sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Hissuttaen

Valtava siirtolohkare metsässä lähellä kätköä


Eilen tuli illalla soitto, että mitä mulle kuuluu, kun blogiin ei ilmesty kuulumisia. Kyseessä oli Noan äiti, sukulaistyttö. Korjataanpas nyt asia ja laitetaan pientä infoa siitä, onko täällä Itsenäisyyspäivän jälkeistä elämää.
Toinen viikko yksin meni nopsakasti. Päivät olivat täynnä tekemistä, vaikka palkkatyön osalta viikko olikin todella laiha. Mutta onneksi tilille ropsahti noin 400 eukkaa veronpalautuksia joulukuun alussa, jotta niillä olen sitten elellyt. Yöt nukuin pääsääntöisesti huonosti. Kyllä se siipan läsnäolo ja kuorsaus siinä vieressä tuo turvallisuuden tunnetta.

Maanantaina siivosin oikein olan takaa. Otin esille höyrypesimen ja höyrytin mm.pikkuvessan. Höyrytyksestä huolimatta siellä haisee lievästi pissa??? ja ostin ilmanraikastimen. Onneksi koko vessa on menossa remppaan ja silloin vaihtuu seinät ja lattia ja pönttö kans, eiköhän saa pissan hajut kyytiä. Maanantai-iltana mulle tulikin kaksi mukavaa naisihmistä minipikkujouluihin. Kelpasi kutsua puhtaaseen kotiin.

Tiistaina tuli sitten odotettua postia Husista, eli mulle tuli aika pään verisuonten tutkimukseen tammikuun lopulla. Siinä tutkimuksessa selvinnee, onko mulla aikapommeja päässä eli pullistumia, jotka saattaisivat revetä. Tutkimus tehdään varjoaineen kanssa ja on käsittääkseni paras mahdollinen tämän asian selvittämiseksi. Käsitin,että siinä sitten näkyy aivojen pehmytosatkin ja mulla on oivallinen tilaisuus kysyä neurologilta, joko siellä näkyy Alzheimerin varhaismerkkejä. Taipumusta on siihen, jos isän sukuun tulen.

Keskiviikko oli ainoa palkallinen päivä, jihuu! Illalla olin vanhan ystäväni T:n luona ja laitoimme hyvät sapuskat: pizzaa ja lohta kunnon viinin kera. Pääsin kylästä kotiin eka kerran kummityttöni kyydissä ja hienosti hän ajoi, vaikka ajokortti on ollut vasta kuukauden päivät.

Torstaina kävin rintojen lopputarkastuksessa. Ihan hyviksi havaittiin ja epikriisiin liitettiin vielä loppukuvat uusista tisukoista vanhojen lämysköjen seuraan. Sairaalan valokuvaaja kävi kuvaamassa rinnat ja ajattelin, että on se tuokin homma, kun saa räpsiä kuvia kaikenmaailman kehon osista. Hyvin kundilla piti pokka vaikka aika nuori olikin.

Perjantaina siippa palasi reissusta hyvinvoivana ja tyytyväisenä, kun koti ja vaimo olivat kunnossa. Tytärkin tuli perjantai-illaksi kotiin herkuille, pitkästä aikaa pieni perheemme oli koolla. Vaikka perheemme on pieni, on se meille kaikille tosi tärkeä triangeli.

Muuten se täytyykin kertoa, että juttelin sisareni kanssa eka kerran puhelimessa hänen sairastumisensa jälkeen. Ihan sisko kuulosti omalta itteltään, ei hänen tarvinnut sanoja hakea. Muisti pelaa aika hyvin vanhoihin asioihin, mutta lähimuisti kuulema pätkii. Liikkuminen on vielä aika vähäistä, mutta rollaattorilla hän pääsee eteenpäin. Nyt on luvattu, että hän mahdollisesti pääsisi käymään kotona jouluna. Se tuntuu varmasti upealta 3 kk sairaalajakson jälkeen. Olen syvästi kiitollinen siitä, että sisko sai jatkoaikaa. Kiitos myös kaikille teille, jotka olette kanssani myötäeläneet hurjia vaiheita.

Remppa kuviot käyvät kiivaina. Kaikki 5 tarjousta tulivat viime viikon aikana ja hintahaitari oli melkoinen eli työn osalta noin 3000 euron haitari. Päätynemme tekijään, joka ei ollut halvin, mutta vaikutti ehdottomasti luotettavimmalta. Jos kaikki menee putkeen loppuneuvotteluissa, homma alkaa purkutyöllä jo tällä viikolla. Meidän on siis selvittävä yhdellä vessanpöntöllä joulun aika, täytynee laittaa vessavuorot.

Tänään kävimme taas siipan kanssa geokätköillä, löysimme kaikki 4 kätköä, joita haimme ja nyt kävi eka kertaa niin , että olimme yhtä aikaa yhdellä kätköllä toisen pariskunnan kanssa. Pariskunta oli hiukka meitä vanhempi, kävelysauvoin liikenteessä, niin kuin mekin. Tultuamme kätköiltä, laitoin pitkästä aikaa silakkafileitä. Kyllä oli ihania, kun väliin laitoin yrttisuolan lisäksi tomaattipureeta ja vähän parmesanlastuja. Paistoin ihanuudet uunissa ja siippa teki perunamuussia. Edullista ja maukasta ruokaa. Täytyypäs pitää silakka mielessä vastaisuudessakin.

Blogi-innostukseni on alkanut hiipua. Saattaa olla, että lopettelen tätä hommaa piakkoin. Sen kuitenkin lupaan, että salaa en häviä. Laitan kyllä tiedotteen ja sähköpostiosoitteeni, jos lopettamiseen päädyn. Miksikö? No, kun minusta tuntuu, ettei mulla ole oikein mitään sanottavaa enää. Ei ainakaan sellaista, mikä ihmisiä kiinnostaisi. Aikansa kutakin sanoi pässi, kun päätä leikattiin.




Huomenna menen palkalliseen työhön keikalle. Kiva, kun joku tarttee. Voikaa hyvin kaikki kurkkijat ja valmistakaa joulua omaan tahtiinne. Vain niitä ruokia, jotka teille maistuvat. Mie sitten tilasin tuoresuolatun kalkkunan Stockalta, jonka paistamme uunissa hyvien kyytipoikien kera. Näihin tunnelmiin.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaahah. Jos lopetat blogin pitämisen, on Sinun liityttävä facebookiin - miten muuten tiedän, mitä Sinulle kuuluu??? Terveisiä Kampista

Sooloilija kirjoitti...

Minusta taas tuntuu, että sinulla on kovastikin sanottavaa, eli vaikka päivität harvemmin, ovat juttusi aina pitkiä ja rönsyilevät aiheesta toiseen. Niitä on kiva lukea.

Alunperin kai aloitit blogisi niihin aikoihin kun pääsit rintojen pienennysleikkaukseen, ja silloinhan oli varmasti paljon pohdiskeltavaa ja kirjoitettavaa..

Hyvä kuitenkin, ettet hiljaisuudessa lopettele..kuten kerroit..

titu kirjoitti...

käyn itsekin kamppailua blogin pitämisen kanssa -tai ehkä minun pitää puhua monikossa.

joskus menee aikoja, ettei tiedä-miksi kirjoittaisi, mitä kirjoittaisi, kenelle kirjoittaisi.

ei ole sanoja, ei ajatuksia.

toisaalta, olen miettinyt sitäkin, että kuinka minä-itse keskeisiä blogini ovatkaan, kuka nyt olisi kiinnostunut juuri minusta?

nyt olen päättänyt lopettaa sen miettimisen, kirjoitan kun kirjoitain, itsestäni tai en
-mutta itselleni.

suorittaja-tyyppinä ennen laskin lukijoita, kommentteja; mittasin suosiota. se kävi raskaaksi, suorittamista on muutoinkin liikaa -miksi ihmeessä sitten vapaa-ajallakin?

täällä viihdyn minäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä täällä Kuopiossakin eilen jo ääneen ihmeteltiin, kun ei ole mitään kuulunut...
Ihan kuin "sisaren" kuulumisia aina seurailisi.
Kyllähän se kirjoittelu voi olla vaikka vain itseä varten, omien aivoitusten analysointiin. Vuosien päästä voi olla kiva lukea sitten omaa päiväkirjaansa.
terv. O

Anonyymi kirjoitti...

Vasta tänne löysin ja mielelläni lueskelen. Jotain vetoa tänne on.

Virpi P. kirjoitti...

Tissijutut minut tänne veti, ja voipa olla että kyselen niistä vielä enemmän sähköpostilla, kunhan pääsen omaan leikkaukseeni kevätpuolella.

Tykkään sun konstailemattomasta tavasta kertoa elämästäsi. Siinä on vain niin paljon asiaa, ettei sitten osaa kommentoida loppujen lopuksi mihinkään. Blogi ei saisi olla velvollisuus tai rasite, eikö me kaikki olla aloitettu se omaksi iloksi?

Eevis kirjoitti...

Oispa harmi jos lopettelisit blogisi. Niin mukava on lueskella elämänmakuista rupatteluasi. Mutta ymmärtäisin. Sillä paljon tähän menee aikaa. Olen välillä itsekin miettinyt. Mutta eräänlainen päiväkirja tässä muodossa on toisaalta kiva juttu.

Onneksi ei ole pitempi odotusaika sinne tutkimukseen. Itsekin varmaan haluaisin tietää... Toivon, että tulokset ovat huojentavia.

Kiva kuulla myös siskostasi. Olen läheltä seurannut serkkuni vaimon toipumista pian kaksi vuotta. Pienin askelin, mutta eteen päin. Jouluna kotiin käymään - varmaan ilo odottaa.

Oliko nuo kivikuvat tuoreita? Aurinko ja kaikki? Täällä on märkää ja liukasta jäätä tai vaihtoehtoisesti lumisohjoa. Tasapaino kehittyy...

Hyvää remppaa ja joulun odotusta!

Vicki Li kirjoitti...

Heippa, siippa sanoi, että hyvä kikka tuo lopettelulla pelottelu, heti alkaa kommenttia pukkaan :) Mie kuitenkin nykyään kirjoitan enemmän teille, kurkkijoille ja jos tulee hyvin vähän palautetta ajattelen,että ei nämä jutut kiinnosta ketään.Olen kirjoittanut päiväkirjoja ihan 11-vuotiaasta saakka ja sinne voi laittaa pienemmällä sensuurilla kaikkea. Täytyy sanoa, että päiväkirjojen kirjoittaminen on jäänyt lähes kokonaan bloggaamisen myötä.
Joulun aikaan on aikaa miettiä, mitä tässä oikeasti haluaa.
Eevis- kyllä kuvat ovat ihan siime sunnuntailta-aurinkoista oli.
Kamppilainen- sie voit soittaa mulle, kun haluat tietää, mitä kuuluu. Mutta jos tämä jää, voisin pienesti naamakirjaa harkita.

Anonyymi kirjoitti...

Sama vika Rahikaisella eli aina välillä motivaatio on heikko blogin suhteen. Sitten yhtäkkiä taas tuntuu olevan kovasti asiaa ja onkin mukava kirjoittaa.

Tuntuisi kyllä aika orvolta jos sinä täältä häviäisit. Että blogissa ei olisi Vickiä...sehän olisi kuin Bressen kananpoika ilman Burgundin viiniä, niinkuin joku snobi Glorian ruokakirjassa sanoi. Sinun kuulumisiasi on niin mukava lukea, se tuntuu kuin juttelemiselta kaverin kanssa.
Tällä kertaa erityisen mukava oli kuulla siskon toipumisesta. Tsemppiä hänelle.

Olen antanut itselleni luvan kirjoittaa vain silloin kun huvittaa: ei mitään velvollisuutta. Välillä saa olla taukoa.

Meri

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen täällä kuikuillut, että milloin sitä uutta juttua tulee :D Ja onhan sinulle tapahtunut vaikka mitä. Tsemppiä kaikkiin koitoksiin!
Äläkä nyt hyvä ihminen lopeta, vasta mä sinut olen kaverilistaani saanut liitettyä :D Kyllä sulla kerrottavaa on ja vielä kun kirjoitat niin elävästi. Ei sitä joka päivä tarvitsekaan kirjoittaa, mutta edes silloin tällöin :D :D
Mukavaa joulun odotusta!

Anonyymi kirjoitti...

Hiipuvaa hiillosta voi pitää yllä pienelläkin liekillä. Sen voi sitten taas puhaltaa uudestaan vauhtiin. Luulen, että meitä on täällä monta, jotka sinua mielellämme seuraamme.

Aika hauskoja vaikutuksia meillä toinen toiseemme on täällä blogimaailmassa. Kun katson saksalaisessa sarjassa Lemmen viemää aina väliin näkyviä korkeita vuoria, näen sinut ja miehesi niillä kiipeämässä...

Hyvää joulunaikaa perheellesi

Anonyymi kirjoitti...

Älä nyt vielä lopeta kun juuri vähän aikaa sitten sinut löysin. Mukava lukea että siskosi on niin kuntoutunut että pääsee jouluksi lomille. Siitä se lähtee se liikkuminen: rollaattori ja sitten kepillä ja sitten ehkäpä ilman. Tuttua. Pitkään on siskosikin joutunut sairaalassa olemaan. Itse olin 6 viikkoa Jorvissa ja se tuntui todella pitkältä. Tuo lähimuisti voi olla ongelmallinen. Kuinka pahasti se on hävinnyt vaikuttaa siihen kuntoutumiseen. Itsekin tarvitsen kalenteria, muistilappuja yms mutta neuropsykologisten testien mukaan muistini on normaalirajoissa (kyllä on melko surkea ns keskiarvomuisti). Toivotaan ettei tammikuun magneettikuvauksessa löydy yhtään mitään!! Nuo magneettikuvauslaitteetkin tulleet tutuiksi kolmen viime vuoden aikana. Oikein ihanaa joulua sinulle ja perheellesi toivoo Marja-Leena Kirkkonummelta