keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Kalsarit veks, kevät on alkanut



Rapun edustan sinivuokot

Kevät on parinmuodostuksen aikaa

Eka päivä ilman kalsareita oli tänään, hip-heijaa. Täällä oli niin lämmintä, että uskalsin kokeilla. Saattaa kyllä olla, että huomenna ne ovat visusti taas kintuissa. Siis kevään merkki on bongattu: Vicki Li on ollut yhden päivän ilman kalsareita.



Veli Venäjä lähettää taas iloksemme kulotususvaa - eilinen näkymä


Eilen illalla oli ihana sää, otin muutaman kuvan kun käytiin siipan kanssa kävelyllä ja tänään bongasin sinivuokon talomme edustalta. Ei ne kyllä siinä ihan luonnollisesti kasva, alakerran "hortonomi" pitää aina meidän rapun edustan kauniina.

Päivän ilonaihe on se, "että hän ei porannut lainkaan". Olin aamulla hammaslääkärin tuolissa ja hän teki taas vuositsekkauksen. Saldo: ei uusia reikiä, eikä tällä kertaa lohjenneita paikkoja . Niinpä hän tyytyi vähän hiomaan entisiä paikkoja ja putsaili kumipäällä värjäytymiä. Syvä helpotuksen huokaus.

11 kommenttia:

tuike kirjoitti...

Onko totta? Että jossain on jo näin keväistä!? Kaunista! No, tulee kai se tännekin, pohjoiseen. Heitin minäkin jo sukkikset varalta pois, tuli keväinen (kylmä)olo.

Virpi P. kirjoitti...

Kevätillan ihana kuulakkuus näkyy noissa kuvissa. Pidän eniten alimmasta, se ei näytä edes kylmältä.
Kyllä huomisestakin selviää ilman kalsareita, vaikka orpo olohan siitä tulee!

meri kirjoitti...

Tuo sinivuokko on aivan sykähdyttävä, meidän leveysasteillamme tosi harvinainen.
Oli tosiaan ihanan lämmin päivä, minäkin jätin takin autoon kun kävin kaupungilla. Se tulee!

Eevis kirjoitti...

Sinivuokkoja - niinkö kevät siellä. Siirsin vuosia sitten yhden tupsukan pihaamme, mutta ei kukkinut viime kesänä enää. Varjossa.
Aivan upeita kuvia!
Lenkillä piti olla vielä silkkivillaa... ja hattu korvilla.

Anonyymi kirjoitti...

Voi mahoton, tuo alakuva on kyllä hämäystä! No uskon toki. On vaan niin ihanan näköistä, kuin joku kesäinen ilta mökillä. Ahh! Pistäisinkö kuvan tuosta hangesta meidän pihasta :( . No, pellot suli eilen ihan mukavasti, kun aurinko porotti lämpimästi, mutta ne petolliset kylmät kevättuulet, ne on vielä muistuttamassa talven läheisyydestä, samoin aamupakkaset ja mustajäiset tiet. Liukasta oli, varsinkin niillä hurjapäillä, jotka kesärenkailla yritti päästä risteyksistä liikkeelle, taisivat olla tullista tulleita..

Krisu kirjoitti...

Minä en edes näe mitään kuvia, kun sanoit taikasanan: hammaslääkäri! Voi helevata! Kohta se taas kutsuu,ääh. :( Olen pelkopotilas, onneksi nykyinen mengeleni on erikoistunut pelkopotilaisiin. Mutta hienoa, että säätyit vähällä, sen tuntee myös rahapussissa!

Vicki Li kirjoitti...

Palasin kalsareihin ainakin täksi päiväksi, kun olin ulkona pitkään.Oli mulla untuvatakkikin...
Todellakin se tiistai-ilta oli valon suhteen aivan ihmeellinen, todella kaunis, oikein ryntäsin ulos kuvaamaan, kun viimeinen ryhmä loppui klo 19. Siippa meinaa väliin hermostua, kun vähän väliä pysähtelen kuvaamaan. Sitä ennen hän meinasi hermostua, kun moneen vuoteen en kuvannut ollenkaan. Siis ei koskaan tyytyväinen.
Pohjoisen tyttönä nautin todella paljon näistä vuokoista- lapsena aina ihmettelin, kun niistä laulettiin monissa kevätlauluissa. Olen nähnyt ensimmäiset vuokkoni yli kaksikymppisenä. Jee, Espoon Blues voitti Jokerit kuuluu matsi tuolta taustalta :)

Anonyymi kirjoitti...

Tänä aamuna on sellainen ilma josta sanotaan että"huhtikuussa lumikin sataa vaakasuoraan".Ääh, kaipaan etelään ja kevääseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania sinivuokkoja! Toivottavasti viikonloppuna minäkin löydän niitä kuvattavaksi. Nuo järvikuvat ovat myös kauniita ja rauhoittavia.

Mun pitäisi varata hammaslääkäri, mutta on ollut kiireitä... joo.

Unknown kirjoitti...

Ai että teilläkin Vicki kuuluu matsit taustalla.
Itse tulin eilen illalla kotiin sieltä "kurssiltani" missä olen parina päivänä viikossa käynyt.
Ihmettelin mitä helvataa on tapahtunut ,; ukko ärjyi itsekseen painokelvotonta tekstiä ...
No, Jokerit oli tehneet maalin. Meidän isäntä on vannoutunut Blues kannattaja , ei edes KalPa mene edelle.

Vicki Li kirjoitti...

Iines, kyseessä ei ole järvi, vaan Espoonlahti, osa Suomenlahtea.