveihin ja käsittääkseni suurin osa siitä myytiin. Lapsena en tosin osannut arvostaa tuota mätiherkkua, mutta kyllä nyt maistuis, jos vain sais jostain joskus, kun se on niin mielettömän kallista ostaa. Nykyisin ostan kirjolohenmätiä, joka on aika edullista , joskus harvoin hiukan siianmätiä. Muistelin enolleni niitä muikkusaaliita lapsuudessa ja ihmettelin, että olenko kuvitellut koko jutun, kun ei siellä enää mitään muikkua ole. Eno kertoi, että muikku hävisi järvestä, kun sen pintaa alettiin säännöstellä joskus 70-luvulla. Surullista.

Ja eiku syömään

Nykyisin käymme aina silloin tällöin Kuopiossa, jossa meidät eräät läheiset ystävät asuvat. Herralta olenkin saanut tämän Sardiinimuikkujen reseptin ja tässä se tulee teille:

Päättömiä puhdistettuja muikkuja niin paljon kun saat/haluat

Sipulisilppua

chilitomaattimurskaa

tilliä, suolaa, chilirouhetta tai mitä vain haluat muikun mausteeksi

Ladotaan muikut/ tomaattimurska/ sipulisilppu vuorotellen kerroksittain sopivaan vuokaan ja mausteet aina tietty kalakerroksen jälkeen. Kun kamat loppuu, lorutettaan öljyä (rypsiöljyä) päällimmäiseksi sen verran kuin kantti kestää. Koko hökötys uuniin 3 h / 175 asteeseen ja onhan hyvää. Ruodoista ei ole mitään tietoa, ne muheutuvat täysin kolmessa tunnissa. Itte tein nyt kilosta muikkuja ja tuli sellainen Kokki-vuoka ihan täyteen. Kilosta sain tulemaan kolme kerrosta muikkuja. Tässä välissä kävin syömässä sardiinimuikkuja pottujen kera ja kyllä oli herkullista. Vähän jännitti, että, onko chiliä liikaa, mutta ehei kolme tuntia uunissa oli kesyttänyt myös chilin sopivasti.

Illalla tulee saunavieraita ja heitä varten olen taas touhunnut aamusta alkaen valmisteluita. Tein feta-pinaattipiirakkaa valmiiseen ruisperunataikinaan. Maistoin sitäkin ja hyvää oli. Kehtaa tarjota vieraille. Sitten vielä teen kanasalaatin ja emmeköhän me sillä pärjää. On olo oikein emäntäinen.

Keväistä maisemaa Haukilahden rannasta

Kun sardiinimuikut muhivat uunissa, kävimme siipan kanssa geokätköilemässä Haukilahdessa. Eka kerran sain askelmittariini yli 10.000 askelta, jihaa, loppupäivän voinkin vedellä lonkkaa. Ei todellakaan ole helppoa saada 10.000 askelta kasaan tavallisena työpäivänä, kyllä ne askeleet tyssää viimeistään noin 7000.

Eipä tämän henkevämpiä asioita tällä kertaa. Pysykäähän muikun syrjässä kiinni!

Hampaat syyniin

Heipsan! Huomenna on taas se päivä, jolloin on leväytettävä suu ammolleen aurinkolasit silmillä. Hammaslääkärini apulainen soittaa mulle kerran vuodessa ja kutsuu tsekkaukseen. Hyvä niin, sillä luultavasti muuten taas venyttäisin sinne menoa hamaan hätätilanteeseen.

Olen vielä sitä sukupolvea, jolla on aika traumaattisia kokemuksia kouluhammaslääkäreistä. Ihan oikeasti näin aikuisenakin ajatellen osa heistä oli kyllä sadisteja, muistan vieläkin niitä sanontoja: "Vaikka kuinka syvällä ois, niin pois on tultava...jne.." kun täti Nikula kaiveli hampaita piikillänsä. Me koululaiset sepittelimme pelottelulauluja: "Tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan. Siellä täti Nikula, kaivaa hampaita tikulla.." Sävel: Tiedän paikan armahan... No siitä kaivelusta jäi sellaiset traumat, että keskikouluun päästyäni en käynyt hammaslääkärillä 5 vuoteen ja olin muutenkin ihan vakuuttunut siitä, että tekohampaat on sika kätevät: ei särkyjä, ei hammaslääkäriä. Oikeasti mun luokalla oli lapsia, jotka saivat tekarit rippilahjaksi (tai siis oli ainakin yksi) Mutta kuten arvaatte, se hetki tuli, jolloin oli pakko lähteä lääkäriin , vaikka olin uskollisesti yrittänyt jouduttaa tekareitten saamista olemalla hoitamatta hampaitani.

Luojan kiitos, kohdalleni sattui viisas yksityinen hammaslääkäri , joka oivalsi, mistä mulla kenkä puristi. Hän paikkasi muistaakseni 6 reikää, teki yhden juurihoidon ja joutui poistamaan yhden poskihampaan ja ennen kaikkea hän hoiti psyykeni asian tiimoilta kuntoon. Hän sai minut luottamaan ja uskomaan siihen, että purisin näillä hampailla lopun ikäni, kun hän ne laittaa kuntoon. No, nyt siitä lähtien olen käynyt säännöllisesti hammaslääkärillä ja on mulle tehty operaatio jos toinenkin, mutta ei mua enää niin pelota, että yöunet menisi. Enää ei mene edes vatsa sekaisin.

Siunattuja nuo korjaavat kokemukset elämässä, siunattuja ne ihmiset, jotka niitä meille itse kullekin tuottavat. Kurkkijat, onko teillä mielenkiintoisia hammaslääkärikokemuksia? Hauskana jatkona tähän täytyy mainita, että tyttärellä ei ole ikänä ollut yhtään reikää hampaissa ja hänestä on ihanaa, kun joku räpeltää hampaita tarkastuksessa. Polvi on siis tyttärestä parantuntut ja huomattavasti.

Nyt mulla joudutaan uusimaan paikkoja ja nämä vanhat isot amalgaamipaikathan pikkuhiljaa halkaisevat hampaan. Niitä on sitten vaihdettu muovisiin pikkuhiljaa. Mutta hammaslääkäri fobia on kohdallani taaksejäänyttä elämää, vaikka en olisi sitä ikinä uskonut.

Olen ehtinyt vähemmän bloggaamaan, kun olen ollut nyt tiiviisti töissä. Ikävästi työelämä kyllä häiritsee harrastuksia. Olen lähdössä reissuun maaliskuun lopulla. Tällä kertaa maahan, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt, mutta jonne olen usein halunnut. Tarkoituksena on levätä ja varmaankin snorklata, koska siihen siellä on erinomaiset olosuhteet. Mutta siitä tuonnempana.

Siivouspäivä

Sulassa käy kuhina

Tänään on laitettu hihat heilumaan on siis siivottu koko huushollia. Työkaverini ja ystäväni T. tuli avuksi ja pistimme hyrskyn myrskyn kaksistaan. Siippa sai vapaata ja hän meni ladulle, kun kerran on vielä lunta Espoossakin.

Kesken siivouksen pidimme paussia ja kuuntelimme hiukka Radio Suomea, jossa aiheena olivat unet. Sitten taas pöminä päälle ja puhdasta tuli. Siippa soitti Oittaalta ja hain hänet autolla kotiin kokkaamaan meille ahkerille siivoojille. Siippa vokkasi meille kalkkunaa tilpehööreineen ja se maistui oikein mukavalta, palanpainikkeena oli punkkua ja meni siinä pari snapsiakin. Siis erittäin toiminnallinen lauantai erittäin toiminnallisen viikon jälkeen. Nyt vaan vauhti jatkuu, kun sain mukavan puhelun ystäviltä, jotka ovat tulossa meille saunomaan vielä täksi illaksi. Jihuu!! Tarjoamme savukalasalaattia ja olutta saunan jälkeen, ehkä kahvipööniäkin vielä löytyy.

Olutta piti hakia kiireellä vielä kaupasta ja samalla reissulla kuvasin vähän sorsajengiä tuossa meidän "kolera-altaalla". Mukavaa ja toiminnallista lauantaita kaikille teille, jotka käytte kuikuilemassa. Kiirettä pitelee.

VIP-tapaaminen

Tämä jo aiemminkin kuvaamani kortti kuvaa hyvin Vip-tapaamisen tunnelmaa...

Eilen oli mukava ja jännittäväkin päivä, josta ei tapahtumia puuttunut. Muuten on se outoa, että ensin ei viikkotolkulla tapahdu mittään erikoisempaa ja sitten kaikki iltamenot ja kiva kasaantuu muutamaan päivään.

Aamulla kävin ekaksi heittämässä muutaman tunnin työkeikan tässä lähellä. Tulin kotiin pariksi tunniksi ja siinä välissä tälläsin itteni ja laitoin jo rimpsavaatteet päälle. Juhlan kunniaksi jopa meikkasin vähän ja kyllä oli taas kova työ tehdä silmärajauksia. Meitsihän on lähinäkösokea eli en tosiaankaan voi hyödyntää näköaistiani rajauksia tehdessä. Käsikopelolla vaan , siiten rillit päähän ja tsekkaus, mihin se rajaus osui, pumpulipuikolla rajauksen poisto ... ja sama muutamaan kertaan uudestaan, kunnes näyttää suht järkevältä. Päälle lykkäsin vakiohousut eli mustat kuminauhavyötäröiset Itävallasta ostetut. Puseroksi musta Seppälän kauhtana, joka useitten hiuslaskosten myötä peittää armeliaasti moponrenkaan vyötäröltä. Kaulaan lasihelmiriipus, korvikset korviin ja menoksi. Ai- niin tietenkin tanssikengät laukkuun. Mutta siinä oli vielä vedettävänä yksi työnohjaus ennen hauskuuksia. Onneksi to-ryhmäläiset olivat jo kans perjantai tunnelmissa ja käsittelimme jopa yhtä työhön liittyvää unta.

Ratikalla keskustaan ja tasan klo 16.30 olin Cafe Lasipalatsin ovella. Olin antanut tuntomerkikseni fuxianpunaisen liinan kaulassani ja Vip-deittini oli antanut mustan takin ja vaaleanpunaisen huivin. Ihan minun edessäni ovesta meni sisälle rouva, johon tuntomerkit sopivat . Hän pälyili kahvilan asiakkaita sopivan näköisesti. Sinä hän oli, mun vip-deittini Kaamosvalon Maaretta.

Maaretta tarjosi meille viinit ja asetuimme hyvin pöytään juttelemaan ja todentotta, niin kuin olisin vanhan tuttavani kanssa jutellut. Maaretta on erittäin näpsäkännäköinen nainen, iloiset silmät ja naurava suu. Juttua meilla piisasi pariksi tunniksi ihan helposti. Meillähän on sen verran yhteistä tekijää, että olemme kotoisin samasta kaupungista, joskin olemme liikkuneet niin eri porukoissa, että emme ole koskaan toisiamme tunteneet. Saattaa toki johtua 4 vuoden ikäerostakin, joka oli VALTAVAN suuri silloin nuorena. Mutta siinä ihmisiä haravoidessamme tiesimme paljon samoja ihmisiä. Maaretan vilkkusilmäinen veli on ollut mun luokalla keskikoulussa ja olemme käyneet vuoden samassa koulurakennuksessa koulua. Mutta, ilman Blogistaniaa emme olisi ikinä tutustuneet. Oli todella hauskaa rupatella ja löytää sielunkumppanuutta ja päädyimme suosittelemaan sitä muillekin. Hauskana yksityiskohtana on mainittava, että Maaretta hämmästyi sitä, kuinka pieni olen. Hänellä oli minusta jostain kumman syystä pitkänhuiskea kuva. Siitä riitti minulle lystiä. Siis jos tulet kanssani Vip-tapaamiseen, muista tähyillä noin 147 cm korkeuteen , koska siinä ovat likinäköiset silmäni. Muuten näin vilaukselta myös Maaretan toisen pojan. On komea poika ja enonsa näköinen.

Maaretan kanssa aloimme oitis suunnitella muinoin jäihin laitettua blogitapaamista. Siitä tuonnempana. Ajankohta voisi olla joko toukokuun lopulla tai kesäkuun alkupuolta. Paikkana luultavasti Helsinki jo senkin vuoksi, että mulla olisi meille hyvä ja ilmainen tila tarjolla meidän toimistolla. Laitapas mietintämyssyyn ja keksi hyvät perustelut jollekin sulle sopivalle ajankohdalle.

Ilta jatkui Maaretan tapaamisen jälkeen Naistenpäiväillallisella ravintola Texasissa. Seurana olivat vakipaikkani työkaverit. Ruoka ei minusta ollut kummosta: kauhean tulista , mutta muuta makua siinä ei sitten erottunutkaan. Jälkiruoka Bourbonbrulee oli sensijaan aivan erinomaista.

Syönnin jälkeen pasahdimme Freda 51 "bilettämään". Mutta niin oli hiljaiset biletykset, että päädyimme laulamaan karaoke-baarin puolelle. Tuli vedettyä Aikuista naista enkelikuorossa niin lujaa,että ääni lähes lähti, mutta hauskaa oli. Toisena kipaleena lauloin yksin Carolan vanhan biisin "Rakkauden jälkeen", kunnon slovari. Vähän ennen puolta kahtatoista hokasin, että kohta menee bussi ja juoksin Kamppiin tanssikengät jalassa kuin Tuhkimo. Ehdinkin nippanappa bussiin ja siitä olen onnellinen, koska muuten olisin joutunut odottamaan puoli tuntia. Tanssiminen jäi siis kokonaan tällä keikalla , mutta muuten oli hauskaa.

Aamulla heräsin pirtsakkana jo klo 7, vein siipan hiihdon aloituspisteeseen ja kävin kaupassa. Tänäänkin tapaan VIP-ihmisen. Tytär tulee lomaltansa Koreasta ja tuo kameran kotiin. Ihana kuulla, kuinka reissu on sujunut. Tuntuu kuin hän olisi ollut pitempäänkin poissa, ihan ikävä on jo tullut. Tytär tullee yöksi meille vanhuksille ja laitamme yhdessä "kevytruokaa" raclettea. Siis ihana ilta tulossa kaikkein rakkaimpien, siipan ja tyttären kanssa. Oikein innoittavaa viikonloppua myös sinulle, kurkkija!

Kevätväsymystä???

Se on maanantai ja tälle päivälle ei siunaantunut palkallista työtä. Kävin kuitenkin toimistolla kaupungissa ja vein samalla Seureen tuntilistani, että edes ne muutamat ansaitut rovot tulisivat tilille.

Väsyttää kovasti. Asia saattaa johtua siitä, että vanhana neurootikkona päähäni pälähti illalla, että muistinkohan mie laittaa kahvinkeittimen kiinni lähdettyäni toimistolta uniryhmän jälkeen. Ja eiköhän vaan se pe...leen ajatus vaivannut mua siksi paljon, että unetkin häiriintyivät. Mulla on jonkin verran näitä neurooseja, mutta kyllä ne suht hallinnassa ovat. Tärkeimmät neuroosini ovat: muistinko varmasti sulkea oven, onhan hella ja kahvinkeitin pois päältä ja onko lompakko mukana. Kait aika tavallisia?? Lompakon mukana olokin täytyy tarkistaa välillä moneen kertaan, vaikka en olisi edes laukkua avannut välillä. Avaruuteenkohan luulen sen haihtuneen??? Huvitti kuulla tyttäreltä, että myös hänellä on tämä "lompakkoneuroosi" Kuinkahan monta kertaa päivässä hän tarkistaa lompakon läsnäolon, kun on nyt reissussa... Oletteko te, rakkaat kurkkijat, kehitelleet omia mielenkiintoisia neurooseja?

Täytyy nyt kyllä sanoa, että mainioissa unenlahjoissani on ylipäätänsä tapahtunut käänne hiukka heikompaan. Johtuu hormooneista, luulen ma. Monta kertaa yössä on kauhia hiki, heitän peittoa pois herätäkseni taas siihen , että on kylymä. "Maalarit" kävivät viimeksi talossa tammikuun alussa eli vaikuttaa siltä, että meitsi on siirtymässä uuteen aikakauteen. Rättipäivät ovat kohta muisto vain. Kyllä niitä on piisannutkin tuolta 12- vuotiaasta saakka ja aina, lukuunottamatta raskausaikaani. Joutavat jo jäädäkin. Hormooneita en aio hakia, jos ei ole ihan pakko. Onko siellä kurkkijoissa yhtään luomumenopaussaajaa? Eikö ole oireita, vai miten olet hoitanut itteäsi? Sen kyllä ittestäni tiedän, että jos yöunet alkavat säännöllisesti mennä hunningolle, on vitutuksen määrä niin valtaisa, että apua on haettava. Vielä ei kuitenkaan olla siinä vaiheessa.

Uniryhmä alkoi eilen. Minua vetäjän jännitti ja varmaan jännitti jäseniäkin. Varsin rattoisasti kuitenkin meni 3 tuntia ja sinä aikana ehdimme käsitellä kaksi unta ja hiukan Montaque Ullmanin teoriaa. Mun mielestä oli oikein mukavaa ja mielenkiintoista. Täytyy vain toivoa, että jäsenten kokemukset ovat samanlaisia. Ryhmämme ikäjakauma on 20-52 v, kaikki ovat naisia.

Nyt alako väsyttämään nii kauhiasti, että otan nokoset. Mutta tässähän tuli teille jo monta asiaa kommentoitavaksi. Ilmottautukoon siis kaikki neuroosikollegat ja korvaushormoonittomat kanssasisaret. Paitsi on kyllä ihan yhtä mielenkiintoista kuulla, miten korvaushormonit ovat elämääsi helpottaneet. Kuvat kaivelen arkistosta , kun uusia ei nyt ole. Var så god!