Postimerkkeilyä ja lammasta Vickin tapaan

Heipsan! Tuli käytyä siipan kanssa Ruotsin risteilyllä taas pitkästä aikaa. Ihan mukava pikku breikki tähän arkeen. Jotenkin tuli kyllä sellainen olo, että tämä risteilyhomma alkaa kohta olla pois kuvioista suuren yleisön suhteen. Laivalla oli tosi väljää, tosin lähdimme jo torstai iltana. Laiva oli Silja Symphony ja hyttimme ikkuna oli sinne promenaadille ja erkkeristä oli mukava seurata , mitä ympärillä tapahtui, niin hyteissä kuin käytävälläkin. Ehkäpä jännittävintä antia tarjosivat vastakkaisessa hytissä olevat ruotsalaisuroot, joista eräs tarjosi vanhalle rouvalle kunnon nakutanssin tultuaan suihkusta. Hupaisaa oli molemmilla puolilla. Poikien hytti oli siis juuri vastakkain meidän hyttiä promenaadin toisella puolella. Laivalle siis tullaan näkyilemään ja katselemaan. Ruoka oli erittäin hyvää, siis ihan gourmet-tasoa, tosin annokset sitä postimerkinkokoista. Keskiyön show oli omistettu Queenin musiikille, artistit olivat mulle täysin tuntemattomia ruotsalaisia. Laivan pubissa oli rankin meininki. Siellä ruotsalainen trubaduuri laulatti porukkaa ja porukka LAULOI kaikkia mukavia biisejä.

Tukholmassa kävimme vain kääntymässä, kun ei oikeastaan ollut mitään kummallista mielessäkään. Sää oli rasittava, vettä tuli noin viiden minuutin satseissa joka vartin perään, eli sateenvarjoa auki- kiinni- laukkuun - ulos- auki....Siippa osti muutaman levyn, mie en ostanut muuta kuin välipalasalaatit laivaan mukaan. Kyllä käyp katteeksi ruotsalaisten upeat ruokakaupat. Kyllä täällä ollaan vielä kaukana sikäläisestä valikoimasta ja myöskin hinnoista... Olemme käyneet usein ja niin kävimme nytkin Karlaplanin Fältöversten kauppakeskuksen elintarvikekaupassa. On muuten ihana kauppa, kuola vain valui kun siellä käveli. Ostimme mukaan pari valmissalaattia, patongin, katkarapu-mätimöhnää ja olutta. Salaatit olivat todella monipuolisia ja maistuvia, salaattikastikkeet oli mukana erillisessä pikkukipoissa.Jälkkäriksi tuoretta valmiiksi paloiteltua ananasta. Kyllä oli hyvä huikopala ja maistui mainiolle käveltyämme keskustasta laivalle.

Sukuun on tulossa vauva, jeee! Sukulaistyttömme kävi eilen näytillä ihanan masukan kanssa, pienen pitäisi syntyä tuossa vuoden vaihteessa. Tytärkin viiletti paikalle masua ihmettelemään, meitsikin voisi kokeilla taas vauvan hoitotaitojaan. Kehotettiin äitiä pitämään jalat ristissä niin , että vauva syntyisi vasta ensi vuoden puolella, olisi sitten vähän helpompaa koulussa, kun ei aina olisi luokan nuorin ja pienin. Mie olen syntynyt marraskuun puolivälin jälkeen ja olin aina todellakin luokan 4 pienimmän joukossa, vaikka ei ihme, koska eihän minusta tullut aikuisenakaan kuin 158 cm hattu päässä. Kuulin moneen kertaan lapsena:"Maasta se pienikin ponnistaa!" Jossain elämänvaiheessa toivoin ja rukoilin hartaasti, että olisin kasvanut yli 160 cm, mutta sitä en saanut. Eikä se enää vaivaakaan, pienenä on hyvä olla, varsinkin jos matkustaa charter-lennolla lomalle. Siunatut lyhyet jalat!

Ai-niin. Nyt paljastan teille eniten suosiota saaneen ruokani reseptin. Se on uunilammasta kreikkalaiseen tyyliin a`la Vicki. Tarvitaan perunoita ( ainakin 2 per syöjä), patalammasta (siis lapaa, potkaa tai muuta sellaista kohtaa, jossa on myös rasvaa) sipuleita, porkkanoita, yrttejä (esim basilikaa, oreganoa, timjamia tai mitä sattuu olemaan) tomaattimurskaa. Perunat kuoritaan ja leikotaan veneiksi, porkkanat ja sipulit kuoritaan ja laitetaan krouveiksi paloiksi. Laitetaan syvään uunivuokaan, suolataan, yrtitetään, lorautetaan oliiviöljyä sekaan ja pyöritellään vuoassa. Päällimmäiseksi lihapalat ja kaiken päälle tomaattimurska. Ensin grillivastuksen alle noin 15 min molemmin puolin lihaa käännellen ja sitten ala-ylälämpö noin 150 astetta ja aikaa ainakin 2 tuntia tai enemmän. Tähän mennessä kaikki ovat tykänneet. Valkosipulia voi myös laittaa, mutta minä en laita, koska olen sille allerginen. Nyt on vävykokelas tulossa tyttären kanssa syömään, saas nähdä saadaanko poika pidettyä suvussa tällä safkalla. Mulla tämä ruoanlaitto on aika kausiluonteista. Väliin innostun oikein kokeilemaan ja sitten taas menee pitkään, etten tee mitään kummallista vaan veivaan niitä iänkaikkisen samoja sapuskoita.

Koko ens viikon olen keikalla vanhan työni merkeissä. Työnohjauksia ei ole syyslomaviikolla. Torstai- iltana on sitten se Loirin konsertti, jota olen odottanut. Toivottavasti Loiri on kuosissaan, hänen elämäntyylillään loppukin voi olla komea ja nopea. Muuten Loiri on se julkkis, jonka haluaisin tavata, jos mahdollisuus tulisi. Arvostan häntä siinä täysillä tekemisessä ja monipuolisuudessa vaikkakin se näkyy vaatineen melkoiset verot elämässänsä.

Syksyn valo on mielenkiintoista. Silmiä häikäisee, kun aurinko on niin matalalla ja varjot ovat pitkät. Mie meinaan saada näköhäiriöitä tästä valosta. Mulla on silmämigreeni muutaman kerran vuodessa ja juuri tuollainen valo laukaisee se helpoiten. Silmämigreeni on siis klassisen migreenin näköhäiriöt, (mulla sahalaidat reunoilla, tai keskellä näkökenttää sähinäpallo, välillä pyöreitä aukkoja näkökentässä, väliin häviää sivut) mutta ei tule ollenkaan päänsärkyä eikä pahoinvointia. Mulla on ollut näitä kohtauksia jo yli 20 vuotta harvakseltaan muutaman kerran vuodessa. Enää en niitä pelkää, mutta onhan ne kyllä sellaisia, että niiden aikana ei autoa ajeta, eikä tehdä muutakaan tarkkaa. Siitä olen kiitollinen, että päänsärkyä ei tule, ainoastaan tyhjä ikäänkuin itsensä ulkopuolella oleva olo näköhäiriön jälkeen.

Ei, nyt täytyy laittaa kattaus valmiiksi ja dokumentoida tuo uunilammas, joka ei näytä kovin kummoiselta, mutta se maku...

PALVELUA ja palvelua

Viikko on alkanut vauhdikkaissa merkeissä. Eilisen tein keikkaa vanhaan tehtävääni ja tänään olen hoidellut itseäni ja asioita.

Kävin tapaamassa uutta työterveyslääkäriäni aamusta ja täytyy sanoa, että olin aika nyppääntynyt, kun tulin sieltä pois. Nainen oli vähän yli 50 arviolta, siis varmastikin kokenut lääkäri, mutta kohtelu oli kalseaa ja kokemus oli epämiellyttävä. En tiedä, oliko kyse henkilökemiasta vai mistä, mutta olin todella pahalla tuulella tultani sieltä, vaikka sainkin lähetteen sekä plastiikkakirurgille, että keuhkojen toimintakokeeseen. Läääkereseptejäni en saanut uusittua, vaan kehotuksen varata uusi aika, kun olen käynyt nuo erikoislääkärit. Arvaa vaan, käynkö... Tuskin ainakaan vähään aikaan, kun kerran vaivatkaan ei ole kummoiset. Siis menin vaan apteekkiin ja päätin aloittaa itsekseni arpihoidon sikakalleilla Mepiform silikonilaastareilla. Mun nännipihan ympärysarpeni ovat kuulema keloidiset eli sellaiset koholla olevat punoittavat pötkylät. Kutina kuulema johtuu siitä, että arpi kasvaa yhä... No, muuten kaikki on mennyt hyvin, mutta tällaista pakkia tuli. Muistelen, että mun umppari ja sektioarvetkin olivat aluksi aika koholla, mutta nyt molemmat ovat tosi vaaleita ja aika huomaamattomia. Saattaa kyllä olla, että joku muu olisi ajat sitten jo aloittanut hoidot. Mua kyllä ei tuo ulkonäkö vaivaa, mutta ajoittainen helvetinmoinen kutina kyllä.

Mulla selvästi on lääkärille muutakin odotusta kuin, että asiat hoituu. Haluaisin jotenkin, että tuntisin olevani tärkeä ihminen silloin kun olen siinä läsnä, enkä vain joku työn kohde. Kohtaamattomuus ällöttää. Itse pyrin olemaan läsnä, enkä vain paikalla, kun teen työtäni. Tai ehkä sillä lääkärillä oli huono aamu, jospas oli riidellyt ukkonsa kanssa... Mutta nuiva, mikä nuiva, ei herättänyt mun luottamustani. Vuosia sitten meillä oli omalääkäri, joka oli aivan huippu. Mulla on siis takana kokemus siitä, kuinka toimiva potilas/lääkärisuhde voi oikeasti olla. Onko kurkkijoille sattunut hyviä/ pohjanoteerauskokemuksia lääkärien kanssa? Tosin nyt sitten viimeiset viisi vuotta niinkutsuttu omalääkäri on vaihtunut niin monta kertaa, että mistään asiakassuhteen syntymisestä ei voi edes haaveilla.

Hyvään palveluun sitten. Olen nyt tutkinut mekanismituolimarkkinat ja päädyin lopulta suomalaiseen tuoliin, joka on tehty Kurikassa. Tuolista tulee punainen, toimitusaika on nelisen viikkoa. Laitan sitten kuvan, kun se tuolla töröttää. Siellä Maskussa oli todella hyvä myyjä. Olin käynyt tsiikaamassa jo aiemmin ko. tuolia yhtenä aamupäivänä, jolloin noin 6 miesmyyjää rupatteli kaikessa rauhassa tiskillä, ikäänkuin eivät olisi mua huomanneetkaan. Olisi ollut kiusallista keskeyttää mukava miehinen juorupiiri ikävillä kysymyksillä. Siis kiertelin myymälässä ittekseni ja mun lisäkseni siellä oli yksi vanhempi pariskunta, joka katteli itselleen jotain ja heitä palveli nuorehko (noin 30) mies. Heti kun pariskunta lähti, samainen mies tuli mua jututtamaan ja kertoi näistä recliner-tuolista. Sain häneltä jo silloin tarjouksen tuolista, joka mua eniten kiinnosti. Tänään sitten palasin tekemään kaupat ja jälleen vain hän oli saatavilla palvelemaan , kun muilla myyjillä näytti olevan "tärkeämpää tekemistä" Annoinkin palautetta kaverille ja kerroin huomioistani. Hän sanoi tehneensä kauppoja 14-vuotiaasta asti. Siis tulin kohdatuksi asiakastilanteessa huonekaluliikeessä , enkä lääkärillä. Mielenkiintoista. Hyvän palvelun kyllä tunnistaa, kun/jos sitä saa. Siitä tulee hyvä mieli. Nyt sitten odotellaan. Sen verran voin paljastaa, että tuolista tulee syvänpunainen.

Kyllä tämä syksy alkaa vaikuttamaan jo fiiliksiin. Jotenkin olen tullut kauhean saamattomaksi, en millään saa ryhdyttyä hommiin, vaikka moni juttu huutaa apua. Mie nimesin murkkuiässä itteni Vicki Velttoseksi. Erittäin kuvaava nimi mulle juuri nyt sysyllä, kun mittarissa on 47.

Perhepizzaa

Se on perjantai ilta taas. Omatekoinen pizza tuoksuu... päällä savupororouhetta ja toisessa päässä katkarapuja. Tytär tuli yökylään, koska lähdemme huomenna porukalla anoppilaan heti aamusta. Tarkoitus olisi käydä välillä myös eräässä huonekaluliikkeessä katsomassa La-z-boy- nojatuolimalleja. Oman työhuoneen luominen on taas vähän liikahtanut eteenpäin. Käytiin eilen hakemassa Ikeasta kevyt työpöytä, jonka päälle mahtuu läppäri ja tulostin.

Viikko on ollut työntäyteinen. Olen tavannut kahta eri ryhmää ja yhtä yksilöä. Hämmästyttävää on se, että oikeasti kommunikointi työyksiköissä on niin vaikeaa. On todella vaikeaa ottaa esille asioita, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen työntekoon ja perustehtävän suorittamiseen. Mieluummin puhutaan vaikka aidanseipäästä, kuin siitä, että miten me voitais hoitaa työt järkevämmin ajatellen vaikka asiakasta tai vaan työyhteisöä. Tunteista puhuminen on myös vaikeaa. Tunteita työssä syntyy aina ja vielä enemmän, jos työtä tehdään ihmisten kanssa ja ihmiset ovat työn kohteena. Usein asiakaskunnan tunteet siirtyvät työntekijöitten kannettavaksi. Rankka asiakaskunta tietää aina rankkuutta tunnepuolelle myös työntekijöille. Tosin ilonpilkahduksiakin näkee. Olen tavannut työyhteisöjä, joissa oikeasti osataan käsitellä monenlaisia tunteita ja uskalletaan yhdessä syviinkin vesiin, jos se nähdään tarpeelliseksi. Näissä työyhteisöissä myös viihdytään, vaikka niiden perustehtävä onkin monella tapaa haastava- suurimmalle osasta ihmisiä "mission impossible".

Kävin alkuviikosta työterveystarkastuksessa. Työterveyshoitaja haastatteli mua kokonaisen tunnin ennakkoon täyttämäni lomakkeen tiimoilta. Ihan mukava puhua ittestä ja luvan kanssa. Verikokeesta selvisi, että mun kolestroli on vähän laskenut, se on nyt 5,7 (ennen 6,1) Muuta muutosta en ole tehnyt, kuin että olen käyttänyt Benecol- margariinia toukokuusta saakka ja siitäkin elokuu pois. Hemari oli käsittämättömän hyvä eli 144, enpä muista, milloin mulla olisi ollut noin hyvä. Yllättävin kuitenkin oli verenpaineen lasku, se oli 108/79 kun se on ollut männä vuotena noin 140/89. Voisiko se johtua siitä, että en tee enää töitä ihan joka päivä ja mun viikot on väljempiä kuin ennen, who knows??? Mun kroppani näkyy ainakin äänestävän tämän nykyisen työelämän puolesta.

Menen vielä ensi viikolla työterveyslääkärille. Ajattelin näyttää näitä tisujen arpia, jotta kannattaisko aloittaa jonkun sortin arpihoito. Arvet on aikalailla koholla ja ennen kaikkea ne kutisee kamalasti aina ajoittain. Olen ollut tiukkana ja raapinut hillitysti, mutta mieli tekisi raapia ihan verille välillä. Tyytyväinen olen silti leikkaukseen, olo on todellakin ryhdikkäämpi ja on kevyempi hengittää. Ja se on ihanaa. Tiedän sen kin, mitä on hengittää raskaasti ja vinkuen, koska olen sairastanut astmaa 11 -vuotiaasta saakka. Tosin astma on ollut todella vähäoireinen ja viimeiset 10 vuotta, siltikin "piippu" kulkee melkein aina matkassa vanhasta muistista.

Kevyitä hengittelyjä kurkkijoille!

Pilvellä on kultareunukset

Viikonloppu on taas takana. Perjantaina olin hauskoissa pippaloissa. Naisia oli paikalla parikymmentä, hauskaa ohjelmaa, vähän purtavaa, hyvää musiikkia ja viiniä. Mitäpäs siihen muuta tarvittaisiinkaan. Tunnelma oli mahtava, varsinkin kun tanssimme jonossa Dirlandaata pöydän ympäri. Täytyy sanoa, että ylipäätänsä hauskimmat juhlat mun elämässäni on pidetty naisporukoissa. Naiset osaavat todella irrotella keskenään - ainakin minun naistuttavani. Kun miehiä ei ole läsnä, jää tietynlaiset jännitteet pois. Itseironia kukkii ja voimme oikein porukalla nauraa itsellemme. Joka osaa nauraa itselleen - siltä ei tule iloa elämässä puuttumaan.Onhan meissä naisissakin sitten niitä, joitten on aina kokeiltava flirttitaitojaan, jos yksikin miespuolinen on paikalla.

Lauantai aamun olinkin vähän heikommassa hapessa, mutta heräsin, kun ystäväni T soitti tulevansa aamukahville. Oli siitä toki sovittu etukäteen, mutta enhän mie muistanut. Mutta, no problem, T pyrähti paikalle, kahvit keitettiin ja paransimme maailmaa kahvin kera ja Buranan. T oli myös viettänyt naisporukassa edellisen illan ja jaoimme yhteisiä tunnelmia.

Tänään sunnuntaina kävimme muutamassa huonekalunäyttelyssä ja etsimme lähinnä mulle sitä elämäni nojatuolia. Olen haaveillut pitkään sellaisesta mekanismituolista, joka pyörii, keinuu, menee lähes makuuasentoon ja josta rahi nousee vivusta kääntämällä. Se tuoli jotenkin symbolisoi mun uutta tilaani: omaa työhuonetta ja tyhjää pesää. Vielä ei löytynyt sopivaa. Yllättävän moni tuoleista oli aika kapeita, mun leveä persukseni ei mahtunut kaikkiin väljästi. Olen ajatellut , että sen pitäisi olla kangaspäällinen, koska nahka on minusta aika kylmä ja liukas. Mieluiten ottaisin alcantarapäällisellä, mutta ne on sikakalliita. Hintahaitari on muuten melkoinen. Jonkinlaisen mekanismituolin saa jo 270€, mutta laadukkaammaat maksavat jopa 1500€. Eipä tässä kiirettä, pikkuhiljaa kalustelen huonetta mieleisekseni. Vanhat Laura Peterzenin verhot ajattelin sinne laittaa. Nythän on tämä retro muotia. Ostimme nuorena parina laadukkaat verhot joista siis riittää iloa vielä yli 20 vuoden päästä.

Kävimme siipan kanssa kävelyllä ja kohtasimme hupaisan näyn. Kolmen joutsenen porukka harrasti kuviokelluntaa. Kaksi oli valkoisia ja yksi aikalailla harmaa, luultavasti tämän kesän poikasia.

Onni on lipua pitkin veden pintaa

Terveiset sieltä minne aurinko ei paista...

Jäävuorten huiput

Siippa ihmettelee, miksi mie en yhtään käsittele noita digikuvia. Syy on se , että mie en viitti. En viitti opetella noita kuvankäsittelyohjelmia. Ainakaan vielä. Jotenkin mulla on sellainen tunne, että mun keskittymiskykyni on heikentynyt. Voisko se liittyä näihin "viihdevuosiin"? Pinna kans käryttää välillä aika nopeasti. Onneksi ei ole pieniä lapsia enää itellä kärsimässä äksyilevästä äidistä. Siippaa väliin pelottaa. Hyvä niin. Meidän suhteessa pelaa tietty kauhun tasapaino. Se vaatii molemminpuolista kunnioitusta. Ettei ihan pääse silmille hyppimään kumpikaan.

Tasaista viikkoa kaiklle kurkkijoille!

Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista

Kirkasvalolamppu on taas otettu käyttöön. sillä aamulla 6.30 on yllättävän pimeää. Aika pimeää on vieläkin. Vaahteroiden paras väri on jo mennyt yli ja osa lehdistä on tippunut maahan. Nyt se alkaa. Rankin vaihe vuodessa on alkamassa, "pimiä pimiää vasten", niin kuin mun äitini tapasi sanoa.

Olen syntyisin pohjoisesta ja ihmettelin lapsena sitä "kaamos-hössötystä". En minä pimeästä kärsinyt siellä, pysyvä lumi tuli usein jo lokakuun puolella ja marraskuussa mun synttäreiden aikaan oli jo takuutalvi. Lumi valaisee niin paljon ja tuo sellaisen ihanan rauhan, isot valkeat pinnat. Ja on mahdollisuus hiihtää. Kävin joskus hiihtämällä töissäkin, kun koti ja työpaikka sattuivat saman valaistun ladun varrelle.

Olen asunut nyt kohta 25 vuotta Espoossa ja nyt tiedän, miltä kaamos tuntuu. Se on loputon sarja märkiä, sohjoisia päiviä, pimeitä päiviä ja iltoja , jolloin ei jaksa muuta kuin nuokkua ja käydä valillä jääkaapilla. Aamulla on valmiiksi väsynyt, kun pitäisi nousta töihin. Tuulee niin että tukka lähtee. Väliin jopa ukkostaa talvellakin. Ja jos sataa lunta se ehtii sulaa sohjoksi ennemmin kuin ilo lumen tulemisesta on ehtinyt tajuntaan

Ilmastomuutos on varmasti todellista. Lunta on männä vuosina odoteltu pohjoisessakin. Ehkäpä tunnistaisin kaamoksen nyt sielläkin.

Kukahan näitä mun juttuja lukee? Lukijoita viime postauksella oli yli sata, mutta ei yhtään kommenttia. Mistähän se kertoo? Vaikka toki nautin kirjoittamisesta ihan itselleni, toivoisin, että saisin jotain kommenttia siitä, mitä ajatuksia kurkkijat saavat tekstistä tai kuvista. Sekin olisi kiva kuulla, jos mitään ei virity.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa 11- vuotiaasta , välillä säännöllisemmin, välillä huonommin. Ne kirjat ovat aarteitani nyt tässä iässä. Voin aina tarkistaa, millainen se pieni tyttö oli ja mitä ajatteli. Se pieni tyttö on yhä piilossa tämän ihroittuneen, harmaantuneen kuoren alla. Blogin pitämisessä ainakin mie ajattelen niin- on oleellista juuri pieni vastavuoroisuus/ peilaaminen. Perinteisen päiväkirjan pidossa vastavuoroisuus käydään vain oman pään sisässä.

Villiviini seinässä on metrin korkeampi...

Kommentti päivässä piristää kummasti ja laittaa uutta kirjoitusprosessia liikkeelle. Tai sitten nää jutut on vaan niin ajatuksia/ kommentteja herättämättömiä, että on parasta siirtyä takaisin perinteiseen päiväkirjaan.

Suppilovahveroita torilta 4€ litra. Näistä soossi illaksi.

Pois kauas pilvet karkaavat, niin minäkin...

Kattilajärvi siellä alhaalla kattilassa

Kaunokainen



Ja toinen... olisko isohapero?

Otsikosta puheenollen, en ole tainnut muistaa kertoa, että olen monen muun asian fanituksen lisäksi Badding- fani. Tosin kaikki mun fanitukseni ovat aika hiljaista laatua. Mulla on levykokoelmassa koko Baddingin tuotanto "Suomen Talvisodasta" asti ja monet hänen tulkitsemansa biisit on mulle tärkeitä. Tuo Pilvet karkaavat liittyy vahvasti mun Juhannukseeni vuosimallia 1974 . Sittemminhän biisi soi jatkuvasti Aki Kaurismäen leffan myötä. Kerran olen nähnyt Baddingin livenä. Olin silloin tosi nuori, siis 13-vuotias. Ihana miten musiikki voi oikeasti viedä ajassa taaksepäin, kokee samoja fiiliksiä kuin 13-vuotiaana. Tunteet oli silloin niin vahvoja, nykyään tuntuu harvoin vahvasti. Jotenkin mun tunne-elämä on latistuneen oloista, siis hyvin tasaista. Ehkäpä pian alkavat vaihdevuodet tuovat taas kunnon kiukkua pintaan. Pääasia, että joltakin tuntuisi - silloin sitä tuntee elävänsä eikä vain olevansa olemassa.

Hevoskastanjan alla kauppamatkalla

Vihreä tekee hyvää silmille

Huomenna menen katsomaan ennakkonäytökseen Hurriganes-elokuvaa. Hurriganesin keikoilla kävin useampaankin kertaan hamassa nuoruudessani. Meillä on tulossa ja on jo ollutkin konserttirikas syksy. Siippa meillä pitää huolen siitä puolesta. Hän siis sanoo, mihin konsertteihin mun täytyy liput ostaa. Tulossa on vielä Rush, Liekki, CMX, Riverside, Porcupine tree ja Vesa-Matti Loiri. Näistä vain Loirin konserttiin olin itse aktiivinen ja hommasin omasta toiveestani liput. Loirin konsertteja kehutaan valtavasti, mutta en ole ikinä niissä käynyt. Nyt otan vahingon takaisin, kun se vielä on mahdollista. Siippa siis harrastaa vähän laajemmin musiikkia kuin minä. Mun makuni on kapea ja rajoittunut. Mutta täytyy sanoa, että siipan seurassa pääsee aina jotain uutta kokemaan. Kuulin Liekkiä tänään radiosta ja se kuulosti mielenkiintoiselta. Se on minusta aika yllättävää, miten nopeasti huippukonserttien liput myydään loppuun. Pitää todella olla kärppänä, että ehtii saada lippuja. Konserttitarjonta on kyllä pääkaupunkiseudeulla parantunut koko ajan.

Kuten kuvista näkyy, olimme pikkuretkellä tänään Nuuksion Kattilassa. Onneksi lähdettiin ajoissa, sillä moni muukin oli saanut saman ajatuksen kauniina syys sunnuntaina. Autoja tuli virtanaan vastaan, kun me olimme tulossa jo poispäin Nuuksiosta. On mukavaa huomata, että vanhemmat tuovat lapset mukanaan ja totuttavat heitä jo pienestä luonnossa kulkemiseen ja siitä nauttimiseen. Tosin muutamat puupäät eivät kerää roskia mukaansa lähdettyään nuotiopaikalta. Pelotti hirvikärpäset, mutta ei niitä nyt jostain kumman syystä näkynyt ollenkaan. Hirvarit on tosi ällöttäviä ja tunkevat vaikka kumipuvun alle... Muista lentävistä puheenollen näimme yhden korean närhen reissulla. En ehtinyt kuvata, on se kyllä korea otus, mutta se kamala ääni... Ei ole samalla linnulle annettu sekä ääntä että ulkonäköä.

Parin tunnin jälkeen alkaa yksi viime vuoden suosikkiohjelmistani: Maajussille morsian. Se on niin ihanan liikkis ja todella erilainen, kun amerikkalaisversiot samalla sapluunalla. Suomalaiset on jotenkin niin aitoja tavallisia lökäpöksyjä. Tyttären kanssa kommentoidaan sitten ohjelman jälkeen ja funtsitaan, kuka meistä sopisi parhaiten farmarille kumppaniksi. Siippa inhoaa ohjelmaa ja poistuu nettiin surffaamaan, mikäli vanhat merkit paikkansa pitää. Lopettelen silä hunajapomelo kutsuu. Oletteko maistaneet? Se on ihana hedelmä, jota taas saa kaupoista noin jouluun saakka. Työteliästä viikkoa kaikille!

Uhrauksia ja uhreja

Vietnamilaista munankuoritekniikkaa makkarin seinältä

Torstai on toivoa täynnä- sanotaan. Minun torstaini on ollut kujanjuoksua aamusta iltaan. Tulin aamulla yllätetyksi yöpuvussa aamiaiselta klo 7.20 puhelinsoitolla, että mun piti olla palaverissa klo 8.30 Stadissa. Pidin melkoista haipakkaa, mutta ehdin. Olin itsekin hämmästynyt Maantiekiitäjän kyvyistäni. Siis tiukan paikan tullen ehdin tosi rivakasti paikasta A paikkaan B. Mutta mun aamurutiiniini on lyhyt. Pissalle, syömään lehden kera, suihkuun, vaatteet päälle ja menoxi. Eniten aikaa vie syöminen Hesarin kera. Meikkaamaan en ole oppinut vieläkään. Nyt siitä tosin olisi jo hyötyä. Tukan kampaan yleensä joka aamu.

Ystäväni T ihmetteli, että enkö mie todellakaan käytä silmänympärysvoidettakaan. En käytä. Olen kokeillut useampaakin merkkiä, mutta kaikki kirvelevät ja osa vielä turvottaa luomet niin, että ei todellakaan ole rypyn ryppyä pingispalloluomilla... Olen mie vähän ryppyinen, mutta en kauhian. Tai sitten mulla on vain huono näkö. On minua siunattu rasvaisella iholla, joka ehkä rypyttyy vähän myöhemmin. Rasvaa nautin sisäisesti huomattavasti enemmän kuin käytän iholla. Päästyäni yli 40 ikävuoden, olen tosin alkanut käyttää kasvoissa rasvaa ainakin saunan jälkeen. Yleensä ihan jotain halpuri-merkkiä, paitsi nyt sorruin ostamaan Rocin liftaavaa kasvovoidetta, kun se oli apteekissa huipputarjouksessa (10€)

Meillä on siipan kanssa tapana rasvata aina joskus toistemme jalat. Se tuntuu ihanalta- varsinkin siipasta. Mie olen kova tyttö kutiamaan jalkapohjista.

Siitäpäs tulikin mieleen, että nyt mulla on taas menossa ukkovarpaan kynnen kierrätys. Nimittäin mun varpaankynnet on sen malliset, että melkein joka kesä isovarpaan kynsi jotenkin viottuu tökätessään vaelluskengan kärkeen. Mulla on menossa noin viides kynsi nyt. Ensin se mustuu ja yleensä irtoaa 4-6kk päästä, jolloin sen alla on jo tulossa pienen pieni uusi kynsi. Mutta yleensä se ei ehdi "täysikasvuiseksi" vielä seuraavaan kesään, eli noin joka toinen vuosi on sitten vaihtovuosi. Tänä kesänä muistan, että pari kertaa nippasi vähän kynteen ja niin siinä taas kävi. Mulla on teoria, että nämä uudet kynnet ovat jotenkin heikompilaatuisia kuin se alkuperäinen. Että miksi kynnet sitten irtoaa? Who knows. Sen täytyy johtua kynsien mallista, mulla on jotenkin kovasti kuperat kynnet ja kynsi ulottuu hyvin nopeasti yli varpaanpään. Siipan kynnet eivät ole irronneet koskaan, ne on sellaista varpaan päällä köllöttävää sorttia. Tsekkaapas omasi, miltä näyttää? Ensi vuonna taidan kokeilla jotain teippaussysteemiä, josko siitä olisi apua.

Työelämän kiemuroissa olen tällä viikolla funtsinut työpaikkakiusaamista. Miten oikeasti ihmiset voivat olla tosi katalia toisilleen- aikuiset ihmiset. Itse en koe tulleeni kiusatuksi työpaikoissani, mutta tapaan ihmisiä, jotka kohtaavat tuota todellisuutta päivittäin. Meillähän on nykyään aika tiukka laki työpaikkakiusaamisesta ja se asettaa esimiehet todella vaativaan paikkaan. Kiusaamiseen on puututtava välittömästi. Moni esimies ei tunnu ymmärtävän asemansa velvoituksia ja luvattoman monta kertaa kiusaaja on itse esimies. Huh-huh.

Tyhjän huoneen lattia on peitetty suojapaperein, seinät on pesty Maalipesulla, reiät on tasoitettu ja viikonloppuna alkaa maalaaminen. Päädyimme rohkeaan valintaan : maalarinvalkoiseen värisävyyn. Jos hommelit sujuu näin rivakasti, niin viikon päästä olemme kiertelemässä huonekalukaupoissa ja valitsemme ensimmäistä kunnon nojatuolia tähän huusholliin. Olen ajatellut sellaista mallia, josta saa vivusta kääntämällä pallin jalkojen alle. Siinä mie sitten istuskelen ja nautin hyvästä kirjasta ja naukkailen vinkkua.

Nauttikaa tekin hyvistä kirjoista ja paremmista viineistä viikonlopun aikana!