perjantai 8. helmikuuta 2008

Lommaa pukkaa


Täten ilimotan, että olen lähössä Epsanjan aurinkorannikolle lomailemaan siipan kanssa viikoksi. Eli en ole teitä unohtanut, enkä ole vetänyt hernettä nenään mihinkään suuntaan.

Helekutin kiire viikko. On ollut pakko painaa kuin pieni eläin, koska yrittäjällä ei ole palakallista lommaa. Hmm. kuulostipa eksoottiselta tuo "yrittäjä", eka kerran käytän ittestäni tuota nimitystä. Katriina sitä jo kerran käytti ja se tuntui hassulta, mutta alan näemmä tottua. Kameran molemmat akut ovat latingissa ja muistikorttitilaa otetaan tarpeeksi mukaan, että pääsette jalanjäljillemme.
On tarkoitus vaeltaa sielläkin. Mukaan siis lähtee vaelluskengät ja sauvat. Sinne on luvattu vähän paskempaa säätä, mutta emme anna sen lomalla häiritä. Siippa on etukäteen taas vähän tutkaillut meille mukavia reissuja.

Minut on haastettu moneen juttuun mukaan, mutta vielä en ole ehtinyt niihin paneutua. Kunhan viikon lepään, niin ehkä sitten, jos hotsittaa ja sytyttää.

Lomalta odotan paitsi lepoa, myös hyvää ruokaa. Mmm. makuhermoja tulevat kutkuttelemaan monet Epsanjan maut, niitä curroja on ihan pakko maistaa, kun syövät niitä Serranon perheessä joka aamu. Viiniä tulee virtaamaan, mutta kohtuudella.

Pistän tähän muutaman tulppaanikuvan, mutta jos ja kun haluatte nähdä huomattavasti parempia, niin käykää Omenapuun alla. Nuo tulppaanit ovat ihania kukkia, (kiitos Lene!) mutta haisevat kuin kärpän raadot avauduttuaan kunnolla.




Mukavaa viikonloppua ja viikkoa kaikille aktiivikurkkijoille ja satunnaisille matkailijoille ! Viikon päästä menee monta tuntia, kun kahlaan postauksenne.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinun kanssasi näköjään pääsee vaeltelemaan moneen paikkaan. Innolla odotetaan taas kuulumisia.

meri kirjoitti...

Hyvää lomaa, Vicki! Toivon teille hyviä säitä ja antoisia vaelluksia. Jokohan siellä näkyy kevään merkkejä?

Virpi P. kirjoitti...

Tämä loma on varmasti hyvin ansaittu, riemukasta ja antoisaa lomaa siis! Ei kai siellä ainakaan räntää taida sataa.
Kivoja tulppaanikuvia, tykkään varsinkin tuon alimmaisen kuvakulmasta.
Minä jään keräämään helmiä vielä.

noeijoo kirjoitti...

Noinko helposti se käy? Siis lomalle lähtö. Mulle ei tunnu olevan millään mahdollista ja siksikin ihailen ihmisiä, jotka lähtevät lomalle noin vain, ja vielä vaeltelemaan, käy vähän kateeksi. Mulla kun ei ole edes voimassa olevaa passia.

Ihanaa lomaa ja odotan innolla kuvia, että pääsen nojatuolimatkailemaan. Serranoista tosiaan oppii kaikenlaista.

titu kirjoitti...

Ihanat kukat, muutenkin kaikkea ihanaa löysin täältäkin.

Loma, kuulostaa ihanalta. Odotan sitten joskus omaani. Muistelen entisiä lomia, jos ne vähän lohduttaisi.

Olivia kirjoitti...

Tervetuloa virkistyneenä kotiin !

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää!!!!

Minävain...

Irene kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää Vicki Li, missä sitten lienetkin. Antoisat lomatoivotukset myös. Irene