keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Suven suloisuutta

Viime viikonloppuna omenapuu oli vielä täydessä kukassa tässä rannalla




Purjevenekausi on alkanut




Kesäkukat ovat jo tällaisessa vauhdissa. Sunnuntain pyöräretkellä bongattua.


Kiirettä on pidellyt, sillä palasin taas vanhaan työpaikkaani kesäksi (vaki toimeeni) Viime viikonloppuna kuitenkin kiertelin kameran kanssa lähialueita. Toisella kerralla oli vielä pyörä alla ja lähdin Suomenojan lintulammikolle.


Mansikka kukkii kans...




Terassikausi tuli siipan kanssa avattua. Kävimme paikallisessa rantakuppilassa pienillä. Taustalla näkyy mun rakas kesälaukkuni

On tuntunut toisaalta oudolta ja toisaalta tosi tutulta palata työpaikkaan , josta jäin sairaslomalle 22.5. 2007 ja sairasloma jatkui loman jälkeen työlomana (virkavapaana) Työkaverit ovat entiset, vain minun tilallani oli sijainen vuoden ajan. Asiakkailta olen saanut palautetta: Tulitko takaisin? Jotkut ovat näyttäneet aidosti ilahtuneiltakin. Sisällä jyllää monenlaista fiilistä. Toisaalta on ollut helppoa palata tuttuun taloon tuttujen ihmisten seuraan ja toisaalta koen suurta vierauden tunnetta. Yllättäen työhönkin on tullut vuoden aikana joitain uusia juttuja. Erikoista on myös se, että tytär on samassa paikassa kesätöissä kesäkuun ajan. Pari kertaa hänellä on lipsahtanut: "Äiti!" Ole korjannut, että tässä paikassa, puhuttelet minua etunimeltä. Hauskaa nähdä tytär työntekijän roolissa ja vieläpä läheltä.

Viinivinkki. Tämä espanjalainen valkoviini oli todella hyvä. Hinnasta ei tietoa, sillä sain sen lahjaksi naisten iltana. Suosittelen.




Ken on tämä laulaja?


Työnohjausryhmiä olen pikkuhiljaa lopetellut, mutta pari tapaamista on tälle viikolle vielä tullut. Ensi viikollekin on vielä muutama tapaaminen ja sitten alkaa loma niiden osalta. Olen sitten lomalla koko heinäkuun, kuun alun vieläpä yksikseni. Siis kaikki kurkkijat, jotka olette heinäkuun parin eka viikon aikana reissussa täällä pääkaupunkiseudulla, ottakaa yhteyttä kommenttilootan kautta, jos seuraa kaipaatte. Tutustun teihin mielelläni. Voimia kaikille kurkkijoillenäihin viimeisiin viikoihin ennen lomaa. Viikonloppuna käyn katsastamassa, vieläkö Tallinna on entisellään.

7 kommenttia:

meri kirjoitti...

Hienot kuvat, omenapuu kukassa ilahdutti erityisesti. Ja tuo lintu, joka nokka auki kuuluttaa reviiriään, lajista ei ole kyllä harmainta aavistustakaan.
Varmaan erikoiselta tuntuu paluu aikaisempaan työkuvioon. Vuodessa jo tottuu toiseen rytmiin. Kesän aikana varmaan selkiytyy entisestään oma suunta, mitä työtä jatkossa teet mieluiten.
Onpas se hauskaa, että tytär on samassa paikassa!

Sooloilija kirjoitti...

Ihania kuvia! Purjevenekuva varsinkin oli niin tunnelmallinen. Ja viinin nimi on kalenteriin kirjoitettu.

Vuodenkin paussi entisestä työpaikasta tuntuu varmaan aika pitkältä kun vuodessa tapahtuu niin paljon asioita ihmisen elämässä, sinullakin..

Työintoa tyttären kanssa ennen lomaa! Ja mukavaa Tallinnan matkaa!

Ja laitat varmaan Tallinnastakin jonkun nätin kuvan matkan jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Sä olet ollut pitkän aikaa poissa, kyllä sinä aikana muutoksia ehtii tapahtua. Mutta kun pohjalla on pitkä työhistoria, niin eiköhän siihen työyhteisöön taas helposti sopeudu. Mutta muista pitää huolta itsestäsi!

Kauniita kesäkuvia!

Eevis kirjoitti...

Mahtava omenapuu!
Ymmärsinkö oikein, että palaat työnohjaajaksi taas kesän jälkeen?
Uuden lisäksi vanhaakin ehkä katselee uusin silmin vuoden jälkeen. Varmaan jännää olla äiti ja työkaveri yhtä aikaa :) Aikooko tytär samalle alalle?
Hyviä loppurutistuksia ennen lomaa! Ja hyvää viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Omenapuu-kuva on hieno. :)

Krisu

Virpi P. kirjoitti...

Kesä on ihanaa, kuvistasikin sen näkee! Viikon poissaolon aikana kesäluonto on puhjennut kukkaan kaikkialla, nyt on oikeastaan paras aika.

Työkuvio on erikoinen, saa nähdä mihin suuntaan kehittyy. Mukavia työpäiviä toivottelen, kesällä on kuitenkin rennompaa.

Vicki Li kirjoitti...

Eevis- oikein ymmärsit. Sain vielä toisen vuoden työlomaa vakitoimestani ja jatkan päätoimisena työnohjaajana kesäkuuhun 2009 ja teen keikkoja vanhassa ammatissani, jos tulee Matti kukkaroon.
Tyttären opiskelualaa on aika lähellä omaani, mutta ei kuitenkaan ihan sama (onneksi!)

Katriina- ihanaa, että olet palannut. Täällä on ollut niin hiljaista, kun olette Eikan kanssa lomailleet. Kihisen uteliaisuudesta, miten reissunne meni???