sunnuntai 31. elokuuta 2008

Sokerit pohjalla

Kilpikonna symboloi viisautta ja pitkää ikää

Rakkaat kurkkijat, olen jemmannut tänne viimeiseen "lomapostaukseen" sokerit eli vahvimmat elämykset kesältä 2008. Ja vaikka on Itävaltaa kierretty, löytyvät vahvimmat elämykset mulle ihan kotimaasta eli juuri ennen vaellusreissua kiertelimme hiukan Suomessa ystäviä ja kotimaan nähtävyyksiä tapaamassa.

Äidin kasvimaalla raparperin alla sammakolla koti oli kultainen



Liikkeen suloa karnevaalikulkueessa



Tunnetko Veijo Rönkkösen? En minäkään tuntenut ennen, mutta nyt olen jo hajulla. Veijo on niinkutsuttu ITE-taitelija Parikkalan Koitsanlahdessa. Veijo on noin 40 vuoden aikana tehnyt pihamaalleen satoja betonisia kuvapatsaita omintakeisella tekniikallaan. Veli Granö on tehnyt Veijosta hienon kirjan : "Veijo Rönkkösen todellinen elämä". Ostin kirjan välittömästi Patsaspuistossa vierailtuani, sillä paikka inspiroi niin suuresti mun mielikuvitustani. Mikä laittaa ihmisen luomaan tälläista? Kirja antaa siihen kyllä mielestäni vastauksia. Siis, ehdottomasti suosittelen paikkaa, jos Parikkalassa päin liikutte. Ei maksa mitään- sekin on taiteilijan (eläkkeellä olevan paperimiehen) idea. Patsaat on sijoitettu hänen omalle kotipihalleen, jossa patsaitten lisäksi on hieno puutarha. Kun kävimme siellä, oli varsin pilvinen päivä ja vähän sataa tihuutteli. Sikäli hyvä, että muista vieraita oli tosi vähän. Tuntui jännältä eksyä kavereista patsaitten joukkoon... kymmenet silmäparit seurasivat kulkuani. Huomasin, että viikkolehti Avussa oli juttu Patsaspuistosta jossain tämän kesän numerossa.
Jotkut päistä ovat aikojen saatossa jo vähän sammaloituneet










Vilauttelija, jolla onkin pelkkää tyhjää takkinsa alla

Joogapuiston kymmenet hahmot eri asennoissa

Veijon näkemys Kuolemasta

Ajelimme sitten päivän aikana Itä-Suomesta aivan länsirannikolle, Kustaviin. Kyllä siinä ajamista piisasikin, mutta onneksi kuskia vaihdettiin välillä.

Kyllä Suomen luonto on kaunis. Ystäväni S. kutsui meidät heidän perheensä kesäpaikkaan Kustaviin. Kävimme illalla merellä ihailemassa, kun aurinko laski Iniön selälle. Näky oli suorastaan mykistyttävä.

Kun aurinko oli jo laskenut, taivaalla näkyi upeat sinisen ja lilan sävyt

Jäniksen poikanen Kustavin kallioilla oli hellyttävä näky

Seuraavana iltana oli Uudessakaupungissa Lyhtyjen yö, pääesiintyjänään suosikkiyhtyeemme Taiga. Taiga veti upean setin niin että kaikille tuli selväksi, kuinka paljon ääntä näsitä hoikista tytöistä lähtee. Aivan upea oli Jukka Nylundin uusi sovitus vanhasta kansanlaulusta "Aamulla varhain , kun aurinko nousi, kun minä unestani heräsin..."

Nyt lopettelen nämä lomahöpinät ja keskityn työntekoon, niin kuin kaikki muutkin kunnon ihmiset. Tosin arjesta ei saa niin meheviä juttuja kuin lomasta. Arjenonnea kaikille kurkkijoille alkavaan työviikkoon!

perjantai 29. elokuuta 2008

Hengen ravintoa

Saksassa olimme lomamme viimeiset 4 yötä ja saimme nauttia Munchenin runsaasta kulttuuritarjonnasta. Suureksi yllätykseksi meille, ilmeni, että sunnuntaisin melkein kaikkiin museoihin pääsee 1€ ainakin perusnäyttelyyn. Ahneita kun olimme, kiersimme peräkkäin neljä museota alkaen antiikin vahvojen naisten näytelystä ja päätyen modernin taiteen ja muotoilun Mekkaan. Tälläinen museopläjäys on aika turruttavakin, mutta on taottava, kun rauta on kuumaa. Se oli myönteistä, että joka paikassa sai valokuvata. Joissakin toki vain ilman salamaa.


Vahva jumalatar: Pallas Athene. Tuossa suussa on jotakin kaikkea halveksivaa, ylimystä. En haluaisi joutua hänen vihollisekseen.



Nyt olis nuijalla töitä. Aika huvittavaa tuo olemus ja siihen yhdistettynä kuitenkin kunnon ryhmynuija. Minusta se kertoo jotakin naisen monipuolisuudesta ja naiseuden monista ulottuvuuksista. En epäile pätkääkään, eikö tästä naisesta löydy myös taisteleva soturi, joka nuijallaan rökittää viholliset ja vastaanpanevat kunnon mustelmille. Tunnistan tuon tyypin myös itsessäni. Useimmiten nuijani on juuri noin kuin hänelläkin, kauniisti käsivarrella kuin kukkakimppu, mutta auta armias, kun nuija laitetaan duuniin...



Tässä muinaisia naissotureita : amatsoneja. Oman arvonsa ja voimansa tuntevia naisia. Tuohon on pyrittävä. Tultava sinuiksi kaikkien omien puoliensa kanssa. Vielä kuitenkin on se naisellisuuskin näkyvissä. Mun tisut on nykyään aika samanmalliset ;) mutta lihaspuolella jään kyllä kauas näistä.



Tämä veistos oli laitettu häveliäästi yhteen nurkkaan. Päätöntä seksiä. Mutta kumpikas siinä onkaan päällimmäisenä? On sitä ennenkin osattu.


Lapsifiguureja oli vähemmän, mutta tässä yksi. Linnulla on vähän ahdistavat olot. Tällä figuurilla on kuitenkin vielä pili tallella, kun se on niin lyhykäinen.



Mitäs sanotte Rento-Reinosta?
Aika eroottinen näky, vaikka pili olikin poikki, niin kuin lähes kaikilla miesfiguureilla. Ne on nuo pienet ulkonevat osat huonosti säilyviä aikojen saatossa. Näen tuossa kuitenkin nuorukaisen, joka on kroppansa kanssa hyvinkin sinut. On varma viehätysvoimastaan. Mikä ettei.



Modernin taiteen puolella oli tällainen mukava seinä ja sen edessä mukavan näköisiä vaan epämukavia istuimia.



Aitoa Warholia





Vietimme maanantain Deutsche Museumissa siis 4,5 h ja jalat olivat ihan setsuurilla. Siltikin paikka tuli vasta juosten kustua. Tekniikan kaikkivoipaisuususko voi tuossa paikassa joillekin avautua, vaan ei mulle. Suosittelen erityisesti insinööreille ja aikaahan kannattaa varata tuommoinen viikko nyt alkuunsa.
Näihin kuviin ja kultturitunnelmin tällä kertaa.

maanantai 25. elokuuta 2008

HAASTE: Salat julki, yöpöydät näkösälle


Intouduin nyt kuvaamaan rytöläjän Celian Solmukohtia blogikuvan innoittamana. Eli tässä kuvassa on mun yöpöytäni a´la naturelle eli mitään poistamatta ennen kuvausta. Voitte arvata, että siippa inhoaa tuota näkyä, mutta on siihen pakon edessä totutellut. Nyt mua kiinnostaa, löytyykö polkkaajista ketään yhtä epäsiistiä tyyppiä yöpöytänsä suhteen? Eikä sitten fuskata, naiset, vaan rehellisellä pelillä leikkiin mukaan. Kuvaa yöpöytäsi, laita kuva blogiisi ja laita mulle viesti, että voin käydä kattomassa. Löytyykö Vicki Lin voittanutta???


Totuuden nimissä on sanottava, että joskus pöytä on siistimpi muutaman päivän siivoamisen jälkeen, mutta aina jossain vaiheessa se palaa juuri tuohon kondikseen. Odotan jännityksellä. Haastan tähän juttuun mukaan: Katriinan, Eeviksen, Eikan, Merin, Celian, mutta kaikki saavat osallistua, joita aihe innoittaa... ;0
PS. Klikkaa kuva suuremmaksi, niin saat ihmetellä, mitä kaikkea sieltä löytyy korvavahanpoistotipoista lähtien.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Vielä kerran Itävaltaa

Ensi vuonna uusin kengin matkaan. Taas kerran ison varpaan kynsi kolahti kengän etureunaan ja se mustui. Irtoaa tässä puolen vuoden sisällä. Kokemusta asiasta on noin 10 kertaa. Ostin siis uudet puolta numeroa isommat vaelluskengät. Vanhat kenkäni jätin kierrätykseen Itävallassa. Jokohan niillä joku jossain kävelee?


Löysimme Längenfeldin kylän reunamilta kauniin vanhan talon, jonka päädyssä oli pieni kappeli. Ilmeni, että tässä talossa oli asunut Alpenvereinin perustaja, eräs pastori. Mekin kulumme alppiyhdistykseen, koska sen kautta saa kunnon vakuutuksen, joka kattaa vaikka helikopterikuljetuksen, jos sattuu nilkka murtumaan reissussa. Onneksi sitä vakuutusta ei ole vielä tositoimissa koskaan tarvittu.

Almeilla on välillä melkoinen kuhina, niin kuin kuvasta näkyy. Porukka käy syömässä ja juomassa. Tältä Fundustalin almilta sai myös ostaa mukaan talon omia juustoja. Oli niissä aika mahtava aromi ja maku.


Tällä reissulla, joka muuten oli viimeinen, kävelimme kolmen almin kautta. Siellä se viimeinen kohde nököttää.



Alas on pitkä matka. Alhaalla näkyy Längenfeldin kylä ja tuossa "hyllyllä" ovat Brand ja Burgstein.



Talot ovat siistiä ja kauniita. Kukat kuuluvat vakiovarustukseen.


Fundustalia kiertäessä tuli ihan Madeiran levadat mieleen. Tämä on niitä harvoja paikkoja, jossa puro oli kanavoitu. Tai ainakin meidän tiellemme sattui eka kertaa tämä kanavointi.


Se ainoa pilvinen päivä näytti tällaiselta. Pilvet roikkuvat koko laakson päällä. Välillä tihkutti vesisumua.


Kämpämme lähellä oli kiva maalaistalo, josta sai ostaa maitoa automaatista. Kolme kanaa nokki nurmikolla tyytyväisen oloisena. Nämä ikäihmiset ruokkivat niitä. Juttelin kolmikon kanssa surkealla saksan taidollani, mutta kyllä me juttuun tultiin. He otaksuivat meidän olevan hollantilaisia. Niinpä, ei me siipan kanssa näytetä ollenkaan pellavatukkaisilta skandinaaveilta.


Hei-hei, Itävalta! Ensi kesänä tavataan.

perjantai 22. elokuuta 2008

Jorkka on rautaa



Olin sitten eilen illalla Lahdessa Jazztorin teltassa kuuntelemassa Jorma Kääriäistä Riku Niemen orkesterin solistina. Jorkka oli selvästi flunssassa, mutta ammattilainen on ammattilainen: veti upean keikan täydelle teltalle nenä punoittaen, kuumeessa ja väliin niistäen. Taas siis Jorma lauloi "mimmit kuumiksi" niin kuin Esa Pulliaisella on tapana kommentoida. Täytyypä taas kaivaa esiin Jorkan levyt, joita mulla on kolme ja nauttia kunnon samettikurkusta. Kuvat ovat aika surkeita, kaukaa otettuja ja täydellä zoomilla, mutta jospas jotain tunnelmasta välittyisi. Onko siellä kurkkijoissa muita Jorkka-faneja?





Tänään sitten toisenlaista musiikkia, lähden katsomaan High School musikaalia Peacockiin. Siinä on useampikin tyttären ystävä esiintymässä. Ihana ladata siellä nuorta energiaa itteensä, tai ainakin elän toivossa, että jotain siitä tarttuu yleisöönkin. Taitteitten yötä kaikille!




Riku Niemi ja Jorma Kääriäinen

Ain-niin, Pohojalaasen innoittamana ostin miekin eilen höyrypesimen. Vautsi, mikä peli. Olen vasta kerran kokeillut, mutta olen innoissani. Lika lähtee suurempia voimia käyttämättä ja ekologisesti ilman myrkkyjä, vain kuumalla höyryllä ja rätillä. Olen aina ollut siivousvälineitten perään, vaikka en siivouksesta tykkääkään. Mutta tuolla pelillä on pakko päästä siivoamaan. Kerkesin jo pestä keittiön tuolin päällisetkin ym.


Mukavaa viikonloppua kaikille kurkkijoille! Olette mukavasti palanneet, vaikka mulla oli pitkä lomatauko postauksissa. Se innoittaa jatkamaan, vaikka välillä mietinkin, että onko tässä mitään järkeä. Sitä varmaan miettii jokainen bloggaaja muutaman kerran kuukaudessa.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Näin vieraissa



Jännä huomata, että olen niin nykyhetkessä elävä ihminen, että mun ei ole ihan helppoa palata lomareissusta kirjoitteluun, kun olen palannut reissulta jo viikko sitten. Mutta yritetään, sillä näin olen tulkinnut, että kurkkijoista on kiva näitä Itävallan maisemia katella.

Yksi hutteistä, joilla vierailimme


Yksi asian pitää oikoa, en siinä suoranaisesti ole valehdellut, mutta olen jättänyt jotakin kertomatta. Moneen kertaan olen siunaillut sitä, miten kovaa pyykinpesuhomma on reissun jälkeen. Olen jättänyt mainitsematta, kuka ne pyykit pesi. Vastaus on tässä: Siippa. Pientä gallupia: peseekö teidän siippanne pyykkiä vapaaehtoisesti? Kyllä miekin toki pesen pyykkiä, mutta nyt siippa otti asian haltuunsa, koska mulla oli heti seuraava päivä jo koulutusta. Kyllä siippa yleensäkin pesee pyykkiä, ainakin lähes yhtä usein kuin mie.


Vaelluspäiviä meillä oli kahdessa viikossa 9 eli muutakin tehtiin. Yhden päivän meillä oli vuokrapyörät (ilmaiset, koska se sisältyi Ötztal-korttiin, joka meillä oli 10 päiväksi) Yhden päivän vietimme autoillen Silvretta Alpenstrassella ja maisemia ihaillen. Se tie kulkee aika korkealla ja on maksullinen (11,50 € meidän kokonpanolla) Itävallassa on aika monia maksullisia teitä, maksuilla kai kuitataan niiden teiden tekoa, ylös on kallista tehdä.



Patojärvi siellä ylhäällä


Alastulo Silvretta Alpenstrassella oli melkoista ratin vääntöä. Onneksi sain vain istua vieressä.

Yksi huippu mulla jäi sitten saavuttamatta, koska jalkani olivat liian lyhyet tai käsissäni oli liian vähän voimaa vetää itseni vaijerivarmistusta pitkin ylös yksi hankala kohta. Siippa siis valloitti yksin Willde Mannlen. Tai siis ei tietenkään yksin, onhan siellä porukkaa kuin pipoa, mutta ilman minua. Polut on yleensä hyvin merkitty puna-valkoisin maalin ja polulta ei ole syytä poiketa. Voi oikeasti joutua todelliseen umpikujaan.


Siippa vauhdissa kohti Willde Mannlea

Lehmien lisäksi vuoristossa näkee usein lampaita, vuohia ja joskus hevosiakin. Lampaita on monen rotuisia, jotkut ovat aika metkan näköisiä paksuine, pitkinen häntineen. Lehmät ovat joskus aika röyhkeitä ja päästelevät haisevat läjänsä aina mieluiten keskelle vaelluspolkua. Yritä siinä sitten sovittaa askeleesi sopivasti, vaellussauvat ovat useimmiten reissun jälkeen paskassa.



Lampaan tirsat ja kaveri on vahdissa


Äipän perään ja äkkiä

Itävaltalaisten innostus koristelukrääsään ei lakkaa mua ihmetyttämästä. Muuten siellä on niin kaunista ja tyylikästä, mutta ne koristeet ovat useimmiten tosi kammottavan mauttomia, vai mitä sanotte näistä ihanuuksista? Molemmat valokuvat ovat ihan yksityisten ihmisten pihoilta napattuja.







Nykyhetkeen palatakseni: tällä viikolla olen ollut pari päivää keikalla vanhassa työssäni, koska työnohjausyryhmistä kaikki eivät ole vielä alkaneet. Lisäksi olen tehnyt ison päätöksen: lähden uniryhmäohjaaja kurssille. Olen aina ollut todella kiinnostunut unista itsetuntemuksen lähteenä. Näen ja muistan paljon unia. Nyt sitten lähden tietoisesti opettelemaan uniasioita. Kerron sitten enenmmän, kun tiedän enemmän. Erityisesti minua kiinnostaisi jungilainen unientulkinta, mutta siihen ei ole koulutusta Suomessa ja tämä uniryhmäohjaajan juttu on toisenluonteinen. Mikä on sinun suhteesi uniin? Pidätkö hömpän-pömppänä vai uskotko, että unillasi on sinulle jotain annettavaa?


Loppuhuipennus: naulakko eräällä huttellä oli minusta suorastaan makaaberi...

Onneksi reissumme ei ollut yhtä epäonninen, kuin tämän vaeltajan:


lauantai 16. elokuuta 2008

Ötztal Itävallassa

Näyttääkö kukka tutulta? Tämä kasvaa villinä useillakin rinteillä

Kuten jo useamman kerran aikaisemminkin, lensimme ensin Helsingistä Muncheniin ja sieltä otimme alle vuokra-auton, tällä kertaa saatiin diesel Peugeot 308, joka tuntui jotenkin tutulta, kun kotiakin jäi Pösö tyttären käyttöön. Muutaman tunnin ajon jälkeen olimme sitten vuokrahuoneistossamme Ötztalin Längenfeldin kylässä. Olimme viime vuonna siellä jo viikon, että kylä oli tuttu. Kämppä oli noin 40 neliöinen hyvin varusteltu ja siisti, niin kuin aina Itävallassa. Tällä kertaa mikroaaltouuni puuttui, mutta eipä sitä kyllä kaivattu.

Heti sitten seuraavana päivänä eli sunnuntaina teimme eka reissun, joka suuntautui Griesin kylästä Nisslalmille. Yllättävän mukavalta tuntui nouseminen, vaikka etukäteen pelotti, että jaksaako mitään. Nousua oli noin 440 m ja reissu kesti 3,5 h. Keskiarvo sykkeeni oli 143, max syke 166 ja kaloreita paloi 1400 Ei hullumpi aloitus. Mutta heti siis sykkeet pomppasi rasvanpolttoalueen yläpuolelle (ja sen huomaa...)


Tässä sitä taivalletaan, siippa menossa


Längenfeldin kylän liepeilla on korkea seinämä, jossa voi oikeasti harjoitella kiipeilyä. Koko matkalla kulkee vaijeri, johon voi ittensä kytkeä kiipeilyvaljaisiin kuuluvalla pikkuvaijerilla, jonka päässä on lukkosysteemi. Tässä nuoria seinämällä.


Asuntomme makuuhuoneeseen alkoi aina klo 7.30 kuulua kova kilinä, silloin naapurissa asuva maanviljelijä johdatti kellokaulaisen karjansa niitylle syömään. Sitä ennen jo kylän kirkonkello moikasi noin kello 6 herätyksen kaikille Jumalaa pelkääväisille ja ahkerille ihmisille. Mie käänsin siinä vaiheessa vain kylkeä.




Välillä meille tavallisillekin tallaajille tarkoitetuiila reiteillä oli vaijerivarmistuksia. Tässä siippa yhdellä niistä. Silloin on hyvä pitää kädessä hanskoja, sillä välillä vaijerit ovat vähän rispaantuneita. Oikein hankalissa paikoissa oli vaellussauvatkin laitettava kasaan ja reppuun, että pystyi kaiken huomionsa suuntaamaan vain ja ainoastaan turvalliseen etenemiseen. Harvoin mulla iskee korkeanpaikankammo, mutta olen kyllä joskus senkin kokenut. Pahimpia mulle ovat korkeat paikat, jossa ollaan tyhjän päällä eli lattia on läpinäkyvää ritilää. Kun jalkojen alla on maata tai kalliota ei yleensä tunnu liian pahalta.




Reiteillä näkee myös paljon lapsia. Lapset voivat olla sidottuna vaijeriin, joka on kiinnitetty isän kiipeilyvaljaisiin. En voi kuvitellakaan, että suomalaislapsia saisi raahattua vuorille, kun suurinta osaa kuljetetaan autolla ovelta ovelle...



Sykkeet olivat reissuilla turhankin korkealla, mutta hyvin silti jaksoin. Kertaakaan en vetänyt itteäni ihan hapoille. Joskus kyllä pitkän alastulon jälkeen jalat vähän tärisivät. Tiesitkö muuten, että alastulo on oikeasti paljon rankempaa kuin ylösnousu? Ylös ei oikeasti pysty menemään liian kovaa, kun sydän ja keuhkot pistävät hanttiin, mutta alastulossa joutuvat koville lihakset ja erityisesti polvinivelet, siinä otetaan naisesta mittaa. Henkilökohtaisesti pidän enemmän ylösnoususta. Siinä kokee hyviä fiiliksiä: Hitsi, mie jaksan tämän ja mun kroppa on lujilla , mutta pysyy näillä kierroksilla mukana. Se on yllättävän hyvä tunne, sanoo nainen, joka vielä muutama vuosi sitten inhosi hikoilemista. Hiki lentää nyt ihan vapaasti ja ilmeisesti vapaasti lentävät myös mielihyvää tuottavat endorfiinit.