Nuoren juhlaa ja liikutuksen kyyneliä

Olimme pitkästä aikaa rippijuhlissa. Siellä oli mukavan lämmin tunnelma, läsnä sukua ja meitä tuttavia noin kolmisenkymmentä henkeä. Rippilapsen äidillä ja siskolla oli kyyneleet tosi herkässä - ilon ja liikutuksen kyyneleet, kun perheen nuorinkin on päässyt jo ripille. Rippilapsi soitti hienosti bassoa, siinä on juttu, joka nuorta miestä kiinnostaa.

Puhuin nuoren äidin kanssa siitä, että muutaman vuoden päästä sulla on sitten pesä tyhjänä ja olet taas miehesi kanssa lähtöruudussa eli kuin nuori pari ennen lasten tuloa. Ja taas itketti. Kieltämättä on tosi hämmentävää se, kuinka nopeasti se aika on ohi, kun lapset pyörivät kodin ympyröissä ja tuntuu, että on itse pallo jalassa, ei juuri koskaan saa toteuttaa omia toiveitaan ja unelmiaan. Mutta, aikansa kutakin. Nautitaan lapsistamme niin kauan kuin he ovat lähellä, lainaa he vain ovat. Tulevat toiset ihmiset, jotka vievät heidät mukanaan uusille poluille. Hyvä on, jos olisi osannut lapsensa reppuun antaa jotain sellaista "evästä", josta hän kokisi olevan hyötyä elämässä. Lapsiinsa ei voi jääda roikkumaan. On päästettävä irti ja luotettava siihen, että rakkaus kantaa ja tuo heidät aina välillä lähelle kaukaakin.

Luopumisen teema on pyörinyt mielessäni aika paljonkin männä kuukausina. Luopuminen ihmisistä ja asioista on välillä kovin vaikeaa. Vaikeaa, vaikka tietää sen olevan välttämättömyys, jos ja kun haluaa tilaa jollekin uudelle. Tuttuus luo turvallisuutta, mutta pahimmillaan vain tutussa ja turvallisessa pysyttäytyminen näivettää ihmisen pystyyn. Yllättävän syvällä kuitenkin minussa tuntuu olevan turvallisuuden kaipuu. Menipäs filosofiseksi.

Löysin juhliin päälleni puseron, joka ei ole aikoihin mahtunut päälle, jesh! Kokeilin myös kahta pellavamekkoa, mutta niiden kohdalla toteutuu kierrätys. Tisujen alle jäi sellainen tyhjä pussi. Eivätpä olleet onneksi kalliita, maksoivat 20€ kipale Saksan alennusmyynnissä kolme vuotta sitten. Alan etsiä mekoille sopivaa kroppaa ystävien joukosta. Vaateasioissa on myös osattava luopua, että saa tilaa uusille.

Aurinko paistaa ihanasti. Tänään istumme pitkään partsilla ja nautimme kesästä. Paras ja pitkäaikaisin ystäväni T. tulee iltaa istumaan. Olemme tunteneet toisemme 11-vuotiaasta saakka ja olemme olleet enemmän tai vähemmän tekemisissä koko sen ajan. Siihen mahtuu paljon elämää ja vaiheita, itkua ja naurua. Siis todellakin, olemme olleet ystäviä 36 vuotta, näyttää tosi hurjalta näin numeroina kirjoitettuna. Pitkissä ihmissuhteissa on ihanaa niiden helppous, ei tartte selitellä mitään taustoja, aina ollaan kartalla siinä, missä toinen menee.

En ole pitänyt tänään "ikkunankarmiteippauksia". Alkoi niin kutittamaan iho teipin alta. Vajaan viikon päästä voin jättää rintsikat pois yöksi. Siinä on hieno seuraava etappi parantumisessa.