Täysi-ikäinen vanhaan malliin

Kukas se siinä? Tytär 3-vuotispäivään 28.5. 1990

Eilen oli mukava päivä. Tytär halusi tulla vältämättä kotiimme yöksi tiistai-iltana sen vuoksi, että hän ei halunnut herätä yksin asunnossaan syntymäpäiväaamuna. Eilen 28.5. ainokaisemme täytti siis maagiset 21- vuotta, mikä oli muinoin täysi-ikäisyyden rajapyykki.

Niinpäs me sitten siipan kanssa herätimme hänet laululla perinteiseen tyyliin ja kortin olin myös omin pikkukätösin valmistanut. Lahjan ( omasta toivomuksestaan lahjakortti jalkahoitoon) hän sai sitten illalla, kun olin ehtinyt sen hakemaan. Aika mielenkiintoinen lahjatoive, on kait tullut suitsutettua jalkahoidon ihanuutta. Olen itse käynyt ehkä 3 kertaa elämässäni ja kovasti olen nauttinut joka kerta.

illalla meillä oli naistenilta rotunaisille eli oli kutsunut mielenkiintoisia naisia lähipiiristäni keitolle. Aamun värkkäsin tyttären kanssa keittoja valmiiksi, tein sitä kiitosta niittänyttä thai-kanakeittoa ja toisena oli kasvissosekeittoa. Kanakeitto oli taas aivan loistavaa, mutta kasvissosekeitosta tuli turhan makeaa, kun laitoin mukaan vähän liikaa bataattia. Kyllä sitäkin söi, mutta ei se ainakaan mun suosikkia ollut. Vieraita olin kehottanut tuomaan mukanaan omat ruokajuomat ja viinipulloja tulikin niin ruokajuomaksi kuin lahjaksikin. Jälkiruoaksi tytär oli leiponut suklaacookieseja ja porkkanakakkua.

Kaikki vieraat eivät tunteneet toisiaan ennestään , mutta aika mukavasti tutustuminen sujui pienen leikin avulla. Olin levittänyt parisängyllemme pari sataa kuvaa, joita käytän työnohjausryhmissä ja kaikki vieraat saivat käydä pareittain valitsemassa sydämellään kuvan, joka heitä puhutteli. Toiveena esitin, että kuva liitettäisiin enemmän privaattipuolelle. Sitten alettiin purkaa kuvia vuoden lopusta syntynyt ensimmäisenä ja siitä aina alkuvuoden naisiin. Saimme kuulla mukavia tarinoita ihmisiltä. Enimmäkseen naiset olivat mun ystäviäni, mutta tyttärellä oli mukanaan kaksi opiskelukaveriaan, jotka edustivat nuoria naisia, koko ikähaitarimme oli siis 19-61. Siis oikein mukava Naistenilta, vieraat lähtivät siinä kymmenen maissa. Kun vieraat lähtivät, oli onnellinen olo. Pippaloiden järjestäminen kannattaa aina, vaikka väliin väsyttääkin ihan sikanaan.

Kesää kohti

Vanhojen tissien muistolle. Vasen roikkui vielä alempana. Erehtymisen välttämiseksi tiedoksi, että kuvassa on vanhat tissit eli ennen pienennysleikkausta otettu kuva.

Mulla oli vuosipäivä torstaina eli tasan vuosi tuli täyteen näillä "uusilla tisuilla". Samalle päivälle osui myös vuositarkastus ja minut leikannut plastiikkakirurgi tsekkasi työnsä tulokset. Hän oli muuten oikein tyytyväinen (niin kuin minäkin) mutta totesi, että keloidisten arpien vuoksi on silikonilaastarihoitoa jatkettava vielä ainakin 3kk. Mulle annettiin uusi tsekkausaika elokuun loppuun ja jos siihen mennessä arvet eivät ole selvästi kohentuneet, aloitetaan kortisonihoito. Mitä lienee tarkoittaa, en edes uskaltanut kysyä... Kerroin kirurgille, että huolellisesti dokumentoidut kotikuvat poistuivat vahingossa bittitaivaaseen ja kysyin , olisko minun mitenkään mahdollista saada kopioita niistä hänen ottamistaan kuvista. Hän lupasi hoitaa asian ja mie ajattelin, että noinkohan onnistuu... Yllätys oli todella suuri, että jo seuraavana päivänä eli perjantaina mulle tuli iso kirjekuori Husista ja sisällä oli todentotta hyvät selkeät kuvat rinnoistani ennen leikkausta. Uskomattoman nopeaa ja hyvää palvelua. Mutta ne kuvat... Hitsi, mie olin jo unohtanut, millaiset lämyskät ne rinnat oli. Ei ole ikävä ja kannattaa katella niitä kuvia, jos oikein mässätyttää. Saattaapi mennä mässäyshimo ohi. En niitä tänne blogiin kumminkaan laita, mutta näytän sinulle henkilökohtaisesti kuvat, jos olet harkitsemassa leikkausta ja tarvit uskonvahvistusta. Helsingin Kauppatorilla varmaan ihmetellään kohta pöytää, jossa tutkitaan intensiivisesti valokuvia...

Miehän olen jo käyttänyt näitä arpihoitolaastereita puoli vuotta, mutta mielestäni vaste on ollut heikko. Jätin sitten Japanin reissulla "asentamatta" uudet teipit, kun kävimme eka kerran kylpylässä. Ne arpilaastarit on aika kalliita, se kahden viikon laatta maksaa 19,50€, Tallinnasta sai huomattavasti halvemmalla, mutta kun ei ole sinne nyt menoa. Tottelen tohtoria ja käytän vielä sinne seuraavaan tsekkaukseen. Edelleenkään mua itteäni arvet eivät häiritse muuten, kuin aiheuttamalla ajoittain helvetinmoista kutinaa. Siippa taas näkee arvet omasta näkökulmastaan paremmin ja on sitä mieltä, että on ne hoidettava kunnialla loppuu

Törmäsin häkellyttävään näkyyn metrossa työmatkalla. Enkelikö se on?

Ei sentään enkeli, mutta enkelien sukua. Luonnontieteellinen museo on pitkään ollut remontissa ja nyt se vihdoin aukesi uudestaan männä viikolla. Kaksi työntekijää kuljetti metrossa kahta valtavaa joutsenta, jotka olivat olleet kunnostettavina. Tämä parivaljakko herätti todella ihmisten kiinnostuksen. Saattaa olla, että kyseessä olikin museon mainoskikka. Metron kuljettaja ei tempauksesta ilahtunut. Kaksikko joutsenineen vaihtoi aina asemien välillä vaunua ja Hakaniemen kohdalla metrossa kuului kuivakka kuulutus "siivekkäille" että mitä he seilaavat eri vaunuissa lintuinensa pahimpaan ruuhka-aikaan. Jos seilaaminen ei lopu, niin kuljettaja kutsuu seuraavalle asemalle vartijat poistamaan ko . matkustajat lintuineen. Että näin iloisesti metrossa. Minusta matkustajat eivät olleet lainkaan ärtyneitä linnuista vaan pikemminkin erittäin kiinnostuneita, mutta jostain syystä naispuolisella metronkuljettajalla oli pipo jotenkin tiukalla. Kerrankin työmatkalla oli oikeasti jotain kiinnostavaa kuvattavaa ja mulla oli vielä kamera mukana, jes!

Metsä- tai keto-orvokkien kukinta on jo täydessä vauhdissa

Teimme tänään siipan kanssa pyöräretken ympäri Espoonlahden pohjukan ja viimeisenä kävimme Lasilaakson luonnonsuojelualueella eka kerran tälle keväälle. Lintujen pesintä oli jo täysillä menossa. Läheltä emme lintuja nähneet, mutta kiikareilla näkyi kyhmyjoutsenia ja silkkiuikkuja lokkien ja varisten lisäksi. Se on muuten todella ihana keidaspaikka, luonto on valtavan rehevä ja linnut laulaa täyttä kurkkua. Kuvat puhuvat enemmän kuin sanat. Tämän päivän pyöräretken satoa:


Onkija Kirkkonummen Sundsbergissä





Mankinjoki

Lasilaakson omenapuut olivat kukassa

Vicki Li tiirailee lintuja

Espoonlahden pohjukkaa

Suloinen metsä täynnä linnunlaulua

On siellä lintujakin

Tässä ja nyt

Viikko sitten kotirannan koivu

Joku uskalikko meni uimaan

Nyt pidän tauon Japanin reissussa, alkaa jo itteäkin kyllästyttää tämä taaksepäin muistelu , kun elämä vie koko ajan eteenpäin ja uusiin kokemuksiin. Saatan joskus palata vielä vähän aiheeseen ainakin kuvien muodossa, mutta toistaiseksi olkhot.

Elämän ja kasvun voimaa

On ollut aika kiirettä, koska loman jälkeen tietty pakkautui kaikki ryhmät taas peräjälkeen ja yllättäen yksi uusi työkin alkoi vielä nyt toukokuussa. Enää pari viikkoa ja palaan kesäksi vanhaan työhöni eli 8 tuntia päivässä ja samassa paikassa. Jännää seurata, miltä se tuntuu tämän vapauden jälkeen. Työkavereitani olen kyllä tavannut muissa kuin työn merkeissä, tai ainakin osaa heistä.

Alkukesän vihreän sävy on niin elinvoimaista

Perjantai-iltana A. tuli yökylään ja grillasimme eka kerran tälle kesälle täytettyjä herkkusieniä ja niiden kanssa oli tarjolla lammasvartaita. Saimme päivittää jutut taas vuoden varrelta. Nämä vanhat ystävyydet ovat tosi arvokkaita, vaikka tapaamisia onkin harvoin. Silloin kun tavataan, aina vaan jatketaan suoraan siitä, mihin on jääty. Henkistä valimatkaa ei ole välillä tullut vaikka aikaa on kulunut.

Olimme lauantaina mukavalla retkellä "Kuninkaantie itään" Ajelimme Espoosta itään aina Pyhtäälle saakka ja kuulimme oppaalta siinä samalla hauskaa turinointia muinaisesta Kuninkaan tiestä ja tapahtumista sen varrelta. Porvoossa pysähdyttiin eka kerran ja nautittiin hyvät kaffet ja kunnon pitkopullaa Kahvila Helmessä.

Ihanaa, että tarjolla oli kunnon pitkoa, tästä mie tykkään


Poikettiin Pernajan kirkolla


Pyhtään kirkon madonna

Pyhtään keskiaikaisessa kivikirkossa saimme oikein kunnon esittelyn kirkon suntion toimesta. Minusta siellä liikuttavin maalaus oli lähes 6-metrinen Kristoforos kantaen Kristusta virran yli. Laitanpas kuvan, jos tästä jotain selvää saa. Kristoforos näyttää vähän Hölmöläistarinoitten ukolta.

Kristoforos-jättiläinen kantoi matkalaisia olallaan yli virran

Ruotsinpyhtään ruukkialueella oli ikävä kyllä niin vähän aikaa, että se jäi huonolle kattomiselle. Sinne täytyy joskus palata omalla autolla ja rauhassa. Fiskarsin ruukkialue on yksi Etelä-Suomen kestosuosikkikohteemme ja sitä oikeasti suosittelen kaikille. Upea paikka. Mutta paras viikonlopun anneista oli vielä edessäpäin.

Patjoja oli pitkin poikin huushollissa

Lähdimme heti kokopäiväretken jälkeen parin työkaverin kanssa autolla kohti Valkeakoskea. Valkeakoskelle meidät oli kutsunut aurinkoinen M., joka on työtoverimme noin 10 vuoden takaa. M. asuu aivan Valkeakosken keskustan tuntumassa Juuso Walldenin rakennuttamassa jännässä kerrostalossa. Kerrostalo on kuulema rakennettu vuonna 1963 tehtaan herroja varten. Olihan hulppea talo, kerroksia oli kahdeksan, mutta joka kerroksessa oli vain kaksi asuntoa: toinen noin 130 neliöinen ja toinen M:n asuttama 190 neliöinen. Kertakaikkiaan ihana kerrostaloasunto, johon oli tehty täysi remppa kuusi vuotta sitten vanhaa henkeä kunnioittaen. Siellä oli mm. mosaiikkipinnoitetut leveät ikkunalaudat. Mutta parasta viikonlopussa oli tietenkin 12 naisen hulppea seurue: söimme, joimme, juttelimme, saunoimme ja lauloimme aina kello 3 saakka, jolloin levitimme patja- ja retkisänkyarmeijamme pitkin huushollia, kun jokainen sanoi kuorsaavansa. Todella kaikki kuorsasivatkin. Heräsin silloin tällöin yöllä hauskaan hyrinään ympärilläni. Kertakaikkiaan voimaannuttava viikonloppu- naisissa on voimaa!! Eikä vähiten M-emännässämme, joka oli tyttäriensä kanssa laittanut ruoat valmiiksi koko seurueelle. Kiitos M!!!

Olo oli kuin piispalla pappilassa, kaikesta huolehdittiin: niin henkisestä kuin fyysisestä hyvinvoinnista.


M:n 50-luvun huone oli ihastuttava

Uskaliaimmat seurueestamme kävivät aamulla uimassa läheisessä järvessä, avantouimarille vesi oli kuulema jo liian lämmintä. Mulla jäi vielä talviturkki heittämättä.

Menen tänä iltana infotilaisuuteen, jossa kerrotaan tarkemmin uniryhmäohjaajan koulutuksesta, joka alkaa syksyllä. Minua kiinnostaisi. Olen aina ollut hyvin tietoinen unienkatselija. Mielestäni unet ovat portti omaan mieleen ja itsetuntemukseen. Toivottavasti kurssi kuulostaa siltä, mitä odotan. Kerron sitten tarkemmin, kun tiedän enemmän. Ihanaa viikkoa rakkaat blogisiskot ja myös satunnaiset kurkkijat!

Hiroshima

Yksityiskohta 1000 kurjen tytön patsaasta

Melko moni ihminen kysyy, kun kuulee minun käyneen Japanissa, että kävinkö Hiroshimassa. Kävimme Hiroshimassa päiväretkellä Shinkansenilla ja asemalla meitä oli sitten vastassa Juki-opas ja bussi.

Bussi matkoilla oli aikaa harjoitella origamia, tulossa on samurai-hattu


Miyajiman kuuluisa portti

Aloitimme tutustumiskierroksen Itsukushiman pyhäköstä Miyajiman saarelta. Kyseinen saari on suuren luokan turistikohde ja sen pyhäkön portti on yksi tavallisimpia kuvauskohteita. Nousuveden aikaan portti ikäänkuin kelluu veden päällä ja laskuveden aikaan, se on kuivalla maalla. Täytyy sanoa, että tuohon mennessä olimme jo käyneet niin monella shrinella, että tämä ei sen kummempaa vaikutusta tehnyt. Sen sijaan hyvän vaikutuksen teki saarella syöty lounas: aluksi grillattuja ostereita ja pääruokana sikäläistä "pizzaa" eli aivan ohuen lättysen päällä paljon nuudelia ja sittenvielä siinä kaikenlaista: sipulia, kaalia, pekonia ym. niin kuin pyttipannukamaa. Oli oikein maukasta ja nälkä lähti. Mie en ole ennen syönyt ostereita, mutta nämä grillatut olivat oikeasti ihan hyviä härskistä ulkonäöstä huolimatta.

Hmmm...ostereita

Itsukushiman shrine

Hiroshiman pommista säilynyt rakennus

Samassa linjassa muistokaari, ikuinen tuli ja säilynyt dome

Jälkiruoaksi ostimme oikeaa jamaikalaista Blue Mountain kahvia, joka jauhettiin pavuista siinä silmien edessä ja suodatettiin suoraan kuppiin. Oli hyvää ja tyyristäkin eli 700 jeniä kuppi, mutta siltikin sen väärti. Suomesta ei edes saa Blue Mountain kahvia kovin monesta paikkaa. Kahvin kanssa nautittiin saaren omia pikkuleipiä, sellaisia vaahteranlehden mallisia taikinapalleroita, joissa oli monenlaisia täytteitä.

Saari retken jälkeen oli sitten tutustuminen Peace Memorial puistoon, joka oli sanalla sanoen: VAIKUTTAVA. Hiroshimassahan pommi räjähti 6.8.1945 klo 8.15. Silloin aika pysähtyi ja historiaan kirjoitettiin todella musta lehti. Aikaa on kulunut jo niin paljon, että ulkonaisesti Hiroshima ei eroa muista Japanin kaupungeista. Ensin katseltiin se säilynyt rakennus (Dome) ja sitten käveltiin puistossa ja lopuksi oli museokierros, joka alkoi puolen tunnin videolla tapahtumista. Pommin räjähdyksestähän säilyi muistaakseni 9 rakennusta, mutta vain tämä yksi on säästetty jälkipolville. Hiljaiseksi veti. Puiston alueelle momet ryhmät esim.koululaiset ja opiskelijat olivat tehneet omia muistopaikkojaan. Yksi kuuluisimista on nuoren säteilysairauteen kuolleen tytön patsas. Hän uskoi paranevansa, jos taittaa 1000 paperikurkea. Tyttö kuoli, mutta tuhannet ja taas tuhannet koululaiset vievät hänen muistopatsaalleen paperikurkia.

1000 kurjen tytön patsas, kopperoissa ympärillä oli paperikurkia ympäri maailmaa

Patsaan alla oli metallikurki, jonka yläpuoliseen kelloon varpuspariskunta oli tehnyt pesänsä

Enpäs muista olleeni ennen museossa, jossa ihmiset kulkisivat niin hiljaa. Ei siinä voinut muuta kuin lukea faktoja ja tutustua esineisiin. Sulaneisiin kelloihin ja lasipulloihin, valokuviin ja kaikkeen siihen vähään mitä jäi jäljelle. Ulkonaisesti Hiroshiman kaupunki on nykyään erittäin kaunis. Saattaa olla, että siihen on erityisesti panostettu.

Laitan tähän lopuksi vielä yhden kuvan shrinen portista.

Onnea äideille ja naisille!

Nyt jotain muuta kuin Japanin juttuja. Matkakertomus jatkuu siis tuonnempana. Olen asettunut taas juurevasti Espoon maisemiin. Mennyt viikko oli erittäin työntäyteinen. Mulla oli kuusi työnohjausryhmää (keskiviikkona kolme) ja pari päivää heitin keikkaa. Perjantai-iltana jatkoin suoraan töiden jälkeen Helsingin keskustaan ihanan D:n 18-vuotispäiville. Kyseessä oli tutun ortodoksiperheen kuopus, josta tuli täysi-ikäinen. Isä- Heikki oli siunaamassa tilaisuuden ja päivänsankarin, joka hehkui lämpöä ja välittämistä kaikkiin vieraisiin. Meitä vieraita oli läsnä varmaankin piirun alle sata henkeä. Hieno tunnelma ja paras se oli keittiössä, johon kokoontui milloin minkäkinlaista porukkaa. Pakenimme vieras P:n ja isäntäpariskunnan kanssa jossain vaiheessa alakerran pizzeriaan kaljoille. Hieno aloitus kesäiselle viikonlopulle. "Monia vuosia, armorikkaita vuosia..."

Oikein hyvin nukutti. Aamusta siivosimme kämppää ja pesimme pyykkiä. Iltapäivällä lähdimme pyöräretkelle. Minulle pyöräretki oli tämän kesän ensimmäinen eli huomenna persuksissa tuntuu. Ajoimme Isoon Omenaan sen vuoksi, että siellä esiintyi männä vuosien suosikki :Sig. Inkinen oli vanhentunut ja kaljuuntunut, mutta biisit toimivat yhä.

Matti Inkinen vauhdissa Isossa Omenassa klo 15.30

Nämä kuvat omistan Eikalle, kunnon Sig-fanille!

Tulimme reissulta nälissämme. Mie aloin laittaa ruokaa ja siippa laittoi parveketta oleilemiskuntoon. Paistoin taas kerran karitsan paahtopaistia ja sen kanssa oli perunaa ja salaattia etelä-afrikkalaisen Guardian Peak viinin kanssa. Nam, sekä ruoka että viini oli oikein maistuvaa. Meidän parvekkeelle vai pitäisikö sanoa terassille paistaa upeasti ilta-aurinko ja tänä iltana oli todella lämmintä. Istuimme terassilla saunan jälkeen pyyhkeisiin kietoutuneina ja nautimme baarikaapin antimista. Baarikaappi kuulostaa tosi juhlalliselta, kyseessä on siis arkisesti sanottuna vitriinikaappi, johon on sijoitettuna lähinnä matkoilta tuotuja viinaksia.

Alkudrinkkinä loiva gintonic ja siitä se sitten lähtee...

Kun parvekkeella pämpätään, innostutaan myös lähettämään tekstareita kavereille. Tällä kertaa sillä seurauksella, että saamme vieraaksemme A:n , vanhan ystävämme ensi perjantaiksi. Ihanaa. A. on tosi vanha ja lungi tuttu, kahden lapsen yksinhuoltaja-äiti. Ihana ihminen, jota elämän rankkuus ei ole päässyt kyynistämään. Tervetuloa A. !

Haluan toivottaa kaikille äideille ja äidiksi halunneille oikein leppoisaa äitien päivää. Meillä tällä kertaa vietetään paitsi äitien päivää, myös siipan 50-vuotisjuhlaa: Olemme kutsuneet kakkukahville siipan vanhemmat ja hänen siskonsa perheineen. Ostin valmiina täytekakun ja voileipäkakun ja hain markkinoilta Herrasväen pikkuleipiä. Siis juhlaa pukkaa.

Tässä parvekeillallinen, karitsan paahtopaistia lisukkeineen

Äitiys on ihana rooli. Ainakin mie olen nauttinut siitä täysin siemauksin. Olisin halunnut nauttia useammankin lapsen äitinä, mutta olen kiitollinen, että saimme siipan kanssa tyttären, joka syntyi 1 pisteen lapsena, mutta on tätä nykyä hieno kympin nuori nainen, joka opiskelee mieleistänsä alaa Helsingin Yliopistossa. Olen myös kiitollinen äidilleni, pian 80-vuotiaalle nuorekkaalle ikä-ihimiselle!

Kioto kutsuu

Shinkansen, aikaa kaksi minuuttia selvitä sisälle

Hakonen yön jälkeen meidät ja noin 10 muuta turistia haettiin aamulla taksilla hotellilta. Japanilaiset taksit ovat muuten vanhahkon mallisen oloisia Toyota Crowneja ja hauskaa niissä on sisustus. Penkkien päällä ja niskatukien suojana on valkoiset pitsipäälliset. Kuskilla on yleensä kunnon ajoasu tai ainakin koppalakki ja kädessä valkoiset hanskat. Taksien sivupeilit on sijoitettu tavallisesti lokasuojan päälle, eivätkä siis olleet ovessa kiinni.

Vihreän teen viljelmiä viuhahti ohi . Istutukset on aina leikattu näin kauniisti.

Taksilla hurautettiin lähimpään isompaan kaupunkiin ja siellä pääsimme vihdoinkin aidon Shinkansenin (luotijunan) kyytiin. Matkustaminen Shinkansenissa on mukavaa ja tasaista. Mittarissa on nopeutta noin 300 km, penkkejä on toisella puolen kaksi ja toisella kolme. Huolto pelaa, vähän väliä kulkee ostoskärryt ohi ja niissä on tarjolla kaikkea pientä purtavaa, juotavaa ja myöskin lunchboxeja. Ostettiin kahvia ja kuivattuja kampasimpukoita (kun luultiin niitä pikkupulliksi) Maisemat viuhahtavat ohi sellaista kyytiä, ettei niitä juuri ehdi seurata ja lisäksi Shinkansenit kulkevat hyvin paljon tunneleissa. Aina kun konduktööri tuli tai poistui vaunusta , hän kumarsi vaunun päässä. Samoin tekevät myös roskien kerääjät ja ruokakärryjen myyjät. Siinä tulee jotenkin juhlava olo, tuntee ittensä arvostetuksi ja tärkeäksi matkustajaksi. Muuten Japanissa ei ole soveliasta lärpättää puhelimeen julkisessa kulkuneuvossa, siispäs kukaan ei kailota junassakaan, sen sijaan he kyllä näpyttelevät kait tekstareita innolla.

Saisiko olla kahvia?

Kioton hotellimme oli aivan rautatieaseman läheisyydessä ja niinpä me oppaan johdattamana kävelimme hotellille. Vielä samana iltapäivänä meillä oli retki Naraan eli vielä Kiotoakin vanhempaan pääkaupunkiin.

Suuri temppeli Naran keskustan puistossa. Nuo murkut ovat ihmisiä.

Naran nähtävyys ja Unescon maailmanperintölistalla oleva nähtävyys, ovat keskuspuistossa vapaasti elävät kauriit. Olivatkin melkoisia kerjäläisiä, nappasivat taskustakin ruoan tai kaiken ruoalta näyttävän. Puistoalueella oli myös valtava puutemppeli, tällä kertaa buddhalainen. Kauriille juotetaan sakea ja niiltä napataan sarvet pois aina kun ne kasvavat liikaa. Sakepöllyssä toimenpide on varmasti paljon inhimillisempi. Kauriita on kuulema noin 200, määrä pysyy melko vakiona, paljon niitä jää autojen alle , mutta uusiakin syntyy. Uroskauriit elävät kuulema aika paljon lyhyemmän elämän kuin naaraat, sama suhde kuin japanilaisilla miehillä ja naisilla ;)

Huhtikuu taitaa olla Japanissa koululaisten luokkaretkien aikaa. Lähes kaikissa turistikohteissa oli matkailijoiden lisäksi isoja kikattavia ja hihittäviä koululaisryhmiä koulupuvuissaan. Lapset tuntuivat kuitenkin käyttäytyvän meikäläisiä nuoria korrektimmin, tuskinpa haistattelivat opettajilleen.

Vielä kerran pääosassa: Naran kauriit

Kioton hotellin sijainti siinä ihan melkein asemaa vastapäätä osoittautui mainioksi asiaksi. Asema kuhisi kaikenlaisia pikkuputiikkeja, josta sai aina haettua pikkupurtavaa ja tietenkin aamiaista. Löysimmekin vaki aamiaispaikaksemme yhden kuppilan, jossa aamiaisbuffet maksoi 820 jeniä. Hotellilla hinta olisi ollut noin kolminkertainen. Siinä aamiaispaikassa näki aina muutaman muunkin länkkärin.

Yöllinen, urbaani näkymä hotellihuoneemme ikkunasta