Paska reissu osittain- mutta tulipahan tehtyä

Sunnuntaina oli vielä loistokeli, lauhaa ja aurinkoista, eikä taudista tietoakaan

Täällä lomalta palannut: kurkku kipiänä ja nenä räkää valuen. Mutta näkisittepä siipan...

Tulimme aamujunalla pohjoisesta taas montaa kokemusta rikkaampana. Paras anti reissussa oli sukulaisten ja ystävien tapaaminen. Erityisesti oli ilahduttavaa tavata vanhempaa siskoa, jonka näin eka kertaa vakavan sairastumisen jälkeen.

Vicki Li tuulettaa vatsaansa Astelissa aidossa "Hansu ja Pirre"- lookissaan

Tässä meidän vuokrakämppä: pieni ja kodikas:tupakeittiö, nukkumaparvi ja sauna

Mutta alkuun. Tulimme Pyhätunturille lauantai -iltapäivänä ja kaikki näytti auvoiselta. Vain muutama aste pakkasta ja mukava mökki vuokrattuna. Ekan yön seuraksemme tulivat K:t - vanha ystäväpariskunta kotiseudultani. Ukot lähtivät heti perjantai-iltana hiihtämään ja me rouvan kanssa päivitimme juorut ja muut mielenkiintoiset kuulumiset puolin ja toisin. Illalla poltimme tulta takassa, söimme hyvät iltapalat, saunoimme ja rupattelimme. Kaikki kämpän patjat olivat parvella ja siellä oli aika kuuma nukkua.

Laturetketkellä kohti Luppoa. Pyhätunturi kylpi aamuauringossa.


Lupossa kaivettiin repusta termari esiin

Sunnuntai valkeni kirkkaana ja lähdimme porukalla hiihtämään Asteliin, jonne oli mutkin semmoset 10 km. Ihan mukavasti hiihto kulki, kun ei lipsunut sukset- jos ei nyt luistanutkaan. Olen tullut vanhemmiten aika araksi kaatumisten suhteen. Perillä Astelissa nautimme kuumat mehut ja ei kun takaisin ja taas saunaan. Norjan lohi maistui herkulliselle hyvässä seurassa. Sitten jäimmekin siipan kanssa kaksin, kun ystävillä oli tavallinen työviikko edessä. Maanantaina teimme oikein kunnon (ja ainoan) laturetken, kun hiihdimme mutkin sellaiset 16 km Luppoon. Lupon kahvila ei olllut vielä auki, mutta otimme termariin lämmintä yrttiteetä. Tiistaina sitten siippa sairastuikin ihan kauhiaan räkä-köhätautiin oikein kuumeen kanssa. Kannoin hänelle pastilleja ja lääkkeitä paikalliskaupan lääkekaapista. Onneksi siellä oli sellainen,ettei tarttenu hakia kauempaa läääkkeitä. Siippa sitten makasi ja sairasti lähes täydellisesti kolme päivää. Mie kävin pikku kävelyillä ja laitoin ruokaa. Yhden pienen hiihtoretken tein keskiviikkona Kairosmajalle ja vierailin samalla Revontulikappelissa, josta kuva ohessa. Loppuviikko meni miltei mökissä ja telkkaria katellen. Löysimme uuden kivan sarjan "Syteen tai saveen". Siippa oli tietenkin melkoisen kiukkuinen, kun sairaus yllätti lomalla , jota hän oli odottanut niin kauan ja innoissaan. Mie en nyt kai niin pahalla päällä ollut, mutta eihän se kivaa ollut. Perjantaina siippa oli sitten sen verran kunnossa, että heitimme vielä pienen 3 km reissun ihan siinä lähistöllä.

Revontulikappelissa

Lauantaina lähdimme hyvissä ajoin kämpästä ja bongasimme yhden geokätkön väliltä. Siinä kohden siippaakin nauratti. Siinä kohtaa taas ei, kun juutuimme lumipenkkaan pienen virhearvioinnin vuoksi hakiessamme toista geokätköä. Ei muuta kuin ulos autosta ja työntämään. Mie työnsin ja toisella yrittämällä auto irtosi penkasta, mutta kätkö jäi löytämättä. Siinä pysäkillä oli varmaan 50 cm lunta. Poikkesimme yllätyskahvilla ystävämme Lenen luona. Oli ihana jutella syntyjä syviä siinä tunnin aikana. Lenen kanssa juttu jatkuu aina siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka tapaamisen välit ovat kuukausia. Lenen koirat pörräsivät ilosta, kun yllätysvieraat pörähtivät paikalle. Tai kaksi kolmesta koirasta tarkemmin sanottuna- vanha mummokoira missasi vierailumme ja nukkui koko ajan. Aivan suloinen oli Kukka -koira, iloinen länsigötanmaan pystykorva?, vikkelä, harmaaturkkinen, lyhytjalkainen otus, joka oli kuin gorgin ja hirvikoiran risteytys. Kerrassaan valloittava. Valloittava oli myöskin emännän pakastimesta löytynyt bostonluumupulla kahvin kanssa. Kiitos, Lene!


Siipan harvoja riemunhetkiä viikon aikana. Vainu geokätköstä.

Äidin ja isän luona taas pyörimme jonkun aikaa ja eka kerran elämässäni autoin isälle kengät ja takin päälle. Isän voimat ovat niin huvenneet, että hän ei saa enää itse talvitöppösiä jalkaansa. Tuntui se aika hurjalta. Lähdimme porukalla katsomaan siskoa. Täytyy sanoa,että olin todella hämmästynyt siitä, miten hyväkuntoinen sisko oli. Laihtunut hän oli varmaan 10 kg , mutta nauru ja huumorintaju oli tallella. Juttu luisti aivan niin kuin ennen vanhaan, ainostaan rollaattori muistutti siitä, että aika on toinen. Siskolla huimaa niin, että hän kulkee rollaattorin kanssa. Sairaslomaa on vuoden loppuun ja sitten katsotaan, vieläkö hänen olisi mahdollista jatkaa työelämässä. Sisko itse haluaisi ehdottomasti töihin, jos se suinkin on kunnon puolesta mahdollista. Varsinainen sissi se nainen on! Siskon mies hääräili tottuneesti isäntänä ja siskon hoitajana. Kaikki kodin työt näyttävät J:lta sujuvan. Hän on kiitollinen siitä, että sai pitää vaimonsa ja hoitelee nyt vaimoa, poikaa ja huushollia. Hatunnosto J:lle !!! tuohon hommaan ei moni mies pystyisi, eikä alkaisi. J. on itse myös eläkkeellä sydämensä vuoksi ja sen vuoksi hän on kotona koko ajan. Huolehtiipa hän siinä sivussa myös ruokaa isälle ja äidille. Että semmoinen mies on minun siskolla.

Isän ja siskon Fordit tässä vastakkain

Elämän latu saattaa katketa yllättäen tai muuttaa ainakin suuntaansa

Junassa nautimme vielä iltapalaksi kolmioleivät ja vähän viiniä. Uusissa makuuvaunuissa on mainiot portaat, joita voi käyttää tarjoilualustoina. Yöllä iski mulle sitten kurkkukipu ja nyt valuu räkä. Keuhkoissa ei vielä tunnu mitään ja yritän taistella, että tauti pysyisi tässä.

Vielä kaikille blogiystäville kiitokset siskoni muistamisesta. Sain omin silmin todeta, että ne toivotukset ja rukoukset on kuultu ja suorastaan ihmeestä voi puhua. Sisko sai jatkoaikaa elämälle ja me kaikki konkreettisen muistutuksen siitä, että lähtö voi tulla milloin tahansa ja kelle tahansa. Siispäs eläkäämme niin, että voisimme hyvillä mielin lähteä, kun on sen aika ja sitä ennen joka päivä täyttä elämää unelmiamme todeksi eläen päivittäin ja toisaalta elämän pienistä nautinnoista iloiten.

Olepas hyvä, iltapalaa junassa