torstai 31. toukokuuta 2007

Huomenia!

Nukuin toisenkin yön työhuoneen lattialla, että isäntä sai rykiä rauhassa ja minä sain nukkua. Ehkäpä ensi yönä pääsen testaamaan uusia patjojamme, jotka tulivat eilen.

On se ihmeellistä, petauspatjan päällisen pitäisi olla jotain avaruusteknologian kangasta, joka joko viilentää tai lämmittää tarpeen tullen?? No, laitan kokemuksia, kun saan niitä. Kuulostaa ainakin houkuttelevalta, kun kärsin ajoittain tähän keski-ikään liittyvästä yöhikoilusta.

Ainakin yksi ihminen lukee blogiani, koska on kysellyt reseptiä eiliseen lounaaseen. Tässä se tulee: Marssi hyvin varustettuun ruokakauppaan (Espoossa esim. Tapiolan Stocka tai Seilori) ja osta lihatiskistä valmiiksi marinoituja karitsan paahtopaistia. Ne on sellaisia pyöreän oloisia pallukoita. Paista pannulla kauniin ruskeaksi molemmin puolin ja heitä uuniin noin 15-20 minuutiksi riippuen siitä, kuinka kypsästä lihasta tykkäät. Itse tykkään sisältä vaaleanpunaisesta.

Vuohenjuustosalaattiin laitoin pohjaksi yhden jäävuorisalaatin, 3 tomattia pilkottuna, oliiveja, vähän punaista paprikaa, kapriksia ja makeaa sipulia. Tämä makea sipuli on uusi löytöni- se on todella hyvää salaateissa. Niin ja päälle noin neljännes ympyröitä kunnon chevrestä. Nyt näkyi olevan ranskalaista chevrusta, jota ostin Stockalta. Mutta sovella oman mielesi mukaan. Lorauttelin tietenkin mukaan hyvää oliiviöljyä. Ja eiku syömään. Lounasvieraani ainakin tykkäsi ja totesi alkavan migreeninsä väistyneen tällä hoidolla. Palan painikkeeksi sopii minusta kunnon punaviiniä lasillinen- mutta juomakin täytyy valita omien mieltymysten mukaan.

Ruoasta rintoihin. Öljysin ja hieroin illalla tisuja oikein kunnolla ja kyllä ne teipit pysyivät, vaikka sitä etukäteen epäilin. Samaa hoitoa antamaan kohta suihkun jälkeen. Vähän huolettaa tuo pieni violetti alue leikkaushaavan vieressä, jossa kuulema on pinnallinen verenkiertohäiriö. Mitähän sille iholle tapahtuu, tokeneeko, vai lähteekö irti??

Luin Hesarista aamulla, että Funky Ladyssa on bikinejä G-kokoon asti ja nauroin partaani. Ostin nimittäin edelliset bikinini sieltä ja maksoin niistä 100 € (oli kyllä ihan okt) näillä uusilla tisuillani aion selvitä huomattavasti halvemmalla. Tai niin ainakin kuvittelen tässä vaiheessa paranemistani ;)

Ei kommentteja: