sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Pettymyksen puristuksessa


Käävät on kauniita, harmi ettei niitä voi syödä

Heipsan naiset, ihanaiset! Lähdin sitten metsään siipan kanssa hullu kiilto silmissäni ajatellen upeita paksujalkaisia herkkutatteja, joita Meri oli löytänyt Luukista viime viikolla. Voi perskurkkana sentään, siltä näytti, että Meri oli löytänyt ne kaikki, sillä yhtään herkkutattia en metsästä löytänyt, vaikka skannasin maastoa yli kaksi tuntia. Ylipäätänsäkin sieniä ei paljoa näkynyt, paitsi muiden keräilijöiden koreissa??? Siis mulla ei ole sienisilmiä ollenkaan. Tosin yritinkin hakea vain ja ainoastaan herkkutatteja ja suppilovahveroita, mikään muu ei kelvannut. Törmäsin yhteen porukkaan, joilla muovipussi pullisteli mustia torvisieniä. Itse en niitä niin hyvin tunne, että uskaltaisin poimia, enkä kyllä yhtään niitä nähnytkään, mutta otinpas kuvan heidän sienestään.


Tässä siis musta torvisieni tai niin ainakin väittivät


Paitsi, että pettymys oli suuri sienten suhteen, oli puristus jaloissa kova. Mulla oli toista kertaa jalassa ne uudet vaelluskengät ja olin ilmeisesti köyttänyt ne turhan tiukalle. Kauhia puristus iski nilkkojen sisäreunaan tunnin turhauttavan samoilun jälkeen. Sitten löysäsin kengät, mutta puristuksen tunne jäi. Noita kenkiä täytyy vielä runsaasti kouluttaa, ennen kuin niillä voi lähteä reissuun ensi kesänä. Ne on vähän järeämmät kuin entiset ja ilmeisesti niiden kanssa täytyy opetella myös vähän uusi askellustyyli.


Ihan kuin karhu olisi syleillyt kaarnat veks

Jos ei sienten puutetta ja jalkojen puristusta lasketa mukaan, reissu oli oikein mukava. Ihanaa oli samoilla metsässä ja ihailla metsän värejä ja tuoksuja. Kyllä luonto antaa voimaa jollain salaperäisellä tavalla. Voimaa antoi myös herkullinen puolikas vaniljapullaa, jonka nautimme kahvin kera siipan kanssa Luukin kahvilassa retken lopuksi. Nam!



Metsän väriläiskä


Onko tämä keltahaarakas? En poiminut mukaan

Nyt olen sitten aloittanut uniryhmäohjaajakurssin. On mielenkiintoista ja hätkähdyttävää. Olen aina tiennyt, että unet ovat viisaita, mutta että niin viisaita!! Ryhmässä unet rikastuvat ja avautuvat monelta eri kantilta. Yksin niitä funtsiessaan juuttuu helposti vain yhteen tulokulmaan ja näkökulmaan. Kurssi alkaa siis tällä kokemuksellisella osuudella uniryhmästä. Seuraavassa vaiheessa toimimme vuorotellen ryhmän ohjaajina ja tammikuussa sitten perustan oman uniryhmän, jonka vetämiseen saan työnohjausta. Jotain voin tänne kurssin annista kirjoittaa, mutta hyvin paljon kurssista kuuluu luottamuksellisuuden alle, toisten unista ja niiden käsittelystä en voi hiiskua, omistani kyllä.

Siippa tuli reissusta perjantaina eli enää mun ei tarvi olla mörönsyöttinä. Ihan kiva. En ole yksin asuvaa sorttia. Kyllä ne päivät vielä menisi, mutta yöt ei.


Nyt on kauhia nälkä. Ruoaksi on siikafilettä, mutta vielä en tiedä, kuinka ne laittaisin. kaveriksi voisin höyryttää ainakin parsakaalia, kun tulin sitä ostaneeksi. Vihannekset ja kasvikset ovat niin herkullisen näköisiä tähän aikaan vuodesta.

Nyt on alkanut sitten tulla työnohjauspyyntöjä aika monelta taholta. Käyn tapaamassa porukoita ja odottelen, saanko duunit. Olen sitä mieltä, että sikaa ei tarvi säkissä ostaa eli pidän ensiarvoisen tärkeänä sitä, että ryhmä tai ainakin esimies tapaa minut, ennen kuin tekee päätöksen prosessiin lähdöstä kanssani. Sen jälkeen vastuu on tilaajalla...:) Ensi viikon pyörin vielä keikkahommissa vanhassa duunissa ja sitten alkaa hulabaloo.

Voimia viikkoonne! Sienisilmiä teille toivon!

13 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Jossakin siis on torvisieniäkin! Täällä ei ole nähty yhtä ainoaa kappaletta eikä sellaista vuotta ole pariinkymmeneen vuoteen ollut. Nuo torvelot ovat sellaisia, että kerran niitä kerättyään osaa katsoa, sitä ennen ei edes näe. Ihan sama pätee suppilovahveroihinkin, niitä tosin alkaa nähdä usein vasta käytyään kontalleen!

Kivaa työsyksyn alkua!
Mulle psykologi suositteli jatkoon yksilötyönohjausta kannattelemaan jatkuvassa ylikuormituksessa ja sen lieveilmiöissä. Olin mielissäni.

noeijoo kirjoitti...

Onneksi ulkoilu ei mene koskaan hukkaan, vaikka ei se varmaan paljoa ilahduta puristavissa kengissä.

Jatkatko siis tuota työnohjaushommaa, etkä palaa entiseen? Mukava, että pyyntöjä ilmaantuu.

Vicki Li kirjoitti...

Katriina ja Eicka, sain vielä toisen vuoden palkatonta työlomaa vakituisesta toimestani eli teen päätyönä toukokuun 2009 loppuun saakka työnohjauksia ja keikkana keikkafirman kautta vanhaa työtäni aina silloin, kun ei ole työnohjaushommia. Ihan toimiva systeemi täällä.
Katriina- henkilökohtainen työnohjaus on ihanaa ylellisyyttä, toivottavasti löydät sopivan ohjaajan. Miekin olen kerran saanut henk.koht. työnohjausta ja olen nyt ollut sitä muutamalle antamassa viime vuoden aikana.Yleensä ihmiset kokevat sen hyvin terapeuttisena.
Mun lopullisen ratkaisun teko työelämän suhteen siis tapahtuu ensi kesän aikana. Enää en tule saamaan työlomaa, se on saletti se. Ihme ylipäätänsä, että sain tämän lisävuoden.

Anonyymi kirjoitti...

Kuullostipa kivalta sienireissu, vaikka ilman "saalista" jäittekin. Siipan kanssa kulkiessa ja eväät mukana varsin ihanaa.

Unia on tullut nähtyä ihan hurjasti, mutta eipä pahemmin niitä analysoitu kuitenkaan. Ne ovat kyllä mielenkiintoisia - aikanaan pidin unipäiväkirjaa, mutta nyt ei enää ole ollut tarpeeksi innostusta.

Nautittavaa alkusyksyä!

Olivia kirjoitti...

Meillä käytiin tänään puolukassa. Oli omat eväät, kahvit termarissa ja maistui taivaalliselle kannon nokassa istuessa.

Nuo mustat torvisienet ovat mielestäni melko samanmakuisia kuin suppilot mutta torvisienet ovat kyllä vahvemman makuisia jotenkin. Kaikki ei välttämättä tykkää niin voimakkaasta mausta.

Anonyymi kirjoitti...

Esikoispoikani oli ollut Kuopuksen Gimulin kanssa sienessä Vihdin suunnalla ja olivat saanet saaliikseen suppilovahveroita ison kopan. Poikani ei kuulemma ollut sieniä kerännyt vaan keskittynyt ötökoiden mikrotason kuvaukseen (niinkuin on muuten tehnyt aina metsässä).
Mukavaa kun saat tehdä töitä taas vapaammassa tahdissa! Minuakin kiinnostaisi tuo uniryhmän ohjaus. Aikoinaan yliopistolla psykologian cumua tehdessä suoritimme unikurssin ja pidimme myös uniryhmää. Että se oli mielenkiintoista.

Mutta täältä pohojalan perukoilta on niin kallista käydä etelän koulutuksissa, eikä taida työnantajani uniryhmäkoulutusta maksaa vaikka voisin töissä ryhmiä pitääkin!

Anonyymi kirjoitti...

Minua kiehtoo tuo uniryhmäkoulutus ja ymmärrän toki, ettet voi paljoa siitä puhuakaan. Ne ovat muutenkin enemmän sitä kokemista. Nyt on yks.yrittäjänä raha tiukilla, koulutusbudjetti samoin, joten haaveilen sitten tulevassa joskus.

Samoin tässä issekseni mietin, miksi viime yönä ensin minulla oli terve ja ihana koiranpentu, jonka jätin toisten hoitoon. Kun sitten palasin, oli pentu huonossa kunnossa, kuolemaa teki. En ole omaa selitystä vielä keksinyt, pitää varmaan jollekin puhua siitä...

meri kirjoitti...

No voi sienenrontit, olivat menneet piiloon! Olin vielä itseänikin paremman sieninokan kanssa silloin Luukissa ja saalis oli tosiaan hieno. Silloin oli ensimmäinen lämmin päivä kahden sadepäivän jälkeen, ehkä se ratkaisi.
Suppilokausi on vasta alkanut, sen suhteen toiveet ovatkin vasta edessäpäin.
Odotan innolla unijuttujasi.

titu kirjoitti...

- kahvi maistuu NIIN hyvälle ulkona samoilun jälkeen ja puolikaskin pulla riittää.

Sinulla onkin mielenkiintoinen työvaihe - en ole koskaan aiemmin kuullutkaan työlomasta. Varmaan antaa uusia näkökulmia - ja ehkä voi avata uusia ovia tai jaksaa sitten taas paremmin vanhaa.

Minä en sienistä mitään ymmärrä, joten en voi poimia. Hyviä olisivat, mutta ehkä pitäisi käydä ensin jokin kurssi tai kenties lähteä kokeneemman kanssa sienimetsään.

Uniryhmä kuulostaa mielenkiintoiselta. En osaa olla asiasta oikein mitään mieltä, vaikka tiedänkin unien olevan alitajunnan prosessointia (vai onko?) Olen niin arka kaikelle huuhaalle ja ennustamiselle, joten minulla saattaa olla ihan väärä käsitys unien tulkinnasta. Ehkä siihen asiaan pitää perehtyä paremmin, ennenkuin kovin varmalla äänellä on mitään mieltä.

Eevis kirjoitti...

Työsi kuulostaa niin mielenkiintoiselta ja tuo uniryhmäkoulutus antaa varmaan paljon uutta. Eipä ole tullut juuri pohdittua, mitä itselleni unilla yritän kertoa. Pitääpä miettiä...

Vastapainoksi metsässä kävely tekee hyvää, sienillä tai ilman. Mustia torvisieniä ei ole löytynyt. Parempia suppilovahverot ovatkin; mies on kantanut niitä kotiin jo pari ämpärillistä.

Anonyymi kirjoitti...

Mustia torvisieniä ovat, ihan varmasti. Niitä ei Hämeestä löytynyt, vaikka nuuskittiin parhaat paikat nenä kiinni maassa. Torvisieniä ei voi sekoittaa mihinkään muihin sieniin, joten niitä voi ja pitää poimia, jos eteen tulee! Kuivata ja hienonna jauheeksi, mausta sillä ruokia, hyvää on!

Tattejakaan ei saa silloin, kun itselle sopisi. Metsään on mentävä silloin, kun tateille sopii. Joka päivä siis pitäisi tarkistaa omat tattipaikat, etteivät madot ehdi ensin.

Tuo Katriinan mainitsema yksilötyönohjaus kuulostaa kiinnostavalta, miten sitä saa? Psykologin lähetteelläkö? Mä pidän ensi vuonna oman lyhyen sapattivapaani ja mietin toivottavasti sen aikana, mitä isona haluaisin tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Aloin uudestaan miettiä blogisi nimeä. Siitä lähdin eteenpäin:
Työnohjaus auttaa parhaimmillaan ihmiseksi kasvua. Ainakin se antaa kasvulle suuntaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Vicki Li!

Voisitkos antaa mulle vähän vinkkiä siitä, miksi herään nykyään joka aamu siten, että ensimmäisenä mieleni valtaa kauhu uuden päivän aloittamisesta. Tunne on päällimäisenä herätessäni, olen jotenkin vielä puoli unessa, mutta tajuan todellisuuden ja se kauhistuttaa mua. Tuntuu aivan siltä, kuin heräisi helvetissä.

Terveisin Irene