sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Aamun kirkkaus

Joutsenperhe pesueineen elokuun lopulla

Heipsan kamut! Tänään oli ihana herätä noin klo 9 kirkkaaseen aamuun. Makuuhuoneemme pimennysverho on niin tehokas, etä kirkkaus yllätti vasta, kun tulin olkkarin puolelle.


Kirkastuvalta tuntuu sikälikin, että eilen sain viestin siskoni tyttäreltä, että sisko on spontaanisti availlut silmiään muutaman kerran reagointina puheeseen. Tänään viesti kuului, että sisko yrittää suunnata katsettaan ja on vähän heilutellut jalkojaan. Hengityskoneessa olo tietenkin estää aika paljon ja varmaankin hillitön väsymys koko kropassa. Mutta kuten arvata saatatte nämä asiat ovat isoja meille, jotka olemme odottaneet 2 viikkoa elonmerkkejä. JOS suotuisa kehitys jatkuu näin, eikä takapakit yllätä, neurologi pääsee viikolla tutkimaan siskoa, että ollaanko siellä kotona ja kuka siellä on. Hurjasti sanottu, mutta totta.



Kotopaikalla on myös saatu asioita järjestykseen, Alzheimeria sairastava isäni on ylimääräiselllä sairaalajaksolla, että äitini saa hieman levätä omaishoitajan roolistaan, kun nyt on iso huoli tyttärestä päällä. Isän sairaus on jo siinä vaiheessa, että hän ei todellakaan ole niitä helpoimmin hoidettavia, vaan osaa teetättää äitiä yötä päivää. Nyt kuvaan on tulleet myös jatkuvat varkaussyytökset. Äiti varastaa isän uskon mukaan hänen kännykkänsä akkuja , että sillee... Isä tietääkseni ei kyllä osaa enää kännykkää käyttää, mutta kuiteski...


Kiva karvamato metsässä


Työ on terapiaa ja metsässä laukkominen. Kävimme taas siipan kanssa heittämässä tutun Kirkkonummen lenkin ja toimme muutaman litran suppiloita mukanamme. Tällä kertaa näimme siellä metsässä muitakin sienestäjiä ja vaihdoimme muutaman sanan. Vanhempi pariskunta nautiskeli eväitä kannon päällä. Kertoivat löytäneensä alueen ja muutama vuosi sitten ja käyvät siellä aika säännöllisesti. Tällä kertaa metsässä pörisi lujaa. Ei kylläkään hyönteiset, vaan alueen lammella pitivät kisojaan pienillä kauko-ohjattavilla veneillä miesten parvet. Mahtuihan sinne metsään ääntä, eipähän tarvinnut karhuja pelätä siinä mökässä.


Onko teillä kokemuksia saunaremonteista? Tarkoitus olisi seuraavaksi pistää tuo 20 vuotta vanha sauna uusiksi paneleitten ja lauteitten puolesta, lattiahan sieltä laatoitettiin kaksi vuotta sitten. Modernia ja viihtyisää pitäisi olla, valaistusta myös parannettaisiin. Hyviä tekijöitä ei ole niin helppo löytää, vaikka varmasti niitä on olemassa. Monet kauhutarinat sitä on kuullut remonteista, jotka ovat menneet todella persiilleen ja venyneet ihan loputtomiin. Keittiöremontti meillä meni kyllä hyvin silloin 8 vuotta sitten. Paitsi, että homma sujui aikataulussa, tekijä hoiti kaikki aliurakoitsijat (sähkö- ja vesihommat) ja kaveri oli vielä tosi mukava ja hyvännäköinen!!! Sehän on pelkkää bonusta , jos ahkera ja komea Remontti-Reiska täällä pyllistelee. Hyi minua, vanhaa irstasta naista. Eikä remonttihommat lopu saunaan, vaan seuraavana apua huutaa pikkuvessa.


Kohta tulee Noa kylään saattueineen, täytyypä lopettaa. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavia nuo uutiset siskostasi vaikkei todellakaan vielä kaikki ole hyvin.
Voisi naurattaakin nuo jutut isäsi tilasta muttei taida teille omaisile olla kuitenkaan helppo juttu. Varkaussyytökset kuuluvat taudin kuvaan tietyssä vaiheessa. Muistan kun mummoni sairastaessa alkuvaiheessa hän tuli illalla sanomaan tyttärelleen, ettei voi mennä nukumaan ku sängyssä on vieras mies (joka oli pappani).

Sauaremontti on suunnitteila tälläkin, uudet muotolauteet ja led-valaistusta .Asuntomessulla tutkittiin innokkaasti saunoja. Kumppani suunnitelee ja myös toteuttaa.Harmi kyllä kun jään vaille Remontti-Reiskaa

Anonyymi kirjoitti...

Mukava oli kuulla hyviä uutisia sisaresi tilasta. Hyvää alkavaa viikkoa sinullekkin täältä Litlecitystä. <3 Terv. IRENE

Eevis kirjoitti...

Heippa, oli ilo kuulla parempia uutisia! Ajatuksissa täällä.

Joup, saunaremonttimme alkoi siitä, kun lattialaatat irtosivat suihkun luota etusormen kynnellä "avustamalla". Vieläkin nousee tukka pystyyn... vaikka aikaa on jo vuisikymmen.

Eevis kirjoitti...

Siis, täytyy lisätä, että saunasta tuli ammattimiehen käsissä hyvä. Alkusysäys tuli vain niin yllättäen ja pyytämättä :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukava kuulla hyvät uutiset, eteenpäin menoa.
Vicki, vanha elostelija, sinulle on sähköpostia, ainakin tulossa.
Meri