maanantai 23. heinäkuuta 2007

Vihdoinkin uimaan

Viikonloppu meni vauhdikkaasti ja sääkin oli suopea. Olimme käymässä ystävien kesäpaikassa ja vihdoinkin sain toteuttaa tämän kesän unelmani: pääsin uimaan. Nyt on tisut siis olleet kutakuinkin viikon ihan kiinni, vain pari rupea on viimeisten reikien kohdalla. Tuntui tosi ihanalta lillua lämpimässä järvivedessä saunan jälkeen. Enpä muista, milloin olisin noin nauttinut uimisesta. Talviturkki tuli siis heitettyä 21.7. tänä vuonna.

Nyt alkaa jo tuleva loma kuumottamaan mieltä, vielä 4 työaamua ja sitten on edessä 5 viikon kesäloma. Ekan viikon olen vielä yksin lomalla kotosalla ja hömppäilen siellä täällä ja toisella viikolla vuoret kutsuvat. Vuoria on tullut kaluttua varmaan kohta 10 kesälomaa, mutta aina löytyy uusia reittejä ja maisemia ihmeteltäväksi. Muistan kyllä, että ekat vuodet koin olevani vain "perässähiihtäjä". Oma innostus syttyi vasta 3. vuotena, kun olin pudottanut painoa 9 kg ja jaksoin paremmin kiivetä. Nyt sitten paino on hiipinyt pikkuhiljaa takaisin, mutta olen silti jaksanut vaeltaa. Kesäloman jälkeen olen siis yleensä hyvässä kunnossa. Tosin laihtumaan reissussa ei pääse, kun vaelluksen vastapainoksi tulee syötyä paljon ja hyvää ruokaa.

Nyt on jännittävää tarkkailla myös sitä, mitä tämä rintojen pienentäminen vaikuttaa vaeltamiseen. Villi arvaukseni on, että ainakin iho pysyy parempana. Isojen rintojen alta hikoili kauheasti ja mulla oli joka kesä karmea ihottuma rintojen alla. Rintaliivejä olen ostanut kiihtyvällä vauhdilla. Tosin varsinaisia urheiluliivejä olen hankkinut vasta yhdet, nyt näkyy sopivan joko koko 80 B tai rinnakkaiskoko 75 C. Koko on siis pienentynyt 3 kuppia. Ennen leikkausta käytin 80 E / 75 F. Kyllä olen tosi tyytyväinen, että leikkaus on nyt takanapäin, eikä enää tarvitse odotella. Luulen, että mitä vanhempana leikkaukseen menee, sen hitaampaa on parantuminen. Onhan se kyllä ihan järkeenkäypä juttu, että koska aineenvaihdunta on hidastuvaa iän myötä, uusiutuu myös iho hitaammin.

Nyt näyttää siltä, että vierailut ovat tyssänneet tältä kesältä. Taitaa olla parasta, että laitamme vierasfutonin kasaan jo tänä iltana. Ylimääräisen patjan sain eilen vietyä kellariin. Vihdoinkin. Arvatkaas, mitä tytär on tehnyt toista vuorokautta? On tietenkin lukenut uusinta Harry Potteria. Mie olen yrittänyt lukea ekaa osaa kahteenkin kertaan. Mutta kun ei kiinnosta- niin ei kiinnosta. Kai mie olen tullut vanhaksi.

4 kommenttia:

TuuliS kirjoitti...

Tulin tänne sattumalta "Äidin" kautta! Kirjoittelet kivasti, tulen toistekin!

Vicki Li kirjoitti...

KIitos kommentista Tuulis! Miekin satuin jo käymään sun sivulla samaisen äidin kautta. Ihkua tämä bloggailu...:) Hauskaa kesän jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Moi vaan !
Täällä Olivia taas kurkkailee.
Tuo Harry Potter juttu alkoi kiinnostaa. Olen toistaiseksi vielä ihan pihalla noiden kirjojen suhteen. olen kuitenkin päättänyt pikkuhiljaa alkaa tutustumaan. Niin, olen kuullutkin, että ensimmäinen kirja olisi aika pitkästyttävää ennenkuin niistä sitten innostuu todella.
No aukko sivistyksessä täytynee korjata vaikka väkisin. Mikä se mahtaa olla sen ekan kirjan nimi, jos löytyis mullekin.

Vicki Li kirjoitti...

Eka on Harry Potter ja Viisasten kivi. Ihan surkea, mutta yritä vaan...Ehkä kannattais lukea englanniksi, ei liene kovin vaikeaa tekstiä. Tytär on lukenut osan englanniksi ja osan suomeksi. Muutama näkyy olevan hyllyssä kotona. Kokeile, pääsetkö imuun . Mie en päässyt.