Terveiset siis Pärnusta, jossa olimme siipan kanssa pari yötä. Puitteet kaupungissa ovat hienot, sääli vaan, että on vielä paljon römöä ja korjaamatonta rakennusta keskustassakin. Yövyimme vanhassa "neukkuhotellissa", johon oli tehty pientä remppaa : Best Western Pärnussa. Huone oli pieni, siisti sentään. Vessassa ei ollut mitään kaatoa lattiassa eli suihkun jälkeen koko lattia oli märkä. Äänieristeet surkeat: kaksinkertaiset lasit päästivät katumelun hyvin huoneeseen, mutta kanssamatkustajat eivät meitä kyllä häirinneet. rauhallista porukkaa, tai sitten he istuivat lasit seinissä ja kuuntelivat meidän ääniä??? Ehdoton plussa hotellille oli sijainti, eli kaikki oleellinen oli lähellä, suorastaan kivenheiton päässä.
Tuli käveltyä kaupungissa ristiin rastiin, hienot rannat siellä oli. Sää oli vaan niin tuulinen, että uiminen ei tullut mieleenkään. Kaupungissa oli yhtä aikaa monenlaista turnausta: nuoria jalkapalloilijajoukkueita ja rantalentis ja rantajalisporukoita kans. Virolaiset naiset ovat pääsääntöisesti itsestään huolehtivia ja muodikkaita. Jatkossa siellä on varmaan tulossa runsaati vaivasenluuleikkauksia, niin uskomattomia korkkareita siellä väliin näki.
Ravintoloiden tarjoilupuoli oli vaihtelevaa: väliin sitä koko itsesnsö suureksi häiritsijäksi ollessaan asiakkaana ja väliin taas saimme todella hyvää ja nopeaa palvelua. Parhaat safkat ja palvelu saatiin Alex majasta. Tuliaisiksi ostimme Hansapäiviltä (keskiaikaismarkkinat) villisikameetvurstia ja torilta kesän ekat kantarellit, jotka syödään tänään, nam.
Tisut ovat nyt rupivaiheessa eli vähän väliä repäisen jonkun ruven irti tahallaan tai vahingossa ja veritäpliä tulee joka paikkaan, ärsyttävää. Onneksi nämä rintasuojukset ovat varsin toimivia rintsikan sisällä, mulla on menossa jo toinen 50 kpl satsi, Pirkka-merkkisiä halpureita. Kyllä tämä tästä. Nyt kyllä huomaan välillä olevani jo hieman kärsimätön haavojen paranemisen suhteen. Muuten vointi ihan ok. Olen varmaan lihonut saikun aikana, hyvä kun pääsen töihin laihtumaan.
Ai- niin, ostin reissulta ekan niru-naru-topin, se on vaaleanpunainen ja uskomatonta, että tisuni oikeasti mahtuvat niihin kuppeihin... Huvittavaa asiassa on se, että ostin sen Pärnun Seppälästä, maksoi euroissa noin 7€.
Tänään olen siivonnut . Mulle tuli siivousapulaiseksi veljentyttäreni T. T. on kolunnut mun keittiön kaappeja ja heittänyt roskiin mm. noin 5 vuotta sitten vanhentuneita lääkkeitä ja mausteita. Tosi hyvä, että joku ulkopuolinen tonkii nuo kaapit, itse ei sais heitetyksi pois juuri mitään. Mie olen imuroinut ja pyyhkinyt lattiat. Nyt lähdetään kauppaan hakemaan kevytsafkaa eli salaattiaineksia. Onkin nälkä. Muuten minkälaisia lomasuunnitelmia sulla on? Minnen menisit, jos olisi paljon rahhaa ja mihin oikeasti menet? Vai pysytkö kotona?Pistääkäpäs vähän kommenttia kurkkijat, laskuri väittää, että aika moni käy näitä höpinöitä lukemassa, mutta kommentit ovat vähissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kiitos liiveistä. Otin parit liivit, toiset ovat nyt sopivat ja toisissa on vielä vähän kasvuvaraa. Ovat oikein hyviä tähän tarpeeseen kun ei ole tietoa mihin mittasuhteisiin nämä meijerit tulevat vielä kasvamaan. P. kommentoi, että tätä rataa lapsesta täytyy tulla todella maitoparta!
Me ollaan menossa lomalla viikon joogaleirille, saaristokierrokselle Turun ulkosaaristoon ykkössuuntana Keistiö ja sit keksitään jotain pientä Suomen suvessa. Jos säät menee ihan paskaksi, tanssitaan kotona mööbelivalssia kuten aikaisempinakin kesinä. On se huonekalujen siirtäminenkin harrastus!
Jos olis paljon rahaa ja lomaa, lähtisin uudelleen Italiaan, Grand Canyonille, Yosemiten kansallispuistoon ja Coloradoon vaihtariperhettä tapaamaan + ottaisin sukulaisia ja kavereita perheineen mukaan reissulle. Isolla porukalla on kivempaa. Grand Canyon on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja haluaisin nähdä paikan uudelleen. Japanissa olis yksi vanha hyvä kaveri, jota olis jännä tavata vuosien jälkeen ja Markus Kajon ohjelma Japanista sai maan kyllä muutenkin kiinnostamaan... siis jos olis rahaa. Suomessa pitäs päästä joskus viikoksi Saariselän keväthangille paistattelemaan ja naatiskelemaan lupsakasta iltaelämästä.
Lähetä kommentti