lauantai 6. joulukuuta 2008

Juhlavaa Itsenäisyyspäivää!

Malja Itsenäiselle Suomelle ja sen itsenäistyville upeille naisille!


Mutta minä lähden Tampereelle. Olen täällä pessyt tukkani, täyttänyt pientä perässä vedettävää matkalaukkua juhlavaatteilla (unohtamatta ansiomerkkiä) Olen menossa siis Itsenäisyyspäivän viettoon poikkeuksellisesti Tampereelle, mutta seura on tuttua ja turvallista Itsenäisyyspäivän seuraa: siippa ja se viime vuonna vielä Sveitsissä asunut pariskunta. Ai miksikö? No ihan vaan huvikseen. Siippa sen keksi, että vuokrataan hotellihuone Tampereelta ja tavataan siellä... tämähän on jännittävää, kuin treffeille olisin menossa. Saimme sitten houkuteltua ko.pariskunnan mukaan ja meillä on ohjelmassa juhlava illallinen eräässä sikäläisessä ravintolassa. Annan sitten ruoka-arvostelut myöhemmin.

Keksin tuossa, että mullahan on tosiaankin ansiomerkki 20 vuoden kunnallisesta palvelusta. Jos siippa ei revi pelihousujansa, niin mie lykkään sen rintaan ja kuljen rinta rottingilla. Missä ja milloin noita ansiomerkkejä voi käyttää, jos ei sitten itsenäisyyspäivänä??? Olisin voinut valita ansiomerkin sijasta myös kynttilänjalan, mutta se vasta metkalta näyttäisi, jos sen laittaisin kaulasta roikkumaan :) Tosin epäilen, että siippa ei päästä mua hotellihuoneesta ulos, jos yritän sen laittaa rinnuksiin. No, yrittänyttä ei laiteta...

Sain hauskan synttärikortin marraskuussa ystävältäni Annelta ja se sopii hienosti myös juhlistamaan tämän päivän postausta.

Ystävät, nostakaa malja tai useampi itsenäiselle Suomelle!

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista ja mukavaa itsenäisyyspäivää täältä Rauman suunnalta :)

Virpi P. kirjoitti...

Sinäkin olet postannut omakuvan! Kuka onkaan kanssasi oksalla, Anne?
Oikein hauskoja juhlia ja kippis itsenäiselle Suomelle!

Anonyymi kirjoitti...

Menen aivan kohta kohottelemaan maljoja sekä Suomelle että Rouva Naapurinrouvalle!

Ihanaa ja leppoista päivää sinulle ja perheelle!

Olivia kirjoitti...

No tuohan onkin valtavan hieno idea , treffit ei kenenkään maalla.
Ei ainakaan tarvitse vaivata muita tai vaivaantua toisten "passaamisesta" myöskään. Sopisi minulle oikein hyvin.
Ymmärtääkseni nykyisin tapaillaan yhä enemmän ystäviä juuri baareissa, kaupungilla jne. eikä enää välttämättä kenenkään kotona.

Oikein hyvää , kuplivaa juhlaviikonloppua sinne !

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa itsenäisyyspäivän juhlia sinulle! Taidat olla samoissa leivissä kuin minä, koska on prenikkaa 20 vuoden palveluksesta :) Niin on mullakin ja on mulla se kynttilänjalkakin :) Sitä ei kannata ottaa, mustuu kuukauden sisällä :D

Anonyymi kirjoitti...

Riemullista itsenäisyyspäivää sinne Tampereelle. Mä oon aina rakastanu nuata "vanha nainen riemun rekkaloos kortteja."Nykki ostia 3 kpl näitä kortteja joulukorttiina. Lähetän ne erikoosen rakkahille ja elämää ymmärtäville huumorintajuusille naisille.

Anonyymi kirjoitti...

Siis tua Anonyymi oon minä itte, elikkä Irene =oDDD

meri kirjoitti...

Itsenäistä päivää sinullekin ja malja sille!
Me kilisteltiin kuohuviiniä uudelle ylioppilaalle ystäväperheessä, siinä samassa Suomelle.
Hauska ajatella sinua kynttilänjalka rinnuksilla roikkumassa hienossa ravintolassa. Sanoisiko kukaan mitään? Koko oma seurue ei olisi huomaavinaankaan mitään erikoista. Seuraavalla viikolla näkisi jo parilla muullakin saman koristeen.

Anonyymi kirjoitti...

Vau mikä kuva! Naiset ne pysyy oksalla mehuinensa, mutta miehet puttoo vaikka juurella istuis. Ottakaamme opiksi, eikä kengätkään ole töppöset. Miehiä voi naisellisin keinoin huijata ja vetää kynttilän jalan kaulaan juhlapaikalla.

Hyvää Itsenäisyyspäivää siellä kaukana kotoa.

Anonyymi kirjoitti...

Tampere on kiva kaupunki - Kampista käydään siellä usein. Me asutaan aina Tammerissa. Missä te olitte?

Vicki Li kirjoitti...

Oho, täällähän on oikein kommenttien tulva. No pääsette nyt lukemaan Tampere-raporttia uudessa postauksessa.

Blue Nun,mie olen kans miettinyt, että pitäisköhän mun tuntea/tietää sinut??

Iren- miekin tykkään just noista korteista, ne on niin mun "sielunmaissemaani"