Rahalla saa ja limousinella pääsee...
Verikirkkoa vastapäätä
Upea kvartetti, joka lauloi suoraan sydämiin. Nousi ihan ihokarvat pystyyn.
Pietarhovi ja sateinen päivä
On ollut melkoista vauhtia, minkä liene arvaatte siitäkin, että postauksesta on kulunut todella kauan. Viikot olen painanut töitä, kuin pieni eläin ja viikonloput olen ollut reissussa. Ensin oli tämä Pietarin matka. Olipahan kokemus käydä Pietarissa, aika paljon oli asiat muuttuneet viime näkemän. Muinaisessa Leningradissa vallitsi vielä "perusneukkumeininki" ja melkoinen ankeus rakennuksissa ja ihmisissäkin osittain. Entäs Pietari sitten? Upea suurkaupunki, jossa vilisi huomattavasti tyylikkäämpiä ihmisiä kuin minä. Täytyy tosin myöntää, että vietimme aikaa Pietarin keskustassa, jonne kaikenmaailman tyhjätaskuilla ei liene ollenkaan asiaa. Liikkeissä oli kaikkea, mutta hinnat eivät olleet näkyvissä ja meidät köyhäläiset suorastaan tuijotettiin ulos. Keskustan liikkeet siis vaikuttivat varsin kalliilta.
Palvelukulttuuri raahaa hiukan jäljessä yhä, mutta väliin havaitsimme pieniä muutoksen pilkahduksia. Palvelu oli siis hirmuisen kirjavaa, yhdessä kahvilassa Nevskillä saimme todella ystävällistä palvelua ja vielä englanniksi, kun taas eräässä lounaspaikassa oli ihan kaamea meno ja meininki.
Pietari on hyvin kaunis kaupunki vesistöineen ja siltoineen. Rakennuksia on kunnostettu aika paljon, kun rahamiehet ovat niistä kiinnostuneet. Autot olivat loisteliaita, enkä ole aikoihin nähnyt niin paljon limousineja. Rämisevät ruostuneet Ladat olivat selvästi jo vähissä. Pitäisi varmaan kohta museoida ne loput. Vierailimme vip-kohteissa: Pietari-Paavalin linnoituksessa, Smolnassa, Verikirkolla, Pietarhovissa ja ohjelma oli niin tiukka, ettei vapaa-aikaa juuri jäänyt. Yövyimme hotelli Moskovassa Nevskin päädyssä. Hotelli oli ihan ok, mutta kyllä Sokos-hotellien aamupalat ovat parempia.
Olimme Kymen Matkojen matkalla ja matkanjohtajana oli Venäjän matkojen veteraani Pekka Lehtonen Järvenpäästä. Pekka on todella asiansa osaava matkanjohtaja, välillä tuli selvitettyä aika tarkaan sotahistoria Suomen vinkkelistä katottuna. Paluumatkalla tulimme osittain vanhan tien kautta ja näin eka kerran Terijoen ja Kivennavan. Upeita paikkoja, ei ihme, että kirpaisee varsinkin niillä, jotka ovat niillä seuduilla asuneet. Todella rehevän oloista ja kaunista seutua. Vieläkin niillä alueilla on jonkin verran jäljellä vanhoja suomalaistaloja. On osattu rakentaa muinoin taidolla ja kauniisti. Terijoella yritimme käydä katsomassa muinaista Terijoen hallituksen kokoontumispaikkaa, mutta tie oli poikki. Siinä sitten bussia veivattiin kääntymään todella ahtaassa paikassa ja tuli mies eräästä talosta juttelemaan. Hän oli hommannut itellensä vanhan suomalaistalon ja remontteerasi taloa pikkuhiljaa. Todella ystävällisen oloinen oli tämä Juri. Se lyhyesti Pietarin matkasta.
Viikko siinä välissä taas väännettiin kahta työtä ja sattui vielä parille illalle iltapalaveritkin , että olin tosi väsynyt. Perjantaina hyppäsimme siipan kanssa Pendolinoon ja karautimme Jyväskylään. Lauantaina meillä oli kunnia osallistua kurssikaverini S:n synttärijuhlille. Juhlat pidettiin Hilja-laivalla. Siellä oli aivan täydet safkat viineineen ja seurakin oli todella mukavaa, vaikka ennestään emme tunteneet ketään muita vieraita. Mukavia nuo keskisuomalaiset ja niin välittömiä.
Ennen juhlia mulla oli VIP-tapaaminen Omenapuun Katriinan kanssa. Aikaa oli perin niukasti, mutta ihan niin kuin olisin vanhan ystävän kanssa tavannut. Katriina on sisaruksista vanhin ja pienin ja hänellä on aivan samanlainen ääni kuin Merillä. Ihania nuo koko siskoparvi! Juttua meillä riitti, ihan kuin oltais jatkettu viime kerrasta (jota tosin ei ole ikinä ollut!) Taas sanon, että jos on mahdollista niin tavatkaa ihmeessä blogiystäviänne tilaisuuden tullen. Sitä niin ilahtuu, kun huomaa miten ihania tyyppejä löytyy ja kuinka ihmiset ovat blogiensa näköisiä. Ikenet vaan hohtivat meillä molemmilla, kuin nauroimme vuorotellen milloin millekin. Blogiani pitkään seuranneet tuntevat jo käsitteen "ienhymy".
Nyt on nälkä. Muuten jos kiisit Jyväskylän yössä la-su välillä, saatoit nähdä tanssivan valkotornadon kapakka Londonissa. Mie se olin bilettämässä synttäreiden jatkoilla. Lataan muutaman kuvan ja alan syömään. Tyär tuli seuraksi, ettei möröt mua ahistele yöllä.
6 kommenttia:
Tuollaisen työviikon jälkeen vielä olit juhlien jatkoilla! Tanssimassa Londonissa!! Minä kun en jaksanut lähteä jatkoille edes nuorena, mutta olenkin ihan surkea juhlija.
Oli tosiaan kiva tavata, ja ehkäpä otamme vielä joskus uusiksi.
Se kirkko veren päällä oli mulle elämys: kynnen kokoisista mosaiikeista tehdyt valtavat seinämaalaukset! Palvelua me ei saatu missään keskustan kahviloissa, mutta illalla taidettiin eksyä "kauppakadulle" kävelemään, kun meitä katseltiin niin arvioiden päästä jalkoihin, ja hetken päästä nähtiin huorien tekevän kauppaa pysähtyneiden autojen luona :D Ei kukaan kysynyt kuitenkaan, paljonko suomalainen liha maksaa..
Eikös se mene niin, että raskas työ ja raskaat (lue vauhdikkaat ) huvit.
Kiva kun muistat vielä kuitenkin meitä kurkkijoita.
Taas niin kivaa ja mielenkiintoista kerroit/kuvasit, kiitos!
No onpa vauhtia piisannut sinun elämässäsi! Etkö kaipaa yhtään pysähdystaukoa välillä? Ai niin, mutta sinähän olet vielä alle viisikymppinen...
Ja minä onneton tunari unohdin viedä Katriinalle sen levyn! Laitan sen siis postiin. Hyvää viikonloppua!
No on sulla ollu totisesti kiirusta. Mutta elämänmakuusta kiirusta tuo tuntuu ollehen, joten ei siinä varmahan mitään pahaa oo ollu. Ehtiihän sitä ihiminen pitkästyä kiikkutuolis sitten, kun ei jalaat enää kanna, eikä järkikään taharo pysyä kuosis. Sitä enne piletetähän me flikat oikeen kunnolla, ettei sitten tartte sielä kiikkustuolis murehtia, jotta kun en silloon.am
Lähetä kommentti