Viimeinen ilta tällä kylällä

Ainoa ruusu, jonka näin vuorilla


Tällä tuolihissillä tultiin viimeinen osuus Wurmkogelille



Näkymä Wurmkogelilta 3080 m oli aika usvainen


Mie jo eppäilin, että onko se kuollu? Mutta silloin tällöin häntä huiskahti kärpäsiä säikyttäen. Taitaa olla pieniin päin, kun maha on noin jyrkkä ?

Heipsan, olemme siirtyneet jäähdyttelyvaiheeseen eli tänään käytimme konevoimaa ylösnousuun. Menimme ensin tosi pitkän matkaa kabiinihissillä ja viimeiseksi vaihdoimme tuolihissiin. Tuolihissi vei meidät Hochgurglin yllä olevalle Wurmkogelille 3080 m. Siellä oli kylmä ja fiilis kuin maaliskuussa. Säälitti ne raukat, jotka tulivat ylös saakka shortseissa. Pilvi kun pyyhkäisi huipun yli, siellä todella paleli.

Palatessa jäimme hissistä väliasemalla ja kuinkas ollakaan haimme kilometrin päästä yhden kätkön, joka sattumoisin oli siipan 500. kätkö. Siis on juhlan paikka. Siippa näytti kyllä siellä kivien välissä touhutessaan siltä, kuin olisi käynyt....p...tiedätte kyllä, millä. Siippa oli niin tyytyväinen, että mullekin tuli oikein hyvä mieli.
Kämpille tultuamme söimme kevyen kenttälounaan parvekkella ja aloimme pakata. Blääh! Ihana emäntämme koputti ovelle ja toi meille vielä läksiäispullat eli itse leipomaansa kirsikkatorttua. Aamulla nostamme kytkintä ja suuntaamme Saksaan. Saas nähdä, tullaanko vielä tähän kylään. Tämä majapaikka osoittautui lopulta tosi hyväksi. Meidän emäntä osoittautuikin itselliseksi naiseksi, eli isäntää täällä ei ole näkynyt. Emäntä on kyllä oikein ehtoinen noin 60-vuotias energiapakkaus. Kaiken hän hoitaa tässä talossa itse, se ollaan jo huomattu. Lataan vielä
muutaman kuvan ja sitten lähdemmme Alte Längenfelderiin syömään viimeisen päivän kunniaksi. Ehkäpä otan viertelin viiniäkin. Päätän raportointini Itävallasta näihin kuviin ja tunnelmiin. Saksa on sitten jo toinen juttu.