Ihanaa, nestetankkaus näytti tepsivän. Ei ole enää ollut mitään vaivaa rakon kanssa. Vessassa tosin on saanut hypätä koko ajan, kun sitä nestettä nyt sitten on putkistokierrossa runsaasti.
Olen taas ollut lietsussa eli tapaamassa muinaista työkaveriani, "pikkusiskoani" S:a. Emme ole ainakaan nähneet viiteen vuoteen eli juttua piisasi ensin omien asioitten päivittämisessä ja sitten kaikista yhteisistä tuttavista. S. on pitänyt kaikki nämä vuodet huolta siitä, että ainakin ohut kontakti on säilynyt tekstiviestien ja e-mailien muodossa - arvostan ihmisiä, jotka jaksavat ylläpitää kontaktia, vaikka työkaverit ja paikkakunnat vaihtuvat. Nyt asumme taas aika lähellä ja voidaan välillä treffailla.
Olen todellakin ollut supersosiaalinen sairaslomani aikana. Sitä jaksaa ihan toisella tavalla kohdata ihmisiä, kun kontaktikiintiö ei tule jo työaikana aivan täyteen. Työssäni tapaan päivittäin kymmeniä ihmisiä, nyt vaan muutaman päivässä, mutta sitäkin intensiivisemmin. Great! Vieraita on myös tulossa huomenna ja pitkästä aikaa oikein yövieraita. Meille tulee ystäväpariskunta ja heidän aikuinen tyttärensä. Ovat koko porukka jatkamassa torstaina ulkomaille. Kivaa, että ovat järkänneet meille mahdollisuuden treffata tässä välissä.
Olen mie vähän ehtinyt lukemaankin. Mutta tosi vähän verrattuna tavalliseen aikaan. Luin Timo Teräsahjon "Thaimaalainen vaimo"- romaanin. Oli ihan mielenkiintoinen asetelma, kun sisarukset pohtivat vuorotellen traagisia kokemuksia yhteisestä lapsuuden kodistaan. Katalysaattorina tapahtumiin on sisarusten äidin kuolema. Ihan luettava kirja.
Toiseksi luin paljon julkisuudessa näkyneen Sofi Oksasen kirja "Baby Jane". Kirjailija on minusta näyttänyt kummajaiselta, eikä mitenkään kiinnostavalta, mutta täytyy sanoa, että tyttö osaa kirjoittaa mielenkiintoisesti ja mukaansatempaavasti. Aiheena oli lepakko/lesbo suhde naisten välillä. Enpä tunnen kirjailijan seksuaalista suuntautumista, mutta kyllä sisäpiiritietoa tuntui asioista olevan. Hyvin kirjoitettu kirja. Täytyypä lukea se "Stalinin lehmät" -teoskin.
Ostin vielä yhdet uudet halpuririntsikat. Maksoivat Citymarketissa 5€, kun olivat puoleen hintaan. Sopivat hyvin tässä vaiheessa, kun haavat vielä vähän tihkuttavat, puuvillla tuntuu ihoa vasten paljon paremmalta kuin tekokuidut. Ovat olevinaan jonkinlaiset sporttiliivit merkkiä Illusions (joku cittarin oma halpuri) Oikein kauniiden pitsiliivien ostoa vielä lykkään siihen, että olen aivan parantunut. Ja sitten ei euroissa pihtailla. Muutenhan mie olen aika pihi vaateostoksissa. Siis en osta oikeastaan mitään normaalihintaan. Siltä mie kyllä näytänkin, en todellakaan ole mikään tyyli-lyyli.
Jos en rahaa käytäkään vaatteisiin, annan sitten palaa kunnolla, kun on kysymys matkustamisesta, palveluista, elämyksistä ja ruoasta. Silloin mie en ole köyhä, enkä kipiä. Saattaa tosin olla, että pitää alkaa pihtailla silläkin puolella, kun syksystä ei enää palkka tulekaan säännöllisesti tilille. Itse asiassa, jos en tee töitä- ei tule rahaakaan. Osaan kyllä tulla todella vähälläkin toimeen, olen elämässäni ollut joskus taloudellisesti paljon tiukemmilla. Niinhän sitä sanotaan, että Siperia opettaa.
Ostin tämänkesän kolmannet mansikat. Onneksi ovat hyviä, viimeksi sain hyvännäköisiä , mutta homeenmakuisia. Mansikkaisia päiviä kaikille uskollisille kurkkijoille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti