maanantai 4. helmikuuta 2008

Helmenkalastusta



Irene Pohojalaasesta tasa-arvosta haastoi minut etsimään itsestäni viisi hyvää ominaisuutta, siis HELMEÄ. Kylläpä pukkasi aika hankalan, vaikkakin mielenkiintoisen haasteen. Lukaisin aamulla haasteen ennen töihin lähtöä ja sen käynnistämänä ajatus on jossain takaraivolla pörrännyt pitkin päivää.

Tulin vähän siihen tulokseen, että tämä on samalla aikamoista arvomietintää, nimittäin tässähän paljastuu juuri se mitä mie yleensä elämässäni arvostan ja pidän tärkeänä, kunnioitettavana ja pyrkimyksen arvoisena. Jotkut jutut saadaan synnyinlahjana ja jotkut tulee elämässä omittua pienen jalostuksen myötä. Sukulaiseni Tisu 2 antoi jo mulle näköjään vinkkiä omassa kommentissaan, josta olin kovasti otettu. No, aloitetaan:

1. Olen optimisti. Tämä käytännön elämässä näkyy varmasti siinä, että löydän tosi v...maisistakin asioista ne hyvät puolet ja varsinkin ne huvittavat puolet. Äitini aina ihmetteli tätä puolta minussa nuorena, eli silloin kun asuin vielä synnyinkodissani. En osaa sanoa, mistä se on mukaani tarttunut, mutta olen siitä tyytyväinen, koska optimisti kannattelee toivoa ihmisten keskellä.

2. Olen musikaalinen. Omasta mielestäni tästä puolesta hyötyvät itteni lisäksi kaikki ne, joita tapaan elämässäni ja työni merkeissä. Rakastan laulaa ja erityisesti laulattaa ihmisiä. Laulu luo ihmisten välille vahvoja yhteisöllisyyden kokemuksia. Näen sen erityisen arvokkaaksi tänä aikana, jolloin yksilöllisyys on nostettu joka paikassa niin korkeaan arvoon jopa yhteisöllisyyden kustannuksella.

3. Olen hauska seuraihminen. Mulla on sellainen käsitys, että ihmiset viihtyvät kanssani ja juhlissani. Tämä tietenkin on vastavuoroista eli mie itte kans viihdyn tosi hyvin monenlaisten ja erilaisten ihmisten seurassa. Nojaa, paskantärkeilijöitä en voi sietää. Silloin minuun saattaa mennä pikkupiru ja alan hankalaksi. Yleensä olen seurassa kuin seurassa kuin kala vedessä.

4. Olen joustava. Mukaudun monenlaisiin tilanteisiin ja venyn ja paukun tarpeen tullen melkoisiin suorituksiin. Ne jotka minut hyvin tuntevat, tietävät , että minun kanssa voi ja saa aina neuvotella parhaan ratkaisun löytämiseksi. Tämä ominaisuus näkyy varmaan työelämässä parhaiten, kotona saatan olla jäykkäpipo välillä.

5. Olen hyvä pitämään puheita. Minua kuunnelleet ovat kertoneet, että osaan olla todella vakuuttava, vaikka en asiaa oikeasti hallitsisikaan. En juuri koskaan mieti puheitani etukäteen vaan vetäisen lonkalta aistittuani ensin kuulijakunnan fiilikset. Luulen, että parhaimmat puheeni olen pitänyt ystävieni häissä. Tai sitten en. Ylipäätänsä julkisesti puhuminen ei tuota minulle vaikeuksia vaan yleensä nautin siitä. Minkähän politiikon maailma onkaan minussa menettänyt?


Nämä on niitä ominaisuuksia, joita ittessäni pidän hyvinä. Toki olisi muutama muukin vielä ollut mielessä, mutta pitäydytään tärkeimmissä viidessä. Ja odottakaapas, kun joku keksii haasteen, jossa pitää käydä läpi pohjamutia. Niitäkin löytyy runsaasti. Myös meitsistä.


Haastan tähän samaan meemiin mukaan Katriinan ja Einojoon. Mielenkiintoista helmenkalastusta !!


Lene bloggaaja kävi eilen luonani kylässä ja hän neuvoi mulle, miten tehdään noita linkkejä tänne tekstiin. Vautsi, olen oppinut taas jotain uutta. Jos nämä nyt sitten toimii. Tosi elämässä minut tuntevat voivat kommentoida tätä itseanalyysiäni, että näytänkö siltä, miltä kuvittelen näyttäväni. Mukavaa alkuviikkoa helmillä tai ilman!

11 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Tämähän on hauska meemi! Olet aika paljon sellainen, minkä kuvan sinusta on täällä saanutkin: sosiaalinen, hauska ja eloisa ihminen, kaukana tärkeilevästä. Sulla on vielä paljon kadehdittavia ominaisuuksia, kuten seurallisuus ja puheliaisuus.

meri kirjoitti...

Sinussa on aika harvinaisia helmiä, Vicky Li! Ne kertovat myös sen, että sinun täytyy olla hyvin välitön ja hyvässä kontaktissa oleva henkilö, varmaan poikkeuksellisen läsnäoleva. Taidat olla aika helmi koko nainen!

Ja haastetta senkun pukkaa joka tuutista. Nyt sinut on kutsuttu mukaan lanseeraamaan kursseja omaksi tai koko kansan kehittämiseksi. Eikun mietintämyssy päähän taas.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä ole tainnut ihan kaikki helmet periytyä mulle..jotain kumminkin..ainakin ienhymy:D ja sen vielä kehtasit unohtaa helmiluettelosta!

Vicki Li kirjoitti...

Hahaa, tytär! Tosi on, että ienhymy (ikenet näkyy sekä ylhäältä, että alhaalta on meidän suvun "tavaramerkki" Periytynyt äijiltä mulle ja multa tyttärelle :D Eräs sukulaistyttömme tostesi noi 4-vuotiaana: "Mikä siinä on , kun äiji ja Vicki hymyilevät, niin ikenet näkkyy??" :D :D Helmenä en osaa tuota ominaisuutta pitää, mutta huvittava se on.
Tyär höpisee.Hän on yhtä mainio seuraihminen kuin minä ja vielä huomattavasti pitemmälle musikaalisuuttaan kehittänyt ja sillä alalla loistava.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hitsi, toi ienhymy onkin ihan mieletön. Kikatan täällä niin, että varmaan tyttärelle ja sinnekin kuuluu.

Allekirjoitan kaikki listaamasi helmet, mutta en ole päässyt kuuntelemaan kun pidät puhetta, harmi. "Sukkamummon" hautajaiset olit monen sukulaisen mielestä kuulema pelastanut lauluilla ja puheilla.

Nyt minä menen pitämään "puhetta" taikinalle, että se nousis...

Irene kirjoitti...

Kyllä sun nuosta halemistä tunnistaa pienemmänki lokituttavuuren perusteella. Kaunihit oli myös nuo kuvan helemet. Tuo laulamisen ja puheenpitämisen lahaja on munmielestä yks taivahallisimpia lahajoja, joita ihimiselle suorahan. Moon huomannu, notta varsinki hautajaasis tuloo laulu ja puhetaitoosen olla ennalta varautunu päästämähän hautajaaskansa päläkähästä, varautumalla hautajaasihin puhehella, tai muutamalla laululla, vaikkei sitä olisi etukätehen pyyrettykään. Non kauhioota tilantehia, kun vapaan sanan aikana, kukaan ei puhu eikä pukahra mitään. Moon ollu kerran sellaasis hautajaasis, ja päätin, notta tulevaisuures varaan mukahan aina pienen puhehen tai laulun, kun meen hautajaasihin. Elämnmyönteesyys on kans ihana asia, varsinki työkaveriille, ystäville ja läheesille. =oD Terveisin Irenec

Anonyymi kirjoitti...

Tuollaisia ominaisuuksia jokainen toivoisi itselleen!

Anonyymi kirjoitti...

Ettei haasteet loppuisi...
Tutustu vanhoihin blogisystäviisi tarkemmin ja hanki uusia! Haastan sinut mukaan meemiin, käy blogistani kurkkaamassa säännöt =)

Anonyymi kirjoitti...

Haastetta pukkaa ja haaste löytyy blogistani ;)

noeijoo kirjoitti...

Tämä haaste tekee hyvää!
Täytyypä vilkuilla seuraavan kerran Espoossa liikkuessa, tuleeko "ienhymyä" vastaan.

Virpi P. kirjoitti...

Ienhymy: jollakin muullakin kuin mulla ja Edith Bunkerilla! Joskus pitää täälläkin oikein skarpata kuvissa, että hampaatkin näkyis!