lauantai 18. huhtikuuta 2009

Pyhällä maalla 2

Eilatin kauneimmat hymyt



Akvaarion ihmeitä meriobservatoriossa

Kävilaskuri on raksuttanut siihen malliin, että on parasta jatkaa matkakertomusta. Hauskaa huomata, että juttu kiinnostaa. Sitä toki ihmettelen, että kävijämääriin nähden kommentteja tulee tosi vähän. Pienikin ilmoitus kurkkijasta ilahduttaa tekstin suoltajaa aina! Mutta jatketaan:

Jerusalemin parin päivän jälkeen keskityimme aika lailla Eilatin paikallisnäkymiin ja paikallisherkkuihin. Kaikki vanhat kurkkijat tietävät, että meitsi on todellinen herkkuperse. Kaikki kunnon hyvistä raaka-aineista valmistettu ruoka on mulle ja siipalle erittäin tärkeä osa matkaa. Mun olisi itse asiassa vaikea kuvitella matkaa, johon ruokapaikkojen ja herkullisten uusien makuelämysten metsästys ei kuuluisi. Eilat on siitä kiva paikka, että ruokapaikoissa riittää tarjontaa joka lähtöön ja vielä niin , että huonoa ruokaa on suorastaan vaikea löytää. Tai emme me ainakaan onnistuneet löytämään.
Israelissa on aika paljon tarjolla erilaisia tahnoja, joita sitten levitetään leivän päälle tai syödään muuten vaan. Humus-tahna oli ehkä eniten esillä, se ei kyllä ole ihan ykkösjuttu mulle , mutta sitäkin tuli maisteltua. Lisäksi oli tahinia ja monenlaisia jogurtti/rahkapohjaisia mömmöjä, joita oli sitten maustettu esim. oliiveilla, tillillä, paprikalla ja kaikenlaisilla mausteilla. Oikein maukkaita, kannattaa maistella. Meidän hotellin aamupalapöydässä saattoi tehdä rauhassa kokeiluja.


Hotellin aamiaispaikka lähestyy, heti 7 jälkeen siellä oli tosi rauhallista


Iltaisin söimme yleensä jossain ravintolassa ja vaihtelimme paikkaa koko ajan. Itseasiassa emme tainneet syödä missään kahteen kertaan, vaikka aina niin uhkailimme, että tänne tullaan kyllä toistekin. Uteiliaisuus uusia paikkoja kohtaan kasvoi aina vanhaan tyytymisen sijaan.



Mie söin varmaan parasta (ja kalleinta)Eddie´s Hide Awayssa ja ruokana oli vasikanlihasta tehty Gordon Bleu. En ole koskaan ollut leivitettyjen pihvien ystävä, mutta tämä vei suorastaan kielen mennessään, eikä jättänyt suuhun ällöttävää rasvaista kelmua.
Siippa söi suorastaan jumalaista kalaa thai-aasialaisravintola Gingerissä. Maistoin sitä siipan lautaselta ja tuo luonnehdinta piitää paikkansa, mielettömän upea makujen sinfonia suorastaan räjähti suussa. Mun oma annokseni siellä ei ollut niin erityinen, paitsi ulkonäkönsä puolesta.

Gingerin alkupala
Parvekeherkut iltaisin kuuluvat lomalla asiaan ja tällä kertaa siellä keskityttiin lähinnä pistaasipähkinöihin ja paikallisiin viineihin. Nyt tulee rahanarvoinen vinkki: älä osta mitään hotellialueiden 24 h auki olevista paikoista , vaan kävele vanhan kaupungin puolelle ihan tavalliseen paikallisten ruokakauppaan ja osta koko viikon oluet, viinit ja pistaasipähkinät noin puoleen hintaan!! Tämä totuus valkeni meille muutaman päivän päästä ja vähä pänni, kun oltiin tuhlattu turhaan. Lomalla kyllä joutaa kävelemään pari kertaa isomman taakan kanssa ja saa jääkaappinsa täyteen näitä pakollisia lomapäivittäistarvikkeita edulliseen hintaan.


Meriobservatorio näkyy kauas

Nyt siirrytään ruokaosastolta nähtävyyksiin. Eilatin ehdoton vetonaula on Punainenmeri. Punaisenmeren korallit ja kalat ovat henkeäsalpaavan upeita. Me kävimme ihailemassa pinnan alaista elämää muutaman kerran snorklaamalla ja koskaan ei tarvinnut pettyä. Snorklatessa on aivan ihmeellinen painoton fiilis, kun seurailee katseellaan suurta kalaparvea. Korallit ovat Korallirannan kohdalla myös upeita , vaikkakin siipan ja mun mielestä vielä upeampia ne ovat Egyptin puolella. Kerran mie näin myös pohjassa valtavankokoisen hummerin. Jos et rohkene itse veteen, voi meren elämää seurata mainiosti meriobservariossa ja lasinpohjalaivoista (joissa emme tosi käyneet)



Korallirannan eliöstöä siipan kuvaamana

Korallirannan rauhaa. Pitkiä laitureita pitkin pääsi riuttojen lähelle snorklaamaan

Ehdottomasti must paikka on Dolphin reef, jossa saa seurata ihan läheltä delfiinien touhuja ja jos sekeleitä lappaa kehiin tarpeeksi, siellä on mahdollisuus myös lähteä uimaan delfiinien kanssa. Olisi kiinnostanut, mutta ei raskittu. Ehkä sitten ensi kerralla. Delfiinit ovat kyllä aivan valloittavia otuksia, niiden touhuja on mukava seurata siinä laiturilla. Ne vaikuttavat suorastaan sosiaalisilta veikoilta. Tiiä häntä. Kuvat puhunevat enemmän kuin sanat:

Minäkö muka delfiini, älä puhua läpiä päähäsi








Ja sieltähän kuoriutuu Vicki Li

14 kommenttia:

Olivia kirjoitti...

Moi !
Tervetuloa kotiin V L. Kiitos matkakertomuksesta, tätä on mielenkiintoista seurata. Itse en ole koskaan käynyt kys. paikassa.

Kohta täytyy lähteä torille. Meillä on täysi talvi vielä täällä.
Käväisin sinunkin "nurkilla" pääsiäisenä. Oli niin kiva pitkästä aikaa herkutella Stokkan lihaherkkujen äärellä. Sieltä sai jo hyvää silmänruokaa alkupaloiksi. Vastaavaa en täältä löydä. Useammatkin karitsan paahtopaistit tuli sitten kyllä syötyä pyhien aikana.

Virpi P. kirjoitti...

Olipa taas kiva matkakertomus. Hyväntuulista juttuasi lukee mielellään ja alkaa tehdä mieli matkalle. En taida tänä kesänä päästä, kun ei töitä voi vielä suunnitella.

Näitä sun kuvia tekisi mieli suurentaa!

Iinuska kirjoitti...

Ihania nuo delfiinit ja tuo yksi tipu, joka kuoriutuu valtavasta munankuoresta! ;D

Rita kirjoitti...

Voi jee, olipa taas mahtavaa kerrontaa! Taidatte olla siippasi kanssa sellaisia, jotka lomamatkastaan saavat hyvin irti.

Ja tuo ruokapuoli kuulosti/näytti tosi houkuttelevalta. Totta, että yks osa hyvää matkaa, on myös hyvä ruoka. Sepä, uteliaisuus johdattaa joka ilta etsimään uutta ravintolaa...

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!

Israel, Eilat, Jerusalem... kuulostavat korvaan tylsältä mutta todellisuus taitaa olla ihan toista. Kiinnostus heräsi, kiitos matkakertomuksesi. Ja paikka vielä lähempänä kuin Thaimaa, yes.

Täällä rota- ja rs-virukset taltutettu, mutta vielä elellään omassa porukassa jotta vahinko ei lähtis kiertämään.

T. Arabianrantalaiset

Anonyymi kirjoitti...

Riemastuttava juttu, delfiinejä olisi kiva tavata, lähtisin ehkä uimaan niiden kanssa.

Ihan maistuvan näköinen aamiaispöytä.. sinne voisi jäädä lounaaseen asti. Kaikenmoiset tahnat maistuvat, aamulla tein rahkasta, raejuustosta ja sitruuna-hunaja-sinappisesta salaatinkastikkeesta leiville päällysteen. Hyvää.

Parvekeherkut -kuuluvat lomaan :D

-eikka

Hanna kirjoitti...

Ihania delfiinejä :) Kivat hymyt!

Ja mukava matkakertomus kaikkinensa...

Jutun kruunaa munasta kuoriutuva matkustelijatipu ;)

Mukavaa kevättä sinulle!

mm kirjoitti...

Meilläkin on tuollaista ruokamatkailua.Se on tärkeä osa kokonaisvaltaisessa kokemuksessa. Siitäkin saa silmänruokaa, tuoksuja ja makuja. Joskus suun tuntohermotkin saavat uusia kokemuksia. Ja hyvässä seurassa on hauska jutellakin. Siis kaikki aistit jo ruokamatkailussa mukana... Lisänä sitten kaikki muu.:)

BLOGitse kirjoitti...

Eksyin monen mutkan kautta blogiisi ja kun kerran 'kasket' jattamaan merkin, niin tassa on! :)

Teilla on nakojaan samanlaiset 'parveketavat' kuin meilla reissatessamme...

Terveiset Kairosta, Egyptista, jossa talla hetkella expat-elamaa, viela 1 vuosi!

miina kirjoitti...

Kävijälaskurista. Mainitsin kait jo aiemmin, että se laskee kaikki klikkaukset, eli jos painat päivitä-näppylää 10 X niin lisää rapisee 10 kävijää. Siitä ilkeitä noi kotisivuille-laskurit. Muita laskureita löytyy, joilla saa paremmin todellisen kuvan kävijöistä. Eikö bloggerilla ole omaa tai eikö hallintapaneelissa näy kävijöiden määrä? WP on kiva kun näkee kojelaudalla montako kävijää.

Mille tuntuu olla uudesti syntynyt, kuoresta kuoriutunut?

Mielenkiintoista on ollut. Kuume nousee...

TuuliS kirjoitti...

Täältäpäin ei ikävä kyllä järjestetä matkoja Israeliin sen maan rauhattomuuden takia. Minä lähtisin kyllä mielelläni. Punaisessa meressä on samanlaista elämää myös Egyptin puolella, jossa kävin monta vuotta sitten.

Vicki Li kirjoitti...

Miina, mie olen ihan utami noiden laskureitten suhteen. Olin vaan sika ylpeä, kun osasin aikoinani ladata itse tuon. Sen olen huomannut, että profiililaskuri on juuttunut 1700 jo viikkoja sitten.Ei aavistustakaan, että millaisia laskureita on ja mistä niitä saa/osaa asentaa. So what, pääasia on, että täällä käy muutava kommentoivakin ystävä.

Vicki Li kirjoitti...

Moi Tuulis! Minkäänlaista levottomuutta tai turvattomuutta en israelin matkalla kokenut. Homma tuntuu olevan tiukasti hanskassa.

Ruska kirjoitti...

Nyt ei tarviikaan lähteä Eilattiin, kun teitte sen niin hyvin puolestani :) Kiitos mukavasta raportista. Hyvää matkustusmeinikiä teillä - eikä vähiten viimeisessä todella kiehtovassa kuvassa :D
Aikanaan tutkin kovasti esitteitä ja haaveilin tuonne, kun oli hirmuinen snorklausinnostus päällä sekä haave kokeilla laitesukellusta.