Kun aika on...

Nyt on aika lopettaa blogi. Nyt, kun ei enää hotsita ja koen, ettei mulla ole mitään sanottavaa. Kaiken olen sanonut- tai ainakin sen, mikä on tuntunut tärkeältä ja oleelliselta. Sanottavaa riitti hiukan yli kaksi vuotta eli kaksi aikakauslehden vuosikertaa. Itse tympäännyn lehtiinkin jo toisena vuonna, kun toistavat itseään. Sama tunne täällä, toistan itseäni vuosi vuodelta ja fiilikseni ovat hyvin pitkälle samanlaiset aina samaan vuodenaikaan ja tekemisetkin toistavat itseään.

Blogini alkuun palatakseni, voin todeta, että ikikuuna kullanvalkeana en olisi uskonut, että tulen pitämään blogia näinkin pitkään. Kaikkihan alkoi vuonna 2007, jolloin kävin rintojen pienennysleikkauksessa. Ensin kirjoittelin rinnoista ja jäin siinä koukkuun Blogistaniaan. Hommaa jatkoi varmasti se, että olin kaksi vuotta virkavapaalla ja mulla ei ollut töitä 38, 15 viikossa, vaan paljon vähemmän. Oli aikaa ja inspiraatiota. Nyt ei ole kumpaakaan, sillä real life on parasta huumetta ; ) . Päivät kuluvat töissä ja työyhteisössä, jossa tulevat kaikki sosiaaliset tarpeet täytettyä.

Voi olla, että jonakin päivänä palaan. Jos elämääni tulee uusia juttuja ja teemoja. Nyt täyttää sydämeni ja mieleni syvä kiitollisuus ja ilo siitä, että te,

rakkaat blogini seuraajat, olette antaneet minulle niin paljon. Paljon välittämistä ja peiliä katella ja arvioida omaa elämääni.

Toistaiseksi jätän blogini tänne, jos se vaikka vielä jolle kulle jotain antaa. Matkan varrella teitä on ollut useita. Jotkut ovat hävinneet vähin äänin taakse vasemmalle. Minusta se ei ole reilu tapa lopettaa ja juuri siksi tahdon tehdä toisella tavalla.

Vicki Lillä kaikki hyvin. Viimeiseksi laitan tänne vielä kunnon kuvan itsestäni. Sellaisen Vicki Lin näköisen ja kokoisen ja toivon teille ihanaa elämää niin Blogistaniassa kuin oikeassakin elämässä. KIITOS!

Niille, jotka ovat tottuneet minuun niin paljon, etteivät voi elää ilman (onko sellaisia???) annan vinkin, että pyytäkää kaveriksi Naamakirjassa sähköpostiosoitteeni kautta, niin yhteys jatkuu.

Sienessä- tyrmässä

Kivat koiran jäljet Jyväskylästä

Hilja-laiva, jolla olin kekkereissä. Sunnuntai-aamuna oli näin tyyntä Jyväsjärvellä

Mistä näitä sieniä oikein tulee?

Tässä koko saalis ennen putsausta, noin 6 litraa

Heippa! Nyt on sitten suppilovahverokausi alkanut kunnolla. Hönkäsimme tänään tyttären kanssa metsään, koska hänkin oli kuullut metsän huhuilevan. Olen ihan hämmentynyt siitä, että asfalttilammas-tyttäreni on innostunut sienestämisestä. Mulle tuli tämä metsäinnostus vasta yli 30-vuotiaana. Luulen kyllä, että paljon meni sen piikkiin, että olin niin kovin allerginen nuoruusvuoteni ja ötökkäkammoinen myös. Allergiat ovat iän myötä huomattavasti helpottuneet ja mitä ötökkäkammoon tulee, aistini ovat sen verran huonontuneet, etten enää havaitse joka pörähdystä lähelläni.

Ensin kävimme Oittaalla siinä mun taannoisessa tattipaikassa, mutta siellä ei ollut kertakaikkiaan mitään. Tattien aika on ilmeisesti ohi ja supparit eivät siinä metsässä viihdy. Sitten pöräytimme salaiseen paikkaan X, jonka siippa löysi meille viime vuonna. Kävin siellä eilen T-ystäväni kanssa, emmekä vielä löytäneet kovi paljoa sieniä, mutta tänään sitten rysähti, kun kävimme haravoimassa vähän eri kohtaa. Olimme pökertyä siihen sienten paljouteen. Poimimme noin 6 litraa alkulämmittelynä noin tunnissa ja sitten totesin, että äkkiä kotiin nämä laittamaan. Enempää en viitti käsitellä kerralla.

Kotona laitoimme potut höyryyn, sienet pannulle ja karitsankotletit pannun kautta uuniin. Olipas sellainen safka, että tulimme tyrmätyiksi. Kotletit oli tehty aika rasvaisesta karitsanjauhelihasta ja sienet laitoin 17 % soijakermaan. Kun safka jysähti mahaan, tuli todella raskas olo aika nopeasti. Mie tietenkin nappasin lasillisen punkkua palanpainikkeeksi ja se täydensi tyrmäyksen. Muutaman sanan vaihdettuamme nukahdimme molemmat meidän parisängylle ja kiskaisimme 1½ tunnin myöhäispäikkärit.

Herättyämme höyrytin veden pois lopuistakin sienistä ja ajattelin laittaa ne pakasteeseen. On sitten , mistä ottaa, kun tekee mieli supparikeittoa.Viime joulunakin maistui niin ihanalle alkuruokana se suppilovahverokeitto. Osaako joku teistä tehdä hillottuja suppilovahveroita? Mie olen kerran maistanut sellaisia ja ne oli tosi hyviä. Löytyiskö joltakin resepti?

Kahden reissuviikonlopun jälkeen on tuntunut tosi hyvältä olla kotosalla. Kyllä kahtena viikonloppuna reissaaminen peräkkäin on hiukan liian raskasta ikäihmiselle. Yritän ottaa opikseni, mutta välillä näin vain käy. Olen näes niin ahne uusille elämyksille ja juhlille... Mites teillä, kurkkijat, löytyykö teistä samanlaista vikaa?

Ihana sää täällä meillä päin ainakin on ollut. Sateita on ollut lähinnä kuurona, mutta sellaista koko päivän kestävää sadetta ei ole ollut aikoihin. Syksy on ihanaa aikaa, tai ainakin tämä alkusyksy, jolloin valoa vielä riittää päivisin ja kaikki värit hohtaavat kirkkaina.

Lopetan sieniraporttini tähän ja alan muihin hommiin. Suloisia supparireissuja teille kaikille!

Espoo-Pietari-Espoo-Jyväskylä- Espoo

Vanhaa puretaan Pietarin keskustassa ronskilla kauhalla

Eremitaasin kattoa

Rahalla saa ja limousinella pääsee...

Verikirkkoa vastapäätä

Upea kvartetti, joka lauloi suoraan sydämiin. Nousi ihan ihokarvat pystyyn.

Pietarhovi ja sateinen päivä

On ollut melkoista vauhtia, minkä liene arvaatte siitäkin, että postauksesta on kulunut todella kauan. Viikot olen painanut töitä, kuin pieni eläin ja viikonloput olen ollut reissussa. Ensin oli tämä Pietarin matka. Olipahan kokemus käydä Pietarissa, aika paljon oli asiat muuttuneet viime näkemän. Muinaisessa Leningradissa vallitsi vielä "perusneukkumeininki" ja melkoinen ankeus rakennuksissa ja ihmisissäkin osittain. Entäs Pietari sitten? Upea suurkaupunki, jossa vilisi huomattavasti tyylikkäämpiä ihmisiä kuin minä. Täytyy tosin myöntää, että vietimme aikaa Pietarin keskustassa, jonne kaikenmaailman tyhjätaskuilla ei liene ollenkaan asiaa. Liikkeissä oli kaikkea, mutta hinnat eivät olleet näkyvissä ja meidät köyhäläiset suorastaan tuijotettiin ulos. Keskustan liikkeet siis vaikuttivat varsin kalliilta.

Palvelukulttuuri raahaa hiukan jäljessä yhä, mutta väliin havaitsimme pieniä muutoksen pilkahduksia. Palvelu oli siis hirmuisen kirjavaa, yhdessä kahvilassa Nevskillä saimme todella ystävällistä palvelua ja vielä englanniksi, kun taas eräässä lounaspaikassa oli ihan kaamea meno ja meininki.

Pietari on hyvin kaunis kaupunki vesistöineen ja siltoineen. Rakennuksia on kunnostettu aika paljon, kun rahamiehet ovat niistä kiinnostuneet. Autot olivat loisteliaita, enkä ole aikoihin nähnyt niin paljon limousineja. Rämisevät ruostuneet Ladat olivat selvästi jo vähissä. Pitäisi varmaan kohta museoida ne loput. Vierailimme vip-kohteissa: Pietari-Paavalin linnoituksessa, Smolnassa, Verikirkolla, Pietarhovissa ja ohjelma oli niin tiukka, ettei vapaa-aikaa juuri jäänyt. Yövyimme hotelli Moskovassa Nevskin päädyssä. Hotelli oli ihan ok, mutta kyllä Sokos-hotellien aamupalat ovat parempia.

Olimme Kymen Matkojen matkalla ja matkanjohtajana oli Venäjän matkojen veteraani Pekka Lehtonen Järvenpäästä. Pekka on todella asiansa osaava matkanjohtaja, välillä tuli selvitettyä aika tarkaan sotahistoria Suomen vinkkelistä katottuna. Paluumatkalla tulimme osittain vanhan tien kautta ja näin eka kerran Terijoen ja Kivennavan. Upeita paikkoja, ei ihme, että kirpaisee varsinkin niillä, jotka ovat niillä seuduilla asuneet. Todella rehevän oloista ja kaunista seutua. Vieläkin niillä alueilla on jonkin verran jäljellä vanhoja suomalaistaloja. On osattu rakentaa muinoin taidolla ja kauniisti. Terijoella yritimme käydä katsomassa muinaista Terijoen hallituksen kokoontumispaikkaa, mutta tie oli poikki. Siinä sitten bussia veivattiin kääntymään todella ahtaassa paikassa ja tuli mies eräästä talosta juttelemaan. Hän oli hommannut itellensä vanhan suomalaistalon ja remontteerasi taloa pikkuhiljaa. Todella ystävällisen oloinen oli tämä Juri. Se lyhyesti Pietarin matkasta.

Viikko siinä välissä taas väännettiin kahta työtä ja sattui vielä parille illalle iltapalaveritkin , että olin tosi väsynyt. Perjantaina hyppäsimme siipan kanssa Pendolinoon ja karautimme Jyväskylään. Lauantaina meillä oli kunnia osallistua kurssikaverini S:n synttärijuhlille. Juhlat pidettiin Hilja-laivalla. Siellä oli aivan täydet safkat viineineen ja seurakin oli todella mukavaa, vaikka ennestään emme tunteneet ketään muita vieraita. Mukavia nuo keskisuomalaiset ja niin välittömiä.

Ennen juhlia mulla oli VIP-tapaaminen Omenapuun Katriinan kanssa. Aikaa oli perin niukasti, mutta ihan niin kuin olisin vanhan ystävän kanssa tavannut. Katriina on sisaruksista vanhin ja pienin ja hänellä on aivan samanlainen ääni kuin Merillä. Ihania nuo koko siskoparvi! Juttua meillä riitti, ihan kuin oltais jatkettu viime kerrasta (jota tosin ei ole ikinä ollut!) Taas sanon, että jos on mahdollista niin tavatkaa ihmeessä blogiystäviänne tilaisuuden tullen. Sitä niin ilahtuu, kun huomaa miten ihania tyyppejä löytyy ja kuinka ihmiset ovat blogiensa näköisiä. Ikenet vaan hohtivat meillä molemmilla, kuin nauroimme vuorotellen milloin millekin. Blogiani pitkään seuranneet tuntevat jo käsitteen "ienhymy".

Nyt on nälkä. Muuten jos kiisit Jyväskylän yössä la-su välillä, saatoit nähdä tanssivan valkotornadon kapakka Londonissa. Mie se olin bilettämässä synttäreiden jatkoilla. Lataan muutaman kuvan ja alan syömään. Tyär tuli seuraksi, ettei möröt mua ahistele yöllä.

Hei-hei kesä!

Pohojalaasen tasa-arvon Irenen uimapukujutun innoittamana julkaisen kuvan, jossa mulla on ylläni mun eka uima-asuni: ihanat bikinit, joissa oli pieniä purjelaivojen kuvia.

Kuva on otettu Rovaniemen uimarannalla ja Kemijoen toisella puolen näkyy iso rakennus: "kalijatehas", jota ei ole enää ollut aikoihin siellä. Lapin Kullan teko siirtyi Tornioon...

Tämä on niitä harvoja kuvia lapsuudesta, jossa me kaikki sisarukset olemme yhdessä. Keskellä pikkusiskoni, isosisko vasemmalla ja mie olen tuo laiheliini oikealla. Aatella , että tuohon kroppaan kasvoi myöhemmin niin isot rinnat, että niitä piti oikein pienentää. Tuosta kuvasta kyllä näkee sen,että mulla on tosi hento yläosa ja luiskat mitättömät hartiat. Olinkin kauhian ronkkeli ruoan suhteen. Se ronkkelius on kyllä täydellisesti hävinnyt vuosien myötä :)

Pikkusiskolla on kädessään sellainen sampoopullo, jossa oli koristeena muovikukka sisällä. Muistan sen vieläkin oikein hyvin, olin siitä siskolle vähän kade.

Tämän kesäisen kuvan myötä siirryn syksyyn. Tähän outoon syksyyn, jolloin täytän puolivuosisataa. Huh. Olen tuossa kuvassa ehkä noin 7-vuotias.

Hanni toivoo postausta geokätköilystä. En ole siinä ollenkaan ekspertti, mutta voin kertoa siitä avecina jotain kansanomaisesti.

Mentiin metsään

Hyökyvuoren kesäteatterin esityksestä Tiilitehtaan tytöt. Olin kattomassa pari viikkoa sitten.

Geokätköt ovat joskus aika metkoja

Onko se tässä, valkoinen surmaaja?

Lähdin siipan matkaan kätköjä etsimään ja varustauduin huolellisesti. Mukana oli iso kori, yksi kannu, terävä veitsi ja kamera. Ajattelin, että jospas metsä taas yllättäisi iloisesti. Yllättihän metsä. Ensinnäkin olisi vieläkin ollut mustikoita, mutta en niitä viitsinyt poimia. Puolukoita on selvästi tulossa ihan valtavasti. Vielä olivat hiukka raakoja , mutta jättikokoisia. Mulla alako haluttaan puolukkapiirakkaa ja niinpä keräsin kannullisen puolukoita mukaani. Yllättäen ihan pöpelikössä oli sitten kanttarelliperhe, joka pääsi koriini mukaan. En ole oikein koskaan kanttarelleja löytänyt, en jotenkin osaa etsiä oikeanlaisista paikoista. Tuli niitä sellaiset pari litraa, että saadaan hyvä soosi. Ylipäätänsä metsässä oli paljon sieniä, mutta en tunne tarpeeksi hyvin niitä, että voisin poimia. Sitäpaitsi olen niin laiska, että en todellakaan poimisi sieniä, jotka vaatisivat jonkinlaista ryöppäystä. Tämmöset pannulle ja suuhun -sienet ovat minulle mieluisia.

Ikäväkseni täytyy nyt kertoa, että HIRVIKÄRPÄSET ovat taas heränneet. Paikka paikoin kävi oikein kuhina ympärillä, yök! Siippa sai nitistettyä niskastaan jo pari yksilöä. Multa ei ole vielä löytynyt, mutta kokemuksesta tiedän,että niitä voi löytyä tyynyltä vielä muutaman päivän jälkeenkin. Todella riesoja!

Mulla on tämän blogini suhteen nyt vähän sellainen tunne, että toistan itteäni. Sama fiilis mulle tulee, kun olen joskus tilannut jotain naistenlehteä. Aina samat jutut vuoden kierrossa. Niin on mun blogissakin. Olen nyt laittanut lyhytviestejä enemmän Naamakirjan puolelle, vaikka ei sillä ole mitään tekemistä bloggauksen kanssa. Naamakirjan kautta olen löytänyt yhteyksiä nuoriin sukulaisiin, joihin muuten tulee pidettyä todella heikosti kontaktia.

Tunnetko muuten valkoisen kärpässienen? Mie näin tänään metsässä sen näköisen sienen, että voisin sitä ajatella valkoiseksi kärpässieneksi. Laitanpa kuvan, niin voitte tiirata.

Ens viikonloppuna lähen taas reissuun. Tällä kertaa suuntana on Pietari. Olen viimeksi käynyt opiskeluaikoina Leningradissa eli aikaa on vierähtänyt pitkään. Sieltähän voisi siten heittää taas matkakertomusta. Meillä on hyvänä pidetty opas mukana, hän on saanut suosituksia aika monilta, mielenkiintoista, että onko hän meistäkin loistava.

Mulla on nälkä ja puolukkapiirakka tuoksuu jo lupaavasti. Kohta tyär ryntää tänne ja vaatii 100 % huomion, sellaisia on nämä ainoat lapset :) Jospa vielä muutaman foton tänne siirrän.

Monessa menossa

Kerrankin turvallinen olo motskarin päällä. Esittelypyörä BMW:n näyttelytiloissa Munchenissä. Paikka sijaitsee ihan Olympiaparkin vieressä.

Ihana , suloinen herkkutatti. Itse löydetty.

Näistä se tattimuhennos syntyy. Sappitatit on poistettu porukasta.

Heipsan kurkkijat! On se kiireistä elämää, kun käy töissä 38,15 h ja sitten yrittää vielä hoitaa kotia ja nauttia vapaa-ajasta. Tuo vapaa-ajasta nauttiminen syö kotitöiden tekemistä siinä määrin, että pieni häpeä punoittaa poskilla. Miten ihmeessä kahden aikuisen huusholli voi olla niin sekainen ja likainen?? Vaikka eipä se sikäli ole ihme, kun täällä kotona ollaan niin vähän. Aina ollaan lietsussa.

Työviikko meni nopsasti ja perjantaina huomasin olevani aika väsynyt. Väsymykselle ei kuitenkaan ollut tilaa, koska olin kutsunut meille vieraita perjantai-illaksi. Ruoat olin laittanut marinoitumaan viisaasti jo edellisenä iltana, koska tiedossa oli, että valmistelulle perjantaina ei ole aikaa.

Tein muuten yhtä tämä kesän innovaatiotani. Keitetään ruoka-aikaan ensin liikaa uusia perunoita, mieluiten pieniä puikulaisia Siiklejä. Tehdän marinadi, johon laitan suurinpiirtein näitä aineita: öljyä, sitruunamehua, sinappia, hunajaa hippasen, yrttisuolaa, rouhittua pippuria. Laitetaan punasipulia ihan pieneksi ja ohuiksi palasiksi, siivutetaan myös perunat ja eiku lillumaan yöksi marinadiin. Kaikki ovat tykänneet. Vimeksi laitoin salaattiin myös kapriksia. Tämä salaatti tarjotaan kylmänä lisäkesalaattina vaikka lihan kanssa. Ihanaa, eikä mene haaskuille ne ylijääneet perunat. Oleellista on , että perunat saavat marinoitua yön yli jääkaapissa, silloin maku on parhaimmillaan ja sipulista on kitkeryys taittunut. Voi tähän laittaa mitä sipulia vaan, mutta punasipuli tuo mukavasti väriä muuten aika värittömään ruokaan. Tämän salaatin kavereina tarjosin itse marinoituja kanafileitä (öljyä, currypastaa, sitruunaa) ja niitä mun täytettyjä herkkusieniä. Olen alkanut välttää niitä valmiiksi marinoituja aina samanmakuisia kaupan kanafileitä. Lihakin näyttää parempilaatuiselta naturellenä.

Vieraat viihtyivät oikein hyvin ja tuli pämpättyä viiniä runsaanpuoleisesti. Eilen sitten olin vatsa vähän ripsakalla koko päivän. Valkoviini ei varmaankaan sovi vatsalleni??? Ripsakasta huolimatta innostuin lähtemään siipan kanssa mettään. Ajoimme ensin Oittaalle ja sieltä siippa jatkoi pyörällä kohti Pirttimäkeä metsäpolkuja pitkin. Ei vaadi suurtaakaan mielikuvitusta, mitä hän teki välillä. Mitäs mie tein? No , poimin elämäni ensimmäiset herkkutatit (ja siinä ohessa muutaman sappitatin) ja olin aivan onnesta mykkyrällä. Tai löysin mie oikestaan ekani viime vuonna. Olen aina haaveillut herkkutateista. Olin siis metsässä yksin, pidin kyllä koko aikana silmällä, että järvi näkyy, koska olen aivan surkea suunnistamaan. Suu mulla kävi koko ajan, tapani on puhua ittekseni seuran puutteessa. Herkkutatteja löysin semmoiset kymmenkunta, tänään siivosin ne ja ne syödään kans tänään. Siivotessani testasin joka sienen ja jouduin toteamaan poimineeni myös muutaman sappitatin porukkaan. Mutta nyt väittäisin, että tämän kierroksen jälkeen erotan ja tunnistan sappitatit. Makutesti sen viimeistään paljastaa, sappitatti maistuu nimensä mukaisesti tosi pahalle noin 2 sekunnin kuluttua siitä, kun sen laittaa suuhunsa.

Satuin soittamaan metsästä ystävälleni T:lle ja hän totesi, että kohta nähdään. Mie ihmettelin, että miten niin.... Olin väliaikaisesti täysin unohtanut kaukaisen ystäväni musiikillisen iltapäivän hänen 50-vuotisjuhlansa kunniaksi. Siis täydellinen vaikkakin väliaikainen muistikatkos oli minut yllättänyt. Olin nimenomaa kutsunut meille vieraatkin perjantaiksi, koska mulla oli nämä juhlat tulossa. Ei voi enää luottaa pätkääkään omaan päähänsä, kiva-kiva.

Jätin tattimetsän taakseni ja ajoin Pirttimäkeen odottamaan siippaa pyörineen. Mun täytyi ilmoittaa hänelle tekstarilla, että by the way, olen menossa juhliin klo 16. Siippa sitten tuli metsästä tosi janoissaan (vesi oli unohtunut) ja äkkiä kodin ja tukanpesun kautta juhliin. Juhlat oli oikein mukavat. En ole tavannut sankaria yli 15 vuoteen, oli oikein mukavat pirskeet. Tosin tuttuja mulle niissä juhlissa oli tasan kaksi. Sankari oli säveltänyt ja sanoittanut aika kasan lauluja ja niitä sitten kuulimme erilaisilla kokoonpanoilla. Totesin mielessäni, etä juhlien tulee olla juhlakalun näköiset, se tuntuu vieraastakin mukavalta. Mun juhlissa se tarkoittanee paljon ja hyvää ruokaa. Kaikki ovat myös vapaita esittämään jotain ohjelmaa, jos innostuvat, mutta mitään pakkoa tai painostusta siihen ei tule olemaan.

Nyt mie lataan muutaman kuvan ja alan raivata huushollia. Ehkä en kuitenkaan kehtaa imuroida ennen puolta päivää sunnuntaina?? Jihuu, olen saanut ikkunanpesuasian hoidettua. Parempi myöhään, kuin ei koskaan. Mukavaa sunnuntaita kaikille ja menkää ihmeessä tattimetsään.

Vielä on kesää jäljellä

Suomen kesä ja saaristo,aah

Vuorovene tuli jo ainakin puolilleen meidän laiturista ja ihan täyteen lopulta muilta laitureilta

Gåsgrund

Meitsi ja pömppövatsa

Tämän vuoden eka sienikuva on tässä

Kallionkoloa riitti kaikille, vaikka porukkaa saaressa olikin aika paljon

Elämän voima on ihmeellinen

Milloin pääsee taas palelemaan? Täällä meillä ainaski on sikakuumaa ja poltin eilen jopa nahkani Gåsgrundetilla, jonne puksutimme toista tuntia vuoroveneellä. Tuolla saarella emme ennen olleet käyneetkään, mutta veikkaanpa. että menemme toistekin. Ihana pieni ja hallittavissa oleva tila ja ympärillä meri joka puolella. Voi kiikareilla seurailla veneitä, laivoja, kanootteja, lintuja ja vaikka komeita miehiä pulikoimassa tai onkimassa. Bongasimme siipan kanssa valtavan lähes 50 joutsenen parven. Oli hieno fiilis ja taas kerran ajattelin, että on meillä Suomessakin aivan käsittämättömän moniulotteinen ja upea luonto. Jotkut maahanmuuttajat ovat jo löytäneet upean saaristomme, mutta luulen, että aika monelle se on vielä vieras. Hieno juttu, että kaupunki järjestää meille veneettömillekin mahdollisuuden päästä saaristoon.

Eväät meillä oli mukana: grillattu broileri, salaattia, nektariinia, leipää- mukavasti pärjättiin. Tällä kertaa olimme kivennäisvesilinjalla, sillä perjantai-iltana juotiin lauantainkin "viinikiintiö" täyteen. Lähdin ystänäni T:n seuraksi Juttutupaan vielä illan päätteeksi autolla. Siellä esiintyi aivan upea nuori nainen, nimeltään Eva Pohto. Upea ääni, kaunis olemus ja omat kivat biisit, hieno tuttavuus! Illan päätteeksi kotiin tultuani otin tilkan viskiä jäillä ja menin istumaan partsille pimeään, mutta lämpimään yöhön. Missäkö oli siippa? Siippa pyöri keskustan kätköillä pimeässä, eikä löytänyt paljon mittään. Kuka sitä nyt pimiässä kätköjä löytäisi. Siippa tuli noin tuntia myöhemmin kotiin kuin minä.

Ihanaa, että nyt elokuussakin voi nauttia täysillä Suomen kauniista, mutta vähälumisesta kesästä. Ottakaahan kurkkijat kans aurinkoa varastoon, niin kauan kuin sitä on saatavilla. Pian alkaa mun lemppari vuodenaikani: SYKSY. Suppilovahverot odottelevat innokasta poimijaansa, olen kuulevinani jo niiden hentoja kutsuja metsästä. Nyt on sekin hyvä puoli, että tiedän tasan, mistä lähden niitä hakemaan ; ) Muuten olen sitä mieltä, että suppareitten maku on kanttarelleja parempi.