maanantai 25. helmikuuta 2008

Moi, Lahtelaista

Pienen Vesijärven silta





Pöpperöinen keli Finlandia-hiihtäjillä

Mielenkiintoista viikkoa niin lomailijoille kuin sorvin ääressä viihtyville (itse kuulun heihin 2 löysän viikon jälkeen) Lyhyt katsaus kulttuuriviikonloppuun, jonka vietin Lahdessa. Pitkäaikaiset ystävämme ovat hommanneet mukavan "mökin" Lahden kaupungista, siellä ei ötökät piinaa, ei ulkohuusi haise ja kuuma vesi riittää kaikille aamusta. Jesh, just mökki meikäläisen makuun: kaksio Vesijärven rantamilla lähellä vilkkaan kaupungin palveluja.

Matkan päätarkoitus oli mökin tsekkauksen ohessa kuluttaa lahjakortti, jonka ko. pariskunta toi mulle synttärilahjaksi jo marraskuussa: lahjakortti Lahden Kaupunginteatteriin


Tässä lahtelainen Beatles-kokoonpano, jota sai kuvata "kattokonsertissa"


Tunnettehan John Lennonin?

Täky onnistui, sillä siellä me nöpötimme täpö täydessä katsomossa seuraamassa Beatles Story -musikaalia. Täytyy sanoa, että Lahdessa osataan tehdä kulttuuria, esitys oli erittäin mukaansa tempaava ja jätkäthän osasivat laulaa ja soittaa. Ei nyt tietenkään Beatlesin tasoisesti, mutta nautinnollisen hyvin. Suurin osa biiseistä siis todellakin esitettiin livenä. Tunnelma oli upea, kun biisit on niin ihanan tuttuja kaikille. Lopussa oli jopa mahdollisuus yleisölläkin tanssia, mutta mie onneton olin niin keskellä katsomoa, etten päässyt hillumaan. Saattaa olla, että siippa olisi mut nykäissyt takaisin penkkiin blazerin helmasta, jos olisin yrittänyt nostaa persukseni. Siis suosittelen ko. musikaalia!

George oli minusta södein

Vanhojen jo nuoruudesta tuttujen ystävien kanssa riittää muisteltavaa. Rouvan olen tuntenut 11-vuotiaasta saakka ja herran tuosta 15 kieppeistä. Kummasti pakkaa jo jutut menemään sairauspuolelle: käydään läpi kolestroliarvot ja muitten kremppojen vaiheet ja nauretaan välillä makeasti sitä, että tähänkö sitä on tultu. Kävimme myös syömässä Little Italy- nimisessä paikassa. Oli oikein maittavaa ruokaa ja ainakin pasta-annokset olivat äijä-kokoa eli en jaksanut syödä kaikkea.


Sunnuntaina keli muuttui pöpperöiseksi, mutta isäntämme ei antanut sen häiritä, vaan survaisi noin 400 muun mukana Finlandia-hiihtoon vapaalla tyylillä toteutettuna. Kyllä meitä muita säälitti, kun ajattelimme niitä olosuhteita,mutta hän oli kuitenkin hiihtänyt loppuun saakka koska saimme asiasta"kuitin" rouvalta tekstarin muodossa. Lahdessa oli paljon liikkeellä ilmeisesti juuri näitä Finlandia-hiihtoon osallistuvia. Mistä tämä hullu kansa ammentaa kaiken energiansa...ruisleivästä.


Isännän hiihtäessä pöpperössä, me muut teimme kävelyretken erittäin liukkaissa oloissa ympäri pienen Vesijärven (se on kyllä enemmän lammikko kuin järvi, anteeksi lahtelaiset) Lukeeko tätä muuten joku lahtelainen?? Siinä sataman kohdalla oli auki tosi viehättävä kahvila, josta ostimme herkkuja lähtökahvia varten. Sorsa-rievut uiskentelivat sulassa siinä vesiurkujen tietämillä. Miten ihmeessä ne tarkenee?


Siippa ajeli ankeissa ajo-oloissa takaisin Espooseen. Mie otin parin tunnin päikkärit ja sitten tulikin tytär ja ystäväni T. syömään kaiken, mitä uunilampaasta oli jäljellä. Hyvin maistui naisille. Molemmat tulivat reissusta ja kotona kaapit ammottivat tyhjyyttään. Kyllä on aina mukavaa, kun ruoka maistuu. Syönnin jälkeen sain katsoa nauhalta, kun T: n tytär, meidän kummityttäremme, tanssi vanhojen tansseissa. Tanssit olivat juuri meidän Espanjan loman aikaan, että emme päässeet seuraamaan juttua livenä. Kyllä oli ihana: kummityttö oli kuin prinsessa asussaan ja upeasti laitetuissa hiuksissaan. Tunsin kummitädin ylpeyden rinnassani.



Näistä safkoista on enää vaan muistot jäljellä

Istuimme autossa siipan kanssa Lahteen ja takaisin ja siinä tulee aina enemmän juteltua kuin kotioloissa??? Funtsimme sitä, miten uuteen ja erilaiseen elämänvaiheeseen olemmekaan tulossa. Seuraava sukupolvi alkaa siirtyä valokeilaan ja me väistymme pikkuhiljaa nuorten tukijoukoiksi. Nyt muutaman vuoden sisällä lähes kaikki lähinuorisomme suorittaa perusopintonsa valmiiksi, jotkut kirjoittavat ylioppilaiksi ja toisesta päästä alkavat jo mennä naimisiin. Huisia. Elämä menee niin nopeasti, on todella tärkeää tehdä sitä, mikä oikeasti kiinnostaa ja mitä haluaa. Kuka meistä tietää, onko ensi kesää edes omalla kohdalla olemassakaan? Olemme aika paljon tätä jo siipan kanssa toteuttaneetkin. Matkustelu on meille tosi tärkeää ja siihen olemme päättäneet satsata sukulaisten paheksunnasta huolimatta. Enää eivät ääneen juuri kehtaa meidän asioita arvostella, mutta kyllähän sen huomaa. "Ai, ootte taas lähössä...??" Niin kauan mennään kuin intoa,terveyttä ja rahaa riittää. Lähipiiristä olemme nähneet, että luonnollinen raja tulee jossain vaiheessa väkisin vastaan. Ei esim. pystytä istumaan lentokoneessa neljää tuntia. Nyt painetaan, kun pystytään ja sitten aikanamme rauhoitumme ja muistelemme lukuisia reissuja ja niillä sattuneita kommelluksia. Tärkeäähän tässä tietty on, että ajattelemme asiasta aivan samalla tavalla, mitään riitaa siitä, miten varat käytetään, meillä ei ole ainakaan tähän asti ollut. Muuten menin aikanaan naimisiin ihmisen kanssa, joka sanoi, että hän tykkää vaan tehdä automatkoja Eurooppaan.... Mua vähän huolestutti, mutta kun sain raijattua siipan ekalle Kreikan seuramatkalle Hassen siivelle vuonna -89 tilanne muuttui täysin ja matkakärpänen puri häntä syvään ja vaikuttavasti. Nyt mie olen joskus se perässä vedettävä, siippa on aina valmis lähtemään reissuun ja melkein minne vain. Jaa, tämä on pieni esipuhe sille, mitä on tulossa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Huhtikuussa lähdemme pitkälle matkalle ja te kurkkijat pääsette mukaan taas matkakertomuksen tahtiin jälkijättöisesti. Ai, että minnekkö? Se on vielä ylläri.

Mukavaa viikkoa kaikille, hauskaa, että kurkkijoita näyttää ilmaantuneen uusia. Ainakin "matkamittari" on raksuttanut nopeammin kuin ennen.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sitä kannattaa matkustaa niin usein kuin terveys ja rahat riittävät - joskus se raja tulee tosiaan vastaan ja oma koti houkuttaa reissaamista enemmän.

Automatkat ovat tosiaan siitä hyviä, että silloin ei ole muuta tekemistä kuin jutella puolison kanssa. Kotona sitten nökötetään hartaina television ääressä ja katsotaan yhteistä suosikkiohjelmaa hiirenhiljaa. =)

meri kirjoitti...

Minusta on ihana lukea sinun matkoistasi, koska rakastan itse matkustamista ja olisin reissussa aina vähän päästä jos rahaa piisais. Ja olen tehnyt saman päätöksen, että nyt on kuljettava kun vielä pystyy, kun kerran siihen on kipinä.

Olivia kirjoitti...

Silloin sitä on tosiaan mentävä, kun vielä pystyy tai lasten hoidolta jo pääsee .

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Vastavierailulla! Kaipailin sua jo blogissani, kun se linkki kommentissasi ei blogiisi toiminut, mutta älysin sitten hakea blogilistalta sinua. =) Mistä muuten äkkäsit blogini?

Ihana sorsan kuva tuossa. Linnut on PARHAITA. Ei siitä pääse yli eikä ympäri!

Matkustelet vissiin aika paljon? Täme lie jotain synkroniaa taas: olen miehen kanssa lähdössä maaliskuussa 3 päiväksi Barcelonaan (tästä en ole blogissani vielä viitsinyt hiiskua...), ja nyt Espanja ilmestyy joka nurkan takaa, jopa bussipysäkillä oli mainos Malagan matkasta!

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on myös jatkuva matkustamisen kipinä kytemässä. Jaksan hyvin kun on tiedossa seuraava reissu, jos ei kohdetta niin ainakin aika sille o varattuna.
Mukavaa kun olet kumppanisi kanssa löytänyt yhdessä reissaamisen taidon.
Minäkin matkustin paljon Miehen kanssa, mutta jossain vaiheessa kadotimme punaisen langan yhteisiltä matkoiltamme.

Mm.Kreikan saaria olemme paljon kolunneet reppu selässä laivoilla ja lautoilla seilaten.

Virpi P. kirjoitti...

Kiva kuulla tuosta Lahdesta, olen nimittäin ensi viikolla lähdössä sinne katsomaan Catsia. Tuollainen Beatles-ilta on varmasti ihana kokemus, lapsesta astihan niitä on kuunneltu: enojen Twist and Shoutia mummolan vintillä.

Mulla on perässävedettävä mies ja pihi vielä. Olisi kyllä kiva, jos edes yhden reissun joskus järjestelisi ilman minua.

Vicki Li kirjoitti...

Hei Katriina- tulet varmaan nauttimaan Catseista, se oli meilläkin toisena vaihtoehtona.
Miehen ei pitäisi olla pihi, varsinkaan jos on isompituloinen.Meillä on yhteiset rahat, vaikka siippa tuokin enemmän ropoja kassaan. Siitä täydet pointsit hänelle. Olen kyllä huomannut, että monilla pariskunnilla on erilliset rahat ja jossain perheissä on vain miehen rahoja, vaikka molemmat tienaisivat. Minusta se on törkeää vallankäyttöä ja alistamista.
Oli varmasti ihana nähdä Eikkaa ja Remppaa.Merkittävä ihmissuhde, olen sen lukenut "rivien välistä" Toivottavasti minullakin on ilo joskus liittyä seuraanne. Tunnistan sinut nyt hymystä.

Irene kirjoitti...

Hei Vicki Li !
Matkustamisesta mekin Mattimään kans tykätähän ja siihen laitetahan vaikka viimeeset sentit.
Nytkin ollahan lähärös sinne Thaimaasehen huhtikuus, niinku oon aijemmin kertonukki.
Kävin sillä ihanalla omalääkärillä selekävaivojen takia ja se kysyy oonko mä pitäny talavilomat jo pois. Sanoon etten ollu, notta sitten huhtikuus lähären Thaimaasehen. Se rupes heti pitämähän musta huolta, ku lapsesta. Se sanoo, notta tukisukat jalakahan ja miehellen kans. Sitten pitää nauttia lennolla disperiiniä 100milligrammaasta ja pyöritellä jalakoja vähän väliä lennon kulues.
Molin oikeen otettu, kun se huolehtii mun hyvinvoinnista niin perusteellisesti. Tuli tunne, notta kyllä musta välitetähän, vaikka mun on sitä joskus vaikia uskoa. =oD Jään jännityksellä orottelemahan matkaraporttia sieltä, mihinkä soot menos. Terveisin Irene

Virpi P. kirjoitti...

Olet oikeilla jäljillä, Vicki, olemme Noeijoon kanssa olleet ystäviä jo ennen blogia ja tapaamme aina,kun käyn lomilla Oulussa :)

Meillä muuten oli ennen miehen kanssa yhteiset rahat, joita hän hoiti (-no, lama-ajan ja pätkätöiden pienet tulot). Sen mallin olin oppinut kotoa. Mutta minähän olin kuin vankilassa, kun toinen kontrolloi kaikkien ostosteni tarpeellisuuden. Minustakin pihiys on inhottava ominaisuus. VAsta kun hankin oman pankkitilin ja luottokortit sain vapauteni. Otin hoitaakseni asuntolainan, mies hoitaa kaikki muut laskut.

noeijoo kirjoitti...

Olin ihan varma, että olen kommentoinut tänne, mutta vaikka kuinka selaan, ei täällä ole sanojani.

Beatles kuulostaa hyvältä musikaalilta, sellaista jaksaisi kuunnellakin. Jee jee jee.

Matkoista täytyy sanoa, että vaikka suunnittelen ja uhmaan välillä varaavani matkan keneltäkään kysymättä, en sitten kuitenkaan jaksa ajatella lähteväni. Elämänhistoriani on ollut jatkuvaa menemistä, muuttamista ja aina mökille lähtemistä.. niin oikeastaan tämä paikoillaan oleminen on parasta, mitä voin saada ja suoda itselleni. Mutta -tulee se päivä, kun lähdetään matkalle, tiedän sen. Budapestin matka miehen kanssa oli kyllä yllättävän hieno kokemus.

Jännityksellä odotan huhtikuun matkanne raporttia.. nojatuolimatkailua kai luvassa?

Vicki Li kirjoitti...

Reissaaja-henkeä tuntuu löytyvän kurkkijoista muistakin.Meillä muuten on sellainen työnjako, että siippa suunnittelee kaiken etukäteen ja mie sitten sävellän paikan päällä, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Puhun kieliä rohkeasti,(sujuvasti varsinkin pikku hiprakassa)vaikkakin kieliopillisesti päin prinkkalaa.Kyllä siippa väliin väsyy, kun mie en jaksa suunnitella. Kuljen vaan mielelläni perässä ja nautin,kun ei tarvi vetää.
Irene- toivottavasti nautit Thaimaasta yhtä paljon kuin me.
Katriina- on meilläkin omat tilit ollet aina. Mie maksan päivittäismenot= ruoat, siippa maksaa laskut ja reissut. ja jos mulla rahat loppuu sanon, että rahhaa mulle tai ei tule pöperöä pöytään.Harvoin, mutta kuitenkin joskus siippa joutuu siirtään mulle rahaa tilille.Mulla on tosi pienet menot, en paljon muuta osta kuin ruokaa, mutta siinä kyllä en pihtaile.
Einojoo- nyt ilmestyi sun kommenttisi- ihmettelinkin, että onko osoite hukkunut. Syököhän tämä Bloggeri välillä kommentteja?

noeijoo kirjoitti...

Suattaapi olla, että en sitten ehdi julkaista kommenttia, jos t-paikalla olen kirjailemassa kommenttia jonkun tullessa paikalle..

Rahoista vielä, meillä on yhteiset rahat ja hyvin toimii. Tienaamme suunnilleen saman verran, joten tasapuolista se on ja isompia ei hankita ilman toisen kanssa keskustelua. Tai ylimääräistä ei kyllä jää, kun asumiskulut ovat melkoiset ja ruokakulut. Ei osata säästää.

Eevis kirjoitti...

Tuollaisista "mökeistä" minäkin pidän! Ja aina on reissut mielessä, mennyt ja tuleva (ainakin haaveissa). Elämä on nyt!
Tuollaisen viikonlopun jälkeen hymyilee varmaan monta päivää?

Katselin, että pöpperöisellä kelillä tulee hienoja, pehmeitä kuvia - kuvaajallakin jotain osuutta asiaan toki :)

Mekin ajelemme pitkiä matkoja; "työnjakomme" menee siten, että minä puhun ja mies ajaa sekä sanoo mmmm...