Kamera lähtee maailmalle

Kiasman yleisnäkymä

Heippa kurkkijat!

Minun viikko on ollut aika vauhdikas ja työntäyteinen (onneksi näinkin välillä, että tulee rahaakin) Huomenna on vielä melkoinen päivä ennen viikonloppua: aamulla yksi työnohjausryhmä, sieltä unikurssille suoraan hiukka myöhästyneenä, unikurssilta suoraan työkeikalle muutamaksi tunniksi. Kotona olen lienee siinä 18 pintaan umpiväsyneenä ja kaikkeni antaneena.

Marita Liulian näyttelystä

Maanantain olin keikalla, tiistaina pidin vapaapäivän ja olin kurssikaverini S:n kanssa rilluttelemassa Helsingissä. S. soitteli pitkästä aikaa sunnuntai-iltana ja kertoi tulevansa pääkaupunkiseudulle. Maanantaiksi olin jo lupautunut töihin, mutta onneksi pystyin siivoamaan tiistai päiväni tyhjäksi. Oli mukava rupatella pitkästä aikaa ja päivittää tapahtumia molempien elämästä. Suureksi yllätyksekseni kaverini oli läpikäynyt aviokriisin, josta he kuitenkin olivat selvinneet. Hmm... aina välillä kieltämättä tulee mieleen, että milloin se meillä iskee. Ei kukaan ole koskematon ja turvassa, näin alan pikkuhiljaa uskoa. Tosin täytyy sanoa, että tuttavapiiriimme kuuluu vielä aika paljon pareja, jotka ovat ensimmäisessä liitossaan.

Totuuksia samsta näyttelystä

Kävin S:n kanssa pitkästä aikaa Kiasman näyttelyssä ja tuli taas pällisteltyä silmät pyöreinä ihmetyksestä. Parasta antia minusta tarjottiin 5. kerroksessa, jossa oli Marita Liulian näyttely, joka käsitteli erilaisten uskontojen jäljillä olemista. Hieno tunnelma ja mielenkiintoisia töitä. Siellä otin muutaman valokuvan, vaikka en ole ihan varma, oliko se sallittua. Ei ainakaan vartijat kieltäneet ja se mitä ei kielletä, on kait sallittua. Saksassa sai reilusti kuvat kaikissa museoissa, missä kävimme.

Tytär on lähdössä reissuun ja lainaa mun kameraa. Nyt täytyy siis tyytyä arkistokuviin, kun uusia ei saa viikkoon. Kyllä tytärtä jännittää kovasti tämä Kauko-Idän reissu. Eka kerran ilman iskää ja äippää, mutta hyvässä seurassa eli opiskelukaverin kanssa. Toivottavasti tytöillä on ikimuistettava reissu.

Vihdoinkin saan uniryhmäni aloitettua. Paljon on ollut kiinnostuneita, mutta loppujen lopuksi oli iso työ löytää sitoutuvia. Sunnuntaina kuitenkin aloitamme unityöskentelyn Montaque Ullmanin luomalla työtavalla. Jännittää. On kyllä paljon hauskempaa olla uniryhmän jäsen kuin vetäjä. Onneksi sitä vetämistä on harjoiteltu kurssilla ja siihen saa myös työnohjausta. Sinänsä ryhmien vetäminen on mulle tuttua hommaa kaikista töistäni, mutta uniryhmä on kovin erilainen.

Huomenna on perjantai ja perjantai herkut. Mitähän keksisi? Muutama punkkupullo on vielä varastossa, että Alkon kautta ei tarvi koukata. Aika usein tulee laitettua jotain ruokaisaa salaattia, joskus kyllä ihan kunnon pihviäkin. Perjantai-ilta on minusta viikon paras hetki. Koko viikonloppu vielä edessäpäin. Mutta sitä ennen on vielä aika monta tehtävää suoritettavana. Niin varmasti kaikilla meillä. Tänään täällä satoi lumirättejä.

Autonkatsastus- se vasta on hauskaa

Taikina siinä, homma voi alkaa. Leipominen nimittäin.

Ohhoh, huomasin, etä tästä tulee mun 200. tekstini tänne blogiin. Nyt onkin juhlavaa kerrottavaa. Täällä tuoksuu pulla. Ihmeitten aika ei ole ohi, Vicki Li on kaivanut esille jauhopeukalonsa ja on täräyttänyt taloon kunnon pullaa. Toivottavasti kunnon, sillä en ole vielä maistanut. Jumalainen tuoksu täällä ainakin leijailee ja minusta taikina oli tarpeeksi löllöä, että ei siitä voi tykinkuulia syntyä. Siippa tulee tippumaan perseelleen, kun tulee kotiin. No, mistä moinen innostus?

Oletko koskaan vienyt autoa katsastukseen? Mie olen ollut ennenkin mukana, mutta tänään menin ihan yksin hoitamaan homman. Siippa oli varannut netistä ajan ja oli maksanutkin homman valmiiksi. Pientä epätietoisuutta mulla kyllä oli siitä, mille asemalle pitäisi mennä, kun siellä on niitä 3 ihan vierekkäin. Menin sinne, mistä aika oli viimeksi varattu ja se osoittautui oikeaksi. Ensin ilmoittauduin kassalle ja sain kuulla, että ylös valotaululle tulee rekkari ja numero, mistä luukusta mun täytyy ajaa sisälle. No sinnehän se tuli ja ajoin aukosta 1 sisään. Vaihdoin pelkääjän puolelle ja mukavannäköinen vaalea noin 40 -vuotias katsastusmies istui kuskin pukille. Kyselin tietenkin koko ajan, että mitäs tässä niinku tapahtuu. Eka kohdassa katottiin jarrut ja iskunvaimentimet. Sitten ajettiin ulos ja mentiin toiseen halliin sisään. Valot katottiin sellaisella peilijutskalla. Auton pakoputkeen laitettiin tässä vaiheessa sellainen tötsä, joka mittaa ne pakokaasupäästöt ja kait samalla pitää hallin ilman raikkaana. Tötsä on kiinni pakoputkessa koko tutkimuksen ajan. Alusta tsekattiin ja vielä laitettiin scartin näköinen juttu auton tietokoneen tsekkaamiseksi. Virheitä 0. Mie siirryin pois autosta siksi aikaa kun auto nostettiin ylös "pukille" ja tehtiin kaikki tutkimukset. Lopuksi vielä katsastusmies tulosti tietokoneelta joku rekisterijutun, siis sen mistä käy ilmi, että auto on tsekattu ja hyväksi havaittu. Mies kehui autoni värin ja sanoi, että hänellä on tuossa pihalla aivan samanvärinen Pösö, vain hiukan pienempää mallia.

Olin laittanut merkille, että seinällä ylhäällä ulosajoaukon kohdalla luki isolla, että aja varovasti ovelle ja pysäytä, että pakokaasutötsä otetaan pois ja olin jo etukäteen ajetellut , että täytyypä olla tarkkana. Katsastusmies sanoi mulle kuitenkin ritarillisesti, että hän voi ajaa mulle auton ulos. Kiitin, että se kyllä soppii, kun olin jo vähän sitä jännittänyt etukäteen. Niin katsastumies ajoi todellakin autoni ulos pysähtymättä ovella ja sillä seurauksella , että se helkutin pakokaasutötsä putkineen meni poikki ja osa siitä jäi meidän auton perseeseen....

Tämmöstä on Vicki Lin pulla.Kuolatkaa te nyt välillä. Kerran näinkin.

Että mie nauroin. Mies nousi tyynenä autosta ja sanoi, että sinnehän jäi häntä...kyllä sen pitäisi automaattisesti irrota. Mie totesin, että onneksi en ite ajanu ja nyt mullakin on varaa mokailla kunnolla tämän päivän aikana. Muut hallin katsastusmiehet alkoivat välittömästi kuittailla huudellen... Herra totesi vaan, että loppupäivä meneekin korjatessa tuota tötsää. Mua nauratti niin hirveesti pois ajaessa , että meinasi lirut tulla housuun. Siis todella hauska reissu, josta riittää hupia vielä pitkään. En tiedä mikä oikosulku kaverille tuli, tai voinhan ajatella myönteisesti, että hän joutui Vicki Lin viehätysvoiman tainnuttamaksi. Tosin sitä hiukka epäilen. En todellakaan ollut mikään kaunotar lyhyessä toppatakissa, pipo silmillä. Mutta juttuahan mulla kyllä aina piisaa ja olin kyllä ainoa naiskatsastaja.

Mukavaa viikonloppua kurkkijat! Meille tulee pariskunta J ja P vierailulle, testaamme saunan, syömme ja juomme hyvin. Jälkkärinä on tietenkin tuoretta pullaa.

Linja 504, hyppää kyytiin

Bussi köröttelee Laurinlahden pohjan kautta, lunta on nyt täälläkin

Länsiväylältä on upeat näkymät merelle. Aurinko paistaa.

Länsiväylältä ulos Keilaniemessä ja pian saavutaan Otaniemen sillalle

Näkymä Otaniemen sillalta keskustaan päin yli vesien

Ramsaynrantaa

Olen nyt kyllä aika lailla löysäillyt. Paitsi, että eilen pesin keittiön työtasot Tolulla ja kylläpäs niistä lähtikin likaa. Poistin samalla yläkaappiin leipäleikkurin, jota ei ole tullut käytettyä vähään aikaan. Parhaimmillaan se vehje onkin, kun saan Kuopiosta kunnon ruislimppuja, jotka ovat niin tiukkoja ja maukkaita, ettei niihin veitsellä pysty. Leikkurilla saa surautettua ihana ohuen siivun.

Kirjastossa kävin kans eilen ja löysin pikalainattavien joukosta Anna-Leena Härkösen "Ei kiitos"- kirjan. Oli niin hyvä kirja , että luin sen heti, viimeiset luvut sängyssä. Kyllä Anna-Leenalla on edelleen sana hallussa ja tapa kuvata parisuhteen tunnelmia naisen näkökulmasta on ihan mieletön. Suosittelen. Kerran satuin Helsingin Kaupunginteatterissa Härkösen viereen ja ihmettelin, että joku voi olla niin pieni ja siro. Härkönen on todellakin "linnunluinen" nainen luonnossa. Mutta voimaa siinä naisessa on vaikka muille jakaa ja rohkeutta ottaa vaikeita aiheita kirjoihinsa.

Kävin bussilla Stadissa ja näppäilin samalla kuvia bussin ikkunasta muiden matkustajien hämmästykseksi. Tosin hiihtoloma näkyy täällä selvästi busseissa: ruuhkaa ei ole missään. Kuvien laatu vauhdissa ja lasin takaa ei ole kummoinen, mutta matkanteko niistä välittyy. Kyseinen linja on sellainen, joka ei mene suoraan Länsiväylää Kamppiin , vaan se menee Keilaniemen, Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta loppujen lopuksi Pasilaan. Aika paljon siinä vuorossa kulkee husilaisia, jotka menevät töihin Meilahden sairaalaan siinä reitin varrella. Mie käytän sitä linjaa mennessäni osuuskuntaan, jonka kautta teen työnohjaajan hommia. Se reitti on siksi ihana, kun ei tarvi mennä ollenkaan ruuhkaisen ydinkeskustan läpi vaan saa vain istua katsellen kauniita merenrantoja. Paluumatkan satoa:

Vastapäätä Ramsaynrantaa tärkeä historiallinen rakennus: Kekkosen Tamminiemi

Lehtisaaren ja Kuusisaaren väli

Keilaniemessä seisoo Nesteen torni

Hävettää, että olen ollut niin laiska ulkoilijakin tällä viikolla eli en ole nokkaani ulos pistänyt muuta kuin bussipysäkille siirtyäkseni. Pysäkille on meiltä matkaa vajaa 100 metriä. Ei vaan hotsita lähteä yksin kävelemään ulos. Olen mie sen verran seurallinen otus. Mielummin sitten kiertelen blogeja ja teen kotihommia laiskasti.

Tänään mulla on oma työnohjaus ja menen taas tuota kyseistä reittiä toimistolle. Huomenna käytän auton katsastuksessa ja illaksi tuleekin vieraita. Kivaa. Siinä se tämä viikko onkin sitten mennyt ja ensi viikolla on uudet kujeet ja töitä tiedossa mukavasti.

Sahajauhot syynätty

Tässä kisan viskit: Jameson 12 v, Famous Grouse 12 v, Nikka 21v ja Glenlivet 15 v, kaksi viimeistä oli mallasviskejä

Heippa kaikki kurkkijat! Kävin tänään Töölön sairaalassa kuulemassa kommentit varjoainekuvauksesta Setä Neurokirurgilta. Ei näy pullistumia pään suonissa. Siis toistaiseksi voin huokaista sen suhteen helpotuksesta, mutta se on taas toinen juttu jos jäänkin auton alle huomenissa. Neurokirurgi Niemelä oli varsin niukkasanainen , mutta asiallisen oloinen lääkäri ja hän oli kiinnostunut siitä, tupakoinko ja mikä on verenpaineeni. Kummastakaan seikasta ei löydy mulle raskauttavia tekijöitä. Sen verran juttu kuitenkin jatkuu, että hän halusi saada veljeni epikriisin ja sen perusteella hän päättää sitten , olisiko syytä tsekata koppani uudestaan 10 vuoden kuluttua. Lupasin lähettää hänelle paperit ja hän soittaa mulle asiasta huhtikuussa.

Ennen urakkaa kukin viski oli tietynlaisessa lasissa mun laittamanani, (tosin en muistanut, missä oli mitäkin) muut maistelijat näkivät pullot, mutta eivät tienneet, missä lasissa oli mitäkin. Joka viskille oli erilainen lasi, kun ei tästä huushollista löydy 16 samanlaista lasia

Viski-ilta meni mainiosti ja yllättävästi. Vieraamme ovat vannoutuneita Jameson- viskin faneja, mutta niin vaan menivät vipuun tunnistuksessa. Tarkoitus tosin ei ollut mikään tunnistuskilpailu , vaan sokkotesti 4 viskin kanssa siitä, mikä maistuu parhaimmalta. Laitoin itte viskit laseihin, mutta totta totisesti en muistanut ollenkaan , missä oli mitäkin. Onneksi olin kirjoittanut kaiken vihkoon ennen maistelun aloitusta. Maun perusteella voittajaksi selvisi mallasviski Glenlivet 15 , hyvänä kakkosena skottiviski Famous Grouse 12 vuotta, joka oli kisan halvin viski, mutta tarjottiin kyllä parhaasta lasista eli Riedelin mallasviskilasista. Hyvältä maistui vähän ajan päästä myös 12 v Jameson, joka ensi maistelulla maistui tunkkaiselle ja "likaiselle" myös vieraittemme mielestä, jotka ovat Jameson-faneja. Ainoa, joka ei saanut oikein keltään ylistäviä arvosanoja oli japanilainen Nikka viski. Summa summarum, kun oli vähän maisteltu, kaikki maistuivat tosi hyvälle. Jamesonkin alkoi maistua toffeelta toisella kierroksella. Vinkki: Laita siis aina paras viski tarjolle ensin ja sen jälkeen voit juottaa vaikka tiskivettä.... Nyt täytyy sanoa, että testin autenttisuutta häiritsi se, että lasit olivat erilaisia. Tämän jälkeen voisin jopa väittää, että lasilla on oikeasti merkitystä. Jospa satsaisikin kunnon laseihin ja sitten voisi ostaa halvempaakin viskiä. Saimme muuten vierailtamme 2 Riedelin mallasviskilasia lisää, ennestään niitä oli 4, nyt voidaan pitää parille pariskunnalle yhtäaikaa viskin maistajaiset, jihuu!! Iltamme varmaan kuullostaa kovalta ryyppäämiseltä, mutta ei sitä ollut, koska kutakin viskiä oli vain pari senttiä ja siihen sai laittaa mieltymyksensä mukaan joko vettä tai jäitä. Vieraat ja mie laitettiin kaikkin jäitä ja siippa lantrasi vedellä. Kannattaa tehdä muuten tällaisia sokkotestejä, siinä moni omasta mielestään "asiantuntija" saattaa itsensä häpeään. Kukaan meistä ei muuten täysin tunnistanut viskejä oikein, että se siitä asiantuntemuksesta. Kyllä viski on jalo juoma ja on erityisen edukseen sitä arvostavassa hyvässä seurassa, kiitos S&R !

Kippis ja kulaus!

Tämän viikon olen paljolti oloneuvoksena eli ei töitä, ei rahaa. Tai on töitä, mutta kukaan ei niistä kyllä mulle maksa- teen siis kotitöitä. Hiihtolomaviikko on hiljainen aina, kun koululaisperheet ovat lomalla. Kiitos muuten poikkeuksellisen runsaasta kommentoinnista Ystävä-postaukseen. Jos olet viskin ystävä, niin kerropas mulle, mikä viski erityisesti sulle maistuu? Meri kertoi jo olvansa Glenfiddich- naisia. Mun luottoviskini on ollut tähän saakka Johnny Walker Black Label, mutta en ole sitä juonut aikoihin. Saattaapi olla, että ei se enää niin jumalten nektarilta maistuisikaan. Mukavaa viikkoa kaikille kurkkijoille!

Ystävä hädässä tunnetaan

Funtsin tässä tätä ystävänpäivä asiaa. Sitä vaan, että tämä Blogistania on tuonut elämääni aivan uudenlaisia ystävyyksiä. Montaakaan teitä en ole tavanut oikeasti ja silti koen, että mulla on teihin ihmissuhde, outoa... Mutta sitä toivon, että jokaisella teillä olisi ainakin yksi hyvä ystävä tosielämässä. Jotkut sanovat, että niitä pitäisi olla 6, eli tulevat arkunkantajat. Ei ihminen niin kovin montaa läheistä ystävää tarvitse, kun aikakin yhteyden ylläpitoon on varsin rajoitettua.

Mun paras ystäväni on T , jonka kanssa olemme tunteneet toisemme pian 40 vuotta ja koko sen ajan olemme pitäneet yhteyttä. Kaikki muut ystävät tulevat hiukka jäljessä ainakin sen suhteen, mitä tulee yhdessä vietettyyn aikaan. Monet läheisistä ystävistäni asuvat kaukana ja tapaan heitä todella harvoin, mutta aina löytyy se sama kipinä, kun ollaan yksissä. Kiitollinen olen heistä jokaisesta! Joskus elämä yllättää vieläkin siten, että löydän uuden merkittävän ihmissuhteen. Tosin se tuntuu käyvän yhä harvinaisemmaksi. Työn kautta elämääni on tullut myös paljon tärkeitä ja ihania ihmisiä.

Tänä vuonna täytän 50 vuotta JHS (Jos Herra suo) Tämän ryppyisen nahan sisällä kuitenkin asuu yhä nuori ja huimapäinen tyttö, joka kaipaa seikkailuita ja aarteita. Kävimme taas geokätköillä siipan kanssa aamulla ja löysimme yhden kätkön, jota olemme etsineet ennenkin pari kertaa. Geokätköilyssä saa ihanasti toteuttaa omaa sisäistä aarteenetsijäänsä.

Mulle varsin tavallinen teema unissa on aarteiden löytäminen. Aina ne aarteet ovat muiden ihmisten kadottamia ja yritän palauttaa niitä oikeille omistajilleen. Haluaisinkin olla tuollainen aarteidenlöytäjä. Haluan löytää lähellä olevista ihmisistä aarteita, joista he eivät itse ole tietoisia. Minusta se olisi hyvä elämäntehtävä. Huomata hyvä ja kehityskelpoinen toisessa ja tehdä hänet siitä tietoiseksi. Toki minun on ensin löydettävä omat aarteeni tai joku lähimmäinen voisi minua siinä auttaa. Voisitko se olla vaikka sinä?

Oikein mukavaa Ystävänpäivää teille kaikille, jotka luette blogiani! Te olette minulle tärkeitä. Tosin joskus mietin, että olisi kiva tietää ketä siellä oikein on, koska vain osan teitä tiedän. Voisitko sinä "salainen kurkkijani" jättää joskus jonkun kommentin, niin tietäisin, että olet siellä. Sitä ihmettelen, että ketkä kummat 24 ihmistä Blogilistan mukaan ovat blogini tilanneet, kun tiedän teistä vain noin 10.

Ihanaa Ystävänpäivää toivotan tässä nyt ainakin seuraaville, jotka teistä tiedän:

Katriina, Eicka, Meri, Iines, Irene, Eevis, Saanel, Celia, Miina, Hanna, Rita Helinä,

Kamppilainen, Kirkkonummen Marja-Leena, Marja-Leena,

Blue Nun, MM, Lene, Bamsu, Tytär, Arabianrantalainen, Olivia,

Sooloilija, Melukylän Krisu, Miina, Maaretta, Tuulis,

Suurperheellinen

Mukavaa viikonloppua kaikille! Meille tulee mukava pariskunta illalla kylään. Teemme sokkotestiä viskeillä. Tarkoitus olisi maistella ainakin 4 eri viskiä ja tehdä havaintoja siitä, mille maistuu ja mikä parhaalta maistuu kunkin suussa. Toivottavasti mopo ei karkaa käsistä. Saattaa muuten olla jopelo olo huomenna.

Miksei aina voi olla perjantai?

Helmikuussa kävimme Espanjan Nerjassa

Huhtikuun lopulla Japanissa. Vicki Li japsien keskellä.

Kesäloma vaellettiin Itävallassa Ötzin laaksossa ja vuorilla

Syksyllä maistuivat ravut Ruotsissa

Perjantaiherkut on nautittu saunan jälkeen. Yleensä käymme saunassa lauantaina, mutta nyt kun tiedämme , että huomenna tulee vieraita, vaihdoimme saunapäivää. Uudessa saunassa on todella KOSTEAT löylyt, 110 kg kiviä takaa sen. Tykkäsin entisestä saunasta, mutta uudesta tykkään vielä enemmän. Saunan lauteilla vetelin kitusiin pullon tsekkiolutta. Nam.

Saunan jälkeen nautimme salaatin ( jäävuorisalaatti, tomaatti, paprika, portobello-sipulia paistettuna, kurkkua, vähän tähteeksi jäänyttä uunissa paistettua Norjan lohta, jokiravunpyrstöjä, kurpitsan siemeniä) ja salaattikastikkeena oli kermaviiliä pestolla höystettynä. Palan painikkeena oli ikivanha suosikki eli unkarilainen puolikuiva valkkari.... Ateria nautittiin siipan seurassa ja kynttiläkruunun valossa. Siinä ohessa muisteltiin menneitä mukavia matkoja ja mietittiin seuraavia... Matkustelu on mielenkiintoista ja maailmankuvaa laajentavaa. Ihan lähitulevaisuudessa emme siis edelleenkään aio hankkia venettä (vaikka meren rannalla asummekin) emmekä mökkiä, vaan viipotamme kaikki ylijäämä rahamme pitkin palloa. Tälläisia mietteitä perjantai-iltana lievässä "kaasussa". Mukavaa viikonloppua kaikille, myös niille, joiden mielestä Suomi ja koti on maailman paras paikka. Koti on paras paikka myös minusta. Täältä on vain väliin käytävä muualla, että voisi palata jälleen.

Tammikuu 2009 Liettuan Vilnassa. Lukkojen silta.



Vilna aamu-usvassa

Paska reissu osittain- mutta tulipahan tehtyä

Sunnuntaina oli vielä loistokeli, lauhaa ja aurinkoista, eikä taudista tietoakaan

Täällä lomalta palannut: kurkku kipiänä ja nenä räkää valuen. Mutta näkisittepä siipan...

Tulimme aamujunalla pohjoisesta taas montaa kokemusta rikkaampana. Paras anti reissussa oli sukulaisten ja ystävien tapaaminen. Erityisesti oli ilahduttavaa tavata vanhempaa siskoa, jonka näin eka kertaa vakavan sairastumisen jälkeen.

Vicki Li tuulettaa vatsaansa Astelissa aidossa "Hansu ja Pirre"- lookissaan

Tässä meidän vuokrakämppä: pieni ja kodikas:tupakeittiö, nukkumaparvi ja sauna

Mutta alkuun. Tulimme Pyhätunturille lauantai -iltapäivänä ja kaikki näytti auvoiselta. Vain muutama aste pakkasta ja mukava mökki vuokrattuna. Ekan yön seuraksemme tulivat K:t - vanha ystäväpariskunta kotiseudultani. Ukot lähtivät heti perjantai-iltana hiihtämään ja me rouvan kanssa päivitimme juorut ja muut mielenkiintoiset kuulumiset puolin ja toisin. Illalla poltimme tulta takassa, söimme hyvät iltapalat, saunoimme ja rupattelimme. Kaikki kämpän patjat olivat parvella ja siellä oli aika kuuma nukkua.

Laturetketkellä kohti Luppoa. Pyhätunturi kylpi aamuauringossa.


Lupossa kaivettiin repusta termari esiin

Sunnuntai valkeni kirkkaana ja lähdimme porukalla hiihtämään Asteliin, jonne oli mutkin semmoset 10 km. Ihan mukavasti hiihto kulki, kun ei lipsunut sukset- jos ei nyt luistanutkaan. Olen tullut vanhemmiten aika araksi kaatumisten suhteen. Perillä Astelissa nautimme kuumat mehut ja ei kun takaisin ja taas saunaan. Norjan lohi maistui herkulliselle hyvässä seurassa. Sitten jäimmekin siipan kanssa kaksin, kun ystävillä oli tavallinen työviikko edessä. Maanantaina teimme oikein kunnon (ja ainoan) laturetken, kun hiihdimme mutkin sellaiset 16 km Luppoon. Lupon kahvila ei olllut vielä auki, mutta otimme termariin lämmintä yrttiteetä. Tiistaina sitten siippa sairastuikin ihan kauhiaan räkä-köhätautiin oikein kuumeen kanssa. Kannoin hänelle pastilleja ja lääkkeitä paikalliskaupan lääkekaapista. Onneksi siellä oli sellainen,ettei tarttenu hakia kauempaa läääkkeitä. Siippa sitten makasi ja sairasti lähes täydellisesti kolme päivää. Mie kävin pikku kävelyillä ja laitoin ruokaa. Yhden pienen hiihtoretken tein keskiviikkona Kairosmajalle ja vierailin samalla Revontulikappelissa, josta kuva ohessa. Loppuviikko meni miltei mökissä ja telkkaria katellen. Löysimme uuden kivan sarjan "Syteen tai saveen". Siippa oli tietenkin melkoisen kiukkuinen, kun sairaus yllätti lomalla , jota hän oli odottanut niin kauan ja innoissaan. Mie en nyt kai niin pahalla päällä ollut, mutta eihän se kivaa ollut. Perjantaina siippa oli sitten sen verran kunnossa, että heitimme vielä pienen 3 km reissun ihan siinä lähistöllä.

Revontulikappelissa

Lauantaina lähdimme hyvissä ajoin kämpästä ja bongasimme yhden geokätkön väliltä. Siinä kohden siippaakin nauratti. Siinä kohtaa taas ei, kun juutuimme lumipenkkaan pienen virhearvioinnin vuoksi hakiessamme toista geokätköä. Ei muuta kuin ulos autosta ja työntämään. Mie työnsin ja toisella yrittämällä auto irtosi penkasta, mutta kätkö jäi löytämättä. Siinä pysäkillä oli varmaan 50 cm lunta. Poikkesimme yllätyskahvilla ystävämme Lenen luona. Oli ihana jutella syntyjä syviä siinä tunnin aikana. Lenen kanssa juttu jatkuu aina siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka tapaamisen välit ovat kuukausia. Lenen koirat pörräsivät ilosta, kun yllätysvieraat pörähtivät paikalle. Tai kaksi kolmesta koirasta tarkemmin sanottuna- vanha mummokoira missasi vierailumme ja nukkui koko ajan. Aivan suloinen oli Kukka -koira, iloinen länsigötanmaan pystykorva?, vikkelä, harmaaturkkinen, lyhytjalkainen otus, joka oli kuin gorgin ja hirvikoiran risteytys. Kerrassaan valloittava. Valloittava oli myöskin emännän pakastimesta löytynyt bostonluumupulla kahvin kanssa. Kiitos, Lene!


Siipan harvoja riemunhetkiä viikon aikana. Vainu geokätköstä.

Äidin ja isän luona taas pyörimme jonkun aikaa ja eka kerran elämässäni autoin isälle kengät ja takin päälle. Isän voimat ovat niin huvenneet, että hän ei saa enää itse talvitöppösiä jalkaansa. Tuntui se aika hurjalta. Lähdimme porukalla katsomaan siskoa. Täytyy sanoa,että olin todella hämmästynyt siitä, miten hyväkuntoinen sisko oli. Laihtunut hän oli varmaan 10 kg , mutta nauru ja huumorintaju oli tallella. Juttu luisti aivan niin kuin ennen vanhaan, ainostaan rollaattori muistutti siitä, että aika on toinen. Siskolla huimaa niin, että hän kulkee rollaattorin kanssa. Sairaslomaa on vuoden loppuun ja sitten katsotaan, vieläkö hänen olisi mahdollista jatkaa työelämässä. Sisko itse haluaisi ehdottomasti töihin, jos se suinkin on kunnon puolesta mahdollista. Varsinainen sissi se nainen on! Siskon mies hääräili tottuneesti isäntänä ja siskon hoitajana. Kaikki kodin työt näyttävät J:lta sujuvan. Hän on kiitollinen siitä, että sai pitää vaimonsa ja hoitelee nyt vaimoa, poikaa ja huushollia. Hatunnosto J:lle !!! tuohon hommaan ei moni mies pystyisi, eikä alkaisi. J. on itse myös eläkkeellä sydämensä vuoksi ja sen vuoksi hän on kotona koko ajan. Huolehtiipa hän siinä sivussa myös ruokaa isälle ja äidille. Että semmoinen mies on minun siskolla.

Isän ja siskon Fordit tässä vastakkain

Elämän latu saattaa katketa yllättäen tai muuttaa ainakin suuntaansa

Junassa nautimme vielä iltapalaksi kolmioleivät ja vähän viiniä. Uusissa makuuvaunuissa on mainiot portaat, joita voi käyttää tarjoilualustoina. Yöllä iski mulle sitten kurkkukipu ja nyt valuu räkä. Keuhkoissa ei vielä tunnu mitään ja yritän taistella, että tauti pysyisi tässä.

Vielä kaikille blogiystäville kiitokset siskoni muistamisesta. Sain omin silmin todeta, että ne toivotukset ja rukoukset on kuultu ja suorastaan ihmeestä voi puhua. Sisko sai jatkoaikaa elämälle ja me kaikki konkreettisen muistutuksen siitä, että lähtö voi tulla milloin tahansa ja kelle tahansa. Siispäs eläkäämme niin, että voisimme hyvillä mielin lähteä, kun on sen aika ja sitä ennen joka päivä täyttä elämää unelmiamme todeksi eläen päivittäin ja toisaalta elämän pienistä nautinnoista iloiten.

Olepas hyvä, iltapalaa junassa