Espoon vanha kirkko on suosittu vihkikirkko
Kirkon edustalla virtaa Espoojoki. I`m dreaming of the white Christmas
Kirkon kiviaitaa
Aamulla hain jo jäähtyneen muusikattilan saunan lauteilta ja lisäsin imeltyneeseen seokseen maitoa, suolaa ja voita. Muusista tuli neljä noin litran astiallista perunalaatikkoa. Kaikki mahtuivat nippa nappa yhtäaikaa uuniin ilman kiertoilmatoimintoa (jota en vaan osaa, enkä tule käyttäneeksi juuri koskaan) laitoin uuniin ajastimella pysähtymään klo 12.20 ja lähdimme siipan kanssa kätköille.
Tällä kertaa seikkailimme rumuudestaan kuuluisan Espoon keskuksen tienovilla. Espoon keskukseksi kutsutaan Espoon aseman seutua, jossa sijaitsevat kaupungin isot virastorakennukset ja Kaupungintalo. Useimmat rakennukset ovat jostain 70 -luvulta ja oikeasti aika rumia. Virastotaloissa on myös aina ollut hankalia sisäilman laatuongelmia, homettakin kait joskus. Meillä Espoossa nyt keskustellaan siitä, pitäisikö jyrätä koko kompleksit pois maisemaa rumentamasta vai rempataanko viimisen päälle. Virastorakennuksissa työskentelee satoja kaupungin työntekijöitä. Olen siellä minäkin viettänyt muutaman vuoden ja muutamat elämäni riehakkaimmista pikkujouluista silloin iloisella 80-luvulla. Minun puolesta rakennukset voisi pistää uusiksi, mutta eihän se halpaa lystiä ole.
Espoon aseman tuntumassa näyttää tällaiselta, boring....Aivan poronkuseman päässä asemalta sijaitsee Espoon vanha kirkko eli nykyäänhän se on Tuomiokirkko. Sen ympäristö taas on varsin kaunis ja idyllinen, vanhaa espoolaista kulttuurimaisemaa. Näin täällä vieri vieressä ollaan vanha ja uusi, ruma ja kaunis. Kauneushan kyllä on aina katsojan silmässä. Etsimme geokätköjä ja kaksi kolmesta löysimme. Olimme varmaankin aika epäilyttävän näköinen pariskunta kuikuilemassa outoihin rakosiin. Joskus geokätköjen hakijoiden perään on soitettu poliisit, saattaa olla meidänkin kohtalo joku kerta.
Kirkon edustalla virtaa Espoojoki. I`m dreaming of the white Christmas
Kirkon kiviaitaa
Lopuksi kävimme uudessa Entresse kauppakeskuksessa, joka lähes kumisi tyhjyyttään. Kyllä olisi ollut hyvä tehdän joululahjaostoksia kaikessa rauhassa, jos sellaista harrastaisi. Nojaa, kaksi pikkupakettia lähti matkaan, toinen tyttärelle ja toinen pian vuoden täyttävälle Noalle. Jihaa, meidät on kutsuttu Noan 1- vuotispirskeisiin 30.12.
Rapussamme asuu paljon vanhempia naisihmisiä, joista osa on ollut jo leskiä pitkään ja osa on leskeytynyt tämän 19 vuoden aikana, jonka olemme tässä asuneet. Kävin eilen yhden ihanan kahdeksankymppisen leskirouvan luona tuolla alhaalla ja kuulin järkyttävän uutisen. Hänen ihana miniänsä oli saanut liiikenneonnettomuudessa surmansa joulukuun 11. päivä. Kyllä tuli itku silmään. Ihan meikäläisen iässä oleva naisihminen, jolla kaikki oli hyvin: mukava työ, ihana perhe ja lapset juuri löytäneet mieleisensä opiskelupaikat. Juttelimme siitä, kuinka jumalanpalveluskaavassa rukoillaan varjelusta äkkikuolemalta. Se kohta oli tullut ystävälleni mieleen. Hän oli siitä kiitollinen, että sai aikanaan saattaa miehensä rauhassa- syöpädiagnoosin saamisesta kuolemaan aikaa oli 3kk, mutta hänen poikansa ei aamulla tiennyt, että vaimo ei enää koskaan tule kotiin. Kova paikka. Laitan rukouksiin tuon perheen.
Tänään sitten riisutaan pikkuvessa kaikesta, sillä aamulla alkaa rytistä. Vesikatko on tilattu ja sen aikana sitten irrotetaan kaikki vesikalusteet. Kuvittelen, että purku saataisiin tehtyä kahden päivän aikana ja sitten homma jatkuu välipäivinä. Meillä oli keittiöremontti 8 vuotta sitten ja komeroremontti noin 4 vuotta sitten,että tiedämme kyllä sen kaaoksen. Luvassa on , että tila alipaineistetaan purkutyön ajaksi. Sen pitäisi vähentää pölyn kulkeutumista koko huusholliin.
Näissä mietteissä tänä touhukkaana sunnuntaina. Piti imuroidakin koko asunto, koska meidän keskuspölynimuri on poissa käytöstä nyt pari viikkoa. Täytynee käydä lainaamassa alakerran ihmisiltä imuria joskus viikon päästä. Tämän joulun tulemme muistamaan remonttijouluna. Sellaista meillä ei ole vielä tähän mennessä ollutkaan.
Mukavaa joulun valmistelua kaikille, tehkää hommat omalle tyylillenne uskollisena. Niin teen minäkin.
Katson taaksepäin, vain kiskot sinne jää. Juna jyskyttää, vanhaa ystävää en mä nää. Mulla kauas menolippu on.
Lähden reissuun uuden vuoden päivänä. Kohteena Euroopan kulttuurikaupunki Vilna. Laitan raporttia tulemaan, kun mesta on kateltu.
7 kommenttia:
Aika innostuneita olette uudesta harrastuksestanne! En ole mistään muualta kuullut tuosta, piti käydä Wikipediasta vilkaisemassa, mitä se taas onkaan.
Remontti on yhdenlaista seikkailua sekin. Onneksi teillä on vielä toinen vessa käytössä. Meistä oli kauhean jännittävää, kun keittiö toimi olkkarin nurkassa ja saatiin syödä mikropizzaa :) Teille ei sentään pyttyä tarvitse sinne kuskata.
Joulun rauhaa ja riemuja Espooseen!
Kovin on kesäisen näköistä siellä. Täällä on vielä lunta, tänäänkin satoi ja jouluksi kai pakastaa, niin pysyykin maassa.
Remonttiin tunnut suhtautuvan rennosti, hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty.
Hyvää matkaa, odotellaan kuulumisia, Vilna kiinnostaa!
Onpa teillä kaunis kirkko. Luulin, että teillä on vain uudempaa rakennuskantaa. Home, joopa, meillä on poliisitalo paketissa...
Ja te paketoitte sitten koko vessan. Aika kiva joulupaketti, vaikka saattekin avata vähän myöhemmin vasta!
Vilnan raporttia odottelen mielenkiinnolla. Se paikka on vielä näkemättä.
Oikein hyvää joulun odotusta!
Hui, remontit ovat hirveitä. Vieraita lappaa ovista sisään ja ulos, ja sotku ja meteli on joskus sietämätöntä. Harmin kuitenkin kestää, kun tiedossa on uusi, remontoitu vessa. :)
Kieltämättä Espoon virastotalot ovat aivan kammottavan näköisiä. Vanhan purkaminen ja uuden tilalle rakentaminen ei aina ole yhtä kallista kuin vanhan saneeraaminen.
Ei tuo keskusta tosiaankaan ole kaunis. Olen useasti nähnyt niitä uusia suunnitelmia, minkä näköiseksi tuon pitäisi jossain 10 vuodessa tulla, en ihan usko niihin kauniisiin piirroksiin :D Eihän täällä pysy mikään nättinä, istutukset revitään, penkit täynnä laitapuolen kulkijoita, töhritään joka paikka, huoh. Onneksi ei tarvitse asua tuossa keskustassa.
Oikein ihanaa joulua remontista huolimatta!
Oikein hyvää ja rauhallista joulua!
Kävin itsekin kuvaamassa tuolla Espoon kirkon kupeessa viime keväänä. Kiva nähdä tuttuja maisemia. Itse Espoon keskus mielesätni on todella kammottava ja ruma paikka. Kokemusta siitä on paljon etenkin teinivuosilta.
Lähetä kommentti