perjantai 12. kesäkuuta 2009

Siskot kävi kylässä

Blogiani seuranneet tiesivätkin, että eilen mulla oli jännä ilta. Olin kutsunut kotiimme blogisiskot Eickan ja Merin. Olen tuntenut heidät virtuaalisesti pian jo kaksi vuotta ja nyt aika ja paikka oli kypsä tapaamiseen oikeassa elämässä.

Mitäkö näin? Meille ilmestyi kaksi upeaa, pitkää naista, joiden kanssa olo oli heti ihan kotoisa ja oikeasti oli tunne, että tunsimme jo ennestään toisemme. Tai ainakin mulla oli se tunne. Ennen vanhaan ihmiset kirjoittivat paljon kirjeitä ja moni avioliittokin on Suomessa saanut alkunsa kirjeenvaihdolla, miksipäs ei siis ystävyyskin voisi alkaa hieman epätavallisemmalla tavalla eli Blogistaniassa tutustumisella. Kaikkia meitä jännitti hämmästyttävän paljon etukäteen, mutta ramppikuume suli jo eteisessä halaukseen.

Sitten söimme, koska uskon lauseeseen "hyvä ruoka-parempi mieli" Olin laittanut mun peruskauraa eli kanasalaattia, fetapinaattipiirakkaa ja pesto/pororouheella täytettyjä herkkusieniä. Kerniliina sai pysyä pöydässä ja kattaus ei ollut kaunis- niin kuin ei yleensäkään mulla. Ruoka oli kait hyvää, koska vieraille ainakin maistui hyvin. Harmi vaan, että olivat autolla, ettei voitu ottaa viiniä molemmille jaloille. Ens kerralla, Meri, tulette sitten julkisilla kulkuvälineillä tai jäätte yöksi. Juttua piisasi oikein mainiosti ja ilmeni, että siskojen serkku on mun nuoruuden ystäväni (jonka olen kadottanut maailman tiimellyksessä)
Mitä tästä opin? Kannatti ehdottomasti ottaa riski ja kutsua tyttäret kotiimme, koska oli ihana löytää uusia siskoja maailman tuulissa. On ihanaa huomata, että ihmiset voivat yhä kohdata vuorovaikutuksellisesti ja virkistyä toistensa seurasta. Ne ihmiset, jotka kirjoittavat blogia omana itsenään, ovat aivan "bloginsa näköisiä" luonnossakin.

Blogisiskot tapasivat loppujen lopuksi koko pienen perheemme, sillä siippakin kotiutui jossain vaiheessa ja bonuksena kävi tytärkin kotona pyörähtämässä. Täten lupaan kautta kiven ja kannon, että kun kutsu käy ja reittini osuu jonkun blogisiskon kohdalle, minäkin puolestani tulen ja nautin kohtaamisesta ja uudesta ihmissuhteesta.



Mestarilaulaja pöpelikössä

Kiitos Eicka ja Meri, kun otitte kutsuni vastaan. Nyt olen siis tavannut teidän lisäksenne Jokivarren Maaretan (joka myös oli iloinen ja ravitseva tapaaminen) Isompi blogitapaaminen tulee vielä, ehkäpä Helsinkiin ainakin jos mie olen kokoonkutsujana. Muutama teistä olisi varmasti tulossa messiin. Mutta sitä ennen, pidetäänpäs kunnon loma heti, kun työpäivät ovat tältä rupeamalta kasassa. Rentoa viikonloppua kaikille!

16 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Hieno homma! Osoittaa mahtavaa ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta tuollaiset sisartapaamiset. Ovat siten myös parhaimmillaan hyvin palkitsevia.

Virpi P. kirjoitti...

Olisin ehdottomasti halunnut siihen porukkaan mukaan, mutta nyt ei vielä onnistunut. Ehkä joskus.

Minäkin uskon, että ihmisestä saattaa saada oikean kuvan lukemalla blogia.

Vicki Li kirjoitti...

Katriina- kyllä sinua porukkaan kaivattiin. Mutta ens kerralla sitten.

Rita- ilmottaudu mukaan, sitten kun mietitään seuraavaa reissua.

noeijoo kirjoitti...

Oli mukavaa sinut tavata! Olit sellainen kuin ennakkoon arvelinkin, ehkä vielä puheliaampi. Nopea ja teräväpäinen, olin jo ennakkoon päätellytkin.

Kiitos kaikesta! Aikamoista oli tavata koko perhe samalla, oikein mukavaa.

Niitä täytettyjä sieniä muistelen kaiholla..

Vicki Li kirjoitti...

Eicka- teräväpäiseksi minua ei ole ennen sanottukaan...minusta mulla on vain terävä leuka. Mutta kerran sain asikkaalta kuulla päästettyäni sammakon suustani : "Sinullakin tuo suu käy nopeammin, kuin ajatus." Niinpä. Aina nopea reagointi ei ole hyväksi.

maaretta kirjoitti...

Odotan innolla sitä suurempaa tapaamista, josta jo alkuvuodesta puhuttiin kun me tapasimme!
Antaa jotenkin enemmän syvyyttä tähän bloggailuunkin kun näkee livenäkin sen käden joka joka näppäimiä pyörittelee koneella!

Minä olen lähdössää toisenlaiseen siskotapaamiseen oman rakkaan naisystäväporukkani kanssa. Olemme jo kohta kymenen vuotta tavanneet useamman kerran vuodessa asumme nimittäin kaikki eri paikkakunnilla.

Niina kirjoitti...

Olipa kiva lukea tapaamisestanne. Itsekin ylitin erääna aidan ja ehdotin Jouluttarelle tapaamista. Nyt on asia sovittu, heinäkuussa tapaamme. Jännittää ja olo on iloisen odottava.
Olen kiinnostunut tulemaan blogitapaamiseen, jos huolitaan mukaan ja sellaisen järjestät.

Blue nun kirjoitti...

Tulinpa tännekin vielä kertomaan palkkalaskelmasta kun en tiedä käytkö kurkkimassa vastaustani :)
Eli kaikilla on automaattisesti verkkopalkka, eli laskelman näkee oman pankin sivuilla. Jos haluaa paperisena sen kotiin, pitää siitä ilmoittaa palkanlaskentaan.

TuuliS kirjoitti...

Koska tulet Tukholmaan?

meri kirjoitti...

Oli tosi mukava tapaaminen! Kiitos Vicki, aivan erityisesti siitä että kutsuit meidät kotiisi! Olen aikaisemmin vähän kateellisena lukenut joistakin hauskoista porukkaillosta keittiössäsi, nyt sain nauttia itse suussa sulavista herkuistasi.
Oli hauskaa että saatiin tavata koko perhe! Olette lämpimästi tervetulleita meille Keski-Suomen reissuillanne, muistan että teillä on täälläpäin muitakin tuttuja.

Kumma jos ei sinulle ole kukaan aikaisemmin maininnut tuosta teräväpäisyydestä, koska samaan kiinnitin minäkin huomion jo aikaisemmin blogissa ja nyt livenä: sinulla on tosi tarkka huomiokyky! Se tarkoittaa vahvasti itsessään läsnäolevaa ihmistä.
Me epäilemättä tavataan vielä, mutta sitä ennen lähetän postia kunhan ehdin vähän asettua taloksi. Tänään lähdettiin välittömästi kyläilemään eli ystävien luokse savusaunomaan kun tulin kotiin. autolla mentiin vaan taksilla tultiin kotiin...

Vicki Li kirjoitti...

Meri- illan muisto hymyilyttää mua yhä. Sulla muuten on erittäin intensiivinen katse. Tulee sellainen tunne, että vuorovaikutuksessa tulee todella nähdyksi ja kuulluksi. Se on paljon nykyaikana.
Jos ja kun pörräämme siellä päin, pöräytämme pihaan ilman muuta. Juhannus tullee olemaan niin tiivis, että silloin tuskin koukataan. But some day, Red Baron, some day :)

irene kirjoitti...

Irene piipahti täälä lukemassa siskouutiset.<3

Vicki Li kirjoitti...

Tuulis, emme ole todellakaan käyneet Tukholmassa aikoihin. Mutta jos ja kun käymme, laitan kyllä viestiä.Kiitos kutsusta.

miina kirjoitti...

Se on tämä nykyaika ihmeellinen. Mitä enemmän meillä on vapautta ja "nopeutta" liikkua niin töiden kuin vapaa-ajan merkeissä, me löydämme kuitenkin uusia ystäviä netistä. Toki muualtakin. Olisi muuten varsin mielenkiintoinen tutkimusaihe.

Mäkin olen tavannut livenä IP:n ja hän on meillä myös yöpynyt.

Teillä on ollut antoisa ja muistorikas ilta. Onnittelen!

kuulemisiin ja näkemisiin

Olivia kirjoitti...

Kyllä maistuis mullekin.
Täällä on nyt hieman ruokavaliota yritetty pitää ja nämä herkkujen lukemiset jo herauttaa vettä kielelle.

Lähdetkös Jussin juhlintaan Sysmän seutuville, siellä päin Suomea mekin taas matkaillaan silloin.

meri kirjoitti...

Tuijottaa ku lehemä uutta konttia, niinkuin meilläpäin asia kauniisti ilmaistiin. Intensiivinen katse kuulostaa paljon hienommalta.
Meillä menee kans juhannus aika tiiviisti mökillä ja pakkaus- ynnä pyykkäystouhussa kun maanantaina on reissuunlähtö.
Mukavaa jussia! Toivotaan hyviä säitä, juhannuksena se vähän niinkuin kuuluisi asiaan.