Juosten matka taittuu

Kesälomasuunnitelmia laatimaan

Jeee. Kävin pitkästä aikaa vesijuoksemassa ja olihan ihanaa. Viime keväänä juoksentelin pari kertaa viikossa, mutta rintaleikkauksen (pienennysleikkaus - tiedoksi niille, jotka eivät ole käyneet blogini alkulähteillä) jälkeen oli pakko pitää pitkä tauko. Sitten taas syyskuusta aloitin tämän arpihoidon silikoniteipeillä, enkä taaskaan viittinyt lähteä altaaseen. Tekosyy....Tänään heräsin täynnä tarmoa 6.30 ja päätin, että nyt tämä tyttö lähtee. Jätin kaiken epäoleellisen kotiin, (kännykän, sormukset, rahat) otin mukaan bussilipun, uikkarin, pyyhkeen, persalusen, dödön ja kosteusvoiteen ja hyppäsin bussiin. Meiltä on uimahallille vain kivenheiton matka, bussilla muutama pysäkinväli.

Alastullessa sauvat ovat tarpeen

Heti kun avasin hallin oven, tulvi hyvä mieli kehoon. Vyö päälle mahdollisimman tiukalle ja altaaseen. Olin altaassa 7.30, mutta kyllä siellä jo muitakin oli. Yksi 50 metrin rata oli pyhitetty vesijuoksijoille ja eiku menoxi. Kyllä tuntui hyvältä. Tekniikka oli vanhasta muistista hallussa ja yllättäen jaksoin polkea koko tunnin. Suunnitelmissa oli 50 minuuttia, mutta kun jaksoin annoin posottaa. Yhden rouvan kanssa juttelin sinä polkiessa jonkun aikaa. Hän oli kans oikein konkari, 4 vuotta harrastanut lajia. Suurin osa aamun polkijoita oli naisia ikähaarukassa 35-65. Keväällä, kun mulla oli hönkä päällä ja kävin useammin, oli paikalla lisääntyvässä määrin myös miehiä. Miehet tuleva tähän lajiin naisten perässä vähitellen, ihan niinkuin sauvakävelyynkin. Enää ei kukaan naura sauvakävelijöille, että mihis sulta sukset unohtui....

Siellä suihkuhuoneessa panin merkille, että muutama nuorempi nainen katteli vähän näitä mun tisuja. Ihmettelivät varmaan rintojen alla olevia arpia, jotka ovat edelleen aika violetit, vaikkakin muuten siistit. Ei kukaan kuitenkaan kysynyt mitään, mutta jos kysyisi, niin kyllähän mie kertoisin, mistä on kyse. Minusta tässä asiassa ei ole kerta kaikkiaan mitään kummallista tai salattavaa. Olen itse ihan sinut tämän jutun kanssa. Pitää vaan olla tarkkana suuren suuni kanssa, etten täräytä jollekin: "Eikö sunkin kannattais harkita rintojen pienennystä." Hallilla näkee monenlaista kroppaa ja rintaa ja jotenkin tunnen suurta sympatiaa niitä naisia kohtaan, joilla on selvästi raskaat rinnat. Joillakin on oikein kuopat hartioissa siinä, mistä rintaliivin olkain kulkee. Rinnat ovat välillä suuret ja raskaat, vaikka nainen olisi muuten kuin pajunvitsa. Tasan ei käy onnenlahjat näissä asioissa ja kauneusihanteetkin vaihtelevat. Olen joskus tainnut tänne kirjoittaakin hauskan muiston vuosien takaa. Olin silloin 4-vuotiaan tyttäreni kanssa samaisessa uinahallissa saunassa. Tytär istui vierssäni ja tutkaili hiljaisena lauteilla kököttävää porukkaa. Yhtäkkiä hän sanoo kirkkalla ja kuuluvalla lapsen äänellään: " Äiti, kellään täällä ei ole niin isoja tissejä kuin sulla!" Minua alkoi tietty naurattamaan aivan hillittömästi ja sen jälkeen uskalsivat muutkin naiset alkaa nauramaan. Kerroin sitten lapselle meidän ihmisten erilaisuudesta. Ei ihme, ettei siippa koskaan uskaltanut ottaa tytärtä miesten puolen saunaan...

Asiasta kukkaruukkuun. Nyt alkaa olla taas se aika vuodesta, että on perehdyttävä loma asioihin. Olemme tuttuun tyylimme lähdössä taas vaeltamaan Alpeille kesällä ja nyt on alettava ettimään ja varaamaan sopiva lomahuoneisto. Aluksi tietenkin pitää päättää, milloin loma pidetään ja sitten alkaa työt. Siippa on haka niissä hommissa. Meillä on tätä nykyä aika tiukat kriteerit, millä kämppää aletaan katteleen. Tilaa pitää olla 40-50 neliöä, parveke tai piha, hella ja uuni ja astianpesukone. Hintaa on yleensä max 60 eukkaa /vrk ja sijainti pitää olla hyvä. Yleensä lähellä päivittäistavarakauppaa ja kylän keskustan tuntumassa. Eka viikon kämppä viime vuonna siellä Ötztalissa oli aika hyvä. Ainoa huono puoli siinä oli liian hienot ja ohuet lasit, joita ei uskallettu käyttää eka illan jälkeen rikottuamme heti yhden. Jos siihen päädytään, viedään omat lasit mukana, ettei tarvi juoda muovisesta hammasmukista vinkkua. Längenfeldin kylästä katsastimme kyllä muitakin kivoja majoitustaloja valmiiksi jo viime kesänä. Kalsin käpykylään ei kyllä enää mennä, se oli liian syrjässä, eikä siellä ollut oikein mitään tekemistä huonolla säällä.

Yhä ylös yrittää, Vicki Li vauhdissa

Syy siihen, miksi näissä kämppäasioissa pitää ola ajoissa liikeellä, on tietenkin saksalaiset. Saksalaiset valloittavat hyvin nopeasti parhaat paikat ja monilla heitä jo vakiovaraus vuosittain tiettyihin huoneistoihin. Hotelliin en enää halua mennä. Tykkään kun on oma tupa ja oma lupa. Nautin myös ruoanlaitosta lomalla, jossa saa aina vähän erilaisia raaka-aineita kuin kotosalla. Vaikka iän myötä saattaa olla, että alkaa taas hotellielämä maistua. Vielä ei ole sen aika ainakaan Itävallassa. Jos olet uusi kurkkija, niin käy katsomassa viime vuoden lomakuviamme elo-syyskuun vaihteesta. Laitoin tähän virikkeeksi vanhoja lomakuvia vuosien varrelta.

Nyt iski nälkä. Sitä se vesijuoksu tekee. Poistun keittiöön lämmittämään mikrossa eilisiä jämiä: pastaa ja jauhelihakastiketta.

PS. Kukkakimppuja on tullut Katriinalta, Einojoolta (!) Ireneltä ja Iines J:ltä. Olen ne kaikki ilolla noteerannut. Mutta en kerta kaikkiaan osaa siirtää sitä kimppua tänne sivuilleni. On yritetty. Jos joku osaa yksinkertaisen systeemin, miten sen saa tänne Blogger-systeemiin, niin kertokoot pölkkypäälle. Mulle vois myöntää kyllä Pölkkypää-merkin kans.

Itävallassa voi kokea myös pöllöelämyksiä

Kiitos, Katriina, onnistuin sinun ohjeellasi. Tämän kukkakimppu maininnan olen siis saanut Katriinalta Omenapuun alta, Einojoolta Onko ketään kotona, Iines J:ltä Jalokivistä ja Ireneltä Pohojalaasesta tasa-arvosta. Jag tackar och pockar (vai menikö se noin)

Vicki Lin voimahalaukset

Heipsan kurkkijat!



Olen iloisesti otettu kukkakimpuista, joita olen saanut. Interflora on ollut nyt kovin työllistetty Blogistaniassa, niin miepäs annakin voimahalauksia seuraaville polkkaajille. Ilo on ollut molemminpuolista eli koen itse voimaantuneeni ja virkistyneeni näiden ihmisten kirjoituksista ja kuvista. Heistä on tullut minulle tärkeitä, vaikka ketään teistä ( Leneä lukuunottamatta) en ole tavannut reaalimaailmassa. En seuraa kovin montaa blogia, mutta niitä joita seuraan, seuraan kuin hai laivaa. Intensiivisesti ja hyvän ruoan toivossa. En ikävä kyllä osaa vieläkään tehdä noita suoralinkkejä tänne tekstiin, mutta sivupalkistani löydät osan näistä naisista ja hiedän blogeistaan.



Katriina: Omenapuun alla oli ensimmäinen blogi, jota aloin seurata säännöllisesti. Eka muistoni on ihana kuva, jossa oli sieniä sormien välissä. Katriina kirjoittaa sekä päällä, että sydämellä. Kuvat ovat olleet upeita ja ei kun paranevat vaan. Katriina voisi olla mun isosisko, paljon elämässä kokenut nainen, joka ei ole antanut kyynisyyden vallata. Katriinalle voimahalaus klo 21.



Noeijoo: Vähän K:n jälkeen varmaankin omenapuun kautta löytynyt aarre. Ihminen isolla i:llä. Uskomaton huumorintaju ja luovuus samassa paketissa. On osannut ottaa hyödyn irti hankalistakin elämäntilanteista ja vielä jakaa oivalluksiaan oivallisesti. Noeijoo on rohkea ottamaan esille vaikeitakin asioita. Hänelle laitoin voimahalauksen menemään klo 19.



Lene: Kirjoittaa englanniksi ja aiheena käsitöiden lisäksi kaikki inhimilliseen elämään kuuluva. Hän osaa blogissaan (Dances with wool) tuoda tietäväksi myös suomalaisen kulttuurin kirjon ja hänellä on lukijoita ympäri maapalloa. Lene ottaa myös uskomattoman hyviä valokuvia. Hän on ylipäätänsä eka ihminen tuttavapiirissänii, jolta kuulin polkkaamisesta. Lenen tunnen myös reaalimaailmassa ja aina kun tapaamme, nautimme pitkistä keskusteluista ja ruoasta. Lenelle lähetän voimahalauksen klo 21.30.



Irene - Pohojolaanen tasa-arvo: Uusin seurattavani. Siis nainen, jonka sanansäilä leikkaa ja erottaa luut ytimistä. Irenen tekstejä lukiessa saattaa lirahtaa pissat housuun, kun naurattaa niin paljon. Irenellä on taito kirjoittaa todella vakavista ja tosista asioista todella hauskasti. Hän on jo lisännyt mulle muutaman elinkuukauden (nauru pidentää ikää) Vaikka en kuohujuomista perustakaan, Irenen kanssa vetäsisin Elyseetä ja laulaisin virsiä kuntopyörää polkien. Voimahalaus Irenelle klo 22.



Tässä vaiheessa näille lähtee. Muutama on tulollaan, mutta kontakti ei vielä ole niin vankka. Siis kymmentä ei edes löydy vielä, en edes seuraa niin monia blogia. Tähän saakka voimahalauksia on saanut vain tytär. Te olette mun blogiperhettä. Sisaria.

Lupsakkaa lauantaita

Siipan perjantai-illan salaatti , ei ihan kevyttä

Tytär tuli syömään siikaa ja nyt ne siipan kanssa katsovat yhdessä elokuvaa, kuulema ihan kieli poskessa tehtyä "From dusk till dawn", jossa Tarantino kuulema näytelee. Siippa nauttii, kun on elokuvan katseluseuraa. Mie en juurikaan viitti elokuvia katella, ei vaan jaksa kiinnostaa. Mulla on aina jotain mielenkiintoisempaa tekemistä, kuin istuminen töllön edessä. Esimerkiksi tämä bloggaaminen. Ehkä osansa tässä on silläkin, että eläydyn väliin niin täysillä, että mua rupiaa itkettämään ja sitten nuo kaksi aina nauravat mulle. Jännittäviä juttuja en voi katsoa myöhään, menee unet piloille, ihan niin kuin pikkulapsilla. Mie tiiän heikkouteni ja osaan varoa tiettyjä asioita. Mulla soi tässä taustalla Maija Vilkkumaa. Ostin tänään Anttilasta hyvästä alesta "Totuutta ja tehtävää" CD:n ja mukana on oikein DVD. Sen voin joskus kattoa. Oltiin siipan kanssa kattomassa Maijaa livenä joskus kesällä, oli hyvä konsertti. Aika monet bloggaajanaiset tuntuvat tietävän paljon elokuvista, harvoin pystyn heittämään kommenttia niihin keskusteluihin. Tästä sivistymättömyydestä minua kiusataan usein perhepiirissä.

Kävimme tänään maakuntamatkalla Vantaalla. Siellä oli hyvä divari, josta saimme muutaman kirjan, joita tässä on metsästetty jonkun aikaa. Vihdoinkin sain Henriksonin "Antiikin tarinoita" molemmat osat ja siippa sai Sven Hedinin: "Elämäni tutkimusmatkailijana" Noita antiikin tarinoita rakastan. Niissä on mieletön imu mun mielestä. Tarinoissa ja saduissa ylipäätänsä on paljon salattua viisautta. Mie itse kuvitan kaikki lukemani tarinat päässäni ja ne on todellakin paljon mielenkiintoisempia kuin elokuvat. Mulla meni monta vuotta, ennen kuin älysin, miksi kaikki lapset eivät nauti saduista. Olen sitä mieltä, että kaikki eivät kykene muodostamaan helposti näitä mielenkuvia ja silloin tarinat ovat vain sanoja ja ääntä- tylsää. En tiedä, voiko sitä opettaa, vai onko se vain osa psyyken rakennetta. Olen itse ilmeisesti hyvinkin visuaalinen ihminen, kaikki ajatteluni on visuaalista. Myös uneni ovat aina värillisiä ja niitä on paljon. Tytär on samanlainen, hänelle on kyllä luettu ihan pienestä paljon. Luimme C.S. Lewisin Narnia-sarjan läpi eka kerran kun tytär oli 5-vuotias. Kirjoista puheenollen: sain nyt lainaan Juha Itkosen: "Kohti " ja taas kerran Itkosen kieli ja kirjan juoni minua puhuttelee.

Paino ei osoita mitään merkkejä vielä kääntymisestään laskuun. Nyppii. Mutta toki kokemuksesta tiedän, että kestää kolme viikkoa ennenkuin jotain tapahtuu.Mulla paino ei tipu helposti ja ei se kyllä nousekaan kovin nopeasti. Vain se on varmaa, että paino nousee hiipien koko ajan, jos ei koko ajan vähennä kalorien mättämistä. Johtuu aineenvaihdunnan hidastumisesta, eli todellakin koko ajan pitää vähentää syömistä tai vaihtoehtoisesti kuluttaa enemmän, että EI LIHOISI. Yli nelikymppinen on siis lihomisautomaatti, vaikkei yhtään lisäisi syömistä. =0

Työnohjauspyyntöjä on yllättäen tullut paljon nyt vuodenvaihteen jälkeen. Hyvä tietty, että mulla tuntuu työt lisääntyvän, jos tälle alalle meinaan jäädä ja tästä leipäni ansaita. Tosi paljon nämä työt tulee ikäänkuin tiskin alta: joku on suositellut jollekin toiselle jne. On todella vaikeaa saada alan töitä, jos et tunne ketään firmasta, johon to:a haetaan. Ei haluta ostaa sikaa säkissä ja rahalle halutaan saada vastinetta.

Nyt alkaa kahvihammasta kolottamaan. Yhden keksin kyllä otan kaffen kanssa, muuten en ala millekään. Elämä ilman pieniä makunautintoja on tylsää ja harmaata. Ei sitä jaksa. Se on talvi taas ohi näiltä näkymin. Loputkin alkuviikon lumesta sulivat eilen,taas ollaan siis loskassa tallaajia. Nauttikaapas te kurkkijat, joiden ympäristössä on lunta. Lumi alkaa olla kohta Suomessakin katoava luonnonvara. Näin Madventureissa, kun pojat kävi lumilautailemassa Sambian aavikolla. Ehkä Suomeenkin tulee kohta soramonttuihin laskettelubisnestä, kun lunta ei tunnu tulevan.

Vielä kerran honeypomelo, joka kirvoitti paljon kommentteja

Pom-pom-pom-pomelo

Pomelo päivässä piristää

...aiku sinä oot niin ihano... Nyt täytyy kirjoittaa oodi hunajapomelolle. Jos et ole vielä maistanut, niin kipitä heti kauppaan, sillä kausi loppuu pian ja niitä ei taas sitten saa. Hunajapomelo on se greippiä isompi pallukka, joka meillä päin on nyt melkein halvimmillaan eli 1,99€ kg, olen joskus saanut 1,69 kilohintaan. Ota mahdollisimman iso, sillä kuori on PAKSU ja hyötysuhde isossa on parempi. Jos sulla on tosi hyvä tsägä, voit ehkä löytää 1,5 kg painavan, alle kilosta ei kande ees ostaa. Sitten vaan kuorit ensin kunnon veitsellä noin 2 cm pinnasta, loput lähtee ehkä parhaiten käsin riipimällä. Sisältä löytyy viimein greippiä isompi sitrushedelmä. Älä lopeta kuorimista, vaan irrota joka lohkon sisältä hedelmäliha ja nopsi suuhun. Herkkuaaaa.... Roskaa tulee paljon, mutta syötävääkin riittää reilusti kahdelle ja pikkupalaksi kolmelle. On mehukasta, vähän hapanta (ei kuin greippi) ihan NAMISKUUKKELIA. Ainakin meidän perheen mielestä. Eikä ole paljon kaloreitakaan, siis kevennysruokaa. Me syödään siipan kanssa pomelo puokkiin päivässä, niin kauan kuin niitä saa. Niitä tuodaan enimmäkseen Kiinasta (ne israelilaiset on surkkuja, älä niihin sorru) joulu-tammikuun aikana tai niin ainakin oli viime vuonna, jolloin löysyin niitä eka kerran Suomesta. Thaimaassa olen tähän herkkuun koukuttunut ja rakkaus on ollut kestävää laatua. Saattaa tietenki olla, että olette jo tutut, mutta jos jollekin olisi uusi elämys. Miten on, kuuluuko hunajapomelo hedelmävalikoimiinne?

Jengi varmaan epäilee, että olen maksettu pomelokonsultti. En kyllä ole. Vicki Li suosittelee vain ruokia ja viinejä, jotka ovat käyneet läpi hänen tiukkaakin tiukemmat makuvaatimukset. Ja tämä suu on syönyt paljon. Paljon huonoakin ja vielä enemmän hyvää tai parempaa. Joskus kyllä sattuu kuivahko pomelo, ei se silloinkaan ole huono, mutta ei niin kummonenkaan.

Eipä mulla muuta tällä kertaa. Se maanantain hillitön väsymys meni ohi, nyt olen taas oma itteni. Puoli täynnä energiaa, mutta se riittää vanhalle ihmiselle. Olen aloittanut taas työnteon loman jälkeen ja se on maistunut hyvältä.

Tässä joulupihta läheltä, ei ole terävät neulaset

Laitan vielä tänne kuvan tuosta herkkupalasta ja antakaahan tulla kommenttia vanhat pomelofanit ja uudet varsinkin. Vai olenko mie ainoa"pomelouskovainen" ?

Kun pomelo on syöty, jää perskeet jäljelle.

Arkea ja viimaa

Hitsi, että on ulkona kylmä. Tuuli puhaltaa mereltä päin ja työntää ohuen jääpeitteen ahtojääksi Espoonlahdella. Outo valoilmiö- aurinko käväisi esillä.

Olin eilen tosiaan juhlissa. Tarkkaan ottaen, ne olivat yhden pariskunnan 100-vuotisjuhlat. Täyttävät molemmat 50-vuotta lyhyen ajan sisällä. Oli ihanan rennot pippalot, tietenkin tarjolla oli hyvää ruokaa, olutta ja viiniä. Lisäksi saimme nauttia ohjelmasta: pieni diashow pariskunnan elämästä. En tiennytkään, että mentorillani P:lla on huikea menneisyys jalkapallon parissa. Musiikkiesityksiä vieraista sikisi kiitettävä määrä ja väliin oli tosi viehkeä jammailumeininki vallalla ihan amatöörivoimin. Itsekin intouduin laulattamaan porukkaa kitaran säestyksellä: Ystävä laulu, Väliaikainen ja Herrojen kanssa pellon laitaa. Upeaa oli myös pariskunnan lasten musiikillinen panos juhlassa, äiti ainakin väitti olevansa aivan yllättynyt siitä, kuinka hyvin hänen kuopuksensa laulaa. Eräs vieraista esitti pari Mikis Theodorakiksen rakkauslaulua- ihan mahtavia, en ollut kuullut koskaan aiemmin. Kivoja lahjoja saivat mm. Reino- ja Aino-tohvelit. Me veimme S:n kanssa kunnon viskiä ja kunnon viskilasit. Tiesimme, että tykkäävät viskistä, niin kuin mekin lahjan viejät.

Loma on nyt loppu. Juuri kun aloin tottua tähän ihanaan huolettomuuteen. Arki on ok ja nyt on sen aika. Olen nukkunut paljon, mutta olen myös valvonut normaalia pitempään (mulle kaikki mikä menne yli 22, on normaalia myöhempää) Siippa on väliin oikein ihmetellyt, että mites sie siinä vielä istut...

Kävin tänään hierojalla ja sattui ajoittain s...nasti. Olo hieronnan jälkeen oli kuitenkin lämmin, avautunut ja vähän huimaava. Tuntui, että veret lähtivät oikein kohisten virtaamaan kohti päätä.

Meidän kerrostalon ympärillä pyörii huisin iso lintuparvi. Siinä on varmaan satoja yksilöitä ja ne vaeltavat ilmassa kuin kalaparvet muuttaen yhtäkkiä suuntaansa. Ääntelevät kans. Pelottavan näköistä, kuin Hitchkockin Linnut- elokuvassa. En ole varma, mitä lintuja ovat. Liikkuvat enimmäkseen hämärissä ja pimeällä. Väliin pelottaa, että ne tulevat ikkunasta läpi suoraan olohuoneen sohvalle nokat verissä... Taidan alkaa käyttämään sälekaihtimia kiinni. Orava vierailee kans partsillamme (tämä on 5. kerros) Kuulin alakerran rouvalta, että orava on naksuttanut talttahampaillaan häneltä rikki jo kahdet ulkovalot parvekkeelta. Meidän partsilla ei ole valoja , eikä ruokaa oraville, mutta silti se käy tsekkaamassa paikat muutaman kerran päivässä. Harakoita siellä käy kans.

Alan orientoitua arkeen eli painun pehkuihin ajoissa. Luen ensin ehkä sitä parisuhdekirjaa tunnin. Sitä ennen mun on kuitenkin pakko pestä keittotaso. Ei ole laiskan emännän juttu tuo keraaminen, ainakin paistamisen jälkeen se on pakko pestä heti sen jäähdyttyä. Tai sitten se just on laiskan emännän- pakko on nimittäin paras muusa ainakin meikäläiselle.

Tässä noin puolet isännän CD/DVD varastosta. Toinen samanlainen hylly tönöttää vastapäätä. Kyseessä on Ikean Billy-hylly, edullinen ja käytännöllinen.

Voimia uuteen viikkoon kaikille kurkkijoille!

Suomalaiset ovat lukijakansaa

Ei ole helppoa kuvata ilotulitusta

Lupasin siipalle eilen palauttaa hänen lainaamansa kirjat ja tarkistin netistä, että kirjasto aukeaa klo 11. Siispäs marssin lähikirjastoon ja olin tosi hämmästynyt, että jo viittä vaille oli kirjaston oven takana jo melkoinen jono. Siellä olivat sulassa sovussa eläkeläiset, lapsiperheet ja keski-ikäiset. Tuli hyvä mieli siitä, että suomalaiset lukevat paljon. En todellakaan usko, että lukemisen aika on ohi, vaikka jotkut niin epäilivät nettiajan koittaessa. Itsekin luen koko ajan, milloin enemmän ja milloin vähemmän. Sellaiset sata kirjaa varmaan vuodessa, en kyllä ole pitänyt mitään tilastoa. Kauan eläköön kirjastot!!!

Eilen innostuin lainaamaan uuden kirjan, joka kertoo pitkän parisuhteen saloista. Kirjoittaja on Elina Pukkala. Meilläkin on jo nyt pitkäksi luettava parisuhde (kesällä 25- vuotishääpäivä) ja vähän peilailin tietty meidän suhdetta kirjan ajatuksiin. Yksi mitä jäin miettimään oli se, että kirjan mukaan ne, jotka lähtevät parisuhteeseen suurin odotuksin useimmiten pettyvät ja taas jos odotuksia ei ole juuri ollut, ei olla niin petyttykään. Mulle ainakin on ollut vierasta tehdä joku suunnitelma, jonka sitten pettäessä onkin syvästi petytty. Voihan siinä olla perääkin, että sitten pudotaan korkealta, jos on kuuseen kurkotettu.Tässä kirjasta pieni ote: "Parisuhteen kestävyyden on nähty liittyvän kahteen ominaisuuteen. Suhteen tulee olla nautittava, jolloin puolisot saavat tyydytystä yhdessä olostaan, arvostavat toisiaan ja pitävät toisiaan ystävinä. Toinen ominaisuus on yhteydessä sitoutumiseen, joka pitää sisällään kestävyyden, suvaiitsevaisuuden ja sinnikkyyden."

Aika hyvin sanottu minusta. Kyllähän parisuhde on kestävyyslaji, on pakko luottaa siihen, että parempi päivä on edessäpäin, vaikka tuntuisi kurjalta tänään. Ainakin meillä on aina ollut. Tosi vaikeita ja huonoja aikoja meillä ei ole ollut ollenkaan. Tai sitten aika kultaa muistot. Se kirja vaikuttaa kyllä hyvältä, ihan tutkittua tietoa ja lisäksi parien haastatteluita. Pistä siitä lisää, kun olen lukenut koko opuksen.

Nyt ymmärrän eläkeläisten kiireet. Olen ollut lomalla joulusta saakka ja en siltikään ole ehtinyt tehdä juuri mitään. Tai siis en ainakaan mitään sellaista, mitä mun piti tehdä. Olen mie taas tehnyt kaikkea muuta yllättävää. Kuten esim. käynyt kirkasvalofirman kanssa sähköpostia aiheesta keltaiseksi palanut plexi. Ilmeni, että ko . mallissa on ollut joku virhe, joka on kellastuttanut plexin ennen aikojaan. Lupasivat ystävävällisesti postittaa meille veloituksetta uuden plexin. Jess, näin toimii vastuullinen yrittäjä.

Olen myös käynyt kiivasta sähköpostikirjoittelua rämisevästä ja vuotavasta katostamme. Perhana, meidän keittiön katosta on tullut vesi läpi nyt kolme kertaa vuoden sisällä. Ei ole ehditty entisiä vaurioita korjata, kun on jo uutta pukannut. Koko talon vesikatto uusittiin viime kesänä ja luulin, että mun ei enää tarvi tätä asiaa itkeä. Olin väärässä. Nyt on tullut vettä taas uudesta katosta huolimatta, ne on kuulema tosi vaikeita selvitettäviä tällaiset kattovuodot, kun vettä on jossain ontelolaattojen välissä... Ihan hebreaa meikäläiselle, mutta hermo meinaa mennä, kun valmista ei tule. Tämä uuden vesikaton tehnyt firma on kyllä ollut aivan loistava asiakaspalvelussaan. Kaikki ongelmat otetaan vakavasti ja hoidetaan nopeasti. Kysykääpäs Vickin vinkkiä, jos taloyhtiönne katto pitää uusia. Nämä hommat on niinkuin luonnostaa langenneet mulle tässä huushollissa, kun kuulun taloyhtiön hallitukseen ainoana naisjäsenenä kolmen mukavan miehen kanssa.

Pääsen pippaloihin lauantaina. Rakas mentorini P. juhlii pyöreitä vuosiaan. Mitähän mie laitan päälle, apua? En kertonutkaan, että edellisissä juhlissa mulla repesi mun hieno musta harsotunika, kun istuin sen päälle huolimattomasti. Taisi olla liikaa, kun join ne siipankin juomat hänen ollessaan kuskina. Kohta arki häämöttää täälläkin, monet teistä lukijoista olette jo olleet sorvin äärellä. Oikein mielenkiintoista yllätyksellistä alkanutta vuotta kaikille!

Tässä teille makkaravinkki. Tästä ei makkara parane. Ihanaa, että tämä paketti pysyi paikallaan, toisin kuin nuo raketit, joita yritin kuvata.

Elämänihme

Tässä hän on. Kaksi vuorokautta vanha ihmisenlapsi. Poika. Painoa oli syntyessä 3506 g ja 48 cm pituutta. Ja kunnon Beatles-tukka. Kyllä sitä on pienestä lähdetty itte kukanenkin aikoinaan.

Kävimme Naistenklinikalla ihastelemassa ihmettä. Vastahan se oli, kun itse pidin tytärtä sylissäni ja totuttelin uuteen sanaan: ÄITI. Tyttären silmät loistivat, kun hän sai pitää pientä nyyttiä sylissään. Tais alkaa hormoonit hyrräämään. Hyrrätköön rauhassa vielä muutaman vuoden. Itse olin 27-vuotias, kun sain tyttären. Minulle se oli sopiva aika tulla äidiksi. Mutta jospas polvi tyttärestä paranee.

Ihanaa kattoa, kun vauva syö. Muistan, että vielä vuosia oman imetykseni jälkeen rintoihin alkoi koskea, kun näin jonkun imettävän. Muistin niin hyvin, miltä se tuntui. Enää ei koske rintoihin. Siitäkin tietää, että olen jo ikäihminen. Hyvää ämmi-ainesta. Onnea koko pienelle perheelle! Elämä muuttuu lapsen myötä paljon. Vicki -täti syhkäisee apuun, jos apua tarvitaan ja tytär tulee kans tuulena.

Muistatko, miltä vauvan jalkapohja tuntuu?