Heleijaa!
Selailin nyt eka keran tämän blogisysteemin syövereissä ja totesin, että huisisti tässä on opettelemista tällaisella taviksella. Sen verran kuitenkin älysin tehdä, (senkin mieheni opastuksella) että saatiin tämä systeemi suurinpiirtein "suomi-aikaan" jenkkiajan sijaan ja nyt pitäisi päästä kommentteja heittelemään kaikkien, joille jokin tekstissä kolahtaa.
Pääsi kesäkuukin yllättämään, kun mun blogissa oli eilen aamulla vielä Amerikan toukokuu. Tänään on monella odotettu päivä: juhlia, kukkia, kakkua ja lahjoja. Meillekin tuli yksi yo-juhlakutsu, mutta juhla on niin kaukana, ettei näillä tisuilla jaksa istua autossa vielä niin pitkään.
Tyttäreni tuossa jutteli eilen siitä, että miksi juuri mikään juhla ei tunnu enää miltään verrattuna lapsuuteen... Niinpä, kyllä ne onnen tunteet on aikuisena kaivettava ja huomattava arjen pienissä jutuissa, muuten saattaa olla tylsää. Tänä aamuna minä olen iloinen näistä ihanista uusista tisukoista, jotka näyttää päivä päivältä paremmilta, kun turvotus ja mustelmat alkavat häipyä.
Iloa myös jo etukäteen tuottaa Maija Vilkkumaan konsertti, johon olen menossa illalla. Siinäpä artisti, jonka äänestä olen tykännyt aina ja on kiva päästä bongaamaan ihan livenä. Huhuja olen kuullut, että hän on loistava ja ammattitaitoinen esiintyjä- huomenna olen viisaampi. Viimeksi olin katsomassa Jorma Kääriäistä Riku Niemen orkesterin solistina Finlandia-talossa. Olen ollut Jorma ja Agents fani jo vuosia, niin kuin kai suurin osa meistä keski-ikäisistä tavis-naisista?? Oli muuten hulvaton tämä Riku Niemen orkesteri, konsertissa riitti virikkeitä kaikille aisteille.
Mainitsen profiilissani, että yksi harrastuksistani on lukeminen. Lempikirjaani en maininnut, koska niitä on kymmeniä ellei satoja. Nyt viikon aikana olen lukenut Juha Itkosen: Anna minun rakastaa enemmän. Tykkäsin siitä, mutta vielä enemmän tykkäsin Itkosen "Myöhempien aikojen pyhät"- kirjasta. Toisena kirjana luin Juha Vuorisen "Veljekset Vaselin", mutta se ei minuun enää kolahtanut niin hyvin, kuin Vuorisen aiemmat kirjat. Niitä muuten en suosittele tiukkapipoisille. Seuraavana otan "työn alle" Kyoko Morin: "Shizukon tytär". Kirjailija on mulle ihan uusi,kirja kuului kirjastonhoitajan suosituksiin. saas nähdä, onko meillä yhtenäinen maku. Minä luen yleensä päivittäin tai pitäisi kai sanoa illoittain eli joka ilta ennen nukkumaanmenoa noin ½-1h, vuodessa tulee luettua arviolta noin 80-100 kirjaa. Televisiota sen sijaan katson tosi vähän, ei mulla ole siihen aikaa eikä kiinnostusta. Noin paria ohjelmaa seuraan viikossa eli nyt on vuorossa "Maajussille morsian" ja "Haades-virus", joka on jo loppumassa.
Ostin taas yhdet uudet ritsikat, urheilurintsikat Anttilasta. Kokeilin niitä tässä aamulla ja tyttäreni totesi "Äiti, sullahan on kohta pienemmät tissit, kuin mulla" Sama tyttö totesi 4-vuotiaana uimahallin saunassa silmäiltyään porukkaa lauteilla : "Äiti, kellään täällä ei ole niin isoja tissejä kuin sulla!" Kaikella on aikansa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti